Lue keskustelun säännöt.
En pääse asiasta yli (liittyy koiraan)
05.03.2026 |
Nyt tulee pitkä viesti.
Meillä oli vuosi sitten koiranpentu, jota koko perheemme oli odottanut. Otin asioista paljon selvää ennen pennun tuloa ja hankimme pennun asialliselta kasvattajalta. Kasvattaja kyllä kertoi, että pentu voi olla dominoivampi tapaus ja vaatii jämäkkyyttä. Kokemusta on yhdestä koirasta lapsuuden perheessäni, joka oli ns. helppo koira. Ensimmäinen virhe oli, että luin asioista liikaakin, pelkäsin, stressasin. Kun pentu tuli, en pystynyt ottamaan rennosti. Mietin kokoajan koulutukselliselta näkökulmalta asioita (ei saa mennä sohvalle yms.).
Pentu puri tosi paljon aluksi. Iho meni naarmuille ja vaatteita rikki. Ei ollut silloin sellainen kauheasti sylissä viihtyvä. Pentu tuhosi (niinkuin ne monesti tekevät) paikkoja aika paljon. Yritettiin pitää portteja joka huoneessa, jotta suuremmilta tuhoilta vältyttäisiin ja jotta esim. saisi syödä rauhassa.
Sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä, pentu oli tosi varuillaan. Häntä alhaalla, kroppa jännittyneenä, veti paljon. Yritin lukea ohjeita tähän, treenailla namien kanssa. Rauhallisemmassa paikassa lenkkeillessä ei tätä ongelmaa ollut. Mutta lenkit muuttuivat päivä päivältä hirveämmäksi, varsinkin kun kokoa alkoi tulla. Ja koira alkoi haukkumaan myös ikkunasta jokaista kävelijää, varsinkin koiria. Koiralle tuli emätintulehduskin, joka ilmeisesti voi olla yleinenkin, mutta pohdein kyllä stressin vaikutusta tähän.
Koira tuhosi edelleen paikkoja, vaikka luita ja leluja oli saatavilla. Rupesi uupumus kasvamaan. Yöunet olivat jääneet lyhyemmiksi. Riitojakin rupesi tulemaan herkemmin puolison kanssa. En enää jaksanut. Tiesin, että koirakouluun olisi voinut vielä yrittää mennä mutta olin jo niin täynnä ohjeita ja neuvoja, mitä olin lukenut kun ne eivät tuntuneet toimivan. Olin ollut pennun kanssa paljon kahdestaan, kun olin työttömänä samalla. Tuntuu kuin vajaa puoli vuotta olisi mennyt pelkässä koirakuplassa. Vaikka kyllä koko perhe osallistuikin tähän, mutta tietysti päivät olin yksin. En kuitenkaan ollut saanut luotua pentuun sellaista sidettä mitä olin ajatellut (virheajatus tämäkin, nyt tiedän että se voi tulla vasta ajan kanssa).
Päätimme etsiä sille uuden kodin. Ja löysimmekin hyvän, jossa asuinalue oli rauhallisempi (vaikka emme itsekkään missään kaupungin vilinässä asu, aika perus omakotitaloalueella). Ikävää ei tullut heti sen jälkeen, mutta sitten viime syksynä alkoi ikävä ja suru tulla esiin. Kävimme koiraa katsomassakin, sillä oli kaikki hyvin. Se tulikin iloisesti lasten syliin ja oli intoa täynnä. Se oli jo tottunut muihin koiriin ja muutenkin asiat olivat menneet hyvin. Vähän oli kuulemma ehkä vielä lenkkeillessä haastetta riippuen tilanteesta, mutta ei mitään suurempaa.
Jatkuu...
Kommentit (201)
Ilmeisesti otit jonkun isomman puoleisen koiran? Ensimmäiseksi omaksi koiraksi kannattaa ottaa maksimissaan keskikokoinen. Ja kuten jo joku sanoikin niin joku helppo luontoinen seurakoira. Ja sitten toki valita rotu joka on terve (monet pienet seurakoirarodut on aika sairaita).
Mutta ymmärrän ja samaistun tuohon että jossittelee jotain tuolleen... Kannattaa alkaa etsiin elämään jotain muita kiinnostuksenkohteita tai asioita joissa haluaisit kehittyä. Työttömänä (jos vielä olit) niin sinullahan on sellaisiin mukavasti aikaa. Ja kyllä sinä koiran vielä voit hankkia mutta kannattaa nyt odottaa useampi vuosi jos kerran mielenterveyden kanssa haasteita ja juuri sait kokemuksen että koira stressasi sua liikaa. Ja sitten jos hankit niin tosiaan sitten joku helppo miellyttämisenhaluinen seurakoira. Minulla on sellainen ja on siinäkin ollut iso kouluttaminen että sen kaa pärjään, sekoilee nekin pentuna ja aiheuttaa stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tuon ahdistavan tunteen. Olen itse kokenut hieman samantyyppisen asian, mutta kyseessä oli kissa.
Meillä oli ollut ehkä 6 vuotta rakastettu kissa. Aiemmin ei ollut mitään ongelmia, mutta kun meille tuli miehen kanssa avioero, ja mies muutti pois, kissa alkoi reagoida niin, että teki tarpeensa joka paikkaan: Huoneen nurkkaan, matoille, laukkuihin, kenkiin. Ennen siis niin sisäsiisti kissa, joka ei enää käyttänyt hiekkalaatikkoa.
Se kissanpissan haju ei lähde edes pesussa pois, vaan paljon laukkuja ja kenkiä meni roskiin.
Mulla oli hyvin vahvatahtoinen äiti, joka tietysti asui muualla, mutta aika lähellä. Aina kun hän tuli kylään, hän nalkutti kissan pissan hajusta. Kunnes yksi kaunis päivä, kun olin töissä ja poikani kotona, lähetti serkkuni kissahäkin kanssa paikalle vietäväksi kissan lopetettavaksi! Onneksi kissallakin oli oma tahto, ja se raapi serkkuni kädet verille, kun tämä yritti saada kissan häkkiin. Tottakai kissa tajusi mistä on kyse.
Sen jälkeen ilmoitin äidilleni, että hankin kissalle uuden kodin. Löysinkin sen netti-ilmoituksen kautta. Käytiin ehkä vuotta myöhemmin katsomassa kissaa, että sillä oli kaikki hyvin uudessa kodissa ja ei todellaan siellä enää tehnyt tarpeitaan holtittomasti joka paikkaan.
Kaduin kovasti kissan antamista pois, ja yritin myöhemmin mennä vielä katsomaan kissaa ja keskustelemaan mahdollisuudesta saada se takaisin. Mutta sitten tajusin, että sillä on nyt asiat uudessa kodissa paremmin.
Jälkikäteen ajattelin, että olisiko kissa pitänyt viedä psykiatrille, vai mitä tuollaisessa tilanteessa tehdään? Voimat eivät kuitenkaan riittäneet, kun yritin jatkaa elämää avioeron jälkeen, selvitä joka päiväisestä elämästä ja kontroloivasta äidistä.
Minua kiinnostaa se, että.miten te perheenä päädyitte tuohon labbismixiin? Sanoit ottaneesi paljon selvää
Itselläni on ensimmäinen labbis. Hän on nyt 4,5kk vanha. Minulla ei ollut kokemusta noutajista, aikaisemmin mulla on ollut saksanpaimenkoira, ja erilaisia seropeja. Olen oppinut sen, että tällä yksilöllä on ainakin vahva "työvietti" ja on äänille tosi herkkä, juuri samasta syystä. Nämä vaativat jäätävästi aivojen kanssa aktiviteettia ja liikuntaa. Jopa tämä näin pieni. Ovat myös ihmisrakkaita, mutta omaavat myös jäärämäisen pään, jos päättävät olla tekemättä jotakin. Oppimiskyky on nopea, mutta koko ja pennun normaali riehaantuminen saa aikaa tilanteita. Minäkin luin näistä etukäteen, mutta olen silti ollut yllättynyt, kuinka vahvaa vietit ovat. Käviköhän sinulle samoin? Minä tosin olen itsekin innostunut enemmän esim. Järjestyksessä, joten siinä mielessä "mulla kävi hyvin." Ja niin, tämä yksilö on ollut myös pelokas. Tarkkailee niin paljon ympäristöään ja kaikki kumma on alkuun jännittävää. Silloin mä olen piiloitellut nameja maahan ja pyytänyt etsimään ja koira on rauhoittunut sillä.
Se mitä pito sanomani oli, ettet ole ainoa, joka hämmästyy kuinka kovat vietit näillä on. Meidän pentueessa on muitakin kuin minä joka näin sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon ahdistavan tunteen. Olen itse kokenut hieman samantyyppisen asian, mutta kyseessä oli kissa.
Meillä oli ollut ehkä 6 vuotta rakastettu kissa. Aiemmin ei ollut mitään ongelmia, mutta kun meille tuli miehen kanssa avioero, ja mies muutti pois, kissa alkoi reagoida niin, että teki tarpeensa joka paikkaan: Huoneen nurkkaan, matoille, laukkuihin, kenkiin. Ennen siis niin sisäsiisti kissa, joka ei enää käyttänyt hiekkalaatikkoa.
Se kissanpissan haju ei lähde edes pesussa pois, vaan paljon laukkuja ja kenkiä meni roskiin.
Mulla oli hyvin vahvatahtoinen äiti, joka tietysti asui muualla, mutta aika lähellä. Aina kun hän tuli kylään, hän nalkutti kissan pissan hajusta. Kunnes yksi kaunis päivä, kun olin töissä ja poikani kotona, lähetti serkkuni kissahäkin kanssa paikalle vietäväksi kissan lopetettavaksi! Onneksi kissallakin oli oma tahto, ja se raapi serkkuni kädet verille, kun tämä yritti saada kissan häkkiin. Tottakai kissa tajusi mistä on kyse.
Sen jälkeen ilmoitin äidilleni, että hankin kissalle uuden kodin. Löysinkin sen netti-ilmoituksen kautta. Käytiin ehkä vuotta myöhemmin katsomassa kissaa, että sillä oli kaikki hyvin uudessa kodissa ja ei todellaan siellä enää tehnyt tarpeitaan holtittomasti joka paikkaan.
Kaduin kovasti kissan antamista pois, ja yritin myöhemmin mennä vielä katsomaan kissaa ja keskustelemaan mahdollisuudesta saada se takaisin. Mutta sitten tajusin, että sillä on nyt asiat uudessa kodissa paremmin.
Jälkikäteen ajattelin, että olisiko kissa pitänyt viedä psykiatrille, vai mitä tuollaisessa tilanteessa tehdään? Voimat eivät kuitenkaan riittäneet, kun yritin jatkaa elämää avioeron jälkeen, selvitä joka päiväisestä elämästä ja kontroloivasta äidistä.
Tai sitten sillä kissalla oli joku sairaus joka sai sen merkkailemaan. Käytitkö lääkärissä vai lemppasitko vaan pois silmistä, pois mielestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?
Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.
Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.
Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.
Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.
Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.
Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.
Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.
Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).
Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa?
Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.
Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.
Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.
Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.
-ap
Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.
Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.
Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.
Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.
Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.
Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.
Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.
Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.
Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.
Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.
Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.
-ap
Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.
Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.
Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.
Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.
Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.
Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.
Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.
Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.
Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.
Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.
Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tai sitten sillä kissalla oli joku sairaus joka sai sen merkkailemaan. Käytitkö lääkärissä vai lemppasitko vaan pois silmistä, pois mielestä?"
Ei sillä sairautta ollut, söi normaalisti ja uudessa paikassa käyttäytyi normaalisti. Olen kuullut vain, että isot muutokset stressaavat eläimiä.
Vierailija kirjoitti:
"Tai sitten sillä kissalla oli joku sairaus joka sai sen merkkailemaan. Käytitkö lääkärissä vai lemppasitko vaan pois silmistä, pois mielestä?"
Ei sillä sairautta ollut, söi normaalisti ja uudessa paikassa käyttäytyi normaalisti. Olen kuullut vain, että isot muutokset stressaavat eläimiä.
Entäs ruokavalio? Jotain muuta kuin sun miehesi muutto oli pahasti pielessä, jos kissa uudessa kodissa parantui.
Ruokavalio, hiekkalaatikon siivous, terveydentila, kodin hajut.. Vaihtoehtoja on monia, mutta eläinlääkäri on aina ensimmäinen paikka mistä aloitetaan kissan sisäsiisteysongelmien selvitys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?
Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.
Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.
Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.
Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.
Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.
Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.
Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.
Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).
Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa?
Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.
Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.
Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.
Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.
-ap
Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.
Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.
Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.
Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.
Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.
Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.
Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.
Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.
Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.
Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.
Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.
-ap
Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.
Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.
Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.
Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.
Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.
Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.
Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.
Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.
Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.
Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.
Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.
-ap
Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.
Koiranpentu ihmetteli miksi käyttäydytte noin omituisesti. Paras keino pennun puremiseen on, että ei anna sille silloin lainkaan huomiota. Valitettavasti pentu puree, jotkut jopa lähes vuoden vanhaksi saakka
Tämä ketju on taas ollut taattua AV-laatua. Osa purkaa omaa pahaa oloaan veetuilemalla ja ilkeilemällä, vaikka aloitus on ihan asiallinen eikä anna mitään aihetta lynkkaamiseen. Mutta AV-mamma on aina valmis lynkkaamaan, aina on terva ja höyhenet valmiina!
Aloittajalle sanoisin, että eläinten pitoon liittyy aina kysymys, että teinkö oikein vai väärin - ne kun eivät osaa puhua eikä kukaan, vaikka miten kuvittelisi olevansa joku koirakuiskaaja, pysty varmuudella sanomaan, mitä eläimen mielessä on tosiasiassa liikkunut. Tämä on tuska, joka tulee ikään kuin kylkiäisenä siitä, että sulla on lemmikki josta olet vastuussa ja joka ottaa joskus enemmän kuin antaa.
Entä jos miettisitte aikuisen kodinvaihtajan ottamista? Etsisitte ajan kanssa kivan rauhallisen perhekoiran, josta on jouduttu luopumaan muista kuin koiraan liittyvistä syistä, esim. omistajan kuoleman vuoksi. Sellaisiakin on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on taas ollut taattua AV-laatua. Osa purkaa omaa pahaa oloaan veetuilemalla ja ilkeilemällä, vaikka aloitus on ihan asiallinen eikä anna mitään aihetta lynkkaamiseen. Mutta AV-mamma on aina valmis lynkkaamaan, aina on terva ja höyhenet valmiina!
Aloittajalle sanoisin, että eläinten pitoon liittyy aina kysymys, että teinkö oikein vai väärin - ne kun eivät osaa puhua eikä kukaan, vaikka miten kuvittelisi olevansa joku koirakuiskaaja, pysty varmuudella sanomaan, mitä eläimen mielessä on tosiasiassa liikkunut. Tämä on tuska, joka tulee ikään kuin kylkiäisenä siitä, että sulla on lemmikki josta olet vastuussa ja joka ottaa joskus enemmän kuin antaa.
Entä jos miettisitte aikuisen kodinvaihtajan ottamista? Etsisitte ajan kanssa kivan rauhallisen perhekoiran, josta on jouduttu luopumaan muista kuin koiraan liittyvistä syistä, esim. omistajan kuoleman vuoksi. Sellaisiakin on!
Täsmälleen samaa mieltä. T. Ketjussa kirjoittanut heppatäti
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on taas ollut taattua AV-laatua. Osa purkaa omaa pahaa oloaan veetuilemalla ja ilkeilemällä, vaikka aloitus on ihan asiallinen eikä anna mitään aihetta lynkkaamiseen. Mutta AV-mamma on aina valmis lynkkaamaan, aina on terva ja höyhenet valmiina!
Aloittajalle sanoisin, että eläinten pitoon liittyy aina kysymys, että teinkö oikein vai väärin - ne kun eivät osaa puhua eikä kukaan, vaikka miten kuvittelisi olevansa joku koirakuiskaaja, pysty varmuudella sanomaan, mitä eläimen mielessä on tosiasiassa liikkunut. Tämä on tuska, joka tulee ikään kuin kylkiäisenä siitä, että sulla on lemmikki josta olet vastuussa ja joka ottaa joskus enemmän kuin antaa.
Entä jos miettisitte aikuisen kodinvaihtajan ottamista? Etsisitte ajan kanssa kivan rauhallisen perhekoiran, josta on jouduttu luopumaan muista kuin koiraan liittyvistä syistä, esim. omistajan kuoleman vuoksi. Sellaisiakin on!
Entä, jos eivät miettisi minkään koiran ottamista. Ihan kuin sinä olisit ottanut jotenkin henkilökohtaisesti itseesi muiden keskustelijoiden neuvot.
Helpointa olisi elämä kokonaan ilman koiraa. Ei tarvitse miettiä menemisiään ja tulemisiaan, ei huolta siitä mitä koira tekee sillä välin kun kotiväki on töissä, eikä kiirettä kotiin ulkoiluttamaan ja ruokkimaan sitä koiraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?
Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.
Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.
Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.
Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.
Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.
Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.
Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.
Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).
Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa?
Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.
Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.
Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.
Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.
-ap
Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.
Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.
Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.
Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.
Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.
Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.
Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.
Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.
Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.
Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.
Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.
-ap
Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.
Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.
Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.
Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.
Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.
Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.
Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.
Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.
Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.
Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.
Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.
-ap
Kyllä minullakin on ollut reikiä vaatteissa ja kädet ja jalat naarmuilla pennun kanssa. Isomman koiran kanssa sitten mustelmilla. Käsi murtuneena myös, kun koira kiskaisi kaaressa maahan käden päälle. Niitä sattuu eikä niihin kuole.
Kyllä koira ymmärtää ihan sen normaalin "au:n", mikä suusta joskus pääsee kun ikävästi osuu, ei siinä muuta kiljumista tarvita, saattaa ennemminkin hämmentää koiraa.
Yleensä riittää kun vaikka sanoo koiralle "riittää", "ei", "loppu" tai minkä sanan sitten haluaakin opettaa ja painuu vain muina ihmisinä tekemään kotitöitä. Koiran kiinnostus lopahtaa.
Herkästi reagoivalla koiralla toimii ennakointi eli puututaan koiran toimintaan jo ennen kuin se reagoi. Toisaalta huomion suuntaaminen muualle on kätevää myös. On helpompaa estää tilanteen eskaloituminen kuin saada koira lopettamaan kun se käy täysillä kierroksilla.
Rauhoittumisen harjoittelu on tosi tärkeää. Koiraa pitää palkita ja kehua, kun se toimii oikein. Sillä tavalla oikein tekemisestä tulee sille mieluisaa.
Koiran kanssa pitää olla hyvin johdonmukainen. Selkeät toimintatavat ja rutiinit. Koiraan suhtaudutaan positiivisesti ja tyynesti, tehdään sen kanssa kivoja asioita ja ollaan ystäviä.
Sitä stressiä hoidetaan siellä matkan varrella aina tilanteen vaatiessa. En sanonutkaan, että kaikki lenkit mennään tekemään metsään, tosin onnistuuhan sekin, jos metsä on vieressä. Miten se on lenkin "korvaamista", jos metsään mennään? Se lenkki tehdään siellä metsässä. Pari tuntia kun siellä kulkee niin koira on ihan eri mielentilassa ja kotiin päästyä on tyytyväinen ja nukkuu hyvin.
Ajattele niin että koirat ovat kuin ihmisiä. Ei voi olla kaikkien kanssa hyvää pataa. Löysit koiralle sopivampaa seuraa. Teit hyvän teon.
Ei kannata ottaa uutta lemmikkiä ennen kuin mt- ongelmat ovat ohi. Eläimet aistivat herkästi ihmisten tunteita. Lauman johtajan ahdistus saa nekin ahdistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt liian monta kertaa kuinka pennun omistajat itse haluavat silitellä ja helliä purevaa koiraa. Kun koira alkaa puremaan, niin se laitetaan tylysti pois, eikä palkita puremisesta sitä lisäsilityksillä.
Lisäksi pentu opetetaan jo varhain istumaan käskystä. Se on kätevä käsky, koska sillä saa epätoivotun käytöksen lopetettua ja huomion muualle
Vaikka pentua ei saisikaan opetettua puremisesta kokonaan pois, niin täytyy ihan suoraan sanoa, että eivät ne silti ole sitä puremista enää aikuisena harrastaneet
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt liian monta kertaa kuinka pennun omistajat itse haluavat silitellä ja helliä purevaa koiraa. Kun koira alkaa puremaan, niin se laitetaan tylysti pois, eikä palkita puremisesta sitä lisäsilityksillä.
Lisäksi pentu opetetaan jo varhain istumaan käskystä. Se on kätevä käsky, koska sillä saa epätoivotun käytöksen lopetettua ja huomion muualle
Vaikka pentua ei saisikaan opetettua puremisesta kokonaan pois, niin täytyy ihan suoraan sanoa, että eivät ne silti ole sitä puremista enää aikuisena harrastaneet
Unohtui vielä, että sillä pennulla pitää olla oma paikka, peti tai jopa häkki, minne se voi tarvittaessa aina hakeutua rauhoittumaan. Silloin sitä ei kukaan saa mennä sinne häiritsemään, vaan se voi hakeutua esimerkiksi liian kovaa hälinää pakoon omaan paikkaansa turvaan
Älä tunne syyllisyyttä, olet tehnyt oikean päätöksen tuossa elämäntilanteessa.
Ottakaa uusi koira asiasta oppinne saaneina ja viisastuneina, jos tahdotte (se syyllisyydentunto nyt estää sinua ottamasta, pidät itseäsi nk. huonona äitinä). Älä välitä. Minäkin olen luopunut yhdestä kissasta - elämäntilanteeni oli ihan mahdoton, mies petti tms. Lisäksi olin tukehtua, kun kissanpentu tuotiin - se oli todella villi ja puri nilkoista enkä oikein kiintynytkään siihen, ainut kissa ikinä johon en kiintynyt. Sitten minulla todettiin astmaattinen kissa-allergia ja tein luopumispäätöksen.
Silti olen sen hetken jälkeen 30 vuotta ottanut kissoja ja joka kerta antanut kodin löytökissalle. 6 vuotta pidin aikoinani taukoa allergian takia. Sitten muutin maalle ja otin 1. kissan, joka pääsi ulos myös (vähemmän allergeeneja). Lopulta maalla oli 3 kissaa. Allergiaoireita ei enää tullut. Sinäkin pääset syyllisyydestäsi yli kyllä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja. Tutustu galgoihin.
tai podencoihin
YLIPÄÄTÄÄ
adopt DO nOT shop
älkää tuotako lisää koiria maailmaan
Podenco on hyvin aktiivinen rotu, en suosittele aloittajalle. Galgo täysin eri asia. Vaatii vapaana juoksua aidatulla alueella, mutta muuten yleensä kotioloissa aivan ihania kainaloisia. Suosittelen tutustumaan.
Menneitä asioita on turha murehtia. Ne on menneitä nyt. Koiralla kuitenkin kaikki hyvin.
Mitä jos ottaisitte myöhemmin kissan? Ei vaadi samanlaista kouluttamista. On myös "koiramaisempia" rotuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja. Tutustu galgoihin.
tai podencoihin
YLIPÄÄTÄÄ
adopt DO nOT shop
älkää tuotako lisää koiria maailmaan
Podenco on hyvin aktiivinen rotu, en suosittele aloittajalle. Galgo täysin eri asia. Vaatii vapaana juoksua aidatulla alueella, mutta muuten yleensä kotioloissa aivan ihania kainaloisia. Suosittelen tutustumaan.
Galgot ovat kaltoin kohdeltuja ja usein traumatisoituneita. Ei ehkä ap: perheelle.
Aloittaja ei selvästikään ole tuollainen ihminen.
Ei ole eläimelle oikein, jos se on kodissa, johon se ei sovi. Kokeneemmat koiraihmiset tämän tietävätkin. Ja hevosille on ihan normaalia vaihtaa kotia elämän aikana, koirien kodinvaihtoa sen sijaan paheksutaan, vaikka ihmiset monesti ponnistelevat kovasti, eivätkä suinkaan noin vain "hylkää" koiraa. Kuten jo sanoin, niin kodin vaihtaminen voi olla koiralle vain hyväksi ja se voi olla jopa eläinsuojeluteko. Eli jos ulkoilu menee mahdottomaksi, koira ei saa tarpeeksi liikuntaa eikä koira nauti siitä, että asema ja elämä perheessä on epäselvä. Käsivarret mustelmille ja verille purtuja ja ojanpohjia pitkin vedettyjä murrosikäisten koirien omistajia ei ainakaan minun tee mieli ryhtyä moittimaan, kun he huhuilevat koiralle uutta hyvää kotia.