Lue keskustelun säännöt.
Perhetyöntekijän ratkaisu perheemme ongelmiin on,että raahataan aistiyliherkkä ja kuormittuva lapsi perhekerhoihin,leffaan ym
25.02.2026 |
Ja sitten kirjoitetaan kynä sauhuten miten huono vanhempi olen kun lapsi vain raivosi siellä.
Halusi myös tehdä yhdessä perheen sääntötaulun,lopulta teimme sen kaksin kun lapsi ei osallistunut ja sitten konttasi lässyttämässä pöydän alla kiljuvalle lapselle "Tulepas katsomaan.. kuuntele.. tulepas katsomaan kun tuolla taulussa lukee ettei huudeta". Lasta ei ketun vertaa kiinnostanut mikään sääntötaulu.
Halusin apua,mutten tajua miten tämä farssi auttaa.
Mieheni tekee kolmivuorityötä ja olen usein kuin yh kun mies on töissä tai yrittää nukkua.
Kommentit (71)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa guugletella nepsy- ja aistisivustoja netistä. Tee joku harjoitus kun lapsi meinaa kuormittua, vaikka laita se mahalleen ja painele ja sivele sekään tai selälleen ja käske laittaa silmät kiinni ja kerro jonkun tarinan.
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä on ammattilainen ja pohjaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Hän tietää kyllä mikä on parasta lapselle.
Itselleni tuli kuva ap:n kirjoituksesta, että ammattitaito täysin hakoteillä tällä hemmolla!
Vierailija kirjoitti:
Näiden nepsyperheiden kanssa isoin perhetyön homma on rakentaa sinne hyvin tiukkaa arjen struktuuria. Herätään aamulla, syödään aamiaiset, pesut, pukeutumiset ja tarhaan, kouluun, töihin jne jne. Asiaa voi havainnoistaa kuvakortein jne. Ei ne nepsyt niin lumihiutaleita ole kuten ap kuvittelee, niitä on nykyisin todella paljon ja kaikille soveltuu samat ohjeet.
Naiivit ammattikasvattajat on opetettu koulutuksessa siihen, että lapsen voi ohjata kuvakorteilla ihan mihin vaan. Yllätyksenä tulee sitten, kun lapsi ei olekaan helposti ohjailtavissa niillä menetelmillä mitä kirjassa lukee.
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä on ammattilainen ja pohjaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Hän tietää kyllä mikä on parasta lapselle.
Tutkittu tieto ei ole mitään ilman viisautta ja maalaisjärkeä. Ymmärretäänkö edes keskustella lapsen kanssa, eikä vain ylhäältä päin tehdä päätöksiä.
Lisäisin sen, että en usko pätkääkään, että lapseton perhetyöntekijä voisi ymmärtää hölkäsen pöläystä lapsiperheen arjen rallista ja uupunuksesta esim. erityislapsen kanssa.
Tämä on näitä suuria illuusioita, että "voi voi kun olen erityinen lumihiutale koska olen synnyttänyt, kukaan ei voi ymmärtää tätä varsinkaan lapseton, heillähän ei ole aivoja". Aivan samaa tasoa älyllisesti kuin se
No joo.
Mutta samalla, kukaan ammattilainen ei ole täydellinen.
Eivät kaikki terapeutit pysty auttamaan kaikkia. Varmasti sama juttu on myös perhetyöntekijöillä.
Mutta samaa mieltä kyllä olen siitä, että kirjoistakin voi oppia paljon, ja joku voi tehdä hyvinkin päteviä havaintoja ilman omakohtaista kokemustakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden nepsyperheiden kanssa isoin perhetyön homma on rakentaa sinne hyvin tiukkaa arjen struktuuria. Herätään aamulla, syödään aamiaiset, pesut, pukeutumiset ja tarhaan, kouluun, töihin jne jne. Asiaa voi havainnoistaa kuvakortein jne. Ei ne nepsyt niin lumihiutaleita ole kuten ap kuvittelee, niitä on nykyisin todella paljon ja kaikille soveltuu samat ohjeet.
Naiivit ammattikasvattajat on opetettu koulutuksessa siihen, että lapsen voi ohjata kuvakorteilla ihan mihin vaan. Yllätyksenä tulee sitten, kun lapsi ei olekaan helposti ohjailtavissa niillä menetelmillä mitä kirjassa lukee.
Eikä useimpia nepsyjä kiinnosta kuvakortit paskan vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne perheenne ongelmat ovat? Miten monta lasta?
17v joka asuu jo omillaan,ei ongelmia ja 6v jolla tutkimukset kesken mutta todennäköisesti adhd ja autismia. Kuorimittuu melusta,isosta ihmisjoukosta ym ja tämä purkautuu kauheana huutona ja tärinänä sitten.
Ap
No, sitten välttää sitä melua ja niitä ihmisjoukkoja. Yleisesti hyvin strukturoitu päivä ja ennakoitavuus tärkeitä. Samat asiat toistuvat suunnilleen samaan aikaan päivästä. Säännölliset ruokailut, ulkoilut yms. Uni tärkeää. Kannattaa muistutella lasta ja kertoa etukäteen, mitä tulee tapahtumaan mm. nyt kohta syödään, mennään ulos yms. Onko päiväkodissa?
Nämä luovat hyvän perustan. Mutta aistisäätelyn häiriöön tuo ei riitä. Eikä se toisaalta korjaannu altistamisellakaan. Vaan oikeanlaiset SI-terapetin antamat liikeharjoitteet tukevat aistisäätelyä.
T. Kokemusta on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä on ammattilainen ja pohjaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Hän tietää kyllä mikä on parasta lapselle.
Tutkittu tieto ei ole mitään ilman viisautta ja maalaisjärkeä. Ymmärretäänkö edes keskustella lapsen kanssa, eikä vain ylhäältä päin tehdä päätöksiä.
Lisäisin sen, että en usko pätkääkään, että lapseton perhetyöntekijä voisi ymmärtää hölkäsen pöläystä lapsiperheen arjen rallista ja uupunuksesta esim. erityislapsen kanssa.
Tämä on näitä suuria illuusioita, että "voi voi kun olen erityinen lumihiutale koska olen synnyttänyt, kukaan ei voi ymmärtää tätä varsinkaan lapseton, heillähän ei ole aivoja". Aivan samaa tasoa älyllisesti kuin se
En ole lumihiutale, vaan haastavan erityislapsen vanhempi. Lapsi on jo aikuinen. Ihan maalaisjärjellä totean, että jokaikinen ystäväni, tuttavani, on lapsen (terveen) saatuaan todennut, että elämä lapsen kanssa on paljon rankempaa kuin kuvitteli. Ne, jotka ovat eronneet/ jääneet yksinhuoltajaksi, ovat sanoneet, että elämä vaikeutui vielä lisää.
Paljon voi kirjoista oppia, mutta syvällisesti sisäistää voi vain, kun on itse kokenut.
Minulle sanoi eräs "ammattilainen" aikoinaan, että "soita ystävillesi sitten, kun lapsi illalla nukkuu" , kun totesin, että minulla ole mitään mahdollisuutta ylläpitää ihmissuhteita erityislapsen yh:na. Siis ihan takuulla ruuhkavuosia elävät ihmiset jaksavatkin jutella puhelimessa 21 jälkeen.. Enkä itsekään jaksanut, koska lapsi valvoi usein yöt ja elin jatkuvasti univelassa.
Ne oppikirjojen teoriat ei vain aina päde käytännössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olet loistava vanhempi! Lapsi on yliherkkä (se ei ole vika, vaan ominaisuus), joka pitää huomioida. Hänellä hermosto on siis herkkä ja aktivoituu nopeasti taistele tai pakene -tilaan. Kun opitte yhdessä hallitsemaan sitä, se helpottuu. Yliherkkyydestä on kirjoja, suosittelen lukemaan. Ja rutiineihin rauhoittavia hetkiä, jolloin saa köllötellä ja kuunnella vaikka kupariketun lapsille suunnattuja tarinoita youtubesta (jotkut on niistä saanut paljonkin apua). Ja lopuksi, kyse on kehon reaktioista, ei päänvikaisuudesta, ja siksi juuri kehoon keskittyvä terapeutti (tai muu ammattilainen) voi auttaa opettelemaan kehotuntemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden nepsyperheiden kanssa isoin perhetyön homma on rakentaa sinne hyvin tiukkaa arjen struktuuria. Herätään aamulla, syödään aamiaiset, pesut, pukeutumiset ja tarhaan, kouluun, töihin jne jne. Asiaa voi havainnoistaa kuvakortein jne. Ei ne nepsyt niin lumihiutaleita ole kuten ap kuvittelee, niitä on nykyisin todella paljon ja kaikille soveltuu samat ohjeet.
Naiivit ammattikasvattajat on opetettu koulutuksessa siihen, että lapsen voi ohjata kuvakorteilla ihan mihin vaan. Yllätyksenä tulee sitten, kun lapsi ei olekaan helposti ohjailtavissa niillä menetelmillä mitä kirjassa lukee.
Voihan se olla niinkin, yksilöt ovat erilaisia, mutta ei sen perhetyöntekijän hommaa helpota se, että vanhemmat tai toinen vanhempi hankaa vastaan koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikessahan se työntekijä on. Ei sitä lasta tarvitse nyt heti mihinkään rock-konserttiin viedä, mutta vähitellen totuttaa ihmisvilinään ja ääniin. Tehdä ensin pieni retki, sitten isompi retki ja jutella mukavia.
Ääniyliherkkäkin oppii nauttimaan meluisista tilanteista, jos kokee niissä tulevansa hyväksytyksi.
Ei opi, ainakaan ilman korvatulppia tai vastamelukuulokkeita. Jos ihmisen hermosto ja aistit ovat tavallista herkemmät, ne aistiärsykkeet vain kerta kaikkiaan ovat sietämättömiä. Sama kuin yrittäisi totuttaa normaalikuuloista ihmistä tekemään töitä moottorisahan ulvoessa korvan juuressa sillä perusteella, että kyllähän kuurotkin pystyvät siihen.
Siedättäminen johtaa helposti siihen, että ihminen kuormittuu entisestään, jolloin sietokyky on entistäkin heikompi. Sen sijaan jos ihminen saa riittävästi lepoa ja rauhaa, hän pärjää paremmin satunnaisissa kuormittavissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee.
Riippuu siitä onko lähihoitaja/lastenohjaaja vai sosionomi, joka sentään on korkeakoulututkinto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP muutti tarinaa. Mutta mies on silti töissä jopa 3 vuoto työ. Taas kerran melkein yh. Samaa satuilua. Hanki nyt oikea elämä! Miksi haluat elää tätä tarinamailmaasi.?
Sitten vastaat itsellesi ja seurasta miten ketju pysyy.
Ei hellitti nyt ei kaikki palat ole kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden nepsyperheiden kanssa isoin perhetyön homma on rakentaa sinne hyvin tiukkaa arjen struktuuria. Herätään aamulla, syödään aamiaiset, pesut, pukeutumiset ja tarhaan, kouluun, töihin jne jne. Asiaa voi havainnoistaa kuvakortein jne. Ei ne nepsyt niin lumihiutaleita ole kuten ap kuvittelee, niitä on nykyisin todella paljon ja kaikille soveltuu samat ohjeet.
Naiivit ammattikasvattajat on opetettu koulutuksessa siihen, että lapsen voi ohjata kuvakorteilla ihan mihin vaan. Yllätyksenä tulee sitten, kun lapsi ei olekaan helposti ohjailtavissa niillä menetelmillä mitä kirjassa lukee.
Eikä useimpia nepsyjä kiinnosta kuvakortit paskan vertaa.
Jaahas, linjoilla on nepsyasiantuntija tai sellaiseksi itseään luuleva :D
Perhetyöntekijäksi voi päästä amiskoulutuksella, eikä tarvii olla mikään ruudinkeksijä.
Kuulostaa siltä että tarvitsette aivan jotain muuta apua kuin jonkun epäpätevän sosionomin lässytystä. Hakeutukaa vaikka neuropsykiatriseen kuntoukseen, toiminterapeutille tai neuropsykologille.
Vierailija kirjoitti:
En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee.
Kuka sitten osaa nepsyjen kanssa toimia? Niin, että nämä kykenevät käymään koulussa ja vanhemmiten töissä?
Siedättämiseen vannovat: tämäkin lapsi on koko ikänsä joutunut sietämään ja lopputulos on tämä! Jos siedätyshoito aloitetaan liian aikaisin, oli kyse sitten ihan mistä siedätyksestä vaan, menee se täysin harakoille ja vain pahentaa asiaa. Ensin pitää pystyä olemaan rauhassa tarpeeksi kauan, että keho ehtii oikeasti levätä ilman kuormitusta. Jos sietokyky on jo valmiiksi ääriään myöten täynnä, hulahtaa se yli pienestäkin pisarasta
Tämä on näitä suuria illuusioita, että "voi voi kun olen erityinen lumihiutale koska olen synnyttänyt, kukaan ei voi ymmärtää tätä varsinkaan lapseton, heillähän ei ole aivoja". Aivan samaa tasoa älyllisesti kuin se että "kirjoista ei opi mitään, tieteellä ja tutkimuksella ei ole merkitystä, vain maalaisjärki ja minä-minä-minun omat kokemukseni ovat jotain ihmeellistä".
Lopettakaa nyt aikuiset ihmiset tuollaiset lapselliset hokemat. Tuon mukaan kukaan ei saisi puhua mistään mitä ei ole itse kokenut eikä tutkitulla tiedolla saati koulutuksella olisi mitään merkitystä, eli aika rajalliseksi menisi elämä.
Tuossa siis perhetyöntekijä, jolla on alan koulutus ja näkee koko ajan monia erilaisia perheitä, olisi muka se huonompi ymmärtäjä? Lisäksi hän on ulkopuolinen perheen asioihin, joten luultavasti hänen näkemyksensä olisi myös objektiivisempi kuin sen perheenäidin, joka ei näe kuin itsensä ja siinäkin voi olla niin tunteella tulkitsemassa että näkemys on hyvin subjektiivinen. Esim. tuossakin tapauksessa missä vaikutti siltä että erityislapsen äidin vaikuttimet olivat enemmänkin hänen oma etunsa, eikä lapsen tulevaisuus ja mahdollisuus kehittyä.