Perhetyöntekijän ratkaisu perheemme ongelmiin on,että raahataan aistiyliherkkä ja kuormittuva lapsi perhekerhoihin,leffaan ym

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee. 

 

 

Riippuu siitä onko lähihoitaja/lastenohjaaja vai sosionomi, joka sentään on korkeakoulututkinto. 

Sosionomi on valmistunut jostain ammattisurkeasta. Se ei ole korkeakoulututkinto, vaikka kai nimellisesti onkin. Mutta aines siellä on niin amistasoa, että kaikista tyhmistäkin leivotaan sosionomeja

 

Onko lapsen tausta nyt sitten se, että on kuusi vuotta ollut kotona ilman virikkeitä eikä ole tottunut ihmisiin, toimintaan ym eri asioihin? 

Vierailija kirjoitti:

Perhetyöntekijä on ammattilainen ja pohjaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Hän tietää kyllä mikä on parasta lapselle.

😂😂😂 jepjep

 

 

 

 

 

 

Lisäisin sen, että en usko pätkääkään, että lapseton perhetyöntekijä voisi ymmärtää hölkäsen pöläystä lapsiperheen arjen rallista ja uupunuksesta esim. erityislapsen kanssa. 

 

Aivan samaa mieltä ja kokemusta on sekä perhetyön että lastensuojelun kotikäynneistä. Työntekijät käyttävät lisäksi omaa ammattislangiaan, jota edes (toisen alan) korkeakoulutetun aikuisen on vaikeuksia ymmärtää lapsesta puhumattakaan. Täysin hukkaanheitettyä aikaa ja rahaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee. 

 

 

Riippuu siitä onko lähihoitaja/lastenohjaaja vai sosionomi, joka sentään on korkeakoulututkinto. 

 

Ei riipu. Siellä korkeakouluopinnoissa nimenomaan nepsyosaamista ei kyllä kerry. Osa on aivan huippuja, mutta heillä tietotaito on kertynyt joko kokemuksen kautta tai sitten ovat opiskelleet itse lisää. Paras tuntemani on sosionomi, jolla on omia nepsylapsia. 

Ammattikasvattajat astuu kehiin vasta kun viet lapsen päiväkotiin ja otat yhteyttä erityisopettajaan, joka voi tavattuaan lasta opastaa tarhan tätejä ja kun lapsi menee kouluun ja hänet saadaan erityisopetuksen piiriin. Tällä välin voit lukea alan kirjallisuutta ja sitähän riittää. SI- häiriöstä voi lähteä liikkeelle lapsen oloja helpottamaan. Sinuna veisin lapsen tutkimuksiin ja tai päivähoitoon edes aamupäiväksi. Tiedä miten hyvin alkaa sujumaan, vaikka ne kuulokkeet päässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee. 

 

Kuka sitten osaa nepsyjen kanssa toimia? Niin, että nämä kykenevät käymään koulussa ja vanhemmiten töissä?

 

Aika hankala tällaiseen kysymykseen on kattavaa vastausta antaa. Osa perhetyöntekijöistä on huippuja, osalla taas ei ole tietotaitoa ja pahimmillaan vaan pahentavat tilannetta. Ongelmana voi olla myös se, että lapsen kouluympäristö tai päiväkoti on se haaste, vaikka kotona olisi rutiinit, rajat jne. Meillä auttoi nimenomaan se, että saatiin kouluympäristö sopivaksi. Sitä kautta alkoi tulla myös ymmärrystä ja positiivista palautetta. Itselläni taas nimenomaan lääke plus minulle sopiva tapa opiskella ja tehdä töitä on ollut pelastus. Ja ei, en tiennyt lapsia suunnitellessa vielä omaa diagnoosia. 

Nepsyvanhempien ikävä puoli on kuvitella, että ne heidän nepsynsä jotenkin alkaisivat toimia, kun tulee ne OIKEAT työntekijät ja avut heille. Ei sellaisia ole. On nepsyvalmentajia, perhetyötä, toimintaterapiaa jne. Siinä se sitten on. Kaikille ei ole näistä hyötyä ja se ei ole auttamistyöntekijöiden vika. Nepsyt eivät parane eikä maailmaa voi muuttaa nepsymaailmaksi. 

Eikö sosiaalitoimi/ perhetyö voi hankkia lapselle terapiaa tuohon aistihommaan? Fysio- tai toimintaterapiaa...

Et osaa/jaksa itse kasvattaa lastasi tarvittavalla tavalla, mutta haukut ulkopuolisenkin avun pystyyn? Hienoa. Kuulostaa hyvältä vanhemmuudelta. 

Vierailija kirjoitti:

Perhetyöntekijä on ammattilainen ja pohjaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Hän tietää kyllä mikä on parasta lapselle.

Aikamoinen luottamus ammattilaisiin. Et ole tainnut heidän kanssaan paljon joutua tekemisiin.

Nykymaailmassa on varmaan ylipäätäänkin nepsyille liikaa virikkeitä. 

Parempi maailma oli silloin, kun ei ollut digiä ja älypuhelimia. Telkkarista tuli lastenohjelmia korkeintaan tunti päivässä. 

Silloin ei monet nepsyt oireillutkaan niin kuin nykyään. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsyvanhempien ikävä puoli on kuvitella, että ne heidän nepsynsä jotenkin alkaisivat toimia, kun tulee ne OIKEAT työntekijät ja avut heille. Ei sellaisia ole. On nepsyvalmentajia, perhetyötä, toimintaterapiaa jne. Siinä se sitten on. Kaikille ei ole näistä hyötyä ja se ei ole auttamistyöntekijöiden vika. Nepsyt eivät parane eikä maailmaa voi muuttaa nepsymaailmaksi. 

Itseasiassa neuronormaalitkin hyötyisivät neuroystävällisestä ympäristöstä ja maailmasta. Jokaikinen meistä voi ylikuormittua, rauhallinen ympäristö tukisi estämään ja toipumaan tästäKIN.

Meillä yksi psykologi tarjosi hiihtoharrastusta autismin ongelmiin, että näin.

Kyllä näiden haasteiden kanssa on yksin. 

Ap on jo luovuttanut ja vetoaa lapsen diagniosiin. Hänelle on sanottu, että lapsella on erityispiirteitä, ja ap on päättänyt ettei mitään voi tehdä. 

Edelleen mysteeri tuo onko lapsi vain kotihoidossa, kun perhekerjoa ehdotetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsyvanhempien ikävä puoli on kuvitella, että ne heidän nepsynsä jotenkin alkaisivat toimia, kun tulee ne OIKEAT työntekijät ja avut heille. Ei sellaisia ole. On nepsyvalmentajia, perhetyötä, toimintaterapiaa jne. Siinä se sitten on. Kaikille ei ole näistä hyötyä ja se ei ole auttamistyöntekijöiden vika. Nepsyt eivät parane eikä maailmaa voi muuttaa nepsymaailmaksi. 

Sinänsähän tuo on luonnollista, että ihminen toivoo ja haluaa uskoa, että apua on saatavilla. Pahimpina hetkinä olen pyrkinyt lapselleni olemaan ennen kaikkea toivon tuoja ja luoja siihen, että kaikki järjestyy. Huono apu voi oikeasti tehdä hallaa sekä lapselle että perheelle. Vaikka maailmaa ei voi nepsymaailmaksi muuttaa niin kyllä siihen voi vaikuttaa. Itse asiassa, ketä palvelee esimerkiksi nykyajan ison luokkakoot tai avoluokat tai avokonttorit. Luulen, että eipä juuri ketään. 

Siedätyshoitokin on hyväksi. Vähitellen siedätystä. Lapsi ei opi rauhalliseksi ikinä jos ei yhtään harjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Ap on jo luovuttanut ja vetoaa lapsen diagniosiin. Hänelle on sanottu, että lapsella on erityispiirteitä, ja ap on päättänyt ettei mitään voi tehdä. 

 

Edelleen mysteeri tuo onko lapsi vain kotihoidossa, kun perhekerjoa ehdotetaan. 

Jos ei mene leffaan tai perhekerhoon, ei voi tehdä mitään? Perhekerhot oli ainakin omalla kokemuksella ihan kauheita paikkoja 😅 Hirveä määrä pikkulapsia huutamassa ja äidit selittämässä pissakakka-asioita. Kerta riitti, vaikka muuten suhteellisen aktiivista vauva-arkea vietettiin. Ei tuollaisessa tilanteessa auta se, että mennään suoraan jonnekin perhekerhoon altistumaan vaan se pitää tehdä asteittain. Mielestäni yksi ongelma on myös se, että varsinaista apua kotiin ei nykypäivänä saa. Apu on keskusteluapua, joka pahimmillaan kuormittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi psykologi tarjosi hiihtoharrastusta autismin ongelmiin, että näin.

Kyllä näiden haasteiden kanssa on yksin. 

Mikä vika hiihtämisessä on? Rauhallista liikkumista kauniissa talviluonnossa.

Itsellä on yksi nepsylapsi, joka on nyt jo aikuinen ja asuu omillaan. Silloin aikoinaan olisin vain kaivannut unta. Jos olisi saanut nukkua edes joskus kokonaisen yön. Oli todella raskasta hoitaa hyperaktiivista lasta väsyneenä. Oli kyllä todella rankkaa aikaa. Ja noista koulutuksista. Paras tyyppi lasten kanssa oli yks lähihoitajakoulutuksen käynyt. Oikea lastenkasvatuksen Einstein, luonnonlahjakkuus. Osasi vaan tosi hyvin toimia nepsylapseni kanssa. Lapsikin tykkäsi tästä hoitajasta tosi paljon. Palkkasin siis yksityisen hoitajan avuksi, kun ei oltais muuten enää pärjätty.