Perhetyöntekijän ratkaisu perheemme ongelmiin on,että raahataan aistiyliherkkä ja kuormittuva lapsi perhekerhoihin,leffaan ym

Vierailija kirjoitti:

Tunkekaa ihan oikeasti nyt ne selkeät päivärytmit jonnekin. Meillä on ollut selkeät päivärytmit viisi vuotta ja tilanne ei parane. Tuo on niin holhoava neuvo tällaisen kanssa kamppailevalle. Luuletteko ettei kaikkea ole jo jo koitettu erityislapsiperheissä! Myös noita teidän itsestäänselvyyksiäkin.

Ei edes holhoava, vaan tyhmyyttä. Ihminen on tyhmä jos se ei kykene ymmärtämään että tilanteita ja ihmisiä on erilaisia. Ja mitä teemme tyhmien kommenteille? Naurahdamme säälivästi, tyhmä kun ei tiedä olevansa tyhmä.

Mulla on nepsyaikuinen, ja hänellä on OMAT rutiinit, ei siis kenenkään hänelle syöttämät rutiinit, sillä sellaisia hän ei hyväksynyt koskaan. 

Siis itse vain ilmotin että ei tarvii meille enään tulla..kävi meinaa semmonem perhe työntekijä joka ei mistään mitään tiennyt..poikani 12vee poltti ladon,lintasi koulusta eli teki aivan älyttömiä asioita..mitä tekee perhetyöntekijä?antaa pojalle nalle kortit ja kysyy mikä nalle sinusta on kivoin?poikani heitti ne nalle kortit seinään ja lähti ulos

Perhetyöntekijä:kun hän rauhottuu niin leipokaa kakku

Ei jumalauta mitä paskaa oli!

Vierailija kirjoitti:

 

 

Olen erittäin pettynyt saamaamme tukeen, joka on ollut vääränlaista, eikä ainakaan oikea-aikaista. Kun pyysin tutkimuksia lapselle, niin se ei mitenkään käynyt, ehei, kysymys oli vain meidän huonosta vuorovaikutuksesta. Kas kummaa, kun lapsen todettiin olevan autismikirjolla osastojakson jälkeen. Kun pyysin päästä psykiatrille, niin ei, ei mitenkään ollut mahdollista se, vaan piti odottaa, että lapsi tosiaan joutui osastolle. 

 

En ikinä anna ant

Sama mutta toisinpäin, eli ongelmaamme ei oltu näkevinään, rutiinit oli kunnossa ja vanhemmat tekivät kaiken niin hyvin ettei heitäkään voitu syyttää. Lapsen teinivuodet varastettiin minulta kun hänet laitettiin asumaan pois kotoa, ja lopulta laitokseen josta karkasi ja oli puoli vuotta teillä tietymättömillä, jonka jälkeen sopi itse lastensuojelun kanssa että sijoitus puretaan ja hän elää elämänsä kuten tahtoo ilman että lasu siihen puuttuu. Näin tekivät ja lapsi muutti kaverinsa sohvalle. 

Minä olen ADHD-aikuinen, nainen. Olen vauvasta asti tottunut meteliin ja ryhmässä toimimiseen, milloin kaveriporukassa, milloin serkkuporukassa ja lopulta koulussa. ADHD näkyi eniten omiin maailmoihin uppoutumisessa ja huolimattomuudessa. Edelleen olen samanlainen, mutta normaalisti työelämässä. Työssäni pystyn toimimaan melko lailla itsenäisesti, mutta kuitenkin myös tekemään yhteistyötä. Vapaa-aika meneekin sitten itsekseen olemisessa. 

Monet eivät ymmärrä sitä, että en vain jaksa vapaalla ollessani osallistua milloin mihinkin kissanristiäisiin tai huitelemaan turhan päiten pitkin ja poikin milloin missäkin. Enkä jaksa olla koko ajan kenenkään kanssa tiiviisti yhteydessä. On pidettävä tarkasti huolta siitä, että voin itse säädellä omaa kuormitustani ja tehdä asiat omaan tahtiini. 

Olen myös ollut pitkissäkin parisuhteissa ja saanut lapsen, joka on nyt jo aikuinen, mutta viimeisimmän exäni jälkeen yksinolo on ollut todellinen helpotus. On kuitenkin tärkeää, että minut totutettiin myös muiden ihmisten kanssa olemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla on kyllä hyvä, että täällä ihmiset joilla ei todennäköisesti ole omia erityislapsia, neuvovat niiden vanhempia että "tiukempaa kuria tarvitaan" ja "kyllä se tottuu kun siedätetään". Haluaisin kyllä nähdä nämä kasvattamassa omaa autistista lastani. Voisivat yllättyä kun ei se tiukka kuri ja siedätys toimikaan, itsekin kaikkea olen kokeillut. 

Ei-nepsyjen vanhemmat eivät myöskään useinkaan tiedä, että nepsyä ei voi pakottaa mihinkään. Pakottaminen johtaa vain siihen, että lapsi alkaa maskata, mikä on pahimman luokan väkivaltaa lasta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ADHD-aikuinen, nainen. Olen vauvasta asti tottunut meteliin ja ryhmässä toimimiseen, milloin kaveriporukassa, milloin serkkuporukassa ja lopulta koulussa. ADHD näkyi eniten omiin maailmoihin uppoutumisessa ja huolimattomuudessa. Edelleen olen samanlainen, mutta normaalisti työelämässä. Työssäni pystyn toimimaan melko lailla itsenäisesti, mutta kuitenkin myös tekemään yhteistyötä. Vapaa-aika meneekin sitten itsekseen olemisessa. 

Monet eivät ymmärrä sitä, että en vain jaksa vapaalla ollessani osallistua milloin mihinkin kissanristiäisiin tai huitelemaan turhan päiten pitkin ja poikin milloin missäkin. Enkä jaksa olla koko ajan kenenkään kanssa tiiviisti yhteydessä. On pidettävä tarkasti huolta siitä, että voin itse säädellä omaa kuormitustani ja tehdä asiat omaan tahtiini. 

Olen myös ollut pitkissäkin parisuhteissa ja saanut lapsen, joka on nyt jo aikuinen, mutta viimeisimmän exäni jälkeen yksinolo on ollut to

Adhd-diagnoosi on aika laaja, hyvin yksilöllistä miten oireilee. Sama kaava ei toimi, auta kaikilla. 

Hyvä että olet pärjännyt elämässä. 

Ap:n lapsen kohdalla varmasti löytyy tapoja, keinoja, harrastuksia jotka sopivat hänelle. Ei tässä olla kaappiin sulkemassa tai kokonaan poistamassa häiriötekijöitä. 

Tuo perhetyöntekijän toiminta nyt vaan kuulostaa siltä ettei ole aidosti etsinyt tai osannut miettiä sopivia ratkaisuja lapselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla on kyllä hyvä, että täällä ihmiset joilla ei todennäköisesti ole omia erityislapsia, neuvovat niiden vanhempia että "tiukempaa kuria tarvitaan" ja "kyllä se tottuu kun siedätetään". Haluaisin kyllä nähdä nämä kasvattamassa omaa autistista lastani. Voisivat yllättyä kun ei se tiukka kuri ja siedätys toimikaan, itsekin kaikkea olen kokeillut. 

Ei-nepsyjen vanhemmat eivät myöskään useinkaan tiedä, että nepsyä ei voi pakottaa mihinkään. Pakottaminen johtaa vain siihen, että lapsi alkaa maskata, mikä on pahimman luokan väkivaltaa lasta kohtaan.

Ja sinä et tajua että tuota samaa tekee se asiakaspalvelija hymyilee ja on ystävällinen, vaikka on hirveä vessahätä ja tekis mieli haistattaa pitkät kaikilla asiakkailla. Niin onko yllätys ettei me muutkaan voida muuta kuin maskata ja sitä sattuu hyvin usein 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla on kyllä hyvä, että täällä ihmiset joilla ei todennäköisesti ole omia erityislapsia, neuvovat niiden vanhempia että "tiukempaa kuria tarvitaan" ja "kyllä se tottuu kun siedätetään". Haluaisin kyllä nähdä nämä kasvattamassa omaa autistista lastani. Voisivat yllättyä kun ei se tiukka kuri ja siedätys toimikaan, itsekin kaikkea olen kokeillut. 

Ei-nepsyjen vanhemmat eivät myöskään useinkaan tiedä, että nepsyä ei voi pakottaa mihinkään. Pakottaminen johtaa vain siihen, että lapsi alkaa maskata, mikä on pahimman luokan väkivaltaa lasta kohtaan.

Ja sinä et tajua että tuota samaa tekee se asiakaspalvelija hymyilee ja on ystävällinen, vaikka on hirveä vessahätä ja tekis mieli haistattaa pitkät kaikilla asiakkailla. Niin onko yllätys ettei me muutkaan voida muuta kuin maskata

Kaksi eri asiaa. Asiakaspalvelijan roolissa ihminen tiedostaa miten käyttäytyy ja miten pitää käyttyätyä. Eli olla kohtelias ja ystävällinen. Se on tiedostettua. 

Maskaaminen ei ole tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä olisi nyt säästää, että lapsi saa aikuistuttuaan oman yksikön. Asunnossa tärkeintä on riittävä pistokkeiden määrä johon pelitietokone lisälaitteineen saadaan, koska se on ainoa maailma missä lapsi pystyy elämään ja pärjäämään.

Asunnon pitää olla oma, koska vuokralta saa liian helposti häädön esim asunnossa haisevien roskavuorien takia.

Eivät nepsyt ole tyhmiä, laiskoja tai saamattomia. Moni on hyvin älykäs. ADHD-ihminenkin voi hyperfokusoitua asioihin, jotka kiinnostavat, ja autisti voi jo lapsena olla melkeinpä jonkin alan erityisasiantuntija. Jos nepsyä ei rikota jo lapsena vaan hän saa toimia hänelle sopivassa ympäristössä, hänestä voi tulla todella tuottava yhteiskunnan jäsen.

Esimerkiksi minä olen korkeakoulutettu asiantuntija ja todella hyvä ja tehokas työssäni. Teen etätyötä ja vajaata työviikkoa, mutta asiakkaita ei kiinnosta,

TÄMÄ!!! 

Kumma kun asenne on työelämässäkin usein se, että:Saat olla oma itsesi, mutta jossain muualla. Hehkutetaan miten ollaan joustavia ja otetaan jokainen yksilö huomioon mutta p-skan marjat! Ja korostan, että osaan toimia ryhmässä ja hoidan työni, mutta tarvitsen hiljaisuutta esimerkiksi kirjallisiin töihin. Työni ennemminkin kärsii, jos pitää olla lähityössä vain jotta oltaisiin lähityössä, vaikka saan etänä paljon enemmän aikaan. Kenen etu se sitten on, että istutaan siellä konttorilla itsenäisesti työskennellen, jos ei kerta ole tarvetta vaikkapa lennosta auttaa työkaveria? Käsittelen asiakkaiden kanssa erittäin arkaluonteisia tilanteita joten luulisi, että heidänkin on kivempi puhua, jos taustalla ei ole hirveää avokonttorin meteliä. Se pahimmassa tapauksessa vain syö luottamusta organisaatiota kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt mitenkään haluaisi vähätellä ammattilaisia, mutta ei perhetyöntekijällä ole opintojen puolesta minkäänlaista nepsyosaamista. Joku viiden opintopisteen kurssi ei ammattilaiseksi tee. 

 

 

Riippuu siitä onko lähihoitaja/lastenohjaaja vai sosionomi, joka sentään on korkeakoulututkinto. 

 

 

Ei riipu. Siellä korkeakouluopinnoissa nimenomaan nepsyosaamista ei kyllä kerry. Osa on aivan huippuja, mutta heillä tietotaito on kertynyt joko kokemuksen kautta tai sitten ovat opiskelleet itse lisää. Paras tuntemani on sosionomi, jolla on omia nepsylapsia. 

Minä olen nepsysossu, jolla on nepsylapsi. Tiesin siis vielä perhetyötä tehdessäni varsin hyvin, millaisia haasteita se aiheuttaa. Lähdin työskentelyssäni siitä, että keskustelin vanhempien kanssa ja pyysin omin sanoin kertomaan tilanteesta. Sitten etsittiin yhdessä sopivia ratkaisuja. En esittänyt omia näkökulmiani yhtenä ja ainoana totuutena, koska erilaisia tilanteita on miljoonia ja koulutus antoi lähinnä teoreettista osaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ADHD-aikuinen, nainen. Olen vauvasta asti tottunut meteliin ja ryhmässä toimimiseen, milloin kaveriporukassa, milloin serkkuporukassa ja lopulta koulussa. ADHD näkyi eniten omiin maailmoihin uppoutumisessa ja huolimattomuudessa. Edelleen olen samanlainen, mutta normaalisti työelämässä. Työssäni pystyn toimimaan melko lailla itsenäisesti, mutta kuitenkin myös tekemään yhteistyötä. Vapaa-aika meneekin sitten itsekseen olemisessa. 

Monet eivät ymmärrä sitä, että en vain jaksa vapaalla ollessani osallistua milloin mihinkin kissanristiäisiin tai huitelemaan turhan päiten pitkin ja poikin milloin missäkin. Enkä jaksa olla koko ajan kenenkään kanssa tiiviisti yhteydessä. On pidettävä tarkasti huolta siitä, että voin itse säädellä omaa kuormitustani ja tehdä asiat omaan tahtiini. 

Olen myös ollut pitkissäkin parisuhteissa ja saanut lapsen, joka on nyt jo aikuinen, mutta viimeisimmän exäni jälkeen yksinolo on ollut to

Kaikilla adhd ei ole noin lievä. Sanoisitko syöpäpotilaalle että kun minullakin pelkkä leikkaus riitti, miksi käyt syöpähoidoissa? 

Aina löytyy ihmisiä, joilla omaa kokemusta eivätkä ymmärrä miksi toisilla ei sama toimi.