Voiko sossu tosiaankin tehdä kotikäynnin ilman ns. oikeaa syytä? Sain lapsen vähän aikaa sitten, ja vuosia takaperin oli ongelmia
MT-ongelmia oli vuosia sitten, mutta ei ole enää ollut. Voiko sossu tuon perusteella tehdä väkisin kotikäynnin? Ottivat yhteyttä
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
" Se, että viranomainen järjestää ihmisille erilaisia epävirallisia "ongelmia" koska ei pidä heistä ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon. "
Ei ne ole mitään epävirallisia ongelmia, jotka tulevat siitä jos kieltäytyy lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnista. Ne on silloin ihan virallisia ongelmia, eikä ne liity siihen, pitääkö jostain henkilöstä vai ei.
Ne " ongelmat " on silloin sitä, että se palvelutarpeen arviointi tehdään joka tapauksessa, jos sitä ongelmana halutaan pitää. Eli tulevat poliisin kanssa oven taakse, ja todennäköisesti arvioivat, että asiakkuus täytyy aloittaa, eli ne " ongelmat " on silloin sitä, että heidän työntekijänsä tulee säännöllisesti teille kotiin ja kirjaa siitä havaintonsa.
Käyvät koulussa, neuvolassa jne, niin kuin joku tuossa luetteli. Sitä voi pitää ongelmana tai ei.
Tulee toki myös ki
Lain mukaan palvelutarpeen arvioinnista on oikeus kieltäytyä. Myöskään lastensuojelun asiakkuus ei velvoita asiakkuuden kohdetta mihinkään.
Poliisilla ei ole oikeutta puuttua siihen jos kansalainen käyttää laillisia oikeuksiaan. Poliisi ei myöskään voi avustaa laittoman virka-apupyynnön toteuttamisessa.
Osa sossuista kuvittelee olevansa lain yläpuolella, ja sellainen loppuu vain siten, että ihmiset alkavat pitää kiinni oikeuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotietsintää ei saa tehdä ilman ylemmän viranhaltijan allekirjoittamaa kotietsintälupaa. Rivityöntekijät saattavat yrittää saada sinut päästämään heidät sisään vaikkapa vetoamalla siihen, että tekevät huolikirjauksen jos tulee se vaikutelma että sinulla on jotain salattavaa, mutta siihen pyyntöön ei tarvitse suostua. Suomessa myös lapsiperheille on laissa turvattu kotirauha.
No nyt on taas. Ei sosiaalityöntekijät tee kotietsintää, vain poliisi tekee. Sosiaalityöntekijät eivät myöskään tee huoli-ilmoituksia, vaan vastaanottavat niitä ja ovat sitten sen tiimoilta yhteydessä.
Kyllä sosiaalityöntekijätkin tekevät ilmoituksia, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki velvoittaa viranomaisia selvittämään tilannetta. Jos selvittämisestä kieltäydytään, viranomaiset selvittävät asiaa toisin mahdollisuuksien mukaan, soittavat koulut, päiväkodit, neuvolat jne läpi. Kotiin voidaan tulla tarvittaessa poliisin virka-avulla. Sossuilla on tärkeämpiäkin hommia kuin pelleillä hullujen kanssa, joten jos et halua vaikuttaa mt potilaalle, älä ala pelleilemään kotikäynneistä.
Mitään oikeusturvaa ei siis ole kun kerran lähdetään "huolta" selvittämään? Kaikkeen on suostuttava koska muuten saa hullun leiman?
Kuulostaa samanlaiselta meiningiltä kuin entisessä Neuvostoliitossa missä toisinajattelijoita suljettiin mielisairaaloihin sillä verukkeella, että kukaan täysjärkinen ei vastusta sosialismia.
Älä huoli. Kaikesta huolimatta Suomessa elää paljon lapsia perheissä, jossa heitä laiminlyödään, heihin kohdistetaan monenlaista väkivaltaa ja osa pääsee jopa hengestään. En tiedä mistä kristallipallosta niitä olosuhteita sitten selvitellään, jos tapaaminen kotona on mielestäsi rikollista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin joku on tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Toiseksi lastensuojelu on arvioinut että asiaa tulee selvittää tapaamalla teitä, mieluiten kotonanne. Kyllä heillä on ns. oikeaa syytä, heillä on nyt velvollisuus varmistaa että teillä on vauva kunnossa ja turvassa.
Jos kieltäydyt päästämästä kotiin ilman ns. oikeaa syytä, siitä voi tulla itsellesi isompia ongelmia. Mikset päästäisi. Ei tarvitse tehdä suursiivousta eikä keittää kahvia.
Lastensuojelulla ei ole lupa päättää huostaanotosta tai muusta rangaistuksesta tuollaisen erimielisyyden vuoksi. Vastoin lakia tehty huostaanotto on virkavirhe joka johtaa viraltapanoon.
Heh heh, sinäpä vitsin murjautit. Olisipa mielenkiintoista nähdä kuinka moni sossu on saanut potkut laittoman huostaanoton takia.
" Kyllä ihan itse päättävät, tiedän tapauksia joissa ovat hakeneet lausuntoja ympäriinsä "asiantuntijoilta" jotka eivät ole ikinä tavanneet edes yhtä perheenjäsentä. Pelkät soskun puheet riittää tekemään "
Onko tää nyt jotain omakohtaista kokemusta vai jotain mikä sulle on kerrottu, esim. Tuttusi tai kaverisi lapsi on otettu huostaan?
Mitä nämä asiantuntijat ovat?
Kuulostaa ongelmaisen ihmisen selittelyltä, joka ei hyväksy sitä että ei kykene lastaan hoitamaan tai lapselleen riittävää apua ja tukea hyväksymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki velvoittaa viranomaisia selvittämään tilannetta. Jos selvittämisestä kieltäydytään, viranomaiset selvittävät asiaa toisin mahdollisuuksien mukaan, soittavat koulut, päiväkodit, neuvolat jne läpi. Kotiin voidaan tulla tarvittaessa poliisin virka-avulla. Sossuilla on tärkeämpiäkin hommia kuin pelleillä hullujen kanssa, joten jos et halua vaikuttaa mt potilaalle, älä ala pelleilemään kotikäynneistä.
Mitään oikeusturvaa ei siis ole kun kerran lähdetään "huolta" selvittämään? Kaikkeen on suostuttava koska muuten saa hullun leiman?
Kuulostaa samanlaiselta meiningiltä kuin entisessä Neuvostoliitossa missä toisinajattelijoita suljettiin mielisairaaloihin sillä verukkeella, että kukaan täysjärkinen ei vastusta sosialismia.
Biologisella vanhemmalla on ihan liikaa sitä oikeusturvaa.
- 4 v ekaa kertaa huostaanotettu
Vierailija kirjoitti:
Laki velvoittaa viranomaisia selvittämään tilannetta. Jos selvittämisestä kieltäydytään, viranomaiset selvittävät asiaa toisin mahdollisuuksien mukaan, soittavat koulut, päiväkodit, neuvolat jne läpi. Kotiin voidaan tulla tarvittaessa poliisin virka-avulla. Sossuilla on tärkeämpiäkin hommia kuin pelleillä hullujen kanssa, joten jos et halua vaikuttaa mt potilaalle, älä ala pelleilemään kotikäynneistä.
Tämä!
Voiko lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnista kieltäytyä?
Lyhyt vastaus: ei ihan noin yksinkertaisesti.
Suomessa lastensuojelun palvelutarpeen arviointi perustuu Lastensuojelulaki-lakiin. Kun lastensuojeluilmoitus on tehty tai viranomaisella herää huoli lapsesta, kunnan on selvitettävä lapsen tilanne.
Mutta se, voiko siitä kieltäytyä, riippuu tilanteesta:
🔹 1. Jos kyse on vapaaehtoisesta yhteistyöstä
Useimmiten palvelutarpeen arviointi tehdään yhteistyössä huoltajien kanssa.
Huoltaja voi:
olla vastaamatta yhteydenottoon
kieltäytyä tapaamisesta
olla antamatta tietoja
Tätä ei voi fyysisesti pakottaa, ellei tilanne ole vakava.
🔹 2. Mutta viranomainen ei voi jättää asiaa sikseen
Vaikka huoltaja ei suostu yhteistyöhön, sosiaaliviranomaisella on silti velvollisuus selvittää lapsen tilanne muilla keinoin, esimerkiksi:
pyytämällä tietoja päiväkodista tai koulusta
kuulemalla lasta
hankkimalla tietoja muilta viranomaisilta
Jos yhteistyö estetään ja huoli lapsesta on vakava, se voi jopa lisätä epäilyä riskistä.
🔹 3. Jos epäillään lapsen olevan vaarassa
Jos on perusteltu syy epäillä, että lapsi on vaarassa, voidaan:
tehdä kiireellinen sijoitus
hakea hallinto-oikeudelta päätös lapsen tutkimisesta tai sijoittamisesta
Tällöin kyse ei ole enää vapaaehtoisuudesta.
🔹 Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Huoltaja voi kieltäytyä yhteistyöstä.
Huoltaja ei voi estää viranomaista tekemästä arviointia kokonaan.
Kieltäytyminen ei pysäytä prosessia automaattisesti.
Nettikeskusteluissa usein sekoitetaan nämä kaksi asiaa:
Arviointiin ei voi pakottaa fyysisesti
vs.
Viranomainen ei saa tehdä arviointia ilman lupaa
Ensimmäinen on usein totta. Jälkimmäinen ei yleensä ole.
Ap, sulla ei oo muumit laaksossa vieläkään. Muuten et edes miettisi tätä. Sun lapsen parasta tässä ajatellaan. Jos tiedät jo olevasi sopimaton vanhempi, niin kannattaa puhua avoimesti. Sulle järjestetään apua ja opastusta. Huostaanotto on viimeinen vaihtoehto. Ei kannata salata kauheasti mitään.
" Lain mukaan palvelutarpeen arvioinnista on oikeus kieltäytyä. Myöskään lastensuojelun asiakkuus ei velvoita asiakkuuden kohdetta mihinkään. "
Tuo väite on osittain totta, mutta harhaanjohtava sellaisenaan.
Tarkastellaan tätä rauhassa juridisesti.
Lastensuojelu perustuu taas Lastensuojelulaki-lakiin.
🔹 Mitä asiakkuus tarkoittaa?
Lastensuojelun asiakkuus syntyy, kun:
palvelutarpeen arvioinnin perusteella todetaan, että lapsi tarvitsee lastensuojelun tukea
tai tehdään päätös avohuollon tukitoimista
Asiakkuus ei automaattisesti tarkoita pakkoa tai sanktioita.
🔹 Pitääkö asiakkuuden kohde tehdä jotain?
1 Avohuollon tukitoimet ovat pääsääntöisesti vapaaehtoisia
Esimerkiksi:
perhetyö
tukihenkilö
tukiperhe
Niihin ei voida pakottaa ilman erillistä päätöstä.
Tässä mielessä väite on totta:
pelkkä asiakkuus ei tee ihmisestä velvollista osallistumaan tukitoimiin.
2 Mutta kaikkeen ei voi vain kieltäytyä
Huoltajalla on silti velvollisuuksia, koska:
lapsella on oikeus suojeluun
viranomaisella on velvollisuus valvoa lapsen etua
Jos huoltaja jatkuvasti estää selvittämistä tai tukitoimia, seuraukset voivat olla:
tilanteen arviointi kiristyy
siirrytään raskaampiin toimenpiteisiin
äärimmäisessä tilanteessa huostaanotto
Eli: vaikka tukitoimiin ei voi pakottaa, yhteistyöstä kieltäytyminen ei ole neutraali teko.
🔹 Entä pakottavat tilanteet?
Jos lapsi on vakavassa vaarassa, voidaan tehdä:
kiireellinen sijoitus
huostaanotto (päätös hallinto-oikeudessa)
Silloin asiakkuus ei enää ole vapaaehtoisuutta koskeva kysymys.
🔹 Yhteenveto
Väite:
Lastensuojelun asiakkuus ei velvoita asiakkuuden kohdetta mihinkään.
🔹 Juridisesti: osittain totta (avohoito on vapaaehtoista).
🔹 Käytännössä: harhaanjohtava, koska yhteistyöstä kieltäytymisellä voi olla seurauksia.
🔹 Lapsen oikeudet menevät aina aikuisen kieltäytymisoikeuden edelle.
Tuliko tämä nyt selväksi?
Vierailija kirjoitti:
Ap, sulla ei oo muumit laaksossa vieläkään. Muuten et edes miettisi tätä. Sun lapsen parasta tässä ajatellaan. Jos tiedät jo olevasi sopimaton vanhempi, niin kannattaa puhua avoimesti. Sulle järjestetään apua ja opastusta. Huostaanotto on viimeinen vaihtoehto. Ei kannata salata kauheasti mitään.
Jos vanhemman ja lastensuojelun välillä on erimielisyyttä kasvatusasioista niin kannattaa muistaa, että lastensuojelu on aina oikeassa koska he ovat ammattilaisia ja heidän tekemänsä kasvatuslinjaukset perustuvat tutkittuun tietoon. Jos vanhemman yhteistyökyvyttömyys ja kasvatusvirheet jatkuvat, niin viimeisenä vaihtoehtona lapsi otetaan huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotietsintää ei saa tehdä ilman ylemmän viranhaltijan allekirjoittamaa kotietsintälupaa. Rivityöntekijät saattavat yrittää saada sinut päästämään heidät sisään vaikkapa vetoamalla siihen, että tekevät huolikirjauksen jos tulee se vaikutelma että sinulla on jotain salattavaa, mutta siihen pyyntöön ei tarvitse suostua. Suomessa myös lapsiperheille on laissa turvattu kotirauha.
Missä ameriikoissa se sinä luulet asuvasi? Viranomainen saa tehdä kotikäynnin ja poliisipa voi sellaista vielä turvata.
Saako kirjastovirkailija tehdä kotikäynnin jos epäilee asiakkaan piilottelevan kotonaan myöhässä olevaa kirjaston kirjaa?
Voiko poliisi tulla kotiin ilman lupaa?
🔹 Pääsääntö: ei
Poliisi ei saa tulla asuntoon ilman:
asukkaan suostumusta
lain mukaista toimivaltaperustetta
🔹 Milloin poliisi saa tulla ilman lupaa?
Tämä perustuu esimerkiksi Poliisilaki:iin.
Poliisi saa mennä asuntoon ilman lupaa, jos:
on välitön hengen tai terveyden vaara
on syytä epäillä rikosta ja kotietsinnän edellytykset täyttyvät
on suoritettava kiinniotto
on muu laissa säädetty kiireellinen tehtävä
Esimerkiksi: jos poliisille tulee ilmoitus, että lapsi on parhaillaan väkivallan kohteena, poliisi voi mennä sisään ilman lupaa.
2 Entä jos poliisi tulee lastensuojelun kanssa?
Lastensuojelu itsessään ei ole rikosprosessi.
Lastensuojeluviranomaisella ei ole yleistä oikeutta murtautua kotiin.
Mutta:
Jos on perusteltu syy epäillä, että lapsi on välittömässä vaarassa, voidaan tehdä kiireellinen sijoitus. Tällöin poliisi voi antaa virka-apua.
Tämä perustuu Lastensuojelulaki:iin.
Eli:
Tavalliseen palvelutarpeen arviointiin ei voi tulla väkisin.
Kiireellisessä vaaratilanteessa voidaan tulla ilman lupaa.
3 Miten tämä eroaa kotietsinnästä?
Kotietsintä perustuu rikosepäilyyn ja Pakkokeinolaki:iin.
🔎 Kotietsintä:
Tavoitteena etsiä todisteita rikoksesta
Perustuu rikosepäilyyn
On pakkokeino
Voidaan tehdä ilman asukkaan suostumusta, jos edellytykset täyttyvät
Siitä tehdään pöytäkirja
👶 Lastensuojeluun liittyvä käynti:
Ei perustu rikosepäilyyn (ellei erikseen ole)
Tarkoitus arvioida lapsen tilanne
Usein vapaaehtoinen
Poliisi mukana vain virka-apuna tai turvallisuussyistä
4 Mikä sekaannus yleensä syntyy?
Moni ajattelee:
Jos poliisi on mukana, kyse on kotietsinnästä.
Ei välttämättä.
Poliisi voi:
olla turvaamassa viranomaista
varmistamassa lapsen noutamista
varmistamassa turvallisuuden
Se ei automaattisesti tarkoita rikosepäilyä tai kotietsintää.
🔹 Yhteenveto
Poliisi ei saa tulla kotiin ilman laillista perustetta.
Tavalliseen lastensuojelukäyntiin ei voida tulla väkisin.
Välittömässä vaarassa voidaan tulla ilman lupaa.
Kotietsintä on eri asia kuin lastensuojelun käynti.
""Se, että viranomainen järjestää ihmisille erilaisia epävirallisia "ongelmia" koska ei pidä heistä ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon.""
Ei kyse ole mistään pitämisestä eikä siitä että viranomainen järjestää ongelmia. Jos huolta on lapsesta, erityisesti vauvasta joka ei voi pitää puoliaan vaan on täysin hoitajan armoilla, lastensuojelun täytyy asiaa jotenkin selvittää. Jos vanhempi ei anna selvittää, niin pitäisikö mielestäsi heti vaan lopettaa selvitykset? Jää epäily ilmaan, onko siellä vauvan hoitaja psykoosissa, mutta ehei, ei nyt saa häiritä kun ei se äiti tykkää ja hänellä on vain oikeuksia.
" Saako kirjastovirkailija tehdä kotikäynnin jos epäilee asiakkaan piilottelevan kotonaan myöhässä olevaa kirjaston kirjaa? "
Ei saa. Eikä liity asiaan mitenkään.

Jos olisin valtaani väärinkäyttävä lastensuojelija niin epäilisin aina kaikkia vanhempia kannibalismista ja siitä, että he aikovat uhrata lapsensa Baalille. Tämä antaisi minulle maksimaaliset oikeudet puuttua perheiden elämään.
Vierailija kirjoitti:
" Saako kirjastovirkailija tehdä kotikäynnin jos epäilee asiakkaan piilottelevan kotonaan myöhässä olevaa kirjaston kirjaa? "
Ei saa. Eikä liity asiaan mitenkään.
Jos sosiaalityöntekijä saa tehdä kotikäynnin vaikka kotikäynneistä ei ole säädetty lastensuojelulaissa niin miksi sitten kirjastovirkailija ei saisi tehdä kotikäyntejä? Myös kirjastovirkailija on viranomainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
""Se, että viranomainen järjestää ihmisille erilaisia epävirallisia "ongelmia" koska ei pidä heistä ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon.""
Ei kyse ole mistään pitämisestä eikä siitä että viranomainen järjestää ongelmia. Jos huolta on lapsesta, erityisesti vauvasta joka ei voi pitää puoliaan vaan on täysin hoitajan armoilla, lastensuojelun täytyy asiaa jotenkin selvittää. Jos vanhempi ei anna selvittää, niin pitäisikö mielestäsi heti vaan lopettaa selvitykset? Jää epäily ilmaan, onko siellä vauvan hoitaja psykoosissa, mutta ehei, ei nyt saa häiritä kun ei se äiti tykkää ja hänellä on vain oikeuksia.
Jos olisin valtaani väärinkäyttävä lastensuojelija niin epäilisin aina kaikkia vanhempia kannibalismista ja siitä, että he aikovat uhrata lapsensa Baalille. Tämä antaisi minulle maksimaaliset oikeudet puuttua perheiden elä
Älä jaksa olla typerä. Ap:n vauvasta on tehty lastensuojeluilmoitus koska on huolta ap:n mielenterveydestä. Esim. synnyttäneen äidin psykoosi on hengenvaarallinen tilanne vauvalle.
" Kyllä ihan itse päättävät, tiedän tapauksia joissa ovat hakeneet lausuntoja ympäriinsä "asiantuntijoilta" jotka eivät ole ikinä tavanneet edes yhtä perheenjäsentä. Pelkät soskun puheet riittää tekemään "
Niin, kerro nyt mitä asiantuntijoita ne olivat ja mitä lausuntoja tekivät?
Esim. Lääkärit tekevät lausuntoja, mutta tapaavat potilaan, ellei kyseessä ole joko Kelan vakuutuslääkäri tai toisen lääkärin lausuntopyyntö, joka voi olla pyyntö tehdä lausunto perustuen tutkimustulosten löydöksiin, eli silloin lausuvat esim. Röntgen kuvista tai laboratoriokoevastauksista jotain potilasta tapaamatta.
Jos et avaa tätä yhtään, niin mielikuva peepuheista säilyy.
Missä ameriikoissa se sinä luulet asuvasi? Viranomainen saa tehdä kotikäynnin ja poliisipa voi sellaista vielä turvata.