Kai te tajuatte, että Suomen talous on niin kusessa, ettei mikään "rikkaiden" verottaminen yksin pelasta sitä?
Saati, että sillä voitaisiin rahoittaa nykyistä laajempia palveilta. Suomi on niin persaukinen maa, että "rikkaitakin" on täällä niin vähän, että vaikka niiltä otettaisiin kaikki rahat pois, ei sillä toteutettaisi edes puolia esim. vasemmistoliiton vaalilupauksista.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat populistit löytyvät vasemmistosta. Helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.
Hyvinkö on oikeisto nyt taloutta hoitanut, muutamassa vuodessa saanut asiat tähän jamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta kun tästä alkaa keskustelu, rikkaita muuttaa pois maasta. Kohta heitä ei sitten ole enää täällä. Ja he maksavat jo oman osansa ja enemmänkin. Miksi tällaisessa tilanteessa maksetaan edelleen kehitysapua tai ulkomaalaisille loisijoille senttiäkään?
Muuttaako oikeasti? Vai onko tuo vain omaa mutuiluasi.
Todellakin muuttaa. Omia kavereitani on muuttanut paljon, lapseni muuttivat ja minä olen lähtökuopissa.
Läskipossu Satonen ja OrpoPurra, pahimmat yhteiskunnan loiset 😡
Menkää perkele oikeisiin töihin! Perseellään istuvat veronmaksajien rahoilla eduskunnassa
MENE TÖIHIN ARTO SATONEN! PERKELEEN LOISIVA VALEHTELIJA 😡
Jos Suomessa laitettaisiin pörssin verotus kuntoon niin valtio saisi helposti 10 miljardia lisää massia.
Vierailija kirjoitti:
Ap milloin vassarit on tajunneet mistään mitään?
Käsi toinen taskulla ideologia..
Entiset kansanedustajat loisivat sopeutumusrahalla, menisivät perkele töihin 😡😡😡
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millä vasemmisto luo ne työpaikat ja millä maksaa palkat?"
Eikö maailamssa ole työtä tehtäväksi? Työttömyydessä on kyse poliittisesta päätöksestä. Omistava luokka ei haluaisi ikinä mitään täystyöllisyyttä muistuttaavaakaan, koska silloin he joutuisivat kilpailemaan työntekijöistä (paremmilla työsuhde eduilla yms). Tämähän oli toki asianlaita sotien jälkeen monella tapaa, vuosikymmeniä.
mistä ihmeen poliittisesta päätöksestä :D Millä poliittisella päätöksellä luot tuottavia työpaikkoja? Vai palkataanko kaikki julkiselle sektorille tuottamattomiin hommiin
Voi pyhä sylvi sentään näitä juttuja :D
Kysytkö tosissasi: "millä poliittisella päätöksellä luot tuottavia työpaikkoja?" Ihan tosissasi kysyt, halautko aloittaa historiallisista valtionyrityksistä? Sitten
valtionyhtiöitä :D ei juma sentään, maa täyteen valcoja ja nousuun :D Kai ymmärrät, että maailma on tosiaan muuttunut sitten 70-luvun ja nykyään on todella vaikea ennustaa, että mikä ala ja teollisuussektori on kannattavaa. Mitään valtioyhtiöitä ei pidä millään verorahoilla perustaa, sosialistit voivat sosialismia ihan omilla rahoillaan.
Onneksi siihen ei ole edes varaa, koska velkasuhde on ylittänyt 80 %:ia. Järjestelmää ei edes pyöritetä ilman velkarahaa. Julkistalous on jäänyt nokia-aikaan, jolloin maksupohjaa julkiselle sektorille oli vielä riittävästi.
Me tarvitsemme lisää pääomia ja yksityisiä investointeja. Vain ne luovat tuottavia työpaikkoja ja samalla kestävän maksupohjan julkistaloudelle. Mitä syvemmälle sosialismiin kaivaudutaan, sitä suurempia rakennemuutoksia talouteen tarvitaan.
Piikoja ja isäntiä :D :D :D
Kelaloiset painukoot vttuun Suomesta niin saadaan säästöjä. Toinen vaihtoehto on sulkea Kela ja antaa ihmisten ottaa vastuuta omasta elannostaan. Oleskeluyhteiskunta on purettava niin työnteko alkaa kiinnostaa kansalaisia uudestaan tai sitten toinen vaihtoehto on alkaa yrittäjäksi. Tukia jaetaan kymmeniä miljardeja vuosittain ja mitään ei saada tukia nostavilta vastiikkeeksi. Loiset jatkavat laiskotteluaan vuodesta toiseen.
Arto "100 000 uutta työpaikkaa" 🤣
Osaako kokkare edes hävetä valheitaan?
Vierailija kirjoitti:
Kelaloiset painukoot vttuun Suomesta niin saadaan säästöjä. Toinen vaihtoehto on sulkea Kela ja antaa ihmisten ottaa vastuuta omasta elannostaan. Oleskeluyhteiskunta on purettava niin työnteko alkaa kiinnostaa kansalaisia uudestaan tai sitten toinen vaihtoehto on alkaa yrittäjäksi. Tukia jaetaan kymmeniä miljardeja vuosittain ja mitään ei saada tukia nostavilta vastiikkeeksi. Loiset jatkavat laiskotteluaan vuodesta toiseen.
PedoPersuPoika taas vauhdissa 😁 Mene töihin ja lopeta trollailu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat populistit löytyvät vasemmistosta. Helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.
Hyvinkö on oikeisto nyt taloutta hoitanut, muutamassa vuodessa saanut asiat tähän jamaan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/2c3de02c-9e31-4d5f-b958-167d8b8805…
Menen asuntoon ja sotken.
Minä poistun tämän jälkeen siivoamatta jälkiäni.
Sitten sinä astut taloon.
Nyt sinulla on sotkuinen talo.
Ja minä täältä huutelen että oletpas sinä sotkenut talosi.
Paskaloiset Orpo, Purra ja Satonen torille jalkapuuhun! Suomen talouden tuhoamisesta 😡
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta kun tästä alkaa keskustelu, rikkaita muuttaa pois maasta. Kohta heitä ei sitten ole enää täällä. Ja he maksavat jo oman osansa ja enemmänkin. Miksi tällaisessa tilanteessa maksetaan edelleen kehitysapua tai ulkomaalaisille loisijoille senttiäkään?
Muuttaako oikeasti? Vai onko tuo vain omaa mutuiluasi.
Todellakin muuttaa. Omia kavereitani on muuttanut paljon, lapseni muuttivat ja minä olen lähtökuopissa.
Vuonna 2028 voin sanoa haista-pazka-suomi koska muutan aikuisten lapseni luokse ulkomaille. Ja onneksi voin ostaa suurimpia tuotteita sieltä. Ja onneksi tällä hetkellä en aja Fin-rekkarissa olevalla pazkalla
Nyt kun on laajalti tiedossa ettei 1970 jälkeen syntyneille tule eläkettä, niin katkaistaan koko eläkejärjestelmä välittömästi. Rahat kiertoon ahneilta eläkeläisiltä, ja yli 30000 tienaaville kapitalisteille laitetaan 75% verotus.
Vierailija kirjoitti:
Kelaloiset painukoot vttuun Suomesta niin saadaan säästöjä. Toinen vaihtoehto on sulkea Kela ja antaa ihmisten ottaa vastuuta omasta elannostaan. Oleskeluyhteiskunta on purettava niin työnteko alkaa kiinnostaa kansalaisia uudestaan tai sitten toinen vaihtoehto on alkaa yrittäjäksi. Tukia jaetaan kymmeniä miljardeja vuosittain ja mitään ei saada tukia nostavilta vastiikkeeksi. Loiset jatkavat laiskotteluaan vuodesta toiseen.
Jollain tavalla toivon että toiveesi toteutuisi. Minä olisin sillä puolella joka ei suostuisi vain kuolemaan. Minä olen silloin sinua vastassa ja minä otan sen mitä tarvitsen. Jos haluat sellaisen yhteiskunnan niin minä olen siihen valmis.
Taloutta ei pelasteta myöskään sillä, että säästetään nyt miljoona ja maksetaan myöhemmin pari, kolme, neljä tai viisi miljoonaa tai enemmän säästön aiheuttamista seurauksista.
Joku muu voi ehkä unohtaa, mutta minä en tule unohtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millä vasemmisto luo ne työpaikat ja millä maksaa palkat?"
Eikö maailamssa ole työtä tehtäväksi? Työttömyydessä on kyse poliittisesta päätöksestä. Omistava luokka ei haluaisi ikinä mitään täystyöllisyyttä muistuttaavaakaan, koska silloin he joutuisivat kilpailemaan työntekijöistä (paremmilla työsuhde eduilla yms). Tämähän oli toki asianlaita sotien jälkeen monella tapaa, vuosikymmeniä.
mistä ihmeen poliittisesta päätöksestä :D Millä poliittisella päätöksellä luot tuottavia työpaikkoja? Vai palkataanko kaikki julkiselle sektorille tuottamattomiin hommiin
Voi pyhä sylvi sentään näitä juttuja :D
Kysytkö tosissasi: "millä poliittisella päätöksellä luot tuottavia työpaikkoja?" Ihan tosissasi kysyt, halautko aloittaa historiallisista valtionyrityksistä? Sitten
Valtionyritykset olivat ihan hyvä ratkaisu joskus teollistumisen alkuaikoina, kun rahoitusmarkkinat eivät olleet kovin kehittyneet tai levinneet vielä riittävän laajalle tuomaan alkupääomaa tuottaville investoinneille. Tänä päivänä se, ettei rahoitusta saada muualta kuin veronmaksajien pussista on tehokas indikaattori sille, ettei investoinnille ole tuottoa pahemmin luvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta kun tästä alkaa keskustelu, rikkaita muuttaa pois maasta. Kohta heitä ei sitten ole enää täällä. Ja he maksavat jo oman osansa ja enemmänkin. Miksi tällaisessa tilanteessa maksetaan edelleen kehitysapua tai ulkomaalaisille loisijoille senttiäkään?
Muuttaako oikeasti? Vai onko tuo vain omaa mutuiluasi.
Moni köyhempikin lähtee. Mm. opiskelukavereitani lähti vaihtoon palaamatta koskaan. Osa pyörähti vielä hutaisemassa opinnot loppuun ja lähti paperit taskussa takaisin. Osa katseli hetken, mutta kun tarjolla oli ei oota tai huonompaa kuin mitä oli muualla nähnyt, lähtivät.
En ihmettele, miksi haluavat tehdä opiskelusta lainapainotteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin kaikki ymmärtävät sen. Mutta se mitä on vaikea ymmärtää että nykyinen hallitus petti joka ikisen lupauksensa.
Kyllä kokoomus on tehnyt tasan mitä lupasi.
Perintövero!
Muuttaako oikeasti? Vai onko tuo vain omaa mutuiluasi.