"En itse kävelisi metriäkään kovassa pakkasessa" -sanoo äiti eikä lapset tarvitse mennä kouluun kovissa pakkasissa
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011744273.html
Jos äiti ei pysty viemään lapsia kouluun ja päiväkotiin autolla niin lapset saavat jäädä kotiin kovilla pakkasilla. Koulu on samaa mieltä. Perheen esiteini on jo saanut paleltumia.
Laitatko sinä lapsesi kouluun kovilla pakkasilla?
Kommentit (272)
80-luvulla, erityisesti kevättalvella 1987, oli monta viikkoa kovat pakkaset, Etelä-Suomessakin mittarit laskivat aamuisin -30 asteeseen. Iltapäivisin oli sitten vähän lämpimämpää. Vähän. Ei se antanut syytä jäädä kotiin. Lisää vaatteita ylle ja kouluun vain!
Silloin lapset ja nuoret kulkivat koulumatkat itse. Harvassa perheessä oli kahta autoa, ja se ainoa tarvittiin vanhempien työmatkaan. Monien työpäivä alkoi seitsemältä, eikä siihen aikaan selitelty, että piti viedä lapsi kahdeksaksi kouluun.
Kouluun mentiin myös siitä syystä, että johonkinhan ne lapset piti päiväksi laittaa. En kuullut, että kukaan olisi jäänyt kotiin siksi, että lapsi ei pakkasen vuoksi mene kouluun.
Pärjättiin, kun oli pakko. En väitä, että olisin tuntenut oloni pröteväksi taittaessani kahden kilometrin koulumatkaa tulipalopakkasessa tai missään muussakaan koiranilmassa, jota maamme länsirannikko keksii tarjota.
En paheksu sitä, jos joku ei halua lähettää lastaan ankaraan pakkaseen. Jos lapsen on mahdollista jäädä kotiin, niin hyvä on. Ehkä keskustelua olisi hyvä käydä siitä, mikä se raja on - ja minkä mittarin mukaan. Oma ehdotukseni on -20 alakoululaisilla ja - 25 yläkoululaisilla, poislukien ne, jotka asuvat lähellä koulua tai joilla on koulukyyti.
Olen laittanut merkille Helsingissä ja Lahdessa kummallisen talvi ilmiön. Nuoret kulkevat kesälänkkareissa 10 asteen pakkasessa. Siinä nyt ei ole mitään uutta mutta sitä ihmettelen kun aikuiset jopa eläkeikäiset kulkevat keskellä talvea kevyissä kesäkengissä. Mä luulen kyseessä olevan "cyty" ihmisten kummallisen kuplan. Se osa tätä näiden maakuntakaupunkien niin kovin keinotekoista kaupunkilaisuutta. Ollaan kai jotenkin niin urbaaneja ettei muka tarvitse liikkua kuin lämmitetyissä tiloissa. Helsingissä on myös kummallista ajatusta kuin se olisi niin etelässä että kuuluisi Keski-Euroopan leudolle ilmastovyöhykkeelle.
Ymmärrän hyvin. Aamulla inhottavaa mennä ulos palelemaan. Ellei ole aamuihminen.
Luulin tätä uutista vitsiksi, muttei se ollutkaan vitsi. Eiköhän kannattais lapsesta asti totutella menemään kouluun säässä kuin säässä. Eihän työpaikaltaan olla pois, jos on liikaa pakkasta tai muuten huono keli.
Vierailija kirjoitti:
Olen laittanut merkille Helsingissä ja Lahdessa kummallisen talvi ilmiön. Nuoret kulkevat kesälänkkareissa 10 asteen pakkasessa. Siinä nyt ei ole mitään uutta mutta sitä ihmettelen kun aikuiset jopa eläkeikäiset kulkevat keskellä talvea kevyissä kesäkengissä. Mä luulen kyseessä olevan "cyty" ihmisten kummallisen kuplan. Se osa tätä näiden maakuntakaupunkien niin kovin keinotekoista kaupunkilaisuutta. Ollaan kai jotenkin niin urbaaneja ettei muka tarvitse liikkua kuin lämmitetyissä tiloissa. Helsingissä on myös kummallista ajatusta kuin se olisi niin etelässä että kuuluisi Keski-Euroopan leudolle ilmastovyöhykkeelle.
Mun aikuinen lapsi ja hänen isänsä kulkevat myös talvella tennareissa tai lenkkareissa. Ihan maalla asutaan eikä kyse ole muuta kuin siitä, että heillä tulisi talvikengissä liian kuuma. Eivät siis pysty pitämään talvikenkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä havainto, tosiaan täällä pohjoisessa ihannoidaan sellaista karskia, kovaa uhoa ja hammasirvessä pään lyömistä seinään. Siihen kuuluu tietysti etelän ihmisten haukkuminen etelän veteliksi. Kummallista vaan, että mt- ongelmat, väkivalta kukoistaa eli jotain tehdään pahasti väärin. Olisiko jo aika muutta asenteita lempeämpään suuntaan.
Samaa mieltä. Olisiko joko aika myöntää, että kova pakkanen on kylmää ja hyytävää pukeutumisesta huolimatta? Että kouluun menoonkin voi laittaa pakkasrajat ihan lasten, myös niiden köyhimipienkin turvallisuuden takia. Ei ola pakko hampaat irvessä yrittää selvitytyä koko ajan jaikesta täysin palkein. Edes luonnonvoimille voi joskus antaa periksi.
Kyllä niitä pakkasrajoja on joskus laitettukin muistaakseni, oletteko eilen syntyneitä. Mutta -20 ei sen rajan pidä olla, se on ihan normaali pakkanen. .
"Nimenomaan. Mun mielestä tämä oli vain viisasta ja todellista vanhemmuutta. Suomessa on ennätysmäärä astmaa lapsilla ja yksi syy on liiallinen pakkasaltistus.
"
Löytyykö lähdettä?
Hesarin uutisesta sai harhaanjohtavan kuvan. Kittilässä oppilaat saivat luvan vanhempien päätöksellä jäädä kotiin yhtenä päivänä kun pakkasta oli 40 astetta.
30 pakkaset ovat täällä normaaleja ja silloin oppilaat toki menevät tavallisesti kouluun ja aikuiset töihin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kenenkään ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Olemme nössö kansaa kuten olympialaisissa nähtiin.
Sohvalla voi maata hamaan tappiin ja potea masennusta ja muuta peräsuolen velttoutta.
Juuri tämän vuoksi m muuttajat voittavat meidät. Olemme liian mukavuudenhaluisia. Ei enää samanlaista sisua kuin 1930-50-luvuilla.
Ihan hölmö uutisankka ja klikkiotsikko. Ei Suomessa ole edes mitään 40 asteen pakkasia!
Olikohan talvi -85 kun pakkasta oli lähemmäs -50. Silloin kouluni oli yhden päivän suljettuna. Olin ekaluokkalainen mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
-15 -25 pakkasta ja olen vienyt lapsen kouluun ja hakenut pois. Pyörällä menee yleensä mutta ei viitsi hajottaa renkaita kun on kova pakkanen joten vien autolla. Polkupyörälla on raskas polkea pakkasella olen itse paljon polkenut.
Minua ihmetyttää tämmöiset hovikuskivanhemmat. Miten niillä on aikaa kuskailla lapsia, vai ovatko kaikki työttömiä.
Koulumatka kuuluu minusta lapsilla koulunkäyntiin, se on minusta osa sitä oppimista että osaa mennä sinne itse omin jaloin ajoissa ja sieltä kotiin omatoimisesti. Hovikuskivanhempien lapsilta jää paljon oppimatta.
Hullua raahata pikkulapsia pakkasessa. Melkein aamuyöllä osa lähtee tarhaan. Jotkut vievät illalla myöhään lapsia ulkona. Osa itkee.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. Aamulla inhottavaa mennä ulos palelemaan. Ellei ole aamuihminen.
Voin kertoo, että ainakin mun töissäni kehitysvammaisten ohjaajana asukkaat ei välttämättä tykkäisi, jos jättäisin tulematta joku päivä töihin pakkasen takia vaikka vuoro olisi:D
Vierailija kirjoitti:
Tuo lause voi olla totta mutta koskee aikuisia, ei lapsia. Tässä ketjussa on kyse lasten turhasta altistamisesta liian varhain liian kovalle pakkaselle, mikä on terveydelle vaarallista.
Pakkanen on hyväksi terveydelle. Suomalaiset vauvatkin vetelee päiväunia paukkupakkasessa vaunuissaan, eikä ne vauvat mitään sairaita ole, päinvastoin.
Tähän liittyy toinenkin ilmiö. Ihmettelen suuresti omakoti wt saamattomuutta kun edes lumitöitä ei viitsitä tehdä. Autot ovat hankeen muodostuneissa kuopissa ja ulko-ovelle johtaa lumeen tallautunut polku jolta täytyy varoa visusti astumasta sivuun. WT luokkaan ja korostan nimenomaan näillä valkoisilla suomalaisilla on jostain tullutta käsittämätöntä uusavuttomuutta ja saamattomuutta. On tätä maaseudullakin mutta siellä on yleensä säilynyt jonkulainen oma-aloitteisuuden ja säänmukaisen pukeutumisen malli. Kaupunkien lähiöt tuottavat tätä pohjimmaista wt väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä havainto, tosiaan täällä pohjoisessa ihannoidaan sellaista karskia, kovaa uhoa ja hammasirvessä pään lyömistä seinään. Siihen kuuluu tietysti etelän ihmisten haukkuminen etelän veteliksi. Kummallista vaan, että mt- ongelmat, väkivalta kukoistaa eli jotain tehdään pahasti väärin. Olisiko jo aika muutta asenteita lempeämpään suuntaan.
Samaa mieltä. Olisiko joko aika myöntää, että kova pakkanen on kylmää ja hyytävää pukeutumisesta huolimatta? Että kouluun menoonkin voi laittaa pakkasrajat ihan lasten, myös niiden köyhimipienkin turvallisuuden takia. Ei ola pakko hampaat irvessä yrittää selvitytyä koko ajan jaikesta täysin palkein. Edes luonnonvoimille voi joskus antaa periksi.
Kyllä niitä pakkasrajoja on joskus laitettukin muistaakseni, oletteko eilen syntyne
Pakkasrajat on ollut ulkovälituntien suhteen, ei koskaan ole ollut mitään säärajoja ettei kouluun mentäisi, pl.luonnon aiheuttamat esim.tulvat.
Vierailija kirjoitti:
Jos pakkasta olisi ollut yli 30 astetta (mitä nyt harvoin Helsingissä on), niin olisin vienyt lapset autolla kouluun. Lapsilla oli koulumatka 1 km..
-20 astetta ei ole vielä mitään eikä syy olla poissa töistä tai koulusta. Lämpimästi pukeutuneena onnistuu hyvin pidempikin ulkoilu. Ei ole mitään ongelmaa mennä kouluun.
30 asteen pakkasilla ei kyllä tuollaisen matkan takia kannata autoa käynnistää.
Pyörän renkaan hajoamiseen pakkasessa vaaditaan luultavasti -45 astetta pakkasta!