Onko rankkoja asioita kokeneilla parempi resilienssi?

Vierailija kirjoitti:

En usko, että se kasvattaa resilienssiä. Itse olen kokenut tosi monta hirveää asiaa omassa lähipiirissäni (kuolemaa, parantumattomia sairauksia, vammautumisia). Niistä selviytymiseen vaikuttaa ehkä enemmänkin se, millainen on persoonaltaan ja vahvuudeltaan. Mutta ainakin itse olen huomannut, että kun on pitänyt hammasta purren vain selviytyä päivä kerrallaan ja mennä eteenpäin, osa surusta on ehkä jäänyt käsittelemättä, ja minusta on tullut vähän tunteeton ja kyyninen. Ja saatan myös kuormittua aivan pikkuasioista, jotka kuuluvat tavalliseen elämään, ajattelen itse, että vaikeuksien mitta on ehkä niin täynnä, että ei oikein ole tilaa pienille harmeille.

Sama vika, olen mä asioista "selvinnyt" mutta hermosto on kyllä jotenkin vinksallaan. Olen toimintakykyinen esim. onnettomuuspaikalle osuessa tai töissä tiukoissa tilanteissa kun kollegat alkaa murentua, mutta vastaavasti joku jäin lukkojen taakse kun unohdin avaimet voi aiheuttaa ihan suhteettoman reaktion itsessä. Toki osittain varmaan johtuu myös vaativuudesta itseään kohtaan, että pitäisi olla paremmin selviytynyt tms. ja sitten varmaan alitajuisesti pinnistelee monissa tilanteissa, mutta vastaavasti se sitten purkautuu jossakin "harmittomassa" kovin.

Oman kokemukseni mukaan ns. kovissa liemissä keitetyt elämämkoululaiset ovat niitä hurjimpia raivoajia ja kiroilijoita. Eivät varsinaisesti mitään viilipyttyjä siis kun joku ongelmatilanne syntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole. Tuntuu että olen iha hermoja ja stressaantunut ihminen. Voiko se johtua siitä että en ole itse ongelmiani aiheuttanut ja ahdistaa jos kuulenkin taas jostain uudesta ongelmasta omassa lähipiirissä. Tuntuu ettem ole tarpeeksi ehyt vaan mennyt niin monta kertaa rikki että olen traumatisoitunut ihminen. 

En myöskään osaa nauttia elämästä niin paljoa kun muut vaan koko ajan odotan että jotain jaskaa taas tapahtuu.

Tämä on se perusmekanismi. Traumat ja vaikeudet heikentävät resilienssiä. Paitsi jos ja kun niistä selviää, jonka jälkeen resilienssi voi olla joissain tapauksissa jopa parempi. 

Koko lapsuutensa älylaitteella viettäneellä ei ole ainakaan resilienssi kehittynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan ns. kovissa liemissä keitetyt elämämkoululaiset ovat niitä hurjimpia raivoajia ja kiroilijoita. Eivät varsinaisesti mitään viilipyttyjä siis kun joku ongelmatilanne syntyy. 

Kyllä. Ja rinnastavat miltei huvittavalla tavalla karut kokemukset toistensa veroisiksi etsiäkseen oikeutusta omille väärille teoilleen. Erään miehen mielestä se, että hän oli raiskannut nukkuvan naisen, jota kiusasi vuosia teon jälkeen netissä haukkumalla, oli täysin verrattavissa siihen, että nainen kehtasi kutsua hän raiskaajaksi ja kiusaajaksi. Hän tulkitsi teoista mainitseminen petokseksi, joka piti kostaa uudella seksirikoksella ja pahoinpitelyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

Eihän sitä resilienssiä ihan pelkästään siitä voi päätellä että joku on menettänyt perheensä tsunamissa ja elää edelleen.

Muutenkin tsunami nyt oli aika erityistapaus, ihmiset joita tsunami kosketti saivat poikkeuksellisen paljon apua ja tukea monella tavalla. Ei kai kukaan oikeasti ajattele, että tsunamissa vanhempansa menettänyt kaipaa vanhempiaan enemmän kuin vanhempansa jollain toisella tavalla menettänyt.

Yksittäiset kovat koettelemukset kovin varhain eli alle 10 v. voivat olla erittäin vammauttavia. Jos kuitenkin löytyy edes yksi ymmärtävä, rakastava aikuinen , se auttaa paljon. Erittäin rankoistakin olosuhteista  voi nousta mutta se on harvinaista, kyllä kova kohtalo jättää jälkensä. Selviäjillä on sitten toistava resilienssi, koska tietävät, että tulevaisuudessa myös selviävät sillä salaisella keinolla, joka on osa persoonaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yksittäiset kovat koettelemukset kovin varhain eli alle 10 v. voivat olla erittäin vammauttavia. Jos kuitenkin löytyy edes yksi ymmärtävä, rakastava aikuinen , se auttaa paljon. Erittäin rankoistakin olosuhteista  voi nousta mutta se on harvinaista, kyllä kova kohtalo jättää jälkensä. Selviäjillä on sitten toistava resilienssi, koska tietävät, että tulevaisuudessa myös selviävät sillä salaisella keinolla, joka on osa persoonaa. 

Juuri näin se menee. 

Eikös terapia ole juurikin resilienssin kehittämistä? 

Toisen ihmisen resilienssiä on vaikeaa arvioida, koska perheitä ja lapsuuksia on niin erilaisia. Aiksi ei voi aanoa kuka valittaa pienestä tai ei kestä vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

 

Mistä sinä tiedät heidän elämästään? Eipä tsunamissa perheensä menettänyt tikkinäinen ihminen ole mikään vahva tai hyväresilienssinen vaikka elääkin ulkopuolisten nähden normaalia elämää.

 

 

 

On v

Tai sitten ei kykene, eipä sitä ulkopuoliset tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ainakin yksi tuttava joka jäi orvoksi on ihan hermoheikko ja nolona siitä kun joutui tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ja otetuksi huostaan missä kaikki asiansa tutkittiin ja kaivettiin peräreikää myöten, vaikka sijoitettiinkin sukulaisille.

Orvot menevät sosiaaliviranomaisten huostaan ja heille etsitään uudet huoltajat, joten ei heillä pitäisi olla valittamista. Tietysti he joutuvat alistumaan lastenusojelun ja sosiaalihuollon asettamiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, mutta samalla se on heidän oikeutensa saada nämä sosiaalihuollon palvelut.

Ei, vaatoinkäymisillä keuliminen on elämämkoululaisuutta.

Ei vastoinkäymiset tuo resilienssiä vaan päinvastoin. Jotkut yrittää feikata resilienttiä, mutta todellinen tilanne paljastuu yleensä käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Yksittäiset kovat koettelemukset kovin varhain eli alle 10 v. voivat olla erittäin vammauttavia. Jos kuitenkin löytyy edes yksi ymmärtävä, rakastava aikuinen , se auttaa paljon. Erittäin rankoistakin olosuhteista  voi nousta mutta se on harvinaista, kyllä kova kohtalo jättää jälkensä. Selviäjillä on sitten toistava resilienssi, koska tietävät, että tulevaisuudessa myös selviävät sillä salaisella keinolla, joka on osa persoonaa. 

Ei välttämättä, tunnen naisen joka selvisi lastensa kuolemasta mutta romahti tyttömäksi jäätyään.

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

 

eipä näytä siltä

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Päinvastoin esim. vanhempien eron lapsuudessa kokeneet milleniaalit tuntuvat olevan erityisen itsekkäitä ja pelokkaita myöskin sitoutumaan mihinkään, kun perusturvallisuutta ja -luottoa elämään ja ihmissuhteisiin ei ole.

Vanhemman (luonnollinen) kuolema on eri, se ei samalla tavalla vammauta. Eikä kyllä myöskään lisää resilienssiä, kuten ei suuret ja/tai liian nuorena koetut menetykset muutenkaan. Muistan lapsuudesta yhden etäisesti tutun tytön, jonka molemmat vanhemmat ja isoveli kuolivat kolarissa, ja vaikka tuo tyttö oli tosi fiksu, kiltti ja ihana lapsi, niin hänestä tuli valitettavasti narkomaani. Eli ei vastoinkäymiset häntä vahvistaneet, vaan murensivat elämässä?

Onko sun vanhempi sattumöisin kuollut kun tiedät että.ei vammauta vaan vanhenpien ero parempi ?

En usko että vanhemman kuolema tekee kenestäkään sen vahvempaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

 

eipä näytä siltä

 

Miten niin? Ympärillä ihmiset oman mukavuusalueen sisäpuolella ollert koko ikänsä ja itku tulee kun kynsihiolto peruuntuu.