Onko rankkoja asioita kokeneilla parempi resilienssi?

Ei välttämättä. Minun resilienssi on suurin piirtein nolla kun niitä rankkoja asioita on ollut liikaa, lapsen kuolemasta alkaen.

Ei ole. Päinvastoin esim. vanhempien eron lapsuudessa kokeneet milleniaalit tuntuvat olevan erityisen itsekkäitä ja pelokkaita myöskin sitoutumaan mihinkään, kun perusturvallisuutta ja -luottoa elämään ja ihmissuhteisiin ei ole.

Vanhemman (luonnollinen) kuolema on eri, se ei samalla tavalla vammauta. Eikä kyllä myöskään lisää resilienssiä, kuten ei suuret ja/tai liian nuorena koetut menetykset muutenkaan. Muistan lapsuudesta yhden etäisesti tutun tytön, jonka molemmat vanhemmat ja isoveli kuolivat kolarissa, ja vaikka tuo tyttö oli tosi fiksu, kiltti ja ihana lapsi, niin hänestä tuli valitettavasti narkomaani. Eli ei vastoinkäymiset häntä vahvistaneet, vaan murensivat elämässä?

Sopivat haasteet esim. uralla, opinnoissa ja urheilussa varmasti vahvistavat, mutta ei henkilökohtaisen elämän menetykset ja vastoinkäymiset ketään varmaankaan vahvista? Arvelisin, että päinvastoin. Toki niissäkin on eri asteisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä, ja vaikkapa ero väärästä parisuhteesta tai ystävyyssuhteista voi voimaannuttaa, toisin kuin lapsen kuolema, vanhempien liian varhainen menetys, vanhempien traumatisoiva ero, väkivalta kotona tms.

Miten sen nyt ottaa.

Itse kehitin turvattoman lapsuuden aikana itselleni selviytymiskeinoja, kuten miellyttämisen. Mutta eihän tuollaiset selviytymiskeinot ole pidemmällä tähtäimellä hyvä asia. Itsellä pakka hajosi täysin kolmekymppisenä.

Nyt selviytymiskeinoja on ainoastaan vetäytyminen stressaavissa tilanteista ja ihmissuhteista. Resilienssiä ei ole yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitä sitten tietää onko hyvä resilienssi, miten sitä määritellään?

google auttaa

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

Mistä sinä tiedät heidän elämästään? Eipä tsunamissa perheensä menettänyt tikkinäinen ihminen ole mikään vahva tai hyväresilienssinen vaikka elääkin ulkopuolisten nähden normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Resilienssi tulee suurelta osin persoonallisuudesta, ja myös siitä miten on saanut tukea ja rakkautta kasvaessaan.

 

En allekirjota totakaan. Jollain 1920- ja 1930-luvulla syntyneillä miehillä oli ihan älytön resilienssi ja ei niiden isät ollu liikaa niille leperrelly lapsena.

Olitko paikalla? Jos et, niin et voi tietää. Hyvä perusturvallisuus on kuitenkin resilienssin keskeinen tekijä, joten ilmeisesti asioita on ollut hyvin. 

Oon ollu paikalla mun 1924 ja 1932 syntyneiden isoisien kanssa. ja toinen niistä kerto että sen isä oli ankara mies 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

 

Mistä sinä tiedät heidän elämästään? Eipä tsunamissa perheensä menettänyt tikkinäinen ihminen ole mikään vahva tai hyväresilienssinen vaikka elääkin ulkopuolisten nähden normaalia elämää.

vo ihan hyvin olla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

 

Mistä sinä tiedät heidän elämästään? Eipä tsunamissa perheensä menettänyt tikkinäinen ihminen ole mikään vahva tai hyväresilienssinen vaikka elääkin ulkopuolisten nähden normaalia elämää.

On vahva ja hyväresilienssinen, kun kerran ylipäätään kykenee siihen normaaliin elämään. 

Vahva ja hyväresilienssinen ei tarkoita sitä, etteikö kipua olisi, vaan sitä, että kykenee toimimaan siitä huolimatta. Kykenee elämään sitä ns. normaalia elämää.

On ehdottomasti. Mutta joku voi murtua jos elämä menee liian raskaaksi. Ne jotka selviytyy on ehdottomasti vahvempia kuin ne joilla kynnen katkeaminen on katastrofi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

 

Mistä sinä tiedät heidän elämästään? Eipä tsunamissa perheensä menettänyt tikkinäinen ihminen ole mikään vahva tai hyväresilienssinen vaikka elääkin ulkopuolisten nähden normaalia elämää.

 

 

 

On v

Eihän aitä voi määritellä, koska ei normaalia elämää ole määritelty. Se että ihminen on elossa, tekee ehkä töitäkin, ei kerro resilienssistä vielä mitään. Esimerkiksi katkeruus ei ole resilienssiä.

Mulla ei ole. Tuntuu että olen iha hermoja ja stressaantunut ihminen. Voiko se johtua siitä että en ole itse ongelmiani aiheuttanut ja ahdistaa jos kuulenkin taas jostain uudesta ongelmasta omassa lähipiirissä. Tuntuu ettem ole tarpeeksi ehyt vaan mennyt niin monta kertaa rikki että olen traumatisoitunut ihminen. 

En myöskään osaa nauttia elämästä niin paljoa kun muut vaan koko ajan odotan että jotain jaskaa taas tapahtuu.

Tunnen erään, joka oli oikeusprosessin uhri tyyliin anneli auer. En tarkoita murhaa, vaan vuosien ja vuosien tutkinnat eristysselliä myöten. 

On kyllä niin tasapanoinen, rauhallinen ja resilientti kuin ihminen voi olla. Luovii ja purjehtii elämän karikoissa ja toteaa, että kyllä tämä tästä. Jos asiat menevät pieleen , sitten kohauttaa olkapäitään ja sanoo, että uutta matoa koukkuun.

Vau! Tämä palsta on täynnä misogynistejä.

Kun sota jossain vaiheessa taas on täälläkin niin silloin se resilienssi katsotaan. Rauhan aika on naurettavan helppoa elämää kaikille.

Jos olet kokenut vaikeita ja,selvinnyt siitä jonkun onnistuneen prosessin avulla, sitten on resilienssi parempi.

Eli toisin sanoen sulla on keinot kunnossa selvitä muustakin. 

Jos et ole selvinnyt traumoistasi, resilienssi voi olla huonompi. Jopa paljon huonompi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sellaiset ihmiset on niitä heikompia, eivät kestä mitään ja elävät vain menetyksiään.

 

 

Riippuu ihan ihmisestä. Tuolla elää perheensä esim. tsunamissa menettäneitä rikkinäisiä ihmisiä aivan normaalia elämää, eli resilienssiä on. Tuolla elää myös hyvää, normaalia elämää moni sellainen ihminen, jonka lapsuus oli täynnä väkivaltaa, puutetta tmv.

Sitten tuolla elää myös ihmisiä, joiden pää ei kestänyt tyyliin pupun kuolemaa.

Eihän rikkinäinen ihminen ole vahva joka olisi menettänyt tsunamissa perheensä. Ei ole resilienssiä olla kateellinen ja katkera ja suuttua siitä että toiset valittavat heidän mielestään pienemmistä asioista kuin perheen kuolemasta tsunamissa.  Tsunamissa perheensä menettäneetkin voisivat ehkä yrittäå ajatella, mikä on ollut hyvin heidän elämässään. Resilienssiä on nimenomaan se.

Perusresilenssi kehittyy jo lapsuudessa suhteessa vanhempiin. 

Tämä ketju on hyvä. Luin kokonaan ketjun. Hyviä pohdintoja ja esimerkkejä! Omia kokemuksia tuo moni esiin. 

Keskitysleirien (Saksa, Stalin yms.) ihmisten selviytymistä on tutkittu laajasti. Miten ihmiset kestivät ajan leirillä, miten selvisivät niden jälkeen normaalissa elämässä. Mistä tuli resilienssi? 

Hengellinen  usko ja rukoileminen auttoivat joitakin. Joillakin voi päinvastoin syvä ateistinen kutsumus auttaa esim. kommunismi antaa voimia.

Sitten syntymässä ihminen saa geenejä ja hormoneja, jotka suosivat toisia. Tunnen perheen, jonka suvussa kaikki ovat iloisia, humoristisia ja lämpimiä ihmisiä, käytännön selvitymisen mestareita.  Suomen karjalaisissa evakkoperheissä on paljonkin noita - ovat minusta myös herkkiä ja pystyvät itkemään sekä nauramaan. 

Minusta resilienssiin kuuluu tunneherkkyys ja katkeroimattomuus sekä anteeksianto. Viha (kohtaloonsa tai toisiin ihmisiin) syö ihmistä sisältä ja vie voimat.