Onko rankkoja asioita kokeneilla parempi resilienssi?

Ei, tuntuu että resilienssi ymmärretään usein ihan väärin. Resilienssiin vaikuttaa esimerkiksi lapsuus, ihmissuhteet, kotiolot, turvallisuuden kokemus ja yleensäkin se ilmapiiri missä eletään, ja vaikka itsetunto. Resilienssillä kun tarkoitetaan niitä tekijöitä, mitkä tukevat ja auttavat jaksamista ja selviytymistä.

Olen menettänyt kolme perheenjäsentäni tsunamissa, ei se tapahtuma itsessään tehnyt resilienssistäni mitenkään parempaa. Se taas mikä auttoi, oli läheiset, hyvät ja turvalliset kotiolot sekä mahdollisuus jatkaa elämää, mennä kouluun, käydä harrastuksissa ja nähdä kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

 

eipä näytä siltä

 

 

Miten niin? Ympärillä ihmiset oman mukavuusal

Etpä sinä voi tietää heidän elämästään oikeastaan, näet tuon vain omasta pikku näkökulmastasi ja kuvittelet loput. 

Kunnon psyykelääkitys ja oma hormonitoiminta synteettisten hormonien varaan. Näin tulee hyvä resilienssi eikä mikään enää liikuta. Jaksat toimia kuin robotti. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

 

.

Hahah

Kaikki ei käytä edes sanaa puoliorpo ja vanhemman voi menettää monella tavalla. Resilienssiä on osata olla kiitollinen hyvistä asioista ja keskittyä niihin, eikä arvostella toisia negatiiviseen sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

 

eipä näytä siltä

 

 

Miten niin? Ympärillä ihmiset oman mukavuusal

No onko se jotenkin pois sinulta?

Se vähän riippuu. Oma elämäni on nykyään hyvää. Olen joutunut kauan sitten kokemaan pitkäkestoista, rajatonta kohtelua ja kiusantekoa olosuhteiden pakosta. Tällaista käytöstä en siedä nykyään enää yhtään vaikka monessa muussa asiassa ja tilanteessa venynkin. 

Elämiä ja vaikeuksia on niin erilaisia että vertailu on ihan turhaa.

Kerran katsoin läpi pitkää listaa, jossa arvioitiin traumatisoivia tapahtumia. Elämässäni oli tapahtunut joka ikinen niistä, paitsi en ole vielä jäänyt leskeksi, en ole ollut tulipalossa eikä minua ole irtisanottu. 

Kuitenkin vaikkapa vanhemman menettäminen lapsena, sieppaus ja vankina pitäminen ja oman lapset äkillinen väkivaltainen kuolema ovat suhteellisen harvinaisia tapahtumia. 

Resilienssi on ehdottomasti lisääntynyt, kun on aina lopulta selviytynyt, vaikka on tuntunut siltä, ettei selviä. 

Olen myös päätynyt ammattiin, jossa olen koko ajan tekemisissä väkivallan äärimmäisten ilmiöiden kanssa ja siedän sitä monia paremmin. 

Toisaalta huomaan hämmästyväni siitä, ettei joku saa elämäänsä kuosiin esimerkiksi raiskauksen jälkeen, koska itseäni se ei juuri hetkauttanut, tulin vain tapahtuman jälkeen varovaisemmaksi. 

Ei minulla ainakaan. Tuntuu, että heikommaksi koko ajan menee. 

Vierailija kirjoitti:

Kerran katsoin läpi pitkää listaa, jossa arvioitiin traumatisoivia tapahtumia. Elämässäni oli tapahtunut joka ikinen niistä, paitsi en ole vielä jäänyt leskeksi, en ole ollut tulipalossa eikä minua ole irtisanottu. 

Kuitenkin vaikkapa vanhemman menettäminen lapsena, sieppaus ja vankina pitäminen ja oman lapset äkillinen väkivaltainen kuolema ovat suhteellisen harvinaisia tapahtumia. 

Resilienssi on ehdottomasti lisääntynyt, kun on aina lopulta selviytynyt, vaikka on tuntunut siltä, ettei selviä. 

Olen myös päätynyt ammattiin, jossa olen koko ajan tekemisissä väkivallan äärimmäisten ilmiöiden kanssa ja siedän sitä monia paremmin. 

Toisaalta huomaan hämmästyväni siitä, ettei joku saa elämäänsä kuosiin esimerkiksi raiskauksen jälkeen, koska itseäni se ei juuri hetkauttanut, tulin vain tapahtuman jälkeen varovaisemmaksi. 

Eiköhän vanhemman menettäminen lapsena tai nuorena ole noista yleisempi, ei niinkään harvinainen.

Vierailija kirjoitti:

Kerran katsoin läpi pitkää listaa, jossa arvioitiin traumatisoivia tapahtumia. Elämässäni oli tapahtunut joka ikinen niistä, paitsi en ole vielä jäänyt leskeksi, en ole ollut tulipalossa eikä minua ole irtisanottu. 

Kuitenkin vaikkapa vanhemman menettäminen lapsena, sieppaus ja vankina pitäminen ja oman lapset äkillinen väkivaltainen kuolema ovat suhteellisen harvinaisia tapahtumia. 

Resilienssi on ehdottomasti lisääntynyt, kun on aina lopulta selviytynyt, vaikka on tuntunut siltä, ettei selviä. 

Olen myös päätynyt ammattiin, jossa olen koko ajan tekemisissä väkivallan äärimmäisten ilmiöiden kanssa ja siedän sitä monia paremmin. 

Toisaalta huomaan hämmästyväni siitä, ettei joku saa elämäänsä kuosiin esimerkiksi raiskauksen jälkeen, koska itseäni se ei juuri hetkauttanut, tulin vain tapahtuman jälkeen varovaisemmaksi. 


 

Luulen, että kaikki kietoutuu asioiden hyväksymiseen ja anteeksiantoon ja luottamukseen, että elämä kantaa. Että hyväksyy, että näi tapahtui, en voi mennyttä muuttaa. Että voi antaa toiselle anteeksi ja sanoa, että et ole minulle mitään velkaa. Pystyy antamaan itselleen anteeksi, että tein mokan, mutta se on vain inhimmillistä. Uskoa, että kaikki kääntyy kuitenkin lopulta hyväksi.

Ja jotenkin omanarvontunto pitää olla selkeä: vaikka minulle tapahtui näin, niin se ei muuta sitä, kuka minä olen. Olen silti yhtä hyvä. Tämä voima on sisäistä, eikä tarvitse ulkopäin tulevaa vahvistusta.
 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta

Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä

 

Sinä oletkin ollut jo reilusti aikuinen. Miksi edes puhut noin rumaan sävyyn kavereistasi?

Luulenpa että ihmisillä resilienssi vaihtelee kovasti ja vastoinkäymisten osuessa kohdalle se taso selviää, mutta tuskin oleellisesti muuttuu.

Se mikä ei tapa niin vahvistaa. Kyllä se niin vaan menee.

mielestäni se syntyy nimenomaan turvatussa lapsuudessa. lapsi joka joutuu koko ajan olemaan varpaillaan ympäristönsä epävakauden takia ei kehitä vahvaa resilienssiä. yksitäiset tapahtumat eivät siihen vaikuta vaan kokonaisuus.

Minulla on ptsd ja resilienssini on huono. En usko että se on ominaisuus, jota voisi kovin paljoa koulia. Masennun ja uuvun herkästi. Toisaalta olen vähään tyytyväinen ja joskus ihmettelen, miten kiittämättömiä ja pikkumaisia paskoja jotkut ihmiset ovat, heistä tulee mieleen, että ei ole koskaan ollut oikeita ongelmia.

Pakko vielä sanoa, että vanhempien ero ei ollut minulle mitenkään traumaattinen kokemus, vaan kovat ajat johtuivat ihan muusta.

Yleensä ihmiset vasta menetyksiä (oli ne sitten lähimmäiset tai oma terveys) kokiessaan osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja se tuo tiettyä mielenrauhaa turhien asioiden suhteen.

"Minusta resilienssiin kuuluu tunneherkkyys ja katkeroimattomuus sekä anteeksianto. Viha (kohtaloonsa tai toisiin ihmisiin) syö ihmistä sisältä ja vie voimat."

Vihan tunteella on oma tarkoituksensa, tunnet vihaa, jos joudut kokemaan väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, ja tunteen tarkoitus on suojella ihmistä kaltoinkohtelulta. Joitakin asioita ei vaan voi antaa anteeksi tuosta vaan, etenkin jos epäoikeudenmukainen ja vahingoittava kohtelu jatkuu yhä. Anteeksianto voi olla mahdollista myöhemmin, kun vaaratilanne on varmuudella ohi. 

Pitkäkestoinen henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa sisältävä kaltoinkohtelu tai kidutus ei lisää kenenkään resilienssiä tai henkistä tasapainoa, se on yksi pahimmista asioista, mitä ihmisille voi tehdä. Sellaiseen syyllistyvät ihmiset harvoin muuttuvat, joten on ihan ok vihata ja välttää heitä ja varoittaa muita heidän toiminnastaan. Hyvien ihmisten seura ja riittävä etäisyys sekä fyysisesti että ajallisesti pahantekijöihin auttaa usein pääsemään traumaattisista kokemuksista yli. 

Onko "kestävyys" liian helppo sana kun pitää jollain sinappirelishillä snobbailla?

Alun kysymykseen että riippuu ihmisestä.