Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Milloin vain hyväksyisitte mielenterveysongelmanne?
04.02.2026 |
Minulla on harvinainen fobia, niin harvinainen etten halua mainita sitä täällä tunnistamisen pelossa. Arkinen asia. Sanotaan nyt vaikka että fobiani on kukkaruukut. Minulla ei ole ikinä ollut mitään kukkaruukkuihin liittyvää huonoa kokemusta ja tamä pelko on ollut aina, vanhempani ovat kertoneet että olen mennyt aina ihan hysteeriseen paniikkiin kukkaruukkujen lähellä. Kukkaruukut laukaisevat minulla välillä ihan hirveitä ahdistuskausia.
Olen onnistunut rakentamaan elämäni niin että en joudu olemaan kukkaruukkujen kanssa tekemisissä. Tietyiltä osin tämä haittaa elämää, mutta olen onnistunut asian välttelyssä. Mistään mielenterveysavusta ei ole ollut ikinä mitään apua ja olen kolunnut vuosien varrella läpi aivan kaikki tahot. Johonkin tutkimukseenkin minua aikanaan houkuteltiin kun tapaukseni on niin outo. Altistushoito on startattu pari kertaa mutta ne yritykset olivat katastrofeja.
Mies olettaa että paranen joskus, perhe olettaa että paranen joskus, kaverit olettaa että paranen joskus. Täytin juuri 30v ja tuli sellainen realisaatio, että kaikki hoito on oikeasti ollut vain itseni kiusaamista, kun ei tämä ole edennyt mihinkään. Varsinkaan kun tuo fobia on ollut siis oikeasti aina. Oikeasti välttely ja arjen rakentaminen tietynlaiseksi on ollut ainoa toimiva keino.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole varsinaisia mielenterveysongelmia mutta samaistun tavallaan koska pelkään staattisia sähköiskuja. En ajattele asiaa enää edes kerran vuodessa, koska se että koskee riskiesineeseen vaikka kyynärpää edellä on muuttunut niin normaaliksi itselle, ja lisäksi olen tajunnut ettei sitä tarvitse peitellä koska täysin samoin käyttäytyisi bakteerikammoinen henkilö, ja bakteerikammohan on yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Nuorena mulla heräsi jopa pieni ahdistus jos piti vaikka paukkupakkasella lähteä johonkin toimistorakennukseen joka oli täynnä kokolattiamattoja ja metalliovia. Edelleenkin e.m. elementit ehkä vähentää mun silmissä viihtyisyyttä enemmän kuin muiden. Niin ja siis en omista mitään tekokuituvaatteita. Enkä harjaa hiuksia ilman sellaista harjaussuihketta. Nää on niin itsestäänselviä etten ole ajatellut niitä moneen vuoteen. Joskus yllättäen tulee tilanne, jossa olisi oikeasti outoa koskea johonkin muulla kuin suoraan paljaalla kädellä, sanotaan nyt vaikka että teryleenipukuun pukeutunut täti ojentaa mulle muovista palkintopokaalia ja kaikki tuijottaa, ja silloin sen fobian kyllä huomaa kun pitää fyysisesti pakottaa se käsi koskemaan sitä, enkä varmaan pysty ilmettäkään hallitsemaan. Tsemppiä kukkaruukkukammon kanssa!
Niin kauan kuin minulla on Pyhä Henki ja välit yläkertaan kunnossa ja elän Jumalan tahdossa niin kaikki muu tulee toisarvoisena
Hyväksyin ja ymmärsin omat mielenterveyden ongelmani jo 30 vuotta sitten ja sen jälkeen väittelin tohtoriksi.
Oon nyt 38 enkä ikinä ollut luonnollisessa vakaassa työsuhteessa. Oon ala-asteella asti ollut syömisongelmainen, masentunut ja ahdistunut. 16-vuotiaana aloin saamaan paniikkikohtauksia. Ainiin, krooninen unettomuus. Pari lekuria on sanonut, että nuo kaikki ovat jatkuneet niin pitkään, että todennäköisesti syön lääkkeitä lopun elämääni.
Ei siinä mitään, mutta mä joudun tappelemaan niistä lääkkeistä, minkä avulla nukun, pysyn skarppina ja toimintakykyisenä.
Psykiatria on laittanut nyt 2 vuotta vaan jarrua ja multa on mennyt koko jaksaminen siihen itsen puolustamiseen, mun pitäis saada myös olla mahdollisimman normaali, vaikka se lääkkeitä tarvii. Jos olis ollut vaan ne lääkkeet, niin saattasin olla töissä. Olin jo parempana aiemman psykiatrisen suhteen aikana. Seuraava aloitti sen terrorisoinnin, mitään aiempaa ei luettu,mun kokemuksia ei kuunneltu tai jos kuunneltiin niin niistä ei välitetty.
Kun itse jo ehkä oon yli 20 vuoden sairastamisen ja yrittämisen aikana oppinut tuntemaan itseäni ja tiedän mikä auttaa ja mikä ei.
Tää on ollut mustaa komediaa jo pitkään. Mä en enää usko että musta mitään tulee omillaan.
Voisivat antaa suoraan eläke paperit, tai mieluummin eutanasiapillerin. Mä en vaan kaikesta yrityksestä huolimatta osaa kuten muut, tarviisin siihen apua, sitä ei saa.
Mä oon menetetty tapaus enkä mä täältä omin avuin nouse enää.
Alue: Aihe vapaa
Nosto