Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hymistelyketju, tavallisia juttuja
04.02.2026 |
Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.
Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet
Kommentit (11520)
Taidan kuulua niihin jotka eivät koe läheisen kuolemaa minään oppimisena. Ei ole mitenkään kyse siitä että kykeneekö käymään läpi rankkoja asioita, kun ne vain tapahtuvat, siinä ei niin sanotusti ole vaihtoehtoja. Se että menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni kun olin yläasteikäinen oli ihan vaan ikävää ja surullista, ei mikään sellainen asia mikä olisi tehnyt vahvemman tai itsenäisemmän. Oikeastaan vähän päinvastoin, ilman heidän kuolemaansa elämä olisi varmasti ollut sujuvampaa ja olisi voinut keskittyä ihan vaan tavalliseen elämään. Varmaan siksi ne tavalliset hetket ja arjen jatkuminen, koulu, harrastukset ja kaverit, olikin niin tärkeitä, ne asiat sai elämän tuntumaan taas samalta, tavalliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Höh. Hyvä mies olisi voinut olla.
Kirkko on kiihottava paikka. Syntisen hauskaa. Taidat olla niuho.
Siitäkö johtuu rippileirien uutisoidut ongelmat?
Siitä ja murrosiästä. Koko ajan seisoo.
Ei ne rippinuoret aiheuta ongelmia, vaan seurakunnan työntekijät, esim. papit. Leireillä on joka kesä jotain hämminkiä liittyen seksuaalisuuteen. Leirejä keskeytetään ja välillä vetäjiä vaihdetaan.
Niin. Papilla seisoo tai kutkuttaa, jos on nainen. Ei uskonto poista seksihaluja.
Vierailija kirjoitti:
Taidan kuulua niihin jotka eivät koe läheisen kuolemaa minään oppimisena. Ei ole mitenkään kyse siitä että kykeneekö käymään läpi rankkoja asioita, kun ne vain tapahtuvat, siinä ei niin sanotusti ole vaihtoehtoja. Se että menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni kun olin yläasteikäinen oli ihan vaan ikävää ja surullista, ei mikään sellainen asia mikä olisi tehnyt vahvemman tai itsenäisemmän. Oikeastaan vähän päinvastoin, ilman heidän kuolemaansa elämä olisi varmasti ollut sujuvampaa ja olisi voinut keskittyä ihan vaan tavalliseen elämään. Varmaan siksi ne tavalliset hetket ja arjen jatkuminen, koulu, harrastukset ja kaverit, olikin niin tärkeitä, ne asiat sai elämän tuntumaan taas samalta, tavalliselta.
Ihmiset on erilaisia ja heillä on erilaiset resurssit, joilla selvitä kriisistä. Jokainen toimii omalla tavallaan, ja se on täysin ok.
Moni löytää apua juuri työhön tai arkeen keskittymisestä. Siitä voisi puhua suomalaisena sisuna. Vaikeuksissa ei jäädä suremaan, vaan pusketaan eteen päin. Tämä on ollut monen selviytymistarinan takana. Sisin tekee samalla työtä muutoksen parissa. Valitsee sitten minkä tavan vaan toimia, pääasia, että se auttaa itseä selviämään menetyksestä, on sitten kyse mistä kriisistä hyvänsä.
Tuo rankkojen asioiden läpikäyminen tarkoittaa ihmisen sisäistä prosessia, jonka avulla hän tapahtumia käsittelee. Se tapahtuu vaiheittain.
1. Shokki
Asia on tapahtunut, mutta sitä ei käsitä tai halua uskoa.
2. Reaktio
Käsitys tapahtuman vaikutuksista alkaa hahmottua. Vihaa, surua, syyllisyyttä.
3. Käsittely
Surutyö alkaa. Ihminen hyväksyy sen, mitä on tapahtunut.
4. Uusi suunta
Tapahtuma on muuttunut elämäntarinan osaksi. Elämänilo palaa ja tuntuu, että on saanut uusia voimavaroja.
Teoriat on teorioita, mutta niistä voi saada vinkkejä.
Huomenta nasut ja epänasut! Rupesi naurattamaan, kun vilkaisin aiempia kommentteja. Menen nimittäin iltapäivällä tapaamaan pappia :D
Eilen juttelin taas siskoni kanssa puhelimessa ja meitä molempia nauratti, miten yksimielisiä ollaan siitä, miten perinnönjako tullaan tekemään. Olihan tämä tosin arvattavissa jo silloin, kun äitini kuoli. Ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Ainoa mun kannalta ikävä juttu on, että mun täytyy ilmoittaa vanhempieni sijoitusasunnon vuokralaisille, että tulen irtisanomaan vuokrasopimuksen. Koska vuokralaiset ovat jo 86-vuotiaita, ajattelin ilmoittaa asiasta jo ensi viikolla, vaikka virallisen kirjallisen ilmoituksen lähetänkin heille varmaan vasta loppuvuodesta ja sitten on se 6 kk aikaa muuttaa pois. Vanhoilla ihmisillä uuden asunnon hankkiminen ja muutto ei ole ihan niin helppoa kuin nuoremmilla. Ja sekin mahdollista, että ovat jo pohtineetkin jonnekin palvelutaloon tai vastaavaan muuttamista. Mua vähän harmittaa, että hyväntahtoiset vanhempani eivät ole 20:een vuoteen korottaneet siitä asunnosta vuokraa ja nyt vuokra ei kata enää edes vastikkeita. Ei sittenkään, vaikka korottaisi vuokraa sen enimmäismäärän, mitä lain mukaan saa korottaa. En ala maksamaan siitä, että nämä mulle tuntemattomat vanhukset saisivat asua siinä edelleen. Mitään vuokratuloa en siitä edes tarvitsisi, mutta en myöskään halua joka kuukausi itse siitä maksaa. Pitää vielä meidän perhe-juristilta selvittää, onko sellainen lain mukaan sallittua, että mikäli nuo vuokralaiset itse haluavat maksaa asunnosta sen verran enemmän, että mulle ei aiheudu siitä kustannuksia, irtisanoa nykyinen sopimus ja tehdä uusi sopimus uusin ehdoin. Mulle kyllä sopii hyvin sekin. Taloyhtiössä on jo tehty kaikki isot remontit putkiremonttia myöten, niin vastikkeet tuskin lähivuosina mitenkään merkittävästi nousee. Siis siten, etteikö se lain sallima vuosittainen vuokrankorotus kattaisi kustannuksia.
Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!
Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!
Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.
Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Vastaan tähän nyt, että mitä tässä voi paljonkaan tehdä jos äitini on omillaan täällä ja ei selviä askareista itse tai edes kauppareissuista enää, kun lonkka ja selkäkin niin kipeä. Hän ei voi nostaa mitään vähänkään raskaampaa tai kumarua alas tai kurkottaa ylös jne. Ei voi kantaa kasseja, ei nostaa niitä autoon, ei kumartua esim siivouksessa, ei kantaa pyykkikoria ylös jne. Pihahommat eivät onnistu. Näin mitä tässä voi tehdä. En minä häntä voi jättää omilleen näissä jutuissa. Hän ei saisi apua mistään näissä asioissa. Näin tätä se tulee olemaan leikkaukseen asti ja toipumiseen saakka. Ehkä sitten tilanne normalisoituu. Näin tästäkin asiassa on omat juttunsa. En tiedä kuinka sydämetön ihminen pitäisi olla, etten auttaisi nyt. Anteeksi viestini. En palaa aiheeseen nyt enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lueskelen edelleen niitä kellarilehtiä. Käsillä on v. 2022.
Kuvanveistäjä Eila Hiltusen (mm. Sibelius-monumentti) poika Markku Pietinen kertoo Heimo Hatakan tekemässä haastattelussa äidistään. Eila Hiltunen oli hallitseva ja määrätietoinen luonne, puoliso taas alistuva ja purnaava. Näiden välissä poika joutui tasapainoilemaan.
Sibelius-monumentti nosti aikanaan valtavan kohun. Siitä kärmistyneenä kuvanveistäjä hankki Toscanasta keskiaikaisen linnoitustornin, jonne aikoi linnoittautua. Muuttohanke tyssäsi vaikeakulkuiseen maastoon, jonne veistosmateriaalien kuskaus ei olisi onnistunut. Torni kuitenkin jäi ja päätyi Helsingin asunnon kanssa perikunnan tyhjennettäväksi. Taidetta ja tavaraa piisasi kummassakin.
Eila Hiltunen vietti 80-vuotisjuhlaansa Kalastajatorpalla 60 vieraan seurassa. Hän istui pyörätuolissa sylissään kyltti "Museoesine, ei saa koskea". Vitsi, joka oli totta. Paperinohut iho ei kestänyt kosketusta.
Taiteilija suunnitteli itse muistotilaisuutensa. Daameilla piti olla hatut ja tietynmerkkistä kuoharia tarjolla. Näin tehtiin. Hän menehtyi 2003. Daamit poistuivat Didrichsenillä pidetystä tilaisuudesta pienessä huppelissa ja kiittelivät hauskoja hautajaisia.
Markku Pietinen oli järjestämässä äitinsä 100-vuotisjuhlanäyttelyä tuossa samassa paikassa 2022-2023.
Eila Hiltunen teki ensimmäiset hitsauskokeilut isänsä metalliverstaassa jo 8-vuotiaana. Isä oli autoalan yrittäjä. Tytär päätyi Ateneumiin ja kansainvälisesti menestyneeksi taiteilijaksi. Niin jännä voi ihmisen tie olla.
Eilisiltana joku muukin oli lähtenyt liikkeelle. Tapasin monta tuttua. Minua ilahdutti, kun yksi henkilö, jota en ole aikoihin nähnyt, sanoi, että oli mukava tavata. Kysyi muistanko hänet; tottakai muistin.
Nyt on perunat kuokittu ja odotellaan puolukoiden kypsymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Vastaan tähän nyt, että mitä tässä voi paljonkaan tehdä jos äitini on omillaan täällä ja ei selviä askareista itse tai edes kauppareissuista enää, kun lonkka ja selkäkin niin kipeä. Hän ei voi nostaa mitään vähänkään raskaampaa tai kumarua alas tai kurkottaa ylös jne. Ei voi kantaa kasseja, ei nostaa niitä autoon, ei kumartua esim siivouksessa, ei kantaa pyykkikoria ylös jne. Pihahommat eivät onnistu. Näin mitä tässä voi tehdä. En minä häntä voi jättää omilleen näissä jutuissa. Hän ei saisi apua mistään näissä asioissa. Näin tätä se tulee olemaan leikkaukseen asti ja toipumiseen saakka. Ehkä sitten tilanne normalisoituu. Näin tästäkin asiassa on omat juttunsa. En tiedä kuinka sydämetön ihminen pitäisi olla, etten auttaisi nyt. Anteeksi viestini. En palaa aiheeseen nyt enää.
Mä puutun tähän aiheeseen nyt kuitenkin sen verran, että jos oikein olen ymmärtänyt, äidilläsi on polvissa nivelrikkoa. Onko vain toisessa vai molemmissa ja jos toisessa pahempana, niin onko tuo lonkkakipu sitten just toisen puolen lonkanssa? Ja ei, sun ei tarvitse vastata tähän mulle, mutta muistan hyvin itse, että kun kipeämpää polvea alkoi aristelemaan kävellessä, vastakkaisen puolen lonkka kipeytyi. Ja siten myös selkä. Ymmärrän äitisi pelon tekonivelleikkausta kohtaan, mutta ikävä kyllä nivelrikko vain pahenee ajan myötä. Ja mitä huonompi on lihasvoima ja toimintakyky leikkaukseen mennessä, sitä hitaampaa on myös kuntoutuminen.
Kun hiuksesi ovat sekaisin, tartu kampaan;
kun mielesi on levoton, ota yhteyttä ystävään.
(edellyttää tietysti, että on niitä ystäviä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun hiuksesi ovat sekaisin, tartu kampaan;
kun mielesi on levoton, ota yhteyttä ystävään.
(edellyttää tietysti, että on niitä ystäviä)
Edellyttää myös, että on se kampa :D Kun meilllä oli 3 vuotta sitten se vesivahinko ja kiireessä jouduttiin tyhjentämään asunnon alakerta ja lähtemään evakkoon, niin en tiedä, mihin laitoin kampani, mutta mukaan evakkoon se ei ainakaan tullut.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Huomenta nasut ja epänasut! Rupesi naurattamaan, kun vilkaisin aiempia kommentteja. Menen nimittäin iltapäivällä tapaamaan pappia :D
Eilen juttelin taas siskoni kanssa puhelimessa ja meitä molempia nauratti, miten yksimielisiä ollaan siitä, miten perinnönjako tullaan tekemään. Olihan tämä tosin arvattavissa jo silloin, kun äitini kuoli. Ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Ainoa mun kannalta ikävä juttu on, että mun täytyy ilmoittaa vanhempieni sijoitusasunnon vuokralaisille, että tulen irtisanomaan vuokrasopimuksen. Koska vuokralaiset ovat jo 86-vuotiaita, ajattelin ilmoittaa asiasta jo ensi viikolla, vaikka virallisen kirjallisen ilmoituksen lähetänkin heille varmaan vasta loppuvuodesta ja sitten on se 6 kk aikaa muuttaa pois. Vanhoilla ihmisillä uuden asunnon hankkiminen ja muutto ei ole ihan niin helppoa kuin nuoremmilla. Ja sekin mahdollista, että ovat jo pohtineetkin jonnekin palvelutaloon tai vastaavaan muuttamista. Mua vähän harmittaa, että hyväntahtoiset vanhempani eivät ole 20:een vuoteen korottaneet siitä asunnosta vuokraa ja nyt vuokra ei kata enää edes vastikkeita. Ei sittenkään, vaikka korottaisi vuokraa sen enimmäismäärän, mitä lain mukaan saa korottaa. En ala maksamaan siitä, että nämä mulle tuntemattomat vanhukset saisivat asua siinä edelleen. Mitään vuokratuloa en siitä edes tarvitsisi, mutta en myöskään halua joka kuukausi itse siitä maksaa. Pitää vielä meidän perhe-juristilta selvittää, onko sellainen lain mukaan sallittua, että mikäli nuo vuokralaiset itse haluavat maksaa asunnosta sen verran enemmän, että mulle ei aiheudu siitä kustannuksia, irtisanoa nykyinen sopimus ja tehdä uusi sopimus uusin ehdoin. Mulle kyllä sopii hyvin sekin. Taloyhtiössä on jo tehty kaikki isot remontit putkiremonttia myöten, niin vastikkeet tuskin lähivuosina mitenkään merkittävästi nousee. Siis siten, etteikö se lain sallima vuosittainen vuokrankorotus kattaisi kustannuksia.
Rahoitusvastikkeitten kanssa kannattaa olla tarkkana, jos ne on isoja ja talossa asuu paljon iäkkäitä, joiden maksukyky ei ole hyvä. Voi käydä niin, että niitä päätyy muiden osakkaiden maksettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Huomenta nasut ja epänasut! Rupesi naurattamaan, kun vilkaisin aiempia kommentteja. Menen nimittäin iltapäivällä tapaamaan pappia :D
Eilen juttelin taas siskoni kanssa puhelimessa ja meitä molempia nauratti, miten yksimielisiä ollaan siitä, miten perinnönjako tullaan tekemään. Olihan tämä tosin arvattavissa jo silloin, kun äitini kuoli. Ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Ainoa mun kannalta ikävä juttu on, että mun täytyy ilmoittaa vanhempieni sijoitusasunnon vuokralaisille, että tulen irtisanomaan vuokrasopimuksen. Koska vuokralaiset ovat jo 86-vuotiaita, ajattelin ilmoittaa asiasta jo ensi viikolla, vaikka virallisen kirjallisen ilmoituksen lähetänkin heille varmaan vasta loppuvuodesta ja sitten on se 6 kk aikaa muuttaa pois. Vanhoilla ihmisillä uuden asunnon hankkiminen ja muutto ei ole ihan niin helppoa kuin nuoremmilla. Ja sekin mahdollista, että ovat jo pohtineetkin jonnekin palvelutaloon tai vastaavaan muuttamista. Mua vähän harmittaa, että hyväntahtoiset vanhempani eivät ole 20:een vuoteen korottaneet siitä asunnosta vuokraa ja nyt vuokra ei kata enää edes vastikkeita. Ei sittenkään, vaikka korottaisi vuokraa sen enimmäismäärän, mitä lain mukaan saa korottaa. En ala maksamaan siitä, että nämä mulle tuntemattomat vanhukset saisivat asua siinä edelleen. Mitään vuokratuloa en siitä edes tarvitsisi, mutta en myöskään halua joka kuukausi itse siitä maksaa. Pitää vielä meidän perhe-juristilta selvittää, onko sellainen lain mukaan sallittua, että mikäli nuo vuokralaiset itse haluavat maksaa asunnosta sen verran enemmän, että mulle ei aiheudu siitä kustannuksia, irtisanoa nykyinen sopimus ja tehdä uusi sopimus uusin ehdoin. Mulle kyllä sopii hyvin sekin. Taloyhtiössä on jo tehty kaikki isot remontit putkiremonttia myöten, niin vastikkeet tuskin lähivuosina mitenkään merkittävästi nousee. Siis siten, etteikö se lain sallima vuosittainen vuokrankorotus kattaisi kustannuksia.
Rahoitusvastikkeitten kanssa kannattaa olla tarkkana, jos ne on isoja ja talossa asuu paljon iäkkäitä, joiden maksukyky ei ole hyvä. Voi käydä niin, että niitä päätyy muiden osakkaiden maksettavaksi.
Tämä on kyllä ihan totta. Pitää nyt selvitellä asioita. Mulla on se hyvä puoli, että mä en oikeasti tarvitse siitä asunnosta rahaa. Voin myydä pois vaikka kymppitonnilla, jos niikseen tulee.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Vastaan tähän nyt, että mitä tässä voi paljonkaan tehdä jos äitini on omillaan täällä ja ei selviä askareista itse tai edes kauppareissuista enää, kun lonkka ja selkäkin niin kipeä. Hän ei voi nostaa mitään vähänkään raskaampaa tai kumarua alas tai kurkottaa ylös jne. Ei voi kantaa kasseja, ei nostaa niitä autoon, ei kumartua esim siivouksessa, ei kantaa pyykkikoria ylös jne. Pihahommat eivät onnistu. Näin mitä tässä voi tehdä. En minä häntä voi jättää omilleen näissä jutuissa. Hän ei saisi apua mistään näissä asioissa. Näin tätä se tulee olemaan leikkaukseen asti ja toipumiseen saakka. Ehkä sitten tilanne normalisoituu. Näin tästäkin asiassa on omat juttunsa. En tiedä kuinka sydämetön ihminen pitäisi olla, etten auttaisi nyt. Anteeksi viestini. En palaa aiheeseen nyt enää.
Mä puutun tähän aiheeseen nyt kuitenkin sen verran, että jos oikein olen ymmärtänyt, äidilläsi on polvissa nivelrikkoa. Onko vain toisessa vai molemmissa ja jos toisessa pahempana, niin onko tuo lonkkakipu sitten just toisen puolen lonkanssa? Ja ei, sun ei tarvitse vastata tähän mulle, mutta muistan hyvin itse, että kun kipeämpää polvea alkoi aristelemaan kävellessä, vastakkaisen puolen lonkka kipeytyi. Ja siten myös selkä. Ymmärrän äitisi pelon tekonivelleikkausta kohtaan, mutta ikävä kyllä nivelrikko vain pahenee ajan myötä. Ja mitä huonompi on lihasvoima ja toimintakyky leikkaukseen mennessä, sitä hitaampaa on myös kuntoutuminen.
Äitini polvet ovat kunnossa. Vasen lonkka on se missä nivelrikkoa on. Oikeassa hieman, mutta ei vielä enempää. Vasen lonkka siis ongelma ja selkä kipeytyy huonosta kävelyasennosta ja "toispuolisuudesta".
Äitini on nyt sitten menossa jonoon. Olisi jo halunnut mennä, mutta ortopedille ei riittänyt soittoaika, vaikka on käynyt siellä jo ennestään. Hän jutteli puhelimessa siis nyt ja ortopedi "mukamas" laittoi jonoon, mutta mitä omakannasta oli äitini lukenut niin rivien välistä huomasi sen, että laittaa jonoon kuitenkin vasta siellä vastaanotolla käynnin jälkeen. No, "kiva" kun siinä menee taas jopa 3 viikkoa hukkaan, kun vasta puolessa välissä syyskuuta aika sinne vastaanotolle. Toki äitini oli saanut aiemmin jonoon mennä, mutta ei ei voi mitään. Pärjää ehkä kuukauden pari jos on pakko. Siihen loppuu sitten loppukin pärjääminen. Näin tällä mennään. Nopeasti huononi tilanne. Ihan tosi äkkiä. En ihmettele, että moni menee yksityiselle jos vaan pystyy. Helpompaa olisi melkein itse valita koska menee jos vaan voisi. Tyylin lokakuussa ennen pahinta talvea. Nyt harmittaa jos leikkaus pitkittyy, kun minäkin ihmeellisesti sain opintojen myötä asioita järjestettyä niin, että kevääseen voisi siirtää yhden isotöisen jutun mikä oli yllätys, että voin voisi tehdä. Näin syksyllä onnistuisi leikkaus asia minunkin puolestani melko hyvin.
Äidilleni ollaan sanottu, että voidaan nopeuttaa ja voisi päästä jo aiemmin jne. Saa nähdä onko se sitten lopulta noin. Hänellä siis kaikki muuten ok ja tutkittu kaikki jutut ja on ollut hoidossa tuolla sairaalassa jo pari vuotta kaikkinensa siis ns kirjoilla siellä. Toki ensin mietittiin reumaakin, mutta sitä ei ilmeisesti ole. Vieläkin silti tuokin on hieman epävarmaa. Meillä alkaa tilanne olla hieman tukala monin tavoin. Äitini tosi väsynyt ja ärtyisä. Ymmärrän toisaalta. Itse taas olen väsynyt ja osittain epätoivoinen kaiken tämän kanssa. Ei tiedä mihin päänsä karaisi. Nyt riittäköön tästä taas vaihteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Vastaan tähän nyt, että mitä tässä voi paljonkaan tehdä jos äitini on omillaan täällä ja ei selviä askareista itse tai edes kauppareissuista enää, kun lonkka ja selkäkin niin kipeä. Hän ei voi nostaa mitään vähänkään raskaampaa tai kumarua alas tai kurkottaa ylös jne. Ei voi kantaa kasseja, ei nostaa niitä autoon, ei kumartua esim siivouksessa, ei kantaa pyykkikoria ylös jne. Pihahommat eivät onnistu. Näin mitä tässä voi tehdä. En minä häntä voi jättää omilleen näissä jutuissa. Hän ei saisi apua mistään näissä asioissa. Näin tätä se tulee olemaan leikkaukseen asti ja toipumiseen saakka. Ehkä sitten tilanne normalisoituu. Näin tästäkin asiassa on omat juttunsa. En tiedä kuinka sydämetön ihminen pitäisi olla, etten auttaisi nyt. Anteeksi viestini. En palaa aiheeseen nyt enää.
Mä puutun tähän aiheeseen nyt kuitenkin sen verran, että jos oikein olen ymmärtänyt, äidilläsi on polvissa nivelrikkoa. Onko vain toisessa vai molemmissa ja jos toisessa pahempana, niin onko tuo lonkkakipu sitten just toisen puolen lonkanssa? Ja ei, sun ei tarvitse vastata tähän mulle, mutta muistan hyvin itse, että kun kipeämpää polvea alkoi aristelemaan kävellessä, vastakkaisen puolen lonkka kipeytyi. Ja siten myös selkä. Ymmärrän äitisi pelon tekonivelleikkausta kohtaan, mutta ikävä kyllä nivelrikko vain pahenee ajan myötä. Ja mitä huonompi on lihasvoima ja toimintakyky leikkaukseen mennessä, sitä hitaampaa on myös kuntoutuminen.
Äitini polvet ovat kunnossa. Vasen lonkka on se missä nivelrikkoa on. Oikeassa hieman, mutta ei vielä enempää. Vasen lonkka siis ongelma ja selkä kipeytyy huonosta kävelyasennosta ja "toispuolisuudesta".
Äitini on nyt sitten menossa jonoon. Olisi jo halunnut mennä, mutta ortopedille ei riittänyt soittoaika, vaikka on käynyt siellä jo ennestään. Hän jutteli puhelimessa siis nyt ja ortopedi "mukamas" laittoi jonoon, mutta mitä omakannasta oli äitini lukenut niin rivien välistä huomasi sen, että laittaa jonoon kuitenkin vasta siellä vastaanotolla käynnin jälkeen. No, "kiva" kun siinä menee taas jopa 3 viikkoa hukkaan, kun vasta puolessa välissä syyskuuta aika sinne vastaanotolle. Toki äitini oli saanut aiemmin jonoon mennä, mutta ei ei voi mitään. Pärjää ehkä kuukauden pari jos on pakko. Siihen loppuu sitten loppukin pärjääminen. Näin tällä mennään. Nopeasti huononi tilanne. Ihan tosi äkkiä. En ihmettele, että moni menee yksityiselle jos vaan pystyy. Helpompaa olisi melkein itse valita koska menee jos vaan voisi. Tyylin lokakuussa ennen pahinta talvea. Nyt harmittaa jos leikkaus pitkittyy, kun minäkin ihmeellisesti sain opintojen myötä asioita järjestettyä niin, että kevääseen voisi siirtää yhden isotöisen jutun mikä oli yllätys, että voin voisi tehdä. Näin syksyllä onnistuisi leikkaus asia minunkin puolestani melko hyvin.
Äidilleni ollaan sanottu, että voidaan nopeuttaa ja voisi päästä jo aiemmin jne. Saa nähdä onko se sitten lopulta noin. Hänellä siis kaikki muuten ok ja tutkittu kaikki jutut ja on ollut hoidossa tuolla sairaalassa jo pari vuotta kaikkinensa siis ns kirjoilla siellä. Toki ensin mietittiin reumaakin, mutta sitä ei ilmeisesti ole. Vieläkin silti tuokin on hieman epävarmaa. Meillä alkaa tilanne olla hieman tukala monin tavoin. Äitini tosi väsynyt ja ärtyisä. Ymmärrän toisaalta. Itse taas olen väsynyt ja osittain epätoivoinen kaiken tämän kanssa. Ei tiedä mihin päänsä karaisi. Nyt riittäköön tästä taas vaihteeksi.
Oukei, muistin sitten väärin :) Mun isälle laitettiin lonkaan tekonivel, kun isä oli 70v. Kolmen viikon päästä ajoi jo autolla. Hyvin kesti lonkka seuraavat 27 vuotta eli isän loppuun asti.
Sukellan iltapäivällä suppiloon jos sadetutka suo. Edellinen saalis on kuivattu ja lisäkin olisi tervetullutta, valitettavasti eivät kutsumalla tule vaan pitää etsimällä etsiä. En käytä sieniä sellaisenaan vaan kuivattuja jauheena ikään kuin mausteena.
Kangasrouskuja joulun sienisalaattiin, omat suolaukset ovat parempia kuin sauvolaiset sekalaiset sienikuutiot liian miedossa suolaliemessä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Vastaan tähän nyt, että mitä tässä voi paljonkaan tehdä jos äitini on omillaan täällä ja ei selviä askareista itse tai edes kauppareissuista enää, kun lonkka ja selkäkin niin kipeä. Hän ei voi nostaa mitään vähänkään raskaampaa tai kumarua alas tai kurkottaa ylös jne. Ei voi kantaa kasseja, ei nostaa niitä autoon, ei kumartua esim siivouksessa, ei kantaa pyykkikoria ylös jne. Pihahommat eivät onnistu. Näin mitä tässä voi tehdä. En minä häntä voi jättää omilleen näissä jutuissa. Hän ei saisi apua mistään näissä asioissa. Näin tätä se tulee olemaan leikkaukseen asti ja toipumiseen saakka. Ehkä sitten tilanne normalisoituu. Näin tästäkin asiassa on omat juttunsa. En tiedä kuinka sydämetön ihminen pitäisi olla, etten auttaisi nyt. Anteeksi viestini. En palaa aiheeseen nyt enää.
Mä puutun tähän aiheeseen nyt kuitenkin sen verran, että jos oikein olen ymmärtänyt, äidilläsi on polvissa nivelrikkoa. Onko vain toisessa vai molemmissa ja jos toisessa pahempana, niin onko tuo lonkkakipu sitten just toisen puolen lonkanssa? Ja ei, sun ei tarvitse vastata tähän mulle, mutta muistan hyvin itse, että kun kipeämpää polvea alkoi aristelemaan kävellessä, vastakkaisen puolen lonkka kipeytyi. Ja siten myös selkä. Ymmärrän äitisi pelon tekonivelleikkausta kohtaan, mutta ikävä kyllä nivelrikko vain pahenee ajan myötä. Ja mitä huonompi on lihasvoima ja toimintakyky leikkaukseen mennessä, sitä hitaampaa on myös kuntoutuminen.
Äitini polvet ovat kunnossa. Vasen lonkka on se missä nivelrikkoa on. Oikeassa hieman, mutta ei vielä enempää. Vasen lonkka siis ongelma ja selkä kipeytyy huonosta kävelyasennosta ja "toispuolisuudesta".
Äitini on nyt sitten menossa jonoon. Olisi jo halunnut mennä, mutta ortopedille ei riittänyt soittoaika, vaikka on käynyt siellä jo ennestään. Hän jutteli puhelimessa siis nyt ja ortopedi "mukamas" laittoi jonoon, mutta mitä omakannasta oli äitini lukenut niin rivien välistä huomasi sen, että laittaa jonoon kuitenkin vasta siellä vastaanotolla käynnin jälkeen. No, "kiva" kun siinä menee taas jopa 3 viikkoa hukkaan, kun vasta puolessa välissä syyskuuta aika sinne vastaanotolle. Toki äitini oli saanut aiemmin jonoon mennä, mutta ei ei voi mitään. Pärjää ehkä kuukauden pari jos on pakko. Siihen loppuu sitten loppukin pärjääminen. Näin tällä mennään. Nopeasti huononi tilanne. Ihan tosi äkkiä. En ihmettele, että moni menee yksityiselle jos vaan pystyy. Helpompaa olisi melkein itse valita koska menee jos vaan voisi. Tyylin lokakuussa ennen pahinta talvea. Nyt harmittaa jos leikkaus pitkittyy, kun minäkin ihmeellisesti sain opintojen myötä asioita järjestettyä niin, että kevääseen voisi siirtää yhden isotöisen jutun mikä oli yllätys, että voin voisi tehdä. Näin syksyllä onnistuisi leikkaus asia minunkin puolestani melko hyvin.
Äidilleni ollaan sanottu, että voidaan nopeuttaa ja voisi päästä jo aiemmin jne. Saa nähdä onko se sitten lopulta noin. Hänellä siis kaikki muuten ok ja tutkittu kaikki jutut ja on ollut hoidossa tuolla sairaalassa jo pari vuotta kaikkinensa siis ns kirjoilla siellä. Toki ensin mietittiin reumaakin, mutta sitä ei ilmeisesti ole. Vieläkin silti tuokin on hieman epävarmaa. Meillä alkaa tilanne olla hieman tukala monin tavoin. Äitini tosi väsynyt ja ärtyisä. Ymmärrän toisaalta. Itse taas olen väsynyt ja osittain epätoivoinen kaiken tämän kanssa. Ei tiedä mihin päänsä karaisi. Nyt riittäköön tästä taas vaihteeksi.
Oukei, muistin sitten väärin :) Mun isälle laitettiin lonkaan tekonivel, kun isä oli 70v. Kolmen viikon päästä ajoi jo autolla. Hyvin kesti lonkka seuraavat 27 vuotta eli isän loppuun asti.
Minullakin oli käsitys, että kirjoittajan äidillä oli nivelrikko polvessa.
Kerran aioin kirjoittaa mieheni polvioperaatioista ja niistä toipumisesta, onneksi en kirjoittanutkaan :)
Näköjään harkinta kannattaa...
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Huomenta nasut ja epänasut! Rupesi naurattamaan, kun vilkaisin aiempia kommentteja. Menen nimittäin iltapäivällä tapaamaan pappia :D
Eilen juttelin taas siskoni kanssa puhelimessa ja meitä molempia nauratti, miten yksimielisiä ollaan siitä, miten perinnönjako tullaan tekemään. Olihan tämä tosin arvattavissa jo silloin, kun äitini kuoli. Ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Ainoa mun kannalta ikävä juttu on, että mun täytyy ilmoittaa vanhempieni sijoitusasunnon vuokralaisille, että tulen irtisanomaan vuokrasopimuksen. Koska vuokralaiset ovat jo 86-vuotiaita, ajattelin ilmoittaa asiasta jo ensi viikolla, vaikka virallisen kirjallisen ilmoituksen lähetänkin heille varmaan vasta loppuvuodesta ja sitten on se 6 kk aikaa muuttaa pois. Vanhoilla ihmisillä uuden asunnon hankkiminen ja muutto ei ole ihan niin helppoa kuin nuoremmilla. Ja sekin mahdollista, että ovat jo pohtineetkin jonnekin palvelutaloon tai vastaavaan muuttamista. Mua vähän harmittaa, että hyväntahtoiset vanhempani eivät ole 20:een vuoteen korottaneet siitä asunnosta vuokraa ja nyt vuokra ei kata enää edes vastikkeita. Ei sittenkään, vaikka korottaisi vuokraa sen enimmäismäärän, mitä lain mukaan saa korottaa. En ala maksamaan siitä, että nämä mulle tuntemattomat vanhukset saisivat asua siinä edelleen. Mitään vuokratuloa en siitä edes tarvitsisi, mutta en myöskään halua joka kuukausi itse siitä maksaa. Pitää vielä meidän perhe-juristilta selvittää, onko sellainen lain mukaan sallittua, että mikäli nuo vuokralaiset itse haluavat maksaa asunnosta sen verran enemmän, että mulle ei aiheudu siitä kustannuksia, irtisanoa nykyinen sopimus ja tehdä uusi sopimus uusin ehdoin. Mulle kyllä sopii hyvin sekin. Taloyhtiössä on jo tehty kaikki isot remontit putkiremonttia myöten, niin vastikkeet tuskin lähivuosina mitenkään merkittävästi nousee. Siis siten, etteikö se lain sallima vuosittainen vuokrankorotus kattaisi kustannuksia.
Rahoitusvastikkeitten kanssa kannattaa olla tarkkana, jos ne on isoja ja talossa asuu paljon iäkkäitä, joiden maksukyky ei ole hyvä. Voi käydä niin, että niitä päätyy muiden osakkaiden maksettavaksi.
Tämä on kyllä ihan totta. Pitää nyt selvitellä asioita. Mulla on se hyvä puoli, että mä en oikeasti tarvitse siitä asunnosta rahaa. Voin myydä pois vaikka kymppitonnilla, jos niikseen tulee.
Eiköhän ne vuokralaiset sen kymppitonnilla osta. Voin minäkin sen ostaa ja myydä pois. Kyllä mulle raha kelpaa!
Alue: Aihe vapaa
Ei ne rippinuoret aiheuta ongelmia, vaan seurakunnan työntekijät, esim. papit. Leireillä on joka kesä jotain hämminkiä liittyen seksuaalisuuteen. Leirejä keskeytetään ja välillä vetäjiä vaihdetaan.