Lue keskustelun säännöt.
Vanhanaikaista, että jompikumpi muuttaa sukunimensä avioituessaan
27.08.2026 |
Tietysti ymmärrän sen, että patriarkalisessa yhteiskunnassa, kun kerran pidettiin miestä perheen päänä (!) oli vuosisatoja tapana naisen jättää sukunimensä (oikeastaan sukunsa) mennessään ,,miehelään‘‘ . Mutta nykyään? Oletteko sitä mieltä, että vain yhteinen sukunimi tarkoittaa oikeata liittoa naisen ja miehen välillä? Eikö voitaisi vain antaa kaikkien pitää sukunimensä? Mitä haittaa siitä olisi?
Kommentit (16)
No, nainen saa nykyisin pitää oman sukunimensä. Mikä oli ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutustupa vähän historiaan ensin. Ei ole ollut vuosisatoja tapana, oli pakollista lyhyen aikaa. Ihmisillä ei edes ollut sukunimiä. Ja nykyään saa taas pitää tai ottaa toisen ihan miten haluaa.
Tuo lisää yhteenkuuluvuutta se, että on yhteinen sukunimi. Kuulumme toisillemme. Me olemme perhe.
Kyllähän nyt jo annetaan kaikkien pitää sukunimensä. Jos osa haluaa sen vaihtaa puolison nimeen, miksi se pitäisi estää?
Minusta oli kiva kun vaimo otti minun sukunimeni. En olisi kyllä osannut muuta ajatellakaan, mutta onneksi tarvinnut edes miettiä tai keskustella. Tapahtui ihan itsestään.
Koin sen rakkauden ja sitoutumisen osoituksena ja vaimoni sai varmasti vastavuoroisesti paljon takaisin kun ei hänen tarvitse miettiä sitoutumistani.
Tasavertaisia ja arvoisia ollaan eikä minun mielipiteeni ole tärkeämpi kuin vaimonkaan. Loppuun asti ollaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai yhteisen sukunimen ottaminen liittyy siihen, että lapset saavat sukunimen, joka voidaan liittää sekä isään, että äitiin.
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Kyllä minulle ainakin tuli sellainen olo, että mies on jotenkin harvinaisen sitoutunut, kun otti ystäväni eli vaimonsa sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Kyllä minulle ainakin tuli sellainen olo, että mies on jotenkin harvinaisen sitoutunut, kun otti ystäväni eli vaimonsa sukunimen.
Mihin tuo "olo" perustui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Kyllä minulle ainakin tuli sellainen olo, että mies on jotenkin harvinaisen sitoutunut, kun otti ystäväni eli vaimonsa sukunimen.
Mihin tuo "olo" perustui?
Mihin sulla perustuu se "olo", että yhteisen sukunimen ottaminen on jotenkin typerää ja vanhanaikaista? Ihan samalla tavalla sullakin on olo, että näin on. Samalla tavalla toisilla ihimisillä voi olla olo, että he haluavat perheelleen yhteisen sukunimen. Sua asia tuskin mitenkään koskettaa, joten anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Kyllä minulle ainakin tuli sellainen olo, että mies on jotenkin harvinaisen sitoutunut, kun otti ystäväni eli vaimonsa sukunimen.
Mihin tuo "olo" perustui?
Syvään rakkauteen, syvään kiintymykseen, halu elää yhdessä yli satavuotiaiksi, molemminpuoliseen kunnioitukseen, yhteen hiileen puhaltamiseen. Kuinka pitkälle pitää luetella? T. nainen, 60 vuotta naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla nimi lisää yhteenkuuluvuutta ja on osoitus sitoutumisesta?
Kyllä minulle ainakin tuli sellainen olo, että mies on jotenkin harvinaisen sitoutunut, kun otti ystäväni eli vaimonsa sukunimen.
Mihin tuo "olo" perustui?
No siihen, että näki vaivan vaihtaa sukunimensä jotta perhe saisi yhteisen nimen, vaikkei olisi ollut pakko.
Mies on perheenpää hengellisessä mielessä, jos ap Raamattua taas koittaa solvata. Se, että ihmiset ovat senkin asian muuttaneet muuksi, ei ole Jumalan, Raamatun eikä kristinuskon vika, vaan ihmisten oma vika.
Ja kyllä minä ainakin kannatan sitä. että on saman sukunimi koko perheellä. Sellainen perhe, jossa isä on vaikka Jantusen Jari, äiti Karppisen Kirsi, tytär naisen ex-puolison mukaan Tossavaisen Liisa ja poika Jantusen Niilo, koska on Jantusen kanssa tehty, niin kyllä se vasta sekava nimisetti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan oli pitkään niin, ettei edes ollut sukunimiä. Suomessa sukunimi on tullut lain mukaan pakolliseksi kaikille vasta 1921. Sukunimiasia on siis tosi uusi asia. Lähinnä vain paremmalla väellä oli satoja vuosia aiemmin sukunimet käytössään erilaisista käytännön syistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli kiva kun vaimo otti minun sukunimeni. En olisi kyllä osannut muuta ajatellakaan, mutta onneksi tarvinnut edes miettiä tai keskustella. Tapahtui ihan itsestään.
Koin sen rakkauden ja sitoutumisen osoituksena ja vaimoni sai varmasti vastavuoroisesti paljon takaisin kun ei hänen tarvitse miettiä sitoutumistani.
Tasavertaisia ja arvoisia ollaan eikä minun mielipiteeni ole tärkeämpi kuin vaimonkaan. Loppuun asti ollaan yhdessä.
Näin varmasti teillä ja monilla muilla, eikä ole tarkoitus kyseenalaistaa.
Jäi vain ihmetyttämään tuo perustelu, että vaimosi saa paljon takaisin, kun hänen ei tarvitse miettiä sinun sitoutumistasi. Mitä tarkoitat? Ethän sinä osoittanut sitoutumistasi ottamalla vaimon nimeä. Mitä hän konkreettisesti tai symbolisesti saa takaisin?
Mitä haittaa siitä on, että aviopuolisot ottavat yhteisen nimen? Eiköhän se ole pariskunnan oma asia.