Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!

Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.

Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).

Meillä taas ei käytetty sanaa surutyö kun opiskelin sairaanhoitajaksi 2010-luvulla. Korostettiin sitä, että suru on hyvin yksilöllinen kokemus jokaiselle eikä suru ole aina amanlainen tietyn kaavan mukaan menevä prosessi.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Huomenta nasut ja epänasut! Rupesi naurattamaan, kun vilkaisin aiempia kommentteja. Menen nimittäin iltapäivällä tapaamaan pappia :D 

 

Eilen juttelin taas siskoni kanssa puhelimessa ja meitä molempia nauratti, miten yksimielisiä ollaan siitä, miten perinnönjako tullaan tekemään. Olihan tämä tosin arvattavissa jo silloin, kun äitini kuoli. Ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Ainoa mun kannalta ikävä juttu on, että mun täytyy ilmoittaa vanhempieni sijoitusasunnon vuokralaisille, että  tulen irtisanomaan vuokrasopimuksen. Koska vuokralaiset ovat jo 86-vuotiaita, ajattelin ilmoittaa asiasta jo ensi viikolla, vaikka virallisen kirjallisen ilmoituksen lähetänkin heille varmaan vasta loppuvuodesta ja sitten on se 6 kk aikaa muuttaa pois. Vanhoilla ihmisillä uuden asunnon hankkiminen ja muutto ei ole ihan niin helppoa kuin nuoremmilla. Ja sekin mahdollista, että ovat jo pohtineetkin jonnekin palvelutaloon tai vastaavaan muuttamista. Mua vähän harmittaa, että hyväntahtoiset vanhempani eivät ole 20:een vuoteen korottaneet siitä asunnosta vuokraa ja nyt vuokra ei kata enää edes vastikkeita. Ei sittenkään, vaikka korottaisi vuokraa sen enimmäismäärän, mitä lain mukaan saa korottaa. En ala maksamaan siitä, että nämä mulle tuntemattomat vanhukset saisivat asua siinä edelleen. Mitään vuokratuloa en siitä edes tarvitsisi, mutta en myöskään halua joka kuukausi itse siitä maksaa. Pitää vielä meidän perhe-juristilta selvittää, onko sellainen lain mukaan sallittua, että mikäli nuo vuokralaiset itse haluavat maksaa asunnosta sen verran enemmän, että mulle ei aiheudu siitä kustannuksia, irtisanoa nykyinen sopimus ja tehdä uusi sopimus uusin ehdoin. Mulle kyllä sopii hyvin sekin. Taloyhtiössä on jo tehty kaikki isot remontit putkiremonttia myöten, niin vastikkeet tuskin lähivuosina mitenkään merkittävästi nousee. Siis siten, etteikö se lain sallima vuosittainen vuokrankorotus kattaisi kustannuksia. 

Rahoitusvastikkeitten kanssa kannattaa olla tarkkana, jos ne on isoja ja talossa asuu paljon iäkkäitä, joiden maksukyky ei ole hyvä. Voi käydä niin, että niitä päätyy muiden osakkaiden maksettavaksi.

Tämä on kyllä ihan totta. Pitää nyt selvitellä asioita.  Mulla on se hyvä puoli, että mä en oikeasti tarvitse siitä asunnosta rahaa. Voin myydä pois vaikka kymppitonnilla, jos niikseen tulee.

Eiköhän ne vuokralaiset sen kymppitonnilla osta. Voin minäkin sen ostaa ja myydä pois. Kyllä mulle raha kelpaa!

Tolla kymppitonnilla viittasin aiempaan kirjoittajaan ja juuri siihen, että jos siellä alkaa olla paljon maksukyvyttömiä asukkaita ja vastikkeet kaatuu sitten vain pienen joukon niskaan, niin sitten siitä asunnosta pitää vaan päästä eroon. Keinolla millä hyvänsä. Nyt, kun omistusasuntoihin ei saa enää asumistukeakaan ja työttömyystilanne on mikä on, niin tuo riskihän on oikeasti olemassa. Tai no pienituloinen eläkeläinen voi saada, mutta ei siihen rahoitusvastikkeeseen vaan ainoastaan hoitovastikkeeseen. 

Äsken "pappilareissulla" siskoni kanssa juteltiin asiasta. Ihannetilannehan kaikkien kannalta olisi, jos se taloyhtiö olisi vakavarainen, asukkaat maksukykyisiä ja voisin nostaa vuokraa sen verran, että se kattaa kulut. Vanhukset voisivat sitten asua siinä loppuun asti eikä tarvitsi heidän ruveta etsimään uutta asuntoa ja tekemään muuttoa. Eikä mun ruveta myymään sitä asuntoa. Mulla ei ole tarkkoja summia sen paremmin ko asunnon vastikkeista kuin vuokralaisen maksamasta vuokrastakaan, mutta siskoni avusti viimeiset kuukaudet isää laskujen maksussa ja sen tiesi, että vastikkeet ovat suurempi kuin mitä vuokralainen maksaa vuokraa. Siitä taloyhtiöstä en tiedä yhtikäs mitään ja isäkin taisi olla joskus noin 10 vuotta sitten viimeisen kerran yhtiökokouksessa. Isällä ei enää 8:ksaan vuoteen ollut enää ajokorttia ja tämän taloyhtiön yhtiökokouksiin tarvitsi aina joltain muulta autokyydin. Viimeisimpään eli keväällä olleeseen yhtiökokoukseen ei tullut enää ollenkaan. Oli jo liian huonossa kunnossa. 

Mutta sen nyt tänään päätin, että en sittenkään soita sille vuokralaiselle vielä ensi viikolla. En mä sitä nyt heti olisi kuitenkaan potkimassa pihalle. Tässä menee nyt kuitenkin pari kuukautta jo perunkirjoituksiinkin ja siihen asti, kun perinnönjako on tehty, sen asunnon kaikki kulut menee kuuolinpesän varoista. Ts isän rahoista eli mun ei nyt ainakaan ihan heti tarvitse sitä rahoittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!

Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.

Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).

Meillä taas ei käytetty sanaa surutyö kun opiskelin sairaanhoitajaksi 2010-luvulla. Korostettiin sitä, että suru on hyvin yksilöllinen kokemus jokaiselle eikä suru ole aina amanlainen tietyn kaavan mukaan menevä prosessi.

20:ssä vuodessa tapahtuu tuossakin muutoksia. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!

Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.

Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).

Meillä taas ei käytetty sanaa surutyö kun opiskelin sairaanhoitajaksi 2010-luvulla. Korostettiin sitä, että suru on hyvin yksilöllinen kokemus jokaiselle eikä suru ole aina amanlainen tietyn kaavan mukaan menevä prosessi.

Tästä juuri puhuttiin. Kaikki on yksilöllistä ja ihmiset erilaisia, kuten resurssinsakin. Jokainen voi tietysti käyttää mitä sanaa haluaa, vaikka itse keksimäänsä. Asiaa se ei miksikään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!

Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.

Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).

Meillä taas ei käytetty sanaa surutyö kun opiskelin sairaanhoitajaksi 2010-luvulla. Korostettiin sitä, että suru on hyvin yksilöllinen kokemus jokaiselle eikä suru ole aina amanlainen tietyn kaavan mukaan menevä prosessi.

Tästä juuri puhuttiin. Kaikki on yksilöllistä ja ihmiset erilaisia, kuten resurssinsakin. Jokainen voi tietysti käyttää mitä sanaa haluaa, vaikka itse keksimäänsä. Asiaa se ei miksikään muuta.

Niin mitä asiaa?

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Juuri näin. Tiede ja tietämys kehittyy ja se, mikä joskus aiemmin on ollut faktaa, ei myöhemmin enää olekaan. Joskus aikoinaanhan tupakointiakin pidettiin terveellisenä. 

2000-luvun ekalla vuosikymmenellä kun olin koulussa niin joku opettaja opetti vielä sitä yksinkertaistettua teoriaa silmienvärin periytymisestä, ei meinannut millään uskoa että ruskeasilmäisellä kaverillani on vanhemmat joista toisen silmät on vihreät ja toisen siniset. Tosin jo siihen aikaan taisi olla tiedossa että silmien väriin vaikuttaa useampi geeni tai tekijä, lukiossa sitten opetettiinkin näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surutyö. En käytä sitä sanaa, jos se olisi työtä, siitä pitäisi saada palkkaa!

Pilvetön taivas on meillä, hipsin puolukkametsään. Samaan paikkaan, missä astiani viimeksi täyttyi kukkuroilleen. Otan isomman sangon nyt mukaan. Eikä haittaa, vaikka jäisi vajaaksi. Harmillisesti ensi viikon joka päivälle on ennustettu sateita, yritän kerätä ahkerasti nyt poutasäällä. Mies kuikuilee tielle, on lähetys tulossa lähitunteina. Sisältää paketti metsästystarvikkeita, täytyy olla paikalla itse vastaanottamassa.

Ei kotitöistäkään saa palkkaa. Mä käytän sanaa surutyö ihan jo siksikin, että sitä termiä käytettiin jo sairaanhoito-opistossa 1980-luvulla. Voisi tosin käyttää myös termiä suruprosessi ja surutyön vaiheista termiä suruprosessin vaiheet. Mutta kaikissa sen ajan oppikirjoissakin käytettiin surutyö ja surutyön vaiheet ( = shokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen).

Meillä taas ei käytetty sanaa surutyö kun opiskelin sairaanhoitajaksi 2010-luvulla. Korostettiin sitä, että suru on hyvin yksilöllinen kokemus jokaiselle eikä suru ole aina amanlainen tietyn kaavan mukaan menevä prosessi.

Tästä juuri puhuttiin. Kaikki on yksilöllistä ja ihmiset erilaisia, kuten resurssinsakin. Jokainen voi tietysti käyttää mitä sanaa haluaa, vaikka itse keksimäänsä. Asiaa se ei miksikään muuta.

Niin mitä asiaa?

Varmaan sitä, että jokainen selviää suruista omalla tavallaan. Ja mitä nyt olen omassa elämässäni monentaisia menetyksiä kokenut, niin tosi paljon on ollut merkitystä sillä, onko kuollut 17 v vai 96 v. Ihan vaikka esimerkkinä se, että kun nuori ihminen kuolee, niin sitä ei alussa edes halua uskoa todeksi. Mutta kun lähes 100-vuotias kuolee, niin sitä tulevaa kuolemaa on jo ehtinyt ennakoida. 

Kotipäivä, sain hoidettua haudankaivuun ja saamme äitini haudan lepoon. Hautakivikin kaiverrrettu ja tuotu haudalle. Huomenna mennään peruknkirjoihin pankkiin. Asiat hoituu. Nyt keitän kahvit.

Vierailija kirjoitti:

Kotipäivä, sain hoidettua haudankaivuun ja saamme äitini haudan lepoon. Hautakivikin kaiverrrettu ja tuotu haudalle. Huomenna mennään peruknkirjoihin pankkiin. Asiat hoituu. Nyt keitän kahvit.

Osanottoni <3 Mun siskoni on yleensä järjestänyt kaikki nuo asiat enkä ollut edes tajunnut, että sen hautakiven olisi voinut hakea pois jo heti silloin, kun isä kuoli, niin olisi ollut valmiiksi kaiverrettu, kun hautaanlasku tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Hienoa, että yksilöllisyys on huomioitu paremmin. Ihmiset on niin erilaisia. Meillä on perimän, kasvatuksen ja kokemusten vuoksi hyvin erilaiset eväät elämän haasteisiin. Tämä koskee niin sosiaalisia taitoja, huumorintajua, luovuutta, älykkyyttä jne. Ne on työkaluja, jotka auttaa selviytymään. Jos on huonot työkalut, jälki on sen mukaista. Ketään ei siksi pitäisi tuomita. 

Suppiloitu ja kanttarellattu, kuuma tuli taas metsässä ja vielä kuumempi on parvekkeella, lähes +30, pieni tuulenvire ois kiva! Pienet on mun saaliit, eivät taida edes bensakuluja peittää, mutta metsässä kävely on arvo sinänsä, vaikka sattuisikin vahingossa astumaan siihen itseensä, eläimet kun eivät käymälöitä käytä! Tulipahan vaelluskenkien pohjat pestyä ;)

Vakavampiin aiheisiin on hymistely kääntynyt, eikä siinä mitään, elämässä tapahtuvia asioita on hyvä jakaa ja saada vertaistukea. Me kaikki olemme jonkin asian kokemusasiantuntijoita!

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Saati mitä eroja käytännössä. Saattaahan joku olla shokissakin, jollain shokki kestää tunnin ja jollain pwri viikkoa. Joku ei ole shokissa ollenkaan. Joku saattaa tuntea läheisen kuollessa helpotusta. Ymmärrän hyvin miksi teoria kriisin vaiheista ja surusta on kumottu.

Olipa ihanan lämmin päivä, olin t-paitasillaan ulkona. Jatkuisipa syyskuu samanlaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Saati mitä eroja käytännössä. Saattaahan joku olla shokissakin, jollain shokki kestää tunnin ja jollain pwri viikkoa. Joku ei ole shokissa ollenkaan. Joku saattaa tuntea läheisen kuollessa helpotusta. Ymmärrän hyvin miksi teoria kriisin vaiheista ja surusta on kumottu.

Puhumattakaan, ettei joku kykene kohtaamaan koko asiaa.

Himalajan juttu vähän ahdistaa, eihän noilla ihmisillä ole ollut mitään mahdollisuuksia paeta. Nyt kuolleita satoja, toslelisuudessa varmasti enemmän koska ei ole vielä kaikkialla päästy etsimäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Saati mitä eroja käytännössä. Saattaahan joku olla shokissakin, jollain shokki kestää tunnin ja jollain pwri viikkoa. Joku ei ole shokissa ollenkaan. Joku saattaa tuntea läheisen kuollessa helpotusta. Ymmärrän hyvin miksi teoria kriisin vaiheista ja surusta on kumottu.

Puhumattakaan, ettei joku kykene kohtaamaan koko asiaa.

Riippunee mitä sillä asian kohtamisella tarkoitetaan. Ulospäin ei kai oikein voi päätellä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Saati mitä eroja käytännössä. Saattaahan joku olla shokissakin, jollain shokki kestää tunnin ja jollain pwri viikkoa. Joku ei ole shokissa ollenkaan. Joku saattaa tuntea läheisen kuollessa helpotusta. Ymmärrän hyvin miksi teoria kriisin vaiheista ja surusta on kumottu.

Yksilöllisyys on sitä, että ihmiset etenee asioissa eri tavoin ja erilaisilla aikatauluilla. Sama on vaikka aikuiseksi kasvamisessa. Jotkut aikuistuu nopeasti, jotkut ei koskaan. Suurin osa siltä väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni nykyään vältetään tuota käsitettä surutyö, koska se ei ole sellaista, suru ei ole mitään työtä. Sama juttu noissa vaiheissa, korostettiin että tämä joskus aikoinaan luotu teoria vaiheistakaan ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi shokki ei välttämättä ole ensimmäinen vaihe, kaikki eivät edes koe shokkia lainkaan.

Saati mitä eroja käytännössä. Saattaahan joku olla shokissakin, jollain shokki kestää tunnin ja jollain pwri viikkoa. Joku ei ole shokissa ollenkaan. Joku saattaa tuntea läheisen kuollessa helpotusta. Ymmärrän hyvin miksi teoria kriisin vaiheista ja surusta on kumottu.

Yksilöllisyys on sitä, että ihmiset etenee asioissa eri tavoin ja erilaisilla aikatauluilla. Sama on vaikka aikuiseksi kasvamisessa. Jotkut aikuistuu nopeasti, jotkut ei koskaan. Suurin osa siltä väliltä.

En nyt ihan lähtisi vertaamaan kokemusta surusta läheisen menettämiseen tai aikuistumiseen. Ei suru ole mikään juttu mikä vaan suoritetaan pois ja sitten todetaan että noniin, nyt se on läpikäyty.