Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hymistelyketju, tavallisia juttuja
04.02.2026 |
Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.
Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet
Kommentit (11521)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halloween saa olla ja mennä, ei kuullu Suomeen. Pyhäinpäivänä vien kynttilät läheisten haudoille.
Miten pyhäinpäivää vietetään, jos ei ole hautoja?
Monilla hautausmailla on muistelukivi, jonne voi viedä kynttilän muualle haudattujen muistoksi.
Voi kynttilän sytyttää kotonakin jonkun läheisen muistoksi ja samalla vaikka perheen kesken muistella häntä. Vierastan vähän sellaista vakavaa ja surullista muistelua. Kivempi on muistella hauskoja hetkiä, joita hänen kanssaan vietti.
Se on totta, itsekin ajattelen mieluummin niitä hauskoja yhdessä vietettyjä hetkiä. Ei tähän välttämättä vaadita kynttilääkään, toisinaan katson kuvia tai vaikka teen jotain sellaista mitä teimme yhdessä. Mummo suhtautui kuolemaan aika arkisesti, hän oli menettänyt omat vanhempansa lapsuudessa ja näiden vanhempien hautapaikoistakaan ei ole tietoa. Toinen on haudattu Rovaniemelle ja siellä nyt kävi 40-luvulla miten kävi, olivat joskus yrittäneet löytää äitinsä hautapaikkaa mutta turhaan. En siis usko, että mummon mielestä olisi välttämätöntä että käyn hänen haudallaan just pyhäinpäivänä tai jouluna. Asun nyt samalla paikkakunnalla kuin mummo nuorena ja minusta on hauskaa ajatella, että mummo on nuorena kulkenut samoja katuja ja puistoja kuin minä nykyään. Minulla on mummon neulomia sukkia ja lapasia, olen kopioinut niistä mallit ja tehnyt itse samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halloween saa olla ja mennä, ei kuullu Suomeen. Pyhäinpäivänä vien kynttilät läheisten haudoille.
Halloween on hauska teema, syksyn värejä, ulkolyhtyjä, pimeitä iltoja ja leffoja. Huomasin että ulkovalot oli tulleet prismaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kokemukset ole aina subjektiivisia, niin läheisen kuolemakin. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa miten sen kokee, tai että mitä tuntee. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä sitäkään että mitä saa tai ei saa tehdä tai tuntea läheisen kuoleman jälkeen, tärkeintä on tehdä niin miltä itsestä tuntuu. En usko että sellaisesta asiasta kuin läheisen kuolema olisi tarkoituksena oppia jotain tai että se tekisi ihmisestä jotenkin vahvemman, enkä usko mihinkään kohtaloon.
Olen huomannut että ainakin itselleni on ollut helpompaa tehdä niitä ihan tavallisia asioita, sitä huomaa että läheisen kuoleman jälkeenkin tulee seuraava päivä, aurinko nousee aamulla eikä elämä pysähdy tai maailma loppunutkaan, tavallaan vähän ristiriitainenkin tunne tietysti. Kun pappa kuoli viime talvena, hän oli kuollut yöllä, niin lähdin samana aamuna laskettelemaan, tuntui että se oli just sitä mitä tarvitsin ja ajattelin että miksikäs ei. Kun aikoinaan läheiset oli kateissa tsunamin jälkeen niin ne ihan tavalliset arkiset asiat tuntui tärkeiltä, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja aloittaa tammikuussa koulu samana päivänä kuin toisetkin.
Vanhempien kuolema on aina vanhempien kuolema. Se on lopullista ja jotkut joutuu kokemaan sen liian varhain niin kuin minä jo alaikäisenä. Kyllä silloin saa ja pitääkin ottaa omaa aikaa käydäkseen läpi surua. Molempien vanhempien menetys on aina järkyttävää mutta usein vanhempansa nuorena menettäneistä tulee ikäisiään kypsempiä ja vahvempia kun ovat joutuneet selviämään menetyksestä mitä saman ikäiset eivät voi edes kuvitella.
Ei kai vanhempien kuolema ole mikään kilpailu siitä että kuka on menettänyt kenet ja milloin, aika lapsellista yrittää kilpailla sellaisesta.
Minä en nähnyt kommentoidussa viestissä mitään lapsellista kilpailua mistään. Kertoi omista kokemuksistaan ja näkemyksistään. Totta tuokin, että kun kykenee käymään läpi vaikeita menetyksiä, kasvaa ihmisenä. Se on ihan peruspsykologiaa. Kasvu ja kehitys tapahtuu usein vaikeuksia voittamalla.
Kauheaa nuo Nepalin ja Tiibetin tulvat, satoja ihmisiä kateissa, tosin koska vasta tänään tapahtunut niin eipä kaikkia vielä löydetykään. Ei tuossa ole ollut mitään mahdollisuuksia paeta.
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa nuo Nepalin ja Tiibetin tulvat, satoja ihmisiä kateissa, tosin koska vasta tänään tapahtunut niin eipä kaikkia vielä löydetykään. Ei tuossa ole ollut mitään mahdollisuuksia paeta.
Oli muuten hauska klippi is https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012232127.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri tuli kylään, oli laitattanut polkupyöränsä sähköpyöräksi, ihan hieno ja hyvä. Maksoi puolta vähemmän kuin uutena ostettu 2000e sähköpyörä eli 1000e. Joimme kahvit ja juttelimme mukavia.
Mies halusi katsoa kun pissaan. Sitten hän kommentoi tyyliin "tuleepas pikku pimpistäsi paljon pissaa." Lisäksi hän halusi, että joisin niin paljoa nestettä, että vaikka kesken kävelylenkin menisin puskapissalle. Sitten hän kännykällään äänitti tätä ääntä, mikä minun pissaamisesta tulee. Sen kuuntelu kuulemma auttoi häntä nukahtamaan paremmin!
Pienellä teolla ilahdutit rakastasi. Arvostan.
Rohkeasti pitää kertoa, mitä haluaa. Usein ne on pieniä tekoja. Eräs läheiseni haluaa selän silittelyä, se rauhoittaa. Itse tykkään jalkapohjien painelusta.
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kokemukset ole aina subjektiivisia, niin läheisen kuolemakin. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa miten sen kokee, tai että mitä tuntee. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä sitäkään että mitä saa tai ei saa tehdä tai tuntea läheisen kuoleman jälkeen, tärkeintä on tehdä niin miltä itsestä tuntuu. En usko että sellaisesta asiasta kuin läheisen kuolema olisi tarkoituksena oppia jotain tai että se tekisi ihmisestä jotenkin vahvemman, enkä usko mihinkään kohtaloon.
Olen huomannut että ainakin itselleni on ollut helpompaa tehdä niitä ihan tavallisia asioita, sitä huomaa että läheisen kuoleman jälkeenkin tulee seuraava päivä, aurinko nousee aamulla eikä elämä pysähdy tai maailma loppunutkaan, tavallaan vähän ristiriitainenkin tunne tietysti. Kun pappa kuoli viime talvena, hän oli kuollut yöllä, niin lähdin samana aamuna laskettelemaan, tuntui että se oli just sitä mitä tarvitsin ja ajattelin että miksikäs ei. Kun aikoinaan läheiset oli kateissa tsunamin jälkeen niin ne ihan tavalliset arkiset asiat tuntui tärkeiltä, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja aloittaa tammikuussa koulu samana päivänä kuin toisetkin.
Vanhempien kuolema on aina vanhempien kuolema. Se on lopullista ja jotkut joutuu kokemaan sen liian varhain niin kuin minä jo alaikäisenä. Kyllä silloin saa ja pitääkin ottaa omaa aikaa käydäkseen läpi surua. Molempien vanhempien menetys on aina järkyttävää mutta usein vanhempansa nuorena menettäneistä tulee ikäisiään kypsempiä ja vahvempia kun ovat joutuneet selviämään menetyksestä mitä saman ikäiset eivät voi edes kuvitella.
Ei kai vanhempien kuolema ole mikään kilpailu siitä että kuka on menettänyt kenet ja milloin, aika lapsellista yrittää kilpailla sellaisesta.
On eri asia menettää molemmat vanhemmat alle 18 v mutta ei kai sitä voi tajuta jos ei ole kokenut miltä se tuntuu. Huomasin tämän vanhempien kuoleman jälkeen kun oli sanaton ymmärrys hänen kanssa joka oli myös menettänyt molemmat vanhemmat. Vanhempansa lapsena menettäneet ovat siitä syystä vahvempia koska ovat joutuneet nuoresta iästä huolimatta käymään läpi rankempia asioita kuin muut saman ikäiset, näkyy ajattelutavoissa ja maailman katsomuksessa. Vanhempien menetys on traumaattinen kokemus mistä toipumiseen menee aikaa kun taas koulusta voi varmasti olla pois niin kauan kuin haluaa. Suruaikana on hyvä rauhoittua omiin oloihin ja antaa surun tulla sellaisena kuin se tulee jotta voi keskittyä surutyöhön tekemiseen.
Tarkoitin just tuota, että kun kykenee käymään läpi rankkoja asioita, esim. vanhempien kuoleman, ajattelutavat muuttuu. On jotenkin kokemuksen jälkeen viisaampi ja ymmärtää asioita uudella tavalla. Kyse on kai henkisestä kasvusta. Ihmiset on erilaisia. Kaikki ei pysty rankkoja asioita käsittelemään. Silloin ei synny kokemusta, että menetyksestä huolimatta on myös oppinut jotain tärkeää elämästä. Kaikki on yksilöllistä enkä tarkoita arvostella ketään.
Olet oikeassa. Olen samaa mieltä että me jotka olemme kokeneet vanhempien kuoleman lapsuudessa ovat elämänkokemuksella valovuosia edellä saman ikäisiä tovereita, meillä on viisautta ja ymmärrystä siitä mistä muilla saman ikäisillä ei. Me olemme oppineet nämä rankemman taustan vuoksi, ajattelemaan uudella tavalla. Tuolloin opetettiin kunnioittamaan suruaikaa, surukukkia tuotiin naapureilta ja tuttavilta surutaloon, mutta muuten pysyteltiin kotona omassa rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää yötä sinkut ja parilliset. Kauniita unia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Höh. Hyvä mies olisi voinut olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Höh. Hyvä mies olisi voinut olla.
Kirkko on kiihottava paikka. Syntisen hauskaa. Taidat olla niuho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kokemukset ole aina subjektiivisia, niin läheisen kuolemakin. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa miten sen kokee, tai että mitä tuntee. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä sitäkään että mitä saa tai ei saa tehdä tai tuntea läheisen kuoleman jälkeen, tärkeintä on tehdä niin miltä itsestä tuntuu. En usko että sellaisesta asiasta kuin läheisen kuolema olisi tarkoituksena oppia jotain tai että se tekisi ihmisestä jotenkin vahvemman, enkä usko mihinkään kohtaloon.
Olen huomannut että ainakin itselleni on ollut helpompaa tehdä niitä ihan tavallisia asioita, sitä huomaa että läheisen kuoleman jälkeenkin tulee seuraava päivä, aurinko nousee aamulla eikä elämä pysähdy tai maailma loppunutkaan, tavallaan vähän ristiriitainenkin tunne tietysti. Kun pappa kuoli viime talvena, hän oli kuollut yöllä, niin lähdin samana aamuna laskettelemaan, tuntui että se oli just sitä mitä tarvitsin ja ajattelin että miksikäs ei. Kun aikoinaan läheiset oli kateissa tsunamin jälkeen niin ne ihan tavalliset arkiset asiat tuntui tärkeiltä, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja aloittaa tammikuussa koulu samana päivänä kuin toisetkin.
Vanhempien kuolema on aina vanhempien kuolema. Se on lopullista ja jotkut joutuu kokemaan sen liian varhain niin kuin minä jo alaikäisenä. Kyllä silloin saa ja pitääkin ottaa omaa aikaa käydäkseen läpi surua. Molempien vanhempien menetys on aina järkyttävää mutta usein vanhempansa nuorena menettäneistä tulee ikäisiään kypsempiä ja vahvempia kun ovat joutuneet selviämään menetyksestä mitä saman ikäiset eivät voi edes kuvitella.
Ei kai vanhempien kuolema ole mikään kilpailu siitä että kuka on menettänyt kenet ja milloin, aika lapsellista yrittää kilpailla sellaisesta.
On eri asia menettää molemmat vanhemmat alle 18 v mutta ei kai sitä voi tajuta jos ei ole kokenut miltä se tuntuu. Huomasin tämän vanhempien kuoleman jälkeen kun oli sanaton ymmärrys hänen kanssa joka oli myös menettänyt molemmat vanhemmat. Vanhempansa lapsena menettäneet ovat siitä syystä vahvempia koska ovat joutuneet nuoresta iästä huolimatta käymään läpi rankempia asioita kuin muut saman ikäiset, näkyy ajattelutavoissa ja maailman katsomuksessa. Vanhempien menetys on traumaattinen kokemus mistä toipumiseen menee aikaa kun taas koulusta voi varmasti olla pois niin kauan kuin haluaa. Suruaikana on hyvä rauhoittua omiin oloihin ja antaa surun tulla sellaisena kuin se tulee jotta voi keskittyä surutyöhön tekemiseen.
Tarkoitin just tuota, että kun kykenee käymään läpi rankkoja asioita, esim. vanhempien kuoleman, ajattelutavat muuttuu. On jotenkin kokemuksen jälkeen viisaampi ja ymmärtää asioita uudella tavalla. Kyse on kai henkisestä kasvusta. Ihmiset on erilaisia. Kaikki ei pysty rankkoja asioita käsittelemään. Silloin ei synny kokemusta, että menetyksestä huolimatta on myös oppinut jotain tärkeää elämästä. Kaikki on yksilöllistä enkä tarkoita arvostella ketään.
Olet oikeassa. Olen samaa mieltä että me jotka olemme kokeneet vanhempien kuoleman lapsuudessa ovat elämänkokemuksella valovuosia edellä saman ikäisiä tovereita, meillä on viisautta ja ymmärrystä siitä mistä muilla saman ikäisillä ei. Me olemme oppineet nämä rankemman taustan vuoksi, ajattelemaan uudella tavalla. Tuolloin opetettiin kunnioittamaan suruaikaa, surukukkia tuotiin naapureilta ja tuttavilta surutaloon, mutta muuten pysyteltiin kotona omassa rauhassa.
En usko että läheisen kuolema on mikään suoritus minkä voi suorittaa vain sillä tavalla mikä on jonkun mielestä ainoa hyväksyttävä tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Söin liikaa karkkia ja vatsaan sattuu. On kuitenkin kiva kun on karkkia. Irtokarkkeja, tykkään niistä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Höh. Hyvä mies olisi voinut olla.
Kirkko on kiihottava paikka. Syntisen hauskaa. Taidat olla niuho.
Siitäkö johtuu rippileirien uutisoidut ongelmat?
Minä en ymmärrä halloweenhössötystä, ei mielestäni kuulu Suomeen.
No kauppa ehkä vilkastuu sen myötä.
Nyt olemme olleet täällä pohjoisemmassa muutaman päivän. Kylläpä sattui hyvät ilmat! Vuokrattiin fillarit päiväksi niin päästiin tutustumaan paremmin kaupunkiin. Tänään rehvelsimme metsässä, mustikkaa olisi ollut tosi hyvin mutta kummankaan selkä ei kestänyt niitä kyykkiä. Suuhun kourakaupalla nakkelimme niitä kyllä.
Autoillessa saa varoa poroja. Ne ovat kyllä fiksuja eivätkä päättömästi törmäile tielle.
Ainoan lapsen kohdalla varmaan helposti käy niin että hän kokee velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa oman elämän kustannuksella.
Pitää olla vahva että uskaltaa repäistä itsensä irti ajoissa.
Kello on puoli kymmenen, olen sängyssä ja odottelen, että Frendit ja myöhemmin Moderni perhe alkaa. Yleensä kyllä nukahdan Frendien eka jakson aikana. Ootellessa lärään puhelinta ja välillä luen kirjaa. On vähän nälkä, mutta koetan olla menemättä jääkaapille. Pesin jo hampaatkin.
Tuntuu ihan kesältä, ehkä se on tämä aurinkoinen ja lämmin sää, koska omat synttärit on elokuussa niin ehkä siksi ajattelen että ainakin elokuu on vielä kesää. Siskolla on synttärit lokakuussa, se on sitten syksyä, ei elokuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut helppoa löytää miestä, jonka kanssa olisin valmis suhteeseen, syystä, että silloin mielestäni minun pitäisi kertoa sairastamastani neurologisesta sairaudesta.
Minulla tuttava nainen, joka löysi elämänsä miehen (heillä on jo kolme lasta) Maaseudun Tulevaisuuden ystävää etsimässä -palstalta, hän sai 40 vastausta ilmoitukseensa, niinpä minäkin kokeilin ja laitoin ilmoituksen, vastauksia tuli noin 30. Tästä ei kuitenkaan seurannut seurustelusuhdetta muttaa pääsipä toosaa jakamaan senkin edestä.
Eurosinkkujen-matkalla tapasin miehen, jonka kanssa menimme käymään keskiaika markkinoilla. Ryhtyi hieromaan reittäni kirkossa. Olen ateisti, mutta se oli liikaa.
Höh. Hyvä mies olisi voinut olla.
Kirkko on kiihottava paikka. Syntisen hauskaa. Taidat olla niuho.
Siitäkö johtuu rippileirien uutisoidut ongelmat?
Siitä ja murrosiästä. Koko ajan seisoo.
Alue: Aihe vapaa
Tarkoitin just tuota, että kun kykenee käymään läpi rankkoja asioita, esim. vanhempien kuoleman, ajattelutavat muuttuu. On jotenkin kokemuksen jälkeen viisaampi ja ymmärtää asioita uudella tavalla. Kyse on kai henkisestä kasvusta. Ihmiset on erilaisia. Kaikki ei pysty rankkoja asioita käsittelemään. Silloin ei synny kokemusta, että menetyksestä huolimatta on myös oppinut jotain tärkeää elämästä. Kaikki on yksilöllistä enkä tarkoita arvostella ketään.