Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Hyvää yötä Suruvaipat ja Nokkosperhoset.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Ajattelen näin koska niinhän se on, ei ne kuolleet mitään tiedä siitä että mitä tapahtuu, hautajaiset on lähinnä symbolinen juttu ja suunnattu omaisille. Menetin toisen vanhempani ja pikkusisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin yläasteella. Silloin aluksi kun ei ollut mitään tietoa tulevaisuudesta, että löydetäänkö heitä vai ei, oli pakko ajatella sitäkin vaihtoehtoa että ei. Kadonneen kohdalla ei oikein ole mitään sellaista konkreettista niin kuin hautajaiset. Kuitenkin sitä oppi ajattelemaan että he on kuolleet, ehkä siksi koska se oli niin selvää alusta alkaen, ja lopulta heidät tunnistettiinkin. Niissä lentokentän vastaanottotilaisuuksissa mitä järjestettiin omaisille ajattelin, että täällä me vaan ollaan, vaikka he eivät ole. Ymmärrän kyllä jos joku ei halua syystä tai toisesta mennä läheisensä hautajaisiin tai koe sitä niin tärkeäksi, ei se määritä sitä suhdetta tai mitään.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mukavaa viikonloppua nasut ja epänasut!
Vieläkään ei ole kuulunut hyvinvointialueelta takaisinsoittoa. Kolmas päivä siis jo odotellessa. Tänään tuli kuitenkin aamusta käytyä hautaustoimistossa. 34 vuotta sitten olivat vasta just aloitteleva perheyritys, mutta hoitivat silloinkin lankoni hautajaiset niin täydellisesti kuin olla ja voi. Siis sekä itse siunaustilaisuuden pääkaupunkiseudulla että myös hautaanlaskun Keski-Suomessa. Kaksi vuotta sitten päätettiin käyttää samaa hautaustoimstoa äidin kohdalla. Sama systeemi eli siunaustilaisuus täällä ja hautaanlasku sinne sukuhautaan. Nyt sitten isä samalla tavalla. 

Paluumatkalla siskolleni sanoin, että mä en taida tulla sinne hautaanlaskuun ollenkaan. Mulla menee jo matkoihin noin 9 tuntia aikaa. Molempiin suuntiin kaksi vaihtoa ja vaihtoissa sen verran vähän aikaa, että jos seuraava juna ei lähde samalta laiturilta, niin mä en näillä kipeillä räpylöilläni millään ehdi aina seuraavaan junaan. Lisäksi pitäisi siellä pikkupaikkakunnalla keksiä jokin paikka, missä istuskelee 1,5 tuntia ennen tilaisuuden alkamista. Mitään kahviloita siellä ei ole eikä asemarakennuksessakaan enää edes odotustilaa. Ulkona pitäisi chillailla jossain. Pahimmassa tapauksessa sataa kaatamalla vettä. Välillä olen ajatellut, että en menisi siunaustilaisuuteenkaan. Mutta menen mä...omien lasteni vuoksi. 

Pitää taas jaksaa katsella sitä teatteria, kun sukulaiset, jotka eivät ole vuosikausiin pitäneet mitään yhteyttä isääni, itkien tulevan halaamaan mua ja kertovat, kuinka surullisia he ovat ja mikä suunnaton menetys. Lohdutan heitä, kuten lohdutin äitinikin siunaustilaisuudessa. Ja puren taas hammasta, jotta en möläytä, että no oisko kannattanut sitten vähän useammin soitella ja käydä moikkaamassa silloin, kun nyt niin kovasti kaipaamasi ihminen oli vielä elossa. 

Vaikka hautaustoimisto hoitaakin nyt ihan kaiken, niin jäin miettimään, että mun lapseni tulevat aikanaan pääsemään aika helpolla. Halvin arkku suoraan ruumishuoleeta krematorioon ja sitten käyvät hakemassa tuhkat. Uurnanhan mä olen itselleni jo ostanutkin. Ei mitään siunaustilaisuuksia, kukkalaitteita tms, kun en kirkkoon kuulukaan. Jos jonkun muistelutilaisuuden haluavat pitää, niin pitävät haluamallaan tavalla. Mun tuhkat olin ajatellut - maanomistajan lupa jo on - ripoteltavan Keski-Suomessa yhteen metsään, mutta sieltä hautaustoimistosta palatessani päätin muuttaa hautaustestamenttiani. Haluan tuhkani ripoteltavan mereen. Helsingissä. Helpompaa lapsillenikin, kun ei tartte uurna kainalossa matkustaa 9 tuntia julkisilla yksien tuhkien ripottelujen takia. 

Mitkä asiat kannattaa antaa hautaustoimiston hoidettaviksi ja mitkä kannattaa tehdä itse?

Mun mielestä toi riippuu ihan itse kunkin resursseista ja siitä, paljonko kuolinpesä (tai jos kuolinpesällä ei ole rahaa, niin sitten omaiset)   haluaa palvelusta maksaa. No sitä vainajaa tuskin voi omalla autollaan kuskata (en tiedä, oisko Suomessa edes laillista kuskata vainajaa auton katolla suksiboxissa tai edes omassa farmariautossa), mutta hautaustoimistolle voi noin yleisesti antaa tehtäväksi vain vainajan kuljetukset, jos kaiken muun haluaa tehdä itse. Sitten itse soittelee seurakuntiin, varaa kirkon, papin, muistotilaisuuteen sopivan paikan, pitopalvelun, kukkakaupasta kukkalaitteet jne. Arkunkin voi nykyisin tilata netistä, joten sitäkään ei ole mikään pakko hoitaa hautaustoimiston kautta. Huataustoimistojen kautta saa järjestettyä myös perunkirjoituksen, mutta senkin voi tehdä itse. Me ei tuota perunkirjoitusta tarvita hautaustoimiston kautta, koska tuttu juristi hoitaa sen. Mutta kaikki muu me annettiin hautaustoimiston tehtäväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Mikäänhän ei estä valitsemasta suoratuhkausta, voi jättää pitämättä hautajaiset.

Aina et kuitenkaan ole se omainen, joka tuosta suoratuhkauksesta voisi päättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Teatteri kuvaa hyvin pikkuveljen isän hautajaisia, olin 11v kun se kuoli. Oli käytökseltään arvaamaton, sai raivareita, lääkeriippuvainen lääkkeiden väärinkäyttäjä, uhkaili itsemurhalla lastenkin kuullen. Sukulaisensa ja tuttavansa pitivät häntä kuitenkin niin mukavana ihmisenä että, eivät tienneet mitään käytöksestään kotona, tai halunneet uskoa. Kuolinsyy oli sydäri ja lääkeaineita oli myös.

Oletteko huomanneet miten ihanat on puhtaat lakanat? Ihan satavarmasti nukuinnviime yönä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko huomanneet miten ihanat on puhtaat lakanat? Ihan satavarmasti nukuinnviime yönä paremmin.

Tämä on totisesti elämän ihanampia onnen aiheita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi katsoa kun pissaan. Sitten hän kommentoi tyyliin "tuleepas pikku pimpistäsi paljon pissaa." Lisäksi hän halusi, että joisin niin paljoa nestettä, että vaikka kesken kävelylenkin menisin puskapissalle. Sitten hän kännykällään äänitti tätä ääntä, mikä minun pissaamisesta tulee. Sen kuuntelu kuulemma auttoi häntä nukahtamaan paremmin!

Tämä sairas sepustus voin kuvitella miehen rähmäisine silmineen tuijottavan. Pois sexi-ostolle täältä.

Aaltojen ääniä tai sateeen ropinaa kuuntelee moni. Tämä on vastaavaa. Ei seksiä, hyvä ihminen.  Miesvihaa kirjoituksesi kyllä oli.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Ei tarvitse. Äitini hautajaisissa ei ollut lapsen lapsia eikä lapsenlapsenlapsia. Ei ollur rahaa matkustaa toiselle puolelle Suomea. Eikä halua.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Jokainen meistä suree omalla tavallaan, en itsekään ole koskaan ollut mikään "kuvien kumartaja" mutta pois menneitä läheisiäni silti joskus ajattelen ja osaa kaipaankin. Kynttilän sytytän pöydälleni ja muistelen hyviä hetkiämme.

Selailin eilen niitä kellarista tuomiani vanhoja aikkareita. Löytyi jonkun naisen haastattelu, jossa puhuttiin sattumalta hautajaisista. Juttu käsitteli hänen vaikeaa lapsuuttaan; vanhemmat oli olleet itse ongelmallisia, jyrkkiä ja rajoittavia, syyllistäneet, uhkailleet ja laiminlyöneet häntä. Piinaa koko lapsuus ja vaikutti myös aikuiselämään. Vanhemmat menehtyivät aikanaan peräjälkeen muutaman kuukauden sisällä. Hautajaiset olivat muodolliset eikä hän tuntenut surua. Kun hän sai perunkirjoitukset yms. hoidettua ja vanhempien asunnon myytyä, hänen elämäsään tapahtui yllättävä muutos. Hän oli äkkiä vapaa. Vanhempien aiheuttama painolasti oli poissa. Syyllisyys ja ahdistus myös. Hän uskalsi lopulta suunnitella omaa elämää. Juttua kommentoi psykologi, joka kertoi törmänneensä ennenkin vastaavaan ilmiöön.

Tuli vaan mieleen, miten järkyttävä itselleen sokeitten vanhempien valta on ja miten pitkät sen seuraukset. Näitä tarinoita on varmaan Suomi väärällään, kun nytkin törmäsin heti sellaiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Ei tarvitse. Äitini hautajaisissa ei ollut lapsen lapsia eikä lapsenlapsenlapsia. Ei ollur rahaa matkustaa toiselle puolelle Suomea. Eikä halua.

Osa ihmisistä menee hautajaisiin sen vainajan vuoksi ja osa taas vainajan omaisten vuoksi. Kuten jo eilen kirjoitinkin, niin menen isän siunaustilaisuuteen omien lasteni vuoksi. Heille ukkinsa oli kuitenkin rakas. Ennen eilistä mietin, että koska siskoni suhtautuu niin eri tavalla kuolemaan kuin minä, niin ehkä mun kuitenkin pitäisi osallistua sinne hautaanlaskuunkin siskoni vuoksi. Eilenkin siellä hautaustoimistossa lohdutin ja halasin itkevää siskoani. Ja olen kuunnellut monia puheluita, joissa siskoni itkien muistelee isää. Noh, mulla on isästä vähän toisenlaiset muistot, mutta ymmärrän oikein hyvin siskoani, koska hänellä taas on pelkästään hyviä muistoja. Paitsi ehkä nyt isän viimeisiltä kuukausilta, kun isä alkoi ensimmäistä kertaa ärisemään siskollenikin. Mieluummin isä olisi varmaan edelleenkin ärissyt mulle, mutta kun se ei ollut enää mahdollista, ärisi siskolleni. 

Olin todella helpottunut, kun siskoni eilen sanoi, että ei mun tarvitse lähteä sinne hautaanlaskuun. Ymmärsi hyvin, miksi en halua. Ja hänellä nyt kuitenkin lähtee sinne koko oma jälkikasvunsa, niin ei hän mua sinne tarvitse lohduksi. Kun tänä aamuna heräsin, oli levollinen olo ja tuntui, että pystyn paremmin hengittämäänkin. Tai sitten vaan on satanut niin paljon, että pujon siitepölyä ei leijaile  ilmassa :D 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Ei tarvitse. Äitini hautajaisissa ei ollut lapsen lapsia eikä lapsenlapsenlapsia. Ei ollur rahaa matkustaa toiselle puolelle Suomea. Eikä halua.

Osa ihmisistä menee hautajaisiin sen vainajan vuoksi ja osa taas vainajan omaisten vuoksi. Kuten jo eilen kirjoitinkin, niin menen isän siunaustilaisuuteen omien lasteni vuoksi. Heille ukkinsa oli kuitenkin rakas. Ennen eilistä mietin, että koska siskoni suhtautuu niin eri tavalla kuolemaan kuin minä, niin ehkä mun kuitenkin pitäisi osallistua sinne hautaanlaskuunkin siskoni vuoksi. Eilenkin siellä hautaustoimistossa lohdutin ja halasin itkevää siskoani. Ja olen kuunnellut monia puheluita, joissa siskoni itkien muistelee isää. Noh, mulla on isästä vähän toisenlaiset muistot, mutta ymmärrän oikein hyvin siskoani, koska hänellä taas on pelkästään hyviä muistoja. Paitsi ehkä nyt isän viimeisiltä kuukausilta, kun isä alkoi ensimmäistä kertaa ärisemään siskollenikin. Mieluummin isä olisi varmaan edelleenkin ärissyt mulle, mutta kun se ei ollut enää mahdollista, ärisi siskolleni. 

Olin todella helpottunut, kun siskoni eilen sanoi, että ei mun tarvitse lähteä sinne hautaanlaskuun. Ymmärsi hyvin, miksi en halua. Ja hänellä nyt kuitenkin lähtee sinne koko oma jälkikasvunsa, niin ei hän mua sinne tarvitse lohduksi. Kun tänä aamuna heräsin, oli levollinen olo ja tuntui, että pystyn paremmin hengittämäänkin. Tai sitten vaan on satanut niin paljon, että pujon siitepölyä ei leijaile  ilmassa :D 

Olet selkeästi pohtinut asioita monelta kantilta, läpi kuultaa se hoivavietti. Sinä lohduttamassa siskoa, jälkikasvujanne. Hyvä jos pystyt siihen, mutta hyvä myös muistaa omat rajansa. Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin.

Juttelitteko silloin siskosi kanssa asiasta, kun tienpäälle jouduit nuorena? Tai käsittelittekö myöhemmin asiaa?

Aamulla mietin, että missähän minun muutaman viikon päästä tarvitsemani pieneen tilaan menevä vaatekappale on...

Päätin  aloittaa etsimisen, otin ensin vaatekaapin yhdeltä hyllyltä kaikki levälleen vuoteelle ja kävin kaikki läpi.  Lattialle kasaan kaikki ne vaatteet, joita en enää käytä  ja muut takaisin järjestykseen hyllylle.

Toiselle hyllylle sama homma. Kas kummaa, se etsimäni löytyi! Ja paljon muutakin mielenkiintoista, mitä en muistanut omistaneenikaan :)   

Mm. yhdet uudet college-housut, joitten lahkeet oli jäänyt lyhentämättä.  Lyhensin ne heti, en jättänyt odottamaan aikaa parempaa. Mistähän lienen housut tilannut?!

Paljon tuli tilaa jo näille kahdelle hyllylle. Toivottavasti saan lähipäivinä samanlaisen "järjestelykohtauksen" , niin käyn loputkin hyllyt läpi.

Olin sujauttanut kaappiin myös paksun nipun vuosia sitten saamiani eläinaiheisia kortteja, niitä oli mukava lukea.  Ainakin yhdelle kortin lähettäjistä (entinen työkaveri) kirjoitan kirjeen, kun en ole hänestä pitkään aikaan kuullut mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Aamulla mietin, että missähän minun muutaman viikon päästä tarvitsemani pieneen tilaan menevä vaatekappale on...

Päätin  aloittaa etsimisen, otin ensin vaatekaapin yhdeltä hyllyltä kaikki levälleen vuoteelle ja kävin kaikki läpi.  Lattialle kasaan kaikki ne vaatteet, joita en enää käytä  ja muut takaisin järjestykseen hyllylle.

Toiselle hyllylle sama homma. Kas kummaa, se etsimäni löytyi! Ja paljon muutakin mielenkiintoista, mitä en muistanut omistaneenikaan :)   

Mm. yhdet uudet college-housut, joitten lahkeet oli jäänyt lyhentämättä.  Lyhensin ne heti, en jättänyt odottamaan aikaa parempaa. Mistähän lienen housut tilannut?!

Paljon tuli tilaa jo näille kahdelle hyllylle. Toivottavasti saan lähipäivinä samanlaisen "järjestelykohtauksen" , niin käyn loputkin hyllyt läpi.

Olin sujauttanut kaappiin myös paksun nipun vuosia sitten saamiani eläinaiheisia kortteja, niitä oli mukava lukea.  Ainakin yhdelle kortin lähettäjistä (entinen työkaveri) kirjoitan kirjeen, kun en ole hänestä pitkään aikaan kuullut mitään. 

Arvaas, miten minun käy, jos tyhjennän vaatekaappia? Kaikki palautuu takaisin, meiningillä: jospa sittenkin ja miksikäs ei...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aamulla mietin, että missähän minun muutaman viikon päästä tarvitsemani pieneen tilaan menevä vaatekappale on...

Päätin  aloittaa etsimisen, otin ensin vaatekaapin yhdeltä hyllyltä kaikki levälleen vuoteelle ja kävin kaikki läpi.  Lattialle kasaan kaikki ne vaatteet, joita en enää käytä  ja muut takaisin järjestykseen hyllylle.

Toiselle hyllylle sama homma. Kas kummaa, se etsimäni löytyi! Ja paljon muutakin mielenkiintoista, mitä en muistanut omistaneenikaan :)   

Mm. yhdet uudet college-housut, joitten lahkeet oli jäänyt lyhentämättä.  Lyhensin ne heti, en jättänyt odottamaan aikaa parempaa. Mistähän lienen housut tilannut?!

Paljon tuli tilaa jo näille kahdelle hyllylle. Toivottavasti saan lähipäivinä samanlaisen "järjestelykohtauksen" , niin käyn loputkin hyllyt läpi.

Olin sujauttanut kaappiin myös paksun nipun vuosia sitten saamiani eläinaiheisia kortteja, niitä oli mukava lukea.  Ainakin yhdelle kortin lähettäjistä (entinen työkaveri) kirjoitan kirjeen, kun en ole hänestä pitkään aikaan kuullut mitään. 

Arvaas, miten minun käy, jos tyhjennän vaatekaappia? Kaikki palautuu takaisin, meiningillä: jospa sittenkin ja miksikäs ei...

Sama täällä. Oli jo kaksi kassillista lähdössä Uffiin, laitoin kassit takaisin komeroon. Jospa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aamulla mietin, että missähän minun muutaman viikon päästä tarvitsemani pieneen tilaan menevä vaatekappale on...

Päätin  aloittaa etsimisen, otin ensin vaatekaapin yhdeltä hyllyltä kaikki levälleen vuoteelle ja kävin kaikki läpi.  Lattialle kasaan kaikki ne vaatteet, joita en enää käytä  ja muut takaisin järjestykseen hyllylle.

Toiselle hyllylle sama homma. Kas kummaa, se etsimäni löytyi! Ja paljon muutakin mielenkiintoista, mitä en muistanut omistaneenikaan :)   

Mm. yhdet uudet college-housut, joitten lahkeet oli jäänyt lyhentämättä.  Lyhensin ne heti, en jättänyt odottamaan aikaa parempaa. Mistähän lienen housut tilannut?!

Paljon tuli tilaa jo näille kahdelle hyllylle. Toivottavasti saan lähipäivinä samanlaisen "järjestelykohtauksen" , niin käyn loputkin hyllyt läpi.

Olin sujauttanut kaappiin myös paksun nipun vuosia sitten saamiani eläinaiheisia kortteja, niitä oli mukava lukea.  Ainakin yhdelle kortin lähettäjistä (entinen työkaveri) kirjoitan kirjeen, kun en ole hänestä pitkään aikaan kuullut mitään. 

Arvaas, miten minun käy, jos tyhjennän vaatekaappia? Kaikki palautuu takaisin, meiningillä: jospa sittenkin ja miksikäs ei...

Sama täällä. Oli jo kaksi kassillista lähdössä Uffiin, laitoin kassit takaisin komeroon. Jospa?

Mulla on sitten kun vaatekaappi ja mutta kun vaatekaappi

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Ei tarvitse. Äitini hautajaisissa ei ollut lapsen lapsia eikä lapsenlapsenlapsia. Ei ollur rahaa matkustaa toiselle puolelle Suomea. Eikä halua.

Osa ihmisistä menee hautajaisiin sen vainajan vuoksi ja osa taas vainajan omaisten vuoksi. Kuten jo eilen kirjoitinkin, niin menen isän siunaustilaisuuteen omien lasteni vuoksi. Heille ukkinsa oli kuitenkin rakas. Ennen eilistä mietin, että koska siskoni suhtautuu niin eri tavalla kuolemaan kuin minä, niin ehkä mun kuitenkin pitäisi osallistua sinne hautaanlaskuunkin siskoni vuoksi. Eilenkin siellä hautaustoimistossa lohdutin ja halasin itkevää siskoani. Ja olen kuunnellut monia puheluita, joissa siskoni itkien muistelee isää. Noh, mulla on isästä vähän toisenlaiset muistot, mutta ymmärrän oikein hyvin siskoani, koska hänellä taas on pelkästään hyviä muistoja. Paitsi ehkä nyt isän viimeisiltä kuukausilta, kun isä alkoi ensimmäistä kertaa ärisemään siskollenikin. Mieluummin isä olisi varmaan edelleenkin ärissyt mulle, mutta kun se ei ollut enää mahdollista, ärisi siskolleni. 

Olin todella helpottunut, kun siskoni eilen sanoi, että ei mun tarvitse lähteä sinne hautaanlaskuun. Ymmärsi hyvin, miksi en halua. Ja hänellä nyt kuitenkin lähtee sinne koko oma jälkikasvunsa, niin ei hän mua sinne tarvitse lohduksi. Kun tänä aamuna heräsin, oli levollinen olo ja tuntui, että pystyn paremmin hengittämäänkin. Tai sitten vaan on satanut niin paljon, että pujon siitepölyä ei leijaile  ilmassa :D 

Olet selkeästi pohtinut asioita monelta kantilta, läpi kuultaa se hoivavietti. Sinä lohduttamassa siskoa, jälkikasvujanne. Hyvä jos pystyt siihen, mutta hyvä myös muistaa omat rajansa. Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin.

Juttelitteko silloin siskosi kanssa asiasta, kun tienpäälle jouduit nuorena? Tai käsittelittekö myöhemmin asiaa?

Ei me silloin aikoinaan mitään juteltu asiasta. Mutta nyt ollaan juteltu. Aika paljonkin. Siskoni kertoi, että oli aikoinaan vähän kateellinenkin mulle, kun mä elin omaa elämääni enkä hyppinytkään isän pillin mukaan kuten hän joutui hyppimään. Noh, siitä toki seurasi mun kohdalla se, että lensin himasta, mutta ollaan todettu, että Suomi oli aika erilainen vuonna 1974 kuin vuonna 1980. Eihän siskoni tullessa täysi-ikäiseksi läheskään kaikkiin Helsingin ravintoloihin nainen edes päässyt ilman herraseuraa. Ja kasarin alussa taas sai bilettää ihan miten huvittaa, missä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa. Ymmärän siis siskoanikin, joka joutui vielä täysi-ikäiseksi tultuaankin elämään paljon autoritäärisemmässä ja ahdasmielisemmässä yhteiskunnassa kuin minä. 

Aioin kirjoittaa, että tuleville vanhemmille pitäisi olla valmennuskursseja ja ohjausta, ettei lapset joutuisi kärsimään. Eipä niistä piittaisi kuitenkaan kuin ne, jotka muutenkin ovat tasapainoisia aikuisia. Vanhemmat siirtää omat vammat seuraavalle sukupolvelle, jollei tiedosta omia ongelmiaan. Harva tiedostaa. Useampi on liiankin oikeassa kaikessa tai ei välitä mistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aamulla mietin, että missähän minun muutaman viikon päästä tarvitsemani pieneen tilaan menevä vaatekappale on...

Päätin  aloittaa etsimisen, otin ensin vaatekaapin yhdeltä hyllyltä kaikki levälleen vuoteelle ja kävin kaikki läpi.  Lattialle kasaan kaikki ne vaatteet, joita en enää käytä  ja muut takaisin järjestykseen hyllylle.

Toiselle hyllylle sama homma. Kas kummaa, se etsimäni löytyi! Ja paljon muutakin mielenkiintoista, mitä en muistanut omistaneenikaan :)   

Mm. yhdet uudet college-housut, joitten lahkeet oli jäänyt lyhentämättä.  Lyhensin ne heti, en jättänyt odottamaan aikaa parempaa. Mistähän lienen housut tilannut?!

Paljon tuli tilaa jo näille kahdelle hyllylle. Toivottavasti saan lähipäivinä samanlaisen "järjestelykohtauksen" , niin käyn loputkin hyllyt läpi.

Olin sujauttanut kaappiin myös paksun nipun vuosia sitten saamiani eläinaiheisia kortteja, niitä oli mukava lukea.  Ainakin yhdelle kortin lähettäjistä (entinen työkaveri) kirjoitan kirjeen, kun en ole hänestä pitkään aikaan kuullut mitään. 

Arvaas, miten minun käy, jos tyhjennän vaatekaappia? Kaikki palautuu takaisin, meiningillä: jospa sittenkin ja miksikäs ei...

Sama täällä. Oli jo kaksi kassillista lähdössä Uffiin, laitoin kassit takaisin komeroon. Jospa?

Mulla on sitten kun vaatekaappi ja mutta kun vaatekaappi

Just. Iso osa vaatteistani on pellavaa, silkkiä, puuvillaa. Tosi laadukkaita, mutta 1) ei sovi enää, ovat n.20v vanhoja

2) ihan kivoja, ei vaan tule pidettyä

3) jee, jippuu, aina käytössä

Yksi komero riittäisi, mutta sitten on vielä nuo kerran käytetyt, ei tarvitse vielä pestä, en tahdo laittaa komeroon puhtaiden kanssa.

Voi tuota ongelmaa.