Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin valheelloset,  ulkokultaiset hurskastelijat. He tekevät muitten kuolemastakin oman shown itselleen. 

Seuraavan sanonnan löysin englanniksi, mutta en tiedä sanojaa:

Köyhä mies kuoli nälkään, mutta hänen hautajaisissaan oli kyllä ruokaa tarjolla.

Lisään vielä, että en käy kuin lähiomaisten hautajaisissa. En ymmärrä, mitä järkeä on haalia mukaan ihmisiä, jotka ei ole muutenkaan olleet yhteyksissä. Jokainen tietty tekee tavallaan.

Mietin juuri, että on varmaan 5v, kun olen hautajaisissa ollut. Oli hyvää ystävämme kymmenien vuoden takaa.

Vierailija kirjoitti:

Musiikista jos vielä kertaan kirjoittaa niin se on tavallaan minulle myös olemassa olemista ja ääntä tänne hiljaiseen elämääni. Jotain sellaista tunnetta, että saan kokea iloa ja hyvää mieltä tuon kautta. Lapsesta saakka näin. Minua rauhoittaa oikeastaan sellainen musiikki (metalli yms) mikä taas joillekin on melua ja meteliä. Parasta on juuri tuollainen ja iltaisin jos tuollaista laittaa soimaan niin se toimii parhaiten. Surua aiheuttaa joku lapsuuden biisi yms joka tuo vaan muistoja menneestä ehkä paremmasta elämästä. 

Mä harvoin kuuntelen radiota. On mulla sellanen keittiössä. Mutta nykyisin, kun on älyluurit, voi kokkaillessa kuunnella vaikka podcasteja. Tai itse valita musiikin, mitä kuuntelee. Sinänsä toi keittiön radio on kiva, että se toimii myös paristoilla. Jos tulee sähkökatkos ja joku pahempi yhteiskunnallinen kriisitilanne, niin on osa mun nk kotivaraani. 

Mä kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan. Sabatonhan on mun ihan suosikki. Mutta tälleen jo vähän vanhempana mummelina kuuntelen myös iskelmää. Ja nykyisin varsinkin Portion Boysia, joka tuo mun nuoruusvuosieni iskelmiä tälle vuosituhannelle. Kuuntelen mä muutakin. Il Divon "Adagio" on yksi mun lemppareista. Varsinkin silloin, kun on suruja. Sitten aina tosiaan fiiliksen mukaan. Nathan Evansin "Wellerman". Robinin "Häitä pidelly". Jesse Kaikuranta "Vielä täällä".  Johanna Kurkela "Sun särkyä anna en"

Oli ihana käydä tänä kesänä pitkästä aikaa Tuska-festareilla. 

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin valheelloset,  ulkokultaiset hurskastelijat. He tekevät muitten kuolemastakin oman shown itselleen. 

Seuraavan sanonnan löysin englanniksi, mutta en tiedä sanojaa:

Köyhä mies kuoli nälkään, mutta hänen hautajaisissaan oli kyllä ruokaa tarjolla.

No tämä. Mulla on yksi serkku, joka ihan julkisesti aikoinaan - Facebookissa - siis haukkui mun toisen lapseni maanrakoon. Pistettiin minä ja lapseni välit poikki tähän serkkuuni samantien. Sitten, kun hän täytti 70v, halusikin järjestää ihanteelliset SERKUSTEN kesken synttärijuhlat. Kutsui sitten minutkin, vaikka kymmeneen vuoteen ei oltu pidetty mitään yhteyttä. Ei ollut vaivautunut koskaan edes pyytämään anteeksi käytöstään. Arvaa meninkö "viherkasviksi" hänen serkussynttäreilleen? No en. Nyt inhoaa mua entistäkin enemmän, kun kuulemma pilasin hänen 70-vuotissynttärinsä. Mutta 2 vuotta sitten oli yksi näistä, jotka nyyhkien tuli mua äidin siunaustilaisuudessa halaamaan ja kertomaan, kuinka suuri suru HÄNTÄ onkaan nyt kohdannut. V**ttu mitä p**skaa ;D Ja ei siis pitänyt äitiinkään mitään yhteyttä. 

Hämmennys! Mielenkiinnosta rupesin katsomaan ykköseltä "rauhoitettua lokkia", kun lintuja tykkään seurata. Siis meriotakiLOKKI ei lokki ollutkaan vaan kasvi, ilmankos en ollut ikinä kuullutkaan ;) Noita lokkiKASVEJA on enempikin, ihan niinkuin lokkejakin. 

Olen tavannut tuoda matkoiltani lintukirjoja matkamuistoiksi, aika monesta maasta löytyy kirja sen maan kotoperäisistä lajeista. 

Myös lintupostimerkit (no ollut harrastus monta vuotta tauolla) vaatisivat järjestelemistä, inspiraatiota ja pimeitä talvi-iltoja odotellessa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musiikista jos vielä kertaan kirjoittaa niin se on tavallaan minulle myös olemassa olemista ja ääntä tänne hiljaiseen elämääni. Jotain sellaista tunnetta, että saan kokea iloa ja hyvää mieltä tuon kautta. Lapsesta saakka näin. Minua rauhoittaa oikeastaan sellainen musiikki (metalli yms) mikä taas joillekin on melua ja meteliä. Parasta on juuri tuollainen ja iltaisin jos tuollaista laittaa soimaan niin se toimii parhaiten. Surua aiheuttaa joku lapsuuden biisi yms joka tuo vaan muistoja menneestä ehkä paremmasta elämästä. 

Mä harvoin kuuntelen radiota. On mulla sellanen keittiössä. Mutta nykyisin, kun on älyluurit, voi kokkaillessa kuunnella vaikka podcasteja. Tai itse valita musiikin, mitä kuuntelee. Sinänsä toi keittiön radio on kiva, että se toimii myös paristoilla. Jos tulee sähkökatkos ja joku pahempi yhteiskunnallinen kriisitilanne, niin on osa mun nk kotivaraani. 

Mä kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan. Sabatonhan on mun ihan suosikki. Mutta tälleen jo vähän vanhempana mummelina kuuntelen myös iskelmää. Ja nykyisin varsinkin Portion Boysia, joka tuo mun nuoruusvuosieni iskelmiä tälle vuosituhannelle. Kuuntelen mä muutakin. Il Divon "Adagio" on yksi mun lemppareista. Varsinkin silloin, kun on suruja. Sitten aina tosiaan fiiliksen mukaan. Nathan Evansin "Wellerman". Robinin "Häitä pidelly". Jesse Kaikuranta "Vielä täällä".  Johanna Kurkela "Sun särkyä anna en"

Oli ihana käydä tänä kesänä pitkästä aikaa Tuska-festareilla. 

Jesse Kaikuranta on loistava, monta hienoa biisiä ja erilainen, upea ääni. Kerrassaan hyviä sanoituksiakin on kipaleissaan.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mukavaa viikonloppua nasut ja epänasut!
Vieläkään ei ole kuulunut hyvinvointialueelta takaisinsoittoa. Kolmas päivä siis jo odotellessa. Tänään tuli kuitenkin aamusta käytyä hautaustoimistossa. 34 vuotta sitten olivat vasta just aloitteleva perheyritys, mutta hoitivat silloinkin lankoni hautajaiset niin täydellisesti kuin olla ja voi. Siis sekä itse siunaustilaisuuden pääkaupunkiseudulla että myös hautaanlaskun Keski-Suomessa. Kaksi vuotta sitten päätettiin käyttää samaa hautaustoimstoa äidin kohdalla. Sama systeemi eli siunaustilaisuus täällä ja hautaanlasku sinne sukuhautaan. Nyt sitten isä samalla tavalla. 

Paluumatkalla siskolleni sanoin, että mä en taida tulla sinne hautaanlaskuun ollenkaan. Mulla menee jo matkoihin noin 9 tuntia aikaa. Molempiin suuntiin kaksi vaihtoa ja vaihtoissa sen verran vähän aikaa, että jos seuraava juna ei lähde samalta laiturilta, niin mä en näillä kipeillä räpylöilläni millään ehdi aina seuraavaan junaan. Lisäksi pitäisi siellä pikkupaikkakunnalla keksiä jokin paikka, missä istuskelee 1,5 tuntia ennen tilaisuuden alkamista. Mitään kahviloita siellä ei ole eikä asemarakennuksessakaan enää edes odotustilaa. Ulkona pitäisi chillailla jossain. Pahimmassa tapauksessa sataa kaatamalla vettä. Välillä olen ajatellut, että en menisi siunaustilaisuuteenkaan. Mutta menen mä...omien lasteni vuoksi. 

Pitää taas jaksaa katsella sitä teatteria, kun sukulaiset, jotka eivät ole vuosikausiin pitäneet mitään yhteyttä isääni, itkien tulevan halaamaan mua ja kertovat, kuinka surullisia he ovat ja mikä suunnaton menetys. Lohdutan heitä, kuten lohdutin äitinikin siunaustilaisuudessa. Ja puren taas hammasta, jotta en möläytä, että no oisko kannattanut sitten vähän useammin soitella ja käydä moikkaamassa silloin, kun nyt niin kovasti kaipaamasi ihminen oli vielä elossa. 

Vaikka hautaustoimisto hoitaakin nyt ihan kaiken, niin jäin miettimään, että mun lapseni tulevat aikanaan pääsemään aika helpolla. Halvin arkku suoraan ruumishuoleeta krematorioon ja sitten käyvät hakemassa tuhkat. Uurnanhan mä olen itselleni jo ostanutkin. Ei mitään siunaustilaisuuksia, kukkalaitteita tms, kun en kirkkoon kuulukaan. Jos jonkun muistelutilaisuuden haluavat pitää, niin pitävät haluamallaan tavalla. Mun tuhkat olin ajatellut - maanomistajan lupa jo on - ripoteltavan Keski-Suomessa yhteen metsään, mutta sieltä hautaustoimistosta palatessani päätin muuttaa hautaustestamenttiani. Haluan tuhkani ripoteltavan mereen. Helsingissä. Helpompaa lapsillenikin, kun ei tartte uurna kainalossa matkustaa 9 tuntia julkisilla yksien tuhkien ripottelujen takia. 

Mitkä asiat kannattaa antaa hautaustoimiston hoidettaviksi ja mitkä kannattaa tehdä itse?

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musiikista jos vielä kertaan kirjoittaa niin se on tavallaan minulle myös olemassa olemista ja ääntä tänne hiljaiseen elämääni. Jotain sellaista tunnetta, että saan kokea iloa ja hyvää mieltä tuon kautta. Lapsesta saakka näin. Minua rauhoittaa oikeastaan sellainen musiikki (metalli yms) mikä taas joillekin on melua ja meteliä. Parasta on juuri tuollainen ja iltaisin jos tuollaista laittaa soimaan niin se toimii parhaiten. Surua aiheuttaa joku lapsuuden biisi yms joka tuo vaan muistoja menneestä ehkä paremmasta elämästä. 

Mä harvoin kuuntelen radiota. On mulla sellanen keittiössä. Mutta nykyisin, kun on älyluurit, voi kokkaillessa kuunnella vaikka podcasteja. Tai itse valita musiikin, mitä kuuntelee. Sinänsä toi keittiön radio on kiva, että se toimii myös paristoilla. Jos tulee sähkökatkos ja joku pahempi yhteiskunnallinen kriisitilanne, niin on osa mun nk kotivaraani. 

Mä kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan. Sabatonhan on mun ihan suosikki. Mutta tälleen jo vähän vanhempana mummelina kuuntelen myös iskelmää. Ja nykyisin varsinkin Portion Boysia, joka tuo mun nuoruusvuosieni iskelmiä tälle vuosituhannelle. Kuuntelen mä muutakin. Il Divon "Adagio" on yksi mun lemppareista. Varsinkin silloin, kun on suruja. Sitten aina tosiaan fiiliksen mukaan. Nathan Evansin "Wellerman". Robinin "Häitä pidelly". Jesse Kaikuranta "Vielä täällä".  Johanna Kurkela "Sun särkyä anna en"

Oli ihana käydä tänä kesänä pitkästä aikaa Tuska-festareilla. 

Jesse Kaikuranta on loistava, monta hienoa biisiä ja erilainen, upea ääni. Kerrassaan hyviä sanoituksiakin on kipaleissaan.

"Kuule mun toive, mä haluan pois. Eikö aikani täynnä jo ois." Tuota kun masentuneena kuunteli ja sitä soitettiin radiossa monen monta kertaa päivässä, halusin todellakin pois, ei onnistunut yritys 1 eikä yritys 2. Olen "Vielä täällä". Sanoituksia voisi vähän miettiä, mitä ne voivat saada ihmiset haluamaan ja tuntemaan.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin valheelloset,  ulkokultaiset hurskastelijat. He tekevät muitten kuolemastakin oman shown itselleen. 

Seuraavan sanonnan löysin englanniksi, mutta en tiedä sanojaa:

Köyhä mies kuoli nälkään, mutta hänen hautajaisissaan oli kyllä ruokaa tarjolla.

No tämä. Mulla on yksi serkku, joka ihan julkisesti aikoinaan - Facebookissa - siis haukkui mun toisen lapseni maanrakoon. Pistettiin minä ja lapseni välit poikki tähän serkkuuni samantien. Sitten, kun hän täytti 70v, halusikin järjestää ihanteelliset SERKUSTEN kesken synttärijuhlat. Kutsui sitten minutkin, vaikka kymmeneen vuoteen ei oltu pidetty mitään yhteyttä. Ei ollut vaivautunut koskaan edes pyytämään anteeksi käytöstään. Arvaa meninkö "viherkasviksi" hänen serkussynttäreilleen? No en. Nyt inhoaa mua entistäkin enemmän, kun kuulemma pilasin hänen 70-vuotissynttärinsä. Mutta 2 vuotta sitten oli yksi näistä, jotka nyyhkien tuli mua äidin siunaustilaisuudessa halaamaan ja kertomaan, kuinka suuri suru HÄNTÄ onkaan nyt kohdannut. V**ttu mitä p**skaa ;D Ja ei siis pitänyt äitiinkään mitään yhteyttä. 

Suora puhe on niin vapauttavaa! Että joku sanoo kiertelemättä sen, mitä muutkin ajattelelisi tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musiikista jos vielä kertaan kirjoittaa niin se on tavallaan minulle myös olemassa olemista ja ääntä tänne hiljaiseen elämääni. Jotain sellaista tunnetta, että saan kokea iloa ja hyvää mieltä tuon kautta. Lapsesta saakka näin. Minua rauhoittaa oikeastaan sellainen musiikki (metalli yms) mikä taas joillekin on melua ja meteliä. Parasta on juuri tuollainen ja iltaisin jos tuollaista laittaa soimaan niin se toimii parhaiten. Surua aiheuttaa joku lapsuuden biisi yms joka tuo vaan muistoja menneestä ehkä paremmasta elämästä. 

Mä harvoin kuuntelen radiota. On mulla sellanen keittiössä. Mutta nykyisin, kun on älyluurit, voi kokkaillessa kuunnella vaikka podcasteja. Tai itse valita musiikin, mitä kuuntelee. Sinänsä toi keittiön radio on kiva, että se toimii myös paristoilla. Jos tulee sähkökatkos ja joku pahempi yhteiskunnallinen kriisitilanne, niin on osa mun nk kotivaraani. 

Mä kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan. Sabatonhan on mun ihan suosikki. Mutta tälleen jo vähän vanhempana mummelina kuuntelen myös iskelmää. Ja nykyisin varsinkin Portion Boysia, joka tuo mun nuoruusvuosieni iskelmiä tälle vuosituhannelle. Kuuntelen mä muutakin. Il Divon "Adagio" on yksi mun lemppareista. Varsinkin silloin, kun on suruja. Sitten aina tosiaan fiiliksen mukaan. Nathan Evansin "Wellerman". Robinin "Häitä pidelly". Jesse Kaikuranta "Vielä täällä".  Johanna Kurkela "Sun särkyä anna en"

Oli ihana käydä tänä kesänä pitkästä aikaa Tuska-festareilla. 

Jesse Kaikuranta on loistava, monta hienoa biisiä ja erilainen, upea ääni. Kerrassaan hyviä sanoituksiakin on kipaleissaan.

"Kuule mun toive, mä haluan pois. Eikö aikani täynnä jo ois." Tuota kun masentuneena kuunteli ja sitä soitettiin radiossa monen monta kertaa päivässä, halusin todellakin pois, ei onnistunut yritys 1 eikä yritys 2. Olen "Vielä täällä". Sanoituksia voisi vähän miettiä, mitä ne voivat saada ihmiset haluamaan ja tuntemaan.

Alapeukuttajan mieliksi -kolmas kerta toden sanoo!

Vaikka mielestäni elokuu on vielä ihan kesäkuukausi, niin huomaa että syyskuu lähestyy, neulomisinto on täällä taas. Minulla on korillinen, ja pari pientä korillista, lankoja, ajattelin saada neulottua ne. Hankin myös uusia lankoja, ilokseni huomasin että yksi vanha lanka, novita polkka, on ilmeisesti tulossa takaisin. Huomenna synttärit, senkin vuoksi elokuu on minulle ihan kesää. Ei suunnitelmia, paitsi aamupäivällä tuttua lentokentälle vastaan ja sitten ehkä Suomenlinnaan.

Hautajaiset on ikäviä, omassa lähipiirissä pappa kuoli viime talvena ja eno vuosi sitten. Ei varmaan ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa hautajaisten suhteen, tärkeintä on tehdä tilanteesta mahdollisimman siedettävä itselle. Itselleni musiikki oli tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mielestäni elokuu on vielä ihan kesäkuukausi, niin huomaa että syyskuu lähestyy, neulomisinto on täällä taas. Minulla on korillinen, ja pari pientä korillista, lankoja, ajattelin saada neulottua ne. Hankin myös uusia lankoja, ilokseni huomasin että yksi vanha lanka, novita polkka, on ilmeisesti tulossa takaisin. Huomenna synttärit, senkin vuoksi elokuu on minulle ihan kesää. Ei suunnitelmia, paitsi aamupäivällä tuttua lentokentälle vastaan ja sitten ehkä Suomenlinnaan.

Hautajaiset on ikäviä, omassa lähipiirissä pappa kuoli viime talvena ja eno vuosi sitten. Ei varmaan ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa hautajaisten suhteen, tärkeintä on tehdä tilanteesta mahdollisimman siedettävä itselle. Itselleni musiikki oli tärkeää.

Jatan vielä että täällä on pilvistä, ihan kuin ukkospilviä. Tavallaan tykkään ukkosesta, harmi vaan että tänä kesänä olen nähnyt ukkostavan vain kerran tai pari kertaa

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Tuli 20.00 nälkä, keiitin vähän riisiä ja pilkoin makkarapaloja sekaan sitten join kahvit päälle.

Omiin hautajaisiin joutuu osallistumaan, muut voi skipata.

Tapasin joitain vuosia sitten vajaat viiskymppisenä kivan näköisen miehen jonka kanssa kemiat kohtasi heti ja hänkin tykästyi minuun - ajattelin "wau, voiko mulla käydä näin hyvä tuuri" (hän olisi kelvannut varmasti muillekin).

No ei käynyt tuuri, ei!

Hän oli sanan varsimaisessa merkityksessä yksi ongelmavyyhti koko mies. Koko seurustelumme perustui hänen ongelmiensa vatvomiseen ja hänen terapointiinsa, ja niitähän riitti.

Tästä tulisi romaani jos kaikki kirjoittaisin, enkä halua että hänet kukaan tunnistaisi siitä.

Suhde loppui molempien osapuolten todetessa ettei nyt taida olla sopiva hetki parisuhteen rakentamiseen.

Tämä taisi olla minun etu koska hänestä kuoriutui viime metreillä hyvinnpassiivisagressiivinen naisten väheksyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Jos on kiero suku, sama meneekö vai ei, pahaa puhuvat kuitenkin selän takana. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin valheelloset,  ulkokultaiset hurskastelijat. He tekevät muitten kuolemastakin oman shown itselleen. 

Seuraavan sanonnan löysin englanniksi, mutta en tiedä sanojaa:

Köyhä mies kuoli nälkään, mutta hänen hautajaisissaan oli kyllä ruokaa tarjolla.

No tämä. Mulla on yksi serkku, joka ihan julkisesti aikoinaan - Facebookissa - siis haukkui mun toisen lapseni maanrakoon. Pistettiin minä ja lapseni välit poikki tähän serkkuuni samantien. Sitten, kun hän täytti 70v, halusikin järjestää ihanteelliset SERKUSTEN kesken synttärijuhlat. Kutsui sitten minutkin, vaikka kymmeneen vuoteen ei oltu pidetty mitään yhteyttä. Ei ollut vaivautunut koskaan edes pyytämään anteeksi käytöstään. Arvaa meninkö "viherkasviksi" hänen serkussynttäreilleen? No en. Nyt inhoaa mua entistäkin enemmän, kun kuulemma pilasin hänen 70-vuotissynttärinsä. Mutta 2 vuotta sitten oli yksi näistä, jotka nyyhkien tuli mua äidin siunaustilaisuudessa halaamaan ja kertomaan, kuinka suuri suru HÄNTÄ onkaan nyt kohdannut. V**ttu mitä p**skaa ;D Ja ei siis pitänyt äitiinkään mitään yhteyttä. 

Minunkin isäni hautajaisiin tulevat jonossa ulisemaan kaikki selkään puukottajat, valehtelijat ja juoruämmät. Vpm. Todellakin. Tai siis vielä kirkkoon siunaustilaisuuteen tietenkin nämä tunkevat esittämään kuvottavaa teatteriaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Jos on kiero suku, sama meneekö vai ei, pahaa puhuvat kuitenkin selän takana. 

Varmasti puhuu, antaa puhua. Enemmän ärsyttää se teeskentely. Hautajaisissa voisin kuitenkin hiljentyä asian äärelle pieneksi hetkeksi ilman että joudun pakotettuna kohtaamaan niitä idiootteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kai hautajaisiin mikään pakko tai välttämättömyys ole mennä, eihän ne kuolleetkaan siellä sillä tavalla enää ole.

Pakko ei ole mutta oman vanhempansa hautajaisiin on aika lailla mentävä. Oli välit mitä vaan. Sosiaalinen paine, oletus, perinne mitä vaan mutta kai se päivä on vaan kestettävä. Tätähän ei tietenkään ymmärrä ihmiset joilla on hyvät välit vanhempaansa. Tai sukulaisiin. Teatteria niinkuin Lammas sanoi.

Mikäänhän ei estä valitsemasta suoratuhkausta, voi jättää pitämättä hautajaiset.