20 vuotta täysin väärän ihmisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

"Ei, vaan täällä on useita ihmisiä omine näkemyksineen eikä pidä sekoitella asioita ja keslustelijoiden näjemyksiä toisiinsa. 

Mielestäni keskustelu on hyvää- aloittaja haki vertaistukea tilanteelleen ja täällä on useita samankaltaisten kokemusten kanssa. Kyllä siihen sekaan sopii sekä aitoja että seipäitä mutta pitää osata erottaa eri keskustelijat. 

Eniten itseä korpeaa näissä kaikissa aloituksissa se, että aina mukaan tunkee joko trolli tai muuten vaan pöljä jonka on pakko tuputtaa omaa näkemystään ainoana oikeana. 

Lisäksi ainakin tässä keskustelussa on se bessersisser jonka mielestä kaikki erot on virheitä ja parisuhteen tulevaisuus olisi pitänyt pystyä nuorena ennustamaan jne jne (pelkkää jankkausta)"

 

 

 

 

 

Aa, sinä olet siis se joka suuttui kun kysyin kysymyksiä. :D 

 

En tosiaan t

 

 

 

 

En ole tuo jolle vastasit, mutta sen takia voi vasta parinkymmenen vuoden päästä havahtua siihen, että toinen on täysin väärä, koska just sen takia, kun ajattelee, että sen toisen kanssa kuuluu olla loppu ikä, niin selittelee itselleen kaikkea parhain päin ja yrittää vaan sinnitellä, vaikka jossain sisimmässään tietää, että kaikki ei ole hyvin. Ja ehkä sitä toivoo, että kaikki vielä muuttuu parempaan päin.

Jossain vaiheessa sitten havahtuu siihen, että mikään ei muutu ja ihminen jonka kanssa elää on ihan väärä. 

Esim itse ajattelin, että on vain hyvä, kun voi olla erimieltä(vaikka toinen niistä suuttui) ja on erilaisia arvoja, mutta ajan kanssa olen tajunnut, että eipä olekaan. 

Kyllä kumppanilla pitää olla aika samanlainen arvopohja, muuten menee vaikeaksi. 

Jos esim lastenkasvatuksessa  ja eläinten/lemmikkien kohtelusta ollaan ihan eri laidoilla niin jo on ristiriitaa. Silloin on KAIKILLE parempi erota. 

"Voi hyvä luoja.

Missä olen etsinyt virheitä ja kenestä? Pyysin sinua aiemminkin lainaamaan yhtä kommenttia jotta voisit todistaa tyhjät sanasi sanomisistani. Ei onnistunut silloin eikä onnistu taaskaan. Sekoitatkohan minut johonkin toiseen kommentoijaan?

Ja tässä keskustelussa oli kyse siitä että on alunperin pariuduttu väärin. Ketään ei kiinnosta, että sinä rakastit 15 vuotta kunnes lopetit. Tai joku meni muuten mönkään. Noita tarinoita on maailma täynnä."

No selvennän sitten- kerroin kyllä varsin selvästi ettei suhde ollut virhenja alussa näin tosiaan sen 15 vuotta puolison niiden ruusunpunaisten lasien läpi. Sinä sen sijaan kyseenalaistit, sen kuinka joku voi alkuhuumassa perustaa perheen ja sitten erota. No kerroppa mitä olisit tehnyt toisin kun se toinen tuntui 15 vuotta oikealta ja sen jälkeen alkoi erilleen kasvu hiljalleen (jota emme heti edes tajunneet). 

Tulit kuitenkin besserwisseröimään keskusteluun johon sinulla ei ole mitään kokemuspohjaa ja kuvittelet että rakkaus on aina ikuista? Niin minäkin joskus luulin. Aina ei auta edes pariterapia jos ihmiset haluavat eri asioita kasvettuaan aikuiseksi. 

Suhde ei ollut virhe. Ero ei ollut virhe. Olemme ystäviä. Case closed.

Oppia ikä kaikki, sanoo vanha sananlasku.

Ja vaikka nykyään ilkutaan sille, kun eronnut pari sanoo, että kasvoimme eri suuntiin , niin tämähän pitää täysin paikkansa. 

ihminen kasvaa (henkisesti) ja kehittyy koko elämänsä ja näin ollen muuttuu. 

Jotkut muuttuu 20 vuodessa niin, ettei heitä samaksi tunne ja varsinkin kyse on nuorista ihmisistä ja sitten aikuistuminen, vai ero olla suuri suuntaan tai toiseen.

Kyllä ihmiset hyvinkin "kasvavat erilleen" ja ehkä silloin on hyvä lähteä etsimään uudelleen sitä sopivaa kumppania ja jättää entinen taakse. Silloin noilla molemmilla on mahdollisuus löytää sopivampi ihminen elämäänsä. Molemmat voittaa. 

Tein saman virheen. Ei pitäisi ensiteinirakkauden kanssa lähteä tekemään mitään. Nyt myöhemmin sen tajuaa kuin tyhmä olin. No mutta on tässä elämää edessä vielä onneksi. 

Kun suhde on kestänyt 20 vuotta, on nainen monessa tapauksessa jo yli 40 vuotta vanha. Naisella tyypillisesti alkaa vaihdevuosi-vaivat 40-49 vuoden iässä, silloin naisessa ilmenee pahoja oireita sekä muutoksia jotka ovat täysin sietämättömiä miehelle, joka silloin yleensä järjestääkin eron tavalla tai toisella.

Jos nainen havittelee mahdollisimman pitkää parisuhdetta, hänen kannattaa aloittaa suhde heti puberteettinsa jälkeen, silloin suhteella on mahdollisuus kestää jopa 30 vuotta, tai muutaman vuoden enemmänkin, olettaen ettei nainen märehdi itseään rumapainoiseksi.

Oletko keskustellut asiasta miehen kanssa? Osaatko sanoittaa, mitä tunnet ja ajattelet? 

Oletko itse muuttunut? Jos olet, niin miksi? Normaalia iäin tuomaa kehitystä? Vai ovatko traumat muuttaneet sinua, kuten usein keski-ikäistyvälle naiselle tapahtuu?

Usein tällaiset ajatukset viittaavat häiriöön omassa persoonassa, mikä kumpuaa lapsuuden traumoista. 

Minä aliarvioin miehen mukavuudenhalun ja heitteillejättöä muistuttavan kotikasvatuksen vaikutuksen suhteeseemme. Nämä alkoivat muodostua ongelmaksi vasta myöhemmin. 

Mukavuudenhaluisuus oli OK kunnes saimme lapsen jota olisi pitänyt miehenkin hoitaa, mutta ei viitsinyt kauheasti panostaa siihen tai mennä epämukavuusalueelle (jotta voisi kehittyä siinä).

Huono kotikasvatus oli OK ja säälin miestä, kunnes omien lasten myötä tajusin että minun pitää käytännössä opettaa hänelle, miten lasta lohdutetaan, tarjotaan itsetuntoa kehittävää turvaa ja hoivaa, miten lapsi puetaan lämpimästi ja huolehditaan eväistä jne. Mistään näistä hänellä ei ollut omakohtaista kokemusta omasta lapsuudestaan, joten hän ei voinut kuvitellakaan että lasten eteen pitää todella nähdä näin paljon vaivaa.

Onneksi on fiksu mies joten hän oppi, mutta nämä vain esimerkkinä että tiedostetttukin ominaisuus voi johtaa eroon kun olosuhteet muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Kun suhde on kestänyt 20 vuotta, on nainen monessa tapauksessa jo yli 40 vuotta vanha. Naisella tyypillisesti alkaa vaihdevuosi-vaivat 40-49 vuoden iässä, silloin naisessa ilmenee pahoja oireita sekä muutoksia jotka ovat täysin sietämättömiä miehelle, joka silloin yleensä järjestääkin eron tavalla tai toisella. Jos nainen havittelee mahdollisimman pitkää parisuhdetta, hänen kannattaa aloittaa suhde heti puberteettinsa jälkeen, silloin suhteella on mahdollisuus kestää jopa 30 vuotta, tai muutaman vuoden enemmänkin, olettaen ettei nainen märehdi itseään rumapainoiseksi.

Miehilläkin on andropaussi. Lisäjsi miehen otsalohko kehittyy lähes kolmikymppiseksi asti, joten on hyvinkin mahdollista, että se onkin mies jonka käytös muuttuu ikävämpään suuntaan. Nainen voi yhtä hyvin olla se sama lempeä ihminen, kuin nuorenakin- vaikka aikuisuus tuokin mukanaan näkökulmaa, kasvua ja kehitystä.

Toihan on normaalia. Pitäisi tajuta se jo omia vanhempia seuratessa lapsena tai viimeistään teininä.

Enemmistö eroaa. Ei kannata mennä kenenkään kanssa yhteen. Ihminen on eläin joka toimii hormonihuurussa ja tekee ihmeellisiä päätöksiä. Ap meni yhteen ja tuhlasi elämästään 20 vuotta.

Lapset kärsii nyt ja puolisoakin vituttaa.

Miksi menette parisuhteisiin?

Ihmisen pitäisi olla fiksumpi. Nykyään on kaikenlaisia muovisia tyydyttimiä ja ihminen ei tarvitse seksiin ketään muuta. Seksi on huijaus ja sen avulla syntyy vain loisia, jotka vie sulta kaikki rahat ja omaisuuden sekä ajan elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kun suhde on kestänyt 20 vuotta, on nainen monessa tapauksessa jo yli 40 vuotta vanha. Naisella tyypillisesti alkaa vaihdevuosi-vaivat 40-49 vuoden iässä, silloin naisessa ilmenee pahoja oireita sekä muutoksia jotka ovat täysin sietämättömiä miehelle, joka silloin yleensä järjestääkin eron tavalla tai toisella. Jos nainen havittelee mahdollisimman pitkää parisuhdetta, hänen kannattaa aloittaa suhde heti puberteettinsa jälkeen, silloin suhteella on mahdollisuus kestää jopa 30 vuotta, tai muutaman vuoden enemmänkin, olettaen ettei nainen märehdi itseään rumapainoiseksi.

Miehellä itsellään ei ole eron kanssa mitään tekemistä? Ja enpä mä nyt kauhean paljon ole nähnyt päälle nelikymppisiä, hottiksia miehiä tuolla pyörivän. Kyllä siinä on aluskumi paljasna monella ja pötsi housujen vyötärön päällä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kuitenkin niin, että SINÄ olet se joka on muuttunut ja näet puolisosi erilaisena kuin ennen sekä maailman paljon synkempänä.

Peiliin katsominen ja itsereflektointi on se ensimmäinen asia joka pitäisi tehdä kun noita tuntemuksia tulee päähän!

Eihän tuossa aloituksessa oteta kantaa siihen, kuka on muuttunut tai ei ole muuttunut. Puolisot ovat toisilleen vääriä.

20 vuoden aikana ehtii tapahtua vaikka mitä. Puolisoiden pitäisikin muuttua ja kasvaa, mutta kaikki eivät ota kasvun haastetta vastaan.

Todella hyvin sanottu tuo, että kaikki eivät ota kasvun haastetta vastaan. Itsellä hyvin samankaltainen tilanne kuin ap,lla- ylikin 20 vuotta yhteistä taivalta takana miehen kanssa. Lasten kasvettua ja tässä kun olen itseäni kovasti kehittänyt lisäopintojen, uusien harrastusten ja eritoten las

Jäätävää miten  monella on sama tilanne kuin itsellänikin, tavallaan lohduttavaa, etten ole yksin, meitä on monta samassa veneessä. Mies ei puhu mutta ei myöskään löydä itsestään mitään uutta, ei kiinnosta mikään, eikä edes tiedä mitä haluaa seuraavina vuosinaan tehdä. En jaksa katsella äijää joka viettää seuraavat vuodet sohvalla katsellen tv:tä, sitä se on ollut viime vuodet. Mielestäni hänellä on selkeät masennusoireet mutta ei itse halua mitään sellaista ajatellakaan, saati mennä lääkäriin.

Tämä on sitä, kun miehet saavat kaiken niin helposti. Naiset ovat yleensä aloitteellisia parisuhteessa ja perheen perustamisessa. Mies jolkottaa mukana. Sitten kun pitäisi osoittaa tekemistä, mies ei jaksa, viitsi, osaa. Odottaa vaan, että perheen ja kodin hoitamisen jälkeen nainen taas keskittyy täysin mieheen ja tämän tarpeisiin. Kun niin ei käy ollaan hämmästyneitä.

Onneksi itse valitsin toisin, alusta asti sanoin, että en suostu menemään siihen perinteiseen naisen rooliin, jossa kaikki tunnetyö ja muu vastaava on minun harteillani. Haluan myös henkisesti tasa-arvoisen aikuisen kumppanin. Ei se aina helppoa ole  ollut ja kuten tuolla joku sanoi, varmaan nuorena riideltiin enemmän kuin muut. Mutta nyt kun ikää on jo lähes 60v ja yhteistä aikaa takana 30+v niin ollaan jo perusasiat sovittu ja tasaisesti mennään samoilla ajatuksilla. Molemmilla on vielä aktiivinen elämä töissä ja harrastuksissa. Yhteisestä ajasta nautitaan vielä enemmän kuin nuorena, matkoista esimerkiksi.

Täällä on hyviä kirjoituksia ja sitten on nää kaksi, jotka riitelee äänekkäästi väärinkäsityksistään. HEIDÄN ei tule mennä koskaan naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on hyviä kirjoituksia ja sitten on nää kaksi, jotka riitelee äänekkäästi väärinkäsityksistään. HEIDÄN ei tule mennä koskaan naimisiin.

:D Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Täällä on hyviä kirjoituksia ja sitten on nää kaksi, jotka riitelee äänekkäästi väärinkäsityksistään. HEIDÄN ei tule mennä koskaan naimisiin.

Erimielisyys ja viestiin vastaaminen ei automaattisesti tarkoita riitelyä. Erimielisyyttä kyllä syntyy herkästi tilanteessa, jossa toisella on kokemusta ja toinen perustaa väitteensä omaan mutuiluunsa täysin erilaisella (aiheeseen nähden puuttteellisella) kokemuksella.

Itse osaan välttää kokonaan keskustelut, jotka ei kosketa omaa elämää millään tavalla.

Sitten on olemassa se ihmisryhmä, jonka on pakko tuputtaa näkemyksiään joka keskusteluun älyämättä aloitusta. Saahan se tuputtajaryhmäkin esittää näkemyksensä, mutta sitä ei pidä tunkea täysin väärälle kohderyhmälle. 

On todellakin eri asia, onko kumppani väärä alusta lähtien vai onko kasvettu erilleen vuosien saatossa.

Sanoisin, että väärästä kumppanista kokisin enemmän itsesyyttelyä, siis jos en olisi suostunut näkemään punaisia lippuja, olisin kertoillut itselleni satuja jne. Silloin ei kyllä toistakaan voi syytellä, sillä hänhän on ollut se ihminen, mikä on.

En syyttele nytkään tosin, kun koen, että olemme kasvaneet erillemme. Kummallakin on omanlaisensa elämän polku ja kuten toinenkin kirjoittaja, tästä eteenpäin me kuljemme sitä ilman toisiamme pariskuntana, mutta ystävinä. Tuskin tulemme olemaan tekemisissä koko ajan, lapset on jo isoja, mutta ei haittaa heidän juhlissaan tavata tai muuta.