20 vuotta täysin väärän ihmisen kanssa

Sama juttu. Jälkeen ajateltuna ihan hirveä ihminen. Olin vain niin rakastunut teininä ja vielä vuosikaudet suhteessa. Mies kohteli hyvin kylmästi ja lopulta oli jopa ilkeä. 

Kolme lasta sain, ja ihan huippu lapset ovat, joten ihan hukkaan ei mennyt. Lapsilla tosin ei isää ole kuin paperilla. Isällä ei kiinnosta. 

Itse menin naimisiin parikymppisenä, olin silloin niin kiltiksi kasvatettu ja mukautuvainen, ilman mitään omia toiveita. En edes tiennyt, mitä halusin, kun en lapsuudenkodissani ollut saanut haluta itselleni mitään, ja mies oli turvallinen. En sanoisi näin jälkeenpäin, että oli väärä valinta, koska oli se siinä hetkessä ihan hyvä. Enkä koe vääränä, että kymmenen vuoden aikana pystyin kasvamaan ja löytämään oman itseni, vaikka siitä ero seurasikin. Lopulta halusimme vain niin eri asioita elämästä että ei yhdessä olemisesta olisi enää tullut mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, tuttu tunne. Erityisesti loma-aikoina sitä ihmettelee miten kummassa ollaan yhteen päädytty. Ei mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ei tehdä mitään yhdessä. En näe syytä jatkaa kun lapset kohta ovat muuttaneet omilleen. Voi olla että tulee miehelle yllätyksenä 🤔

Kai se tulee yllätyksenä, jos puhu mitään. Yleensä miehiä syytetään ajatusten ja tuntuisen putoamisesta, mutta joskus näköjään toisinkinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Itse menin naimisiin parikymppisenä, olin silloin niin kiltiksi kasvatettu ja mukautuvainen, ilman mitään omia toiveita. En edes tiennyt, mitä halusin, kun en lapsuudenkodissani ollut saanut haluta itselleni mitään, ja mies oli turvallinen. En sanoisi näin jälkeenpäin, että oli väärä valinta, koska oli se siinä hetkessä ihan hyvä. Enkä koe vääränä, että kymmenen vuoden aikana pystyin kasvamaan ja löytämään oman itseni, vaikka siitä ero seurasikin. Lopulta halusimme vain niin eri asioita elämästä että ei yhdessä olemisesta olisi enää tullut mitään. 

Olit onnekas. Itseni oli kasvstettu samalka lailla ja teininä päädyin yhteen narsistisen hyväksikäyttäjän kanssa. Parikymmentä vuotta meni yrittäessäni taivuttaa itseni miehen loputtomiin vaatimuksiin ja elättäessäni yksin koko perheen.

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

Voi kuule, tässä syitä. Köyhä lapsuudenkoti ja vanhemmat jotka ovat ajamassa parikymppiseksi tulleita pois pesästä, kuten heidätkin on aikonaan painostettu omilleen liian aikaisin. Nuoruuden ihastus, jonka sekoittaa rakastumiseen kun ei siitä vielä mitään tiedä. Ympäristön odotukset, halu näyttää muille, että hyvin menee ja pärjään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

 

 

Monille tuntuu käyvän, ottavan vaan jonkun koska muka yhteiskunta ja muut ihmiset pakottaa lisääntymään. 

Ja ihmiset muuttuvat. Ehkä jo ensimmäisen lapsen jälkeen ja asian huomaa toisen lapsen jälkeen ja sit odotetaan 20v että lapset aikuisia. Sitten ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kuitenkin niin, että SINÄ olet se joka on muuttunut ja näet puolisosi erilaisena kuin ennen sekä maailman paljon synkempänä.

Peiliin katsominen ja itsereflektointi on se ensimmäinen asia joka pitäisi tehdä kun noita tuntemuksia tulee päähän!

Tuo nyt on aivan totta. Vain itseään voi muuttaa, etenkin omaa asennettaan. Mutta jos ei halua mukautua sellaiseksi mitä parisuhteessa pysyminen vaatisi, tai enää vain kykene venymään pois omalta alueeltaan. 

Onko parisuhteessa pysyminen joku itseisarvo? Jos se ei anna (enää) mitään, niin miksi pysyä? 

Huomasitko oikeasti vasta 20 vuoden jälkeen? Vai jo lasten syntymän jälkeen ja sitten kärvistelit sen ajan että lapset muutti kodista pois omilleen?Noinhan moni tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kuitenkin niin, että SINÄ olet se joka on muuttunut ja näet puolisosi erilaisena kuin ennen sekä maailman paljon synkempänä.

Peiliin katsominen ja itsereflektointi on se ensimmäinen asia joka pitäisi tehdä kun noita tuntemuksia tulee päähän!

Eihän tuossa aloituksessa oteta kantaa siihen, kuka on muuttunut tai ei ole muuttunut. Puolisot ovat toisilleen vääriä.

20 vuoden aikana ehtii tapahtua vaikka mitä. Puolisoiden pitäisikin muuttua ja kasvaa, mutta kaikki eivät ota kasvun haastetta vastaan.

Todella hyvin sanottu tuo, että kaikki eivät ota kasvun haastetta vastaan. Itsellä hyvin samankaltainen tilanne kuin ap,lla- ylikin 20 vuotta yhteistä taivalta takana miehen kanssa. Lasten kasvettua ja tässä kun olen itseäni kovasti kehittänyt lisäopintojen, uusien harrastusten ja eritoten lasten kasvun myötä- mies on jämähtänyt ikuisesti olemaan se pari-kolmekymppinen lapsellinen pojakloppi joka hän oli silloin joskus. Henkistä kehitystä tai itseteflektota ei ole näkyvissä. Olen yrittänyt saada hänet puhumaan ammattilaiselle lapsuudentraumoistaan tuloksetta- hän sulkee kaiken mielestään ja esittää jotain kovista kotonamme. Yritin ehdottaa, että opiskelisi tai aloittaisi uuden harrastuksen- mutta hän on mielestään "valmis". Noh en voi pakottaa enkä näin aikuisena jaksa enää suhdetta tuon lapsellisen kanssa.

Hän ei halua nähdä omassa toiminnassaan mitään parannettavaa. Itse olen sen sijaan kehittänyt omia toimintatapojani ja kasvanut lasteni mukana- tunnistan sentään omat kipukohtani ja akilleenkantapääni. Osaan myös puhua tunteistani ja asioista kuten aikuiset. On alkanut ärsyttää, että mies on kuin yksi lapsista jota täytyy kasvattaa. Halusin tasavertaisen suhteen joka meillä silloin nuorempana oli- ikävää että vain toinen kasvoi aikuiseksi. 

Ja vaikka erosta ollaan puhuttu monesti, se tulee varmaankin miehelle ns "yllätyksenä"- hän kun ei ota mitään keskusteluja koskaan tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

Voi kuule, tässä syitä. Köyhä lapsuudenkoti ja vanhemmat jotka ovat ajamassa parikymppiseksi tulleita pois pesästä, kuten heidätkin on aikonaan painostettu omilleen liian aikaisin. Nuoruuden ihastus, jonka sekoittaa rakastumiseen kun ei siitä vielä mitään tiedä. Ympäristön odotukset, halu näyttää muille, että hyvin menee ja pärjään. 

Miten osa selviää itsenäistymisistä ja ekoista ihastumisista, ilman että herää vuosikymmenien päästä tajuamaan että on väärän ihmisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

Voi kuule, tässä syitä. Köyhä lapsuudenkoti ja vanhemmat jotka ovat ajamassa parikymppiseksi tulleita pois pesästä, kuten heidätkin on aikonaan painostettu omilleen liian aikaisin. Nuoruuden ihastus, jonka sekoittaa rakastumiseen kun ei siitä vielä mitään tiedä. Ympäristön odotukset, halu näyttää muille, että hyvin menee ja pärjään. 

 

 

Miten osa selviää itsenäistymisistä ja ekoista ihastumisista, ilman että herää vuosikymmenien päästä tajuamaan että on väärän ihmisen kanssa?

Kuule, ei minulle ainakaan opetettu tainollut mitään tunnekasvatusta. Vanhempani ovat sitä ikäpolvea, että en juurikaan nähnyt kotona heidän keskinäisiä hellyydenosoituksia. Olin lisäksi koulukiusattu ja huonoitsetuntoinen- joten sinänsä kävi hyvä tuuri etten sentään minkään jännämiehen tai narsistin pauloihin jäänyt. Olin varmaan vaan tyytyväinen, että kelpasin jollekin ja se joku jumaloi minua silloin. Ei siinä arvomaailmaa tai perhetaustaa tullut miettineeksi kun oli ruusunpunaiset lasit silmillä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin vajaat 20v miehen kanssa, joka muuttui aivan eri ihmiseksi loppuvuosina. Andropaussi vai mikä lie sitten sen aiheutti, en tiedä. Ero tuli, eikä ole yhtään ikävä sitä hapannaamaista äksyilijää.

Sinun kanssa oleminen muutti hyvän miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

Voi kuule, tässä syitä. Köyhä lapsuudenkoti ja vanhemmat jotka ovat ajamassa parikymppiseksi tulleita pois pesästä, kuten heidätkin on aikonaan painostettu omilleen liian aikaisin. Nuoruuden ihastus, jonka sekoittaa rakastumiseen kun ei siitä vielä mitään tiedä. Ympäristön odotukset, halu näyttää muille, että hyvin menee ja pärjään. 

 

 

Miten osa selviää itsenäistymisistä ja ekoista ihastumisista, ilman että herää vuosikymmenien päästä tajuamaan että on väärän ihmisen kanssa?

Kuule, ei minulle ainakaan opetettu tainollut mitään tunnekasvatusta. Vanhempani ovat sitä ikäpolvea, että en juurikaan nähnyt kotona heidän keskinäisiä hellyydenosoituksia. Olin lisäks

Mutta miksi piti sitoutua loppuelämäksi kun oli ne lasit silmillä? Kaikillahan ne on siinä alkuvaiheessa.

Pari- kolmekymppisenä en olisi voinut kuvitellakaan että ajatuksemme ja arvomme kasvavat näin kauas toisistamme. Olemme eroamassa minun toiveestani, ja vaikka puoliso on paras ystäväni- parisuhde ei voi jatkua näin. Ystävinä voimme jatkaa ja onhan se lastenkin kannalta hyvä ettei olla riidoissa. 

"Mutta miksi piti sitoutua loppuelämäksi kun oli ne lasit silmillä? Kaikillahan ne on siinä alkuvaiheessa."

No kuule, ne lasit voi olla päässä hyvin pitkään jos ihminen ei rikkinäisenä itse edes tunnista mikö on rakkautta- vaan turvautuu siihen ihmiseen joka kutakuinkin on edes sinne päin mitä ihmissuhteesta kuvitteli. Tällaiselta pohjalta kun molemmat ovat vieläpä hyvin erilaisista taustoista, on todella suuri mahdollisuus tai riski kasvaa aivan eri suuntiin. 

En pidä suhdetta virheenä missään tapauksessa, sainhan paljonkin sen myötä. Mutta valitetaavasti sitä yhteistå taivalta voi olla takana vaikka 5, 10, 15 tai jopa 25 vuotta ja se toisen kehitys on mennyt eri suuntaan kuin oma.

En etsi syyllisiä ja ystävinä pysymme.

Miksi kysymys on yleensä hyvin naiivin ja lapsellisen ihmisen esittämä. Itse olisin saattanut ajatella tavallasi vielä 10 vuotta sitten kun kuvittelin että suhteemme voi jatkua hautaan saakka.

Elämässä tapahtuu paljon asioita, kaikki ei ole mieluisia mutta ei siihen parisuhteeseen ole pakko jäädä. Ehkä se on jopa tarkoituskin että jossain vaiheessa tiet erkanee.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta miksi piti sitoutua loppuelämäksi kun oli ne lasit silmillä? Kaikillahan ne on siinä alkuvaiheessa."

 

No kuule, ne lasit voi olla päässä hyvin pitkään jos ihminen ei rikkinäisenä itse edes tunnista mikö on rakkautta- vaan turvautuu siihen ihmiseen joka kutakuinkin on edes sinne päin mitä ihmissuhteesta kuvitteli. Tällaiselta pohjalta kun molemmat ovat vieläpä hyvin erilaisista taustoista, on todella suuri mahdollisuus tai riski kasvaa aivan eri suuntiin. 

En pidä suhdetta virheenä missään tapauksessa, sainhan paljonkin sen myötä. Mutta valitetaavasti sitä yhteistå taivalta voi olla takana vaikka 5, 10, 15 tai jopa 25 vuotta ja se toisen kehitys on mennyt eri suuntaan kuin oma.

En etsi syyllisiä ja ystävinä pysymme.

Miksi kysymys on yleensä hyvin naiivin ja lapsellisen ihmisen esittämä. Itse olisin saattanut ajatella tavallasi vielä 10 vuotta sitten kun kuvittelin että suhteemme voi jatkua hauta

Ei tässä puhuttu siitä, että kumppani ja/tai suhde muuttuu ajan myötä.

"Ei tässä puhuttu siitä, että kumppani ja/tai suhde muuttuu ajan myötä."

Ei niin, mutta vastattiin tuohon kysymykseen: 

"Mutta miksi piti sitoutua loppuelämäksi kun oli ne lasit silmillä? Kaikillahan ne on siinä alkuvaiheessa."

Etkö tajua vai etkö halua tajuta- selitin varsin selvästi miksi siihen suhteeseen jäin- en nähnyt SILLOIN siinä suhteessa mitään vikaa. Voit mennä jankkaamaan muualle kun elämänkokemusta ei ilmeisesti ole vielä tähön keskusteluun riittävästi. 

Elämässä mikään ei tapahdu taikasauvaa heilauttamalla- ei varsinkaan se ruusunpunaisten lasien läpi katsominen- kyllä siinä voi ehtiå muodostua parisuhde, perhe ja asuntolaina ennenkuin lasien punainen sävy hiljalleen haalistuu. Sitten voikin olla jo vierähtänyt se 20 vuotta. 

Joko ymmärrät tai sitten et. Ehkä olet kokonaan väärässä keskustelussa mukana?

Itse en ainakaan viitsi ottaa osaa keskusteluihin mitkä eivät millään tavalla kosketa minua. Vai tungetko nokkasi muussakin elämässä keslusteluihin joihin et kuulu?

Mä olin 20+ vuotta exän kanssa. Oli meillä hyviäkin aikoja, mutta viimeiset yhteiset vuodet olisi voinut jättää kokematta (salaryyppäsi itseltään aivot pilalle aina kun olin duunireissussa tms. poissa kotoa. Persoona muuttui ja terveys meni). 

"Jösses. Tulee hyvin selväksi näistä kommenteista miksi suhteesi ei onnistunut. Ehkä useampikin on kosahtanut?

Osaatko reflektoida, miksi minun osallistumiseni keskusteluun saa sinut noin tolaltasi?

Puhut eri asiasta kuin minä, ja sitten suutut kun en ole asiasta samaa mieltä. Pimeää settiä."

Vastasin ilmeisesti sinulle ja väitit että puhun eri asiasta. 

Puhuin ihan samasta asiasta mutta eri näkökulmasta jota et ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää.

Jotkut ihmiset ymmärtävät vain oman näkökantansa ja taidat kuulua heihin.

Lisäksi vetelet mutkia suoriksi ja mielikuvituskin on varsin hyvä kun kuvittelet voivasi tietää muiden ihmisten parisuhteesta kaiken oarin kommentin perusteella. Kirjoita kirja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten noin voi edes käydä?

Voi kuule, tässä syitä. Köyhä lapsuudenkoti ja vanhemmat jotka ovat ajamassa parikymppiseksi tulleita pois pesästä, kuten heidätkin on aikonaan painostettu omilleen liian aikaisin. Nuoruuden ihastus, jonka sekoittaa rakastumiseen kun ei siitä vielä mitään tiedä. Ympäristön odotukset, halu näyttää muille, että hyvin menee ja pärjään. 

 

 

Miten osa selviää itsenäistymisistä ja ekoista ihastumisista, ilman että herää vuosikymmenien päästä tajuamaan että on väärän ihmisen kanssa?

Ehkä ne on alunperinkin tehneet hyvän valinnan? Mä olen ollut yhdessä ensimmäisen kunnollisen ihastukseni ja poikaystäväni kanssa nyt 23 vuotta eikä musta vielä tunnu, että olisin tehnyt huonon valinnan. Toivottavasti mieskään ei ajattele niin.