Monenako päivänä viikossa lapsellasi on harrastus?

2,

Koulun kuoro ja koulun kerho 

Vierailija kirjoitti:

4 iltaa viikosa ja vkonloppuna yleensä peli. Onhan toi vähän rankkaa, varsinkin kun noi yo-kirjoituksetkin painaa tuolta päälle ihan muutaman viikon päästä. Mutta harrastus on samalla hänelle myös henkireikä ton opiskelun kanssa. 

Luulis kouu tuossa vaiheessa olevan numero 1 jotta pääsee opiskelemaan

Antakaa lapselle mahdollisuus löytää oma polkunsa.. Meillä sai lapset kokeilla omia juttujaan oli Jousiammuntaa..Uintia.. Palokuntaa.. Jääkiekkoa..Jalkapalloa ja Säbää yms. Toiselle jäi jalkapallo harrastukseksi toiselle Säbä.. 

Kyllähän se vaatii myös vanhemmilta on harkkoja..kisareissuja.. talkoita etc eikä toki ilmaisia harrastukset ole mutta se aika kumminkin kestää aika vähän aikaa .

Molemmat lapset löysi harrastuksen parista kaveripiirin jotka vieläkin yli 10 vuotta harrastusten lopettamisesta ovat voimissaan

63 kertaa viikossa, koska minun lapseni eivät älypuhelinten vankeja ole. 

Meillä 7-vuotiaalla on jalkapallo, jossa kolme treeniä (ei välttämättä käydä kuin 2 krt), uimakoulu kerran viikossa ja muskari. Tämän lisäksi liikuntaa ja muuta touhuilua joka päivä, eli käydään luistelemassa, hiihtämässä, pelataan sählyä, futista, korista, shakkia, korttia, luetaan, yms. Eli homman nimi on se, että kaikki perustaidot opetellaan huolella.

Opetetaan vaivannäköä ja sitä, että mitä tahansa oppii kun asiaan keskittyy ja yrittää parhaansa. Tätä myös vaaditaan, eli luovuttamista ja laiskuutta ei hyväksytä (enkä hyväksy sitä itseltänikään).

Tällä on menty ja tuloksena on poika, joka osaa, käyttäytyy hyvin ja on muutenkin täynnä energiaa. Tämä ympäristössä, jossa muut lapset saa aina valita mitä tekevät vai tekevätkö ollenkaan, käyttäytyvät huonosti, saavat raivokohtauksia, yms. turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 13-vuotias tytär, joka harrastaa taitoluistelua. En viitsi edes mainita kuinka paljon, koska täällä sitä luultavasti katsotaan erittäin kieroon ja ehkä jopa kerrotaan, ettei lapseni sitä itse halua harrastaa, vaan minähän toteutan omia unelmiani lapsen kautta. Olen kuullut tämän niin monta kertaa vuosien aikana. 

5-vuotiaana kun hän harjoitteli 3 kertaa viikossa, sain kuulla, etten anna lapseni olla lapsi ja lapsella pitää olla aikaa leikkiä, eikä saa uuvuttaa tuollaisella harjoitusmäärällä. Harrastaminen on kuitenkin lapsellemme täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota häntä, emmekä vanhempina aseta hänelle mitään tavoitteita. Haluamme vain, että hän saa harrastaa sitä mistä itse tykkää.

Minullakin on pian 13 vuotta täyttävä lapsi, ja minun täytyy sanoa, että olemme rajoittaneet hänen harrastamistaan, koska emme halua hänen palavan loppuun. It

Olen eri, mutta emme me vanhemmat voida myöskään päättää lapsen puolesta, että milloin palaa loppuun ja mitä jaksaa. Jos lapsi vaikuttaa siltä, että jaksaa, niin vanhemman tehtävä ei todellakaan ole rajoittaa. Usein kilpailuhenkisillä  lapsilla on tavoitteita ja ovat valmiita tekemään töitä niiden eteen. Rajoittava vanhempi kieltää tällaiselta lapselta unelmoinnin ja myös sen opin, että miten tavoitteet ja unelmat saavutetaan tekemällä töitä näiden eteen. Ja lasta voi ja pitää myös opettaa tunnustelemaan omaa jaksamistaan. Olen itse ollut tavoitteellinen kilpaurheilija, ja olisin kyllä ollut katkera vanhemmilleni, jos en olisi saanut katsoa korttejani loppuun. Nyt lapseni on samanlainen, vaikka ollaan ohjattu vain harrasteryhmiin, että saa valita oman polkunsa. Jokaisessa harrastuksessa on ensimmäiseksi kysynyt, että koska saa mennä kilpailemaan. Nykyisessä harrastuksessa hakeutui kilparyhmään omasta toiveestaan parin kuukauden harrastamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa lapselle mahdollisuus löytää oma polkunsa.. Meillä sai lapset kokeilla omia juttujaan oli Jousiammuntaa..Uintia.. Palokuntaa.. Jääkiekkoa..Jalkapalloa ja Säbää yms. Toiselle jäi jalkapallo harrastukseksi toiselle Säbä.. 

Kyllähän se vaatii myös vanhemmilta on harkkoja..kisareissuja.. talkoita etc eikä toki ilmaisia harrastukset ole mutta se aika kumminkin kestää aika vähän aikaa .

Molemmat lapset löysi harrastuksen parista kaveripiirin jotka vieläkin yli 10 vuotta harrastusten lopettamisesta ovat voimissaan

Siis tämä! Kyllä minä siellä kentän laidalla istun ihan mielelläni viikonloput ja kesällä koko lomani, kun se tekee lapsen onnelliseksi. Ohi kiitävä hetki tämä, kun vanhempia tarvitaan. Kuitenkin ne ystävyyssuhteet ja elämäntaidot mitä harrastukset tuo, ovat täysin korvaamattomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4 iltaa viikosa ja vkonloppuna yleensä peli. Onhan toi vähän rankkaa, varsinkin kun noi yo-kirjoituksetkin painaa tuolta päälle ihan muutaman viikon päästä. Mutta harrastus on samalla hänelle myös henkireikä ton opiskelun kanssa. 

Luulis kouu tuossa vaiheessa olevan numero 1 jotta pääsee opiskelemaan

Ei kukaan kuitenkaan voi koko ajan opiskella. Itselle ainakin urheiluharrastus oli juuri sopivaa vastapainoa opiskelulle. 

Yhtenä päivänä seuran järjestämä ohjattu harrastustunti, joskus käydään seuran vapaavuoroilla sen lisäksi. Muuten harrastetaan ihan perheen kesken mitä milloinkin: pyöräilyä, hiihtoa, luistelua, uintia, suunnistusta jne :) Lapsi alakouluikäinen.

Peruskouluaikana minulla oli tanssi 1xvko, kuntosali 2xvko jalkapalloa 2xvko jääkiekkoa2xvko joskus vielä sählyä. Partiossakin olin useita vuosia.

Nyt olen opiskelemassa ja parasta elämässäni on nämä harrastusten myötä tulleet ystävät. Elämän jakaminen ja yhdessä olo on luonut syviä ihmissuhteita, jotka kantaa eteenpäin. Yhdessä on häviöt itketty ja voitot juhlittu. Harrastamiseni jatkuu edelleen. Opiskelu on otettava tosissaan, joten olen lajeja karsinut. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla se vasta meriitti onkin. Leuhkitaan kilpaa, että montako viikonloppua seisotaan jäähallissa vuoden aikana. 

12v poika pelaa lätkää, yksi vapaapäivä viikossa, muuten pelejä ja treenejä. Se on oikeastaan myös minun harrastus, toimin joukkueen huoltajana ja joukkueenjohtajana - lähes aina mukana kun joukkue toimii. Minusta on hyvä, että poika saa harrastaa tykkäämäänsä liikuntaa ja minusta on mukava touhuta nuorten kanssa ja tehdä heidän harrastamisen mahdolliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä neljä lasta, osa jo lentänyt pesästä. Lähes joka päivähän ne käy/kävi ulkojäillä, kesäisin jalkapalloa tai säbää. Milloin mitäkin. Niitä mukaoikeita ohjattuja, aikataulutettuja ja tilaisuutena maksullisia harrastuksia paljon vähemmän, 0-1 päivänä per viikko.
Eli yksi ei halunnut mihinkään tuollaiseen, kaksi aina välillä kävi pari kertaa viikossa ja yksi välillä kerran viikossa. Ei vaan kiinnostanut, niin eipä pakotetakaan. En itsekään koskaan halunnut moiseen, vaan tekeminen oli omaehtoista ja kivaa.
Harrastaminen tuntuu välillä olevaan vaan vanhempien statusjuttu ja himosuorittamista, jota tuputetaan lapsille.

Vaikka sun lapset eivät olleet kovin innokkaita osallistumaan harrastuksiin, niin se ei tarkoita, että muut lapset olisivat kaikki samanlaisia. Joten sun tuo viimeinen kommentti on täysin asiaton. 

Yhtä hyvin mä voisin väittää, että jos lapset eivät osallistu ohjattuihin harrastuksiin, niin se on vaan vanhempien laiskuutta ja piheyttä, kun eivät mahdollista harrastuksia lapsilleen. 

Ei mulla ole lapsia.

N39

Eivät tosissaan mitää. Vanhin käy koulun järjestämässä liikuntakerhossa kerran viikossa ja omaehtoisesti kavereiden kanssa ulkojäillä / kesällä pelaamassa jalkapalloa pari-kolme kertaa viikossa. Nuorempi ei halua mitään ohjattua vaan keppihevosilla juoksee kavereiden kanssa useana iltana viikossa pihalla ja rakentelevat esteratoja. Lisäksi tykkää askarrella ja lukea rauhassa kotona. Nämä siis molemmat alakouluikäisiä. Päiväkoti-ikäisillä ei mitää lisäharrastuksia, vapaapäivinä käydään kirjastossa tai puistoissa koko perheellä

Joka päivä. Job50 vuotta ovat kiveksissäni kulkeneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä neljä lasta, osa jo lentänyt pesästä. Lähes joka päivähän ne käy/kävi ulkojäillä, kesäisin jalkapalloa tai säbää. Milloin mitäkin. Niitä mukaoikeita ohjattuja, aikataulutettuja ja tilaisuutena maksullisia harrastuksia paljon vähemmän, 0-1 päivänä per viikko.
Eli yksi ei halunnut mihinkään tuollaiseen, kaksi aina välillä kävi pari kertaa viikossa ja yksi välillä kerran viikossa. Ei vaan kiinnostanut, niin eipä pakotetakaan. En itsekään koskaan halunnut moiseen, vaan tekeminen oli omaehtoista ja kivaa.
Harrastaminen tuntuu välillä olevaan vaan vanhempien statusjuttu ja himosuorittamista, jota tuputetaan lapsille.

 

Vaikka sun lapset eivät olleet kovin innokkaita osallistumaan harrastuksiin, niin se ei tarkoita, että muut lapset olisivat kaikki samanlaisia. Joten sun tuo viimeinen kommentti on täysin asiaton. 

Yhtä hyvin mä voisin väit

En muuten ymmärrä, että miksi lasten harrastaminen aiheuttaa osassa ihmisissä niin voimakkaita negatiivisia tunteita. Oma lapsi olisi keksinyt harrastuksia vaikka kaksi jokaiselle päivälle. Piti ennemmin vähän toppuutella, että valitaan vaan maksimissaan kaksi kerrallaan.

Harrastukset eivät ole suurimmalle osalle vanhemmista mikään statusjuttu vaan luonnollinen tapa saada lapsi tekemään vapaa-ajallaan fiksuja asioita kavereiden kanssa ja verkostoitumaan myös oman kouluporukan ulkopuolelle. Itse ainakin mielummin kuskaan lasta hallille viitenä päivänä viikossa kuin annan hänen viettää aikaa paikallisessa kauppakeskuksessa ties missä porukoissa. Meidän pikkukaupungissa vaihtoehdot on melkeinpä nämä. Tai sitten vietetään aikaa yksin kotona ilman kavereita. 

Numerolle 146.

Kilpailunhaluiset vanhemmat saavat usein kilpailunhaluisia lapsia, ja varmasti lapsi voi kukoistaa tuollaisessa ympäristössä. Mutta sitten on myös lapsia, jotka ovat niin herkkiä tulkitsemaan vanhempiensa toiveita, että he eivät itsekään tiedä, haluavatko itse harrastaa vai haluavatko harrastaa siksi että tietävät sen olevan vanhemmille tärkeää.

Väitän, että yksikään alle kouluikäisenä aloitettu harrastus ei ole lapsen oma päätös. En sano, että se olisi paha asia, eihän sen ikäinen lapsi päätä itse myöskään syömisestä tai nukkumaanmenosta. Totean vain, että vanhemman pitää tiedostaa asia. 
Lisäksi pitää ymmärtää, että jos oikeasti haluaa lapsensa menestyvän, ei pidä lukita häntä viisivuotiaana yhden lajin piiriin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän lapsi tekee erilaisia asioita, sitä varmemmin hän löytää isompana oman juttunsa ja menestyy aikuisiällä - jos se tärkeää perheelle ja lapselle on.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 7-vuotiaalla on jalkapallo, jossa kolme treeniä (ei välttämättä käydä kuin 2 krt), uimakoulu kerran viikossa ja muskari. Tämän lisäksi liikuntaa ja muuta touhuilua joka päivä, eli käydään luistelemassa, hiihtämässä, pelataan sählyä, futista, korista, shakkia, korttia, luetaan, yms. Eli homman nimi on se, että kaikki perustaidot opetellaan huolella.

Opetetaan vaivannäköä ja sitä, että mitä tahansa oppii kun asiaan keskittyy ja yrittää parhaansa. Tätä myös vaaditaan, eli luovuttamista ja laiskuutta ei hyväksytä (enkä hyväksy sitä itseltänikään).

Tällä on menty ja tuloksena on poika, joka osaa, käyttäytyy hyvin ja on muutenkin täynnä energiaa. Tämä ympäristössä, jossa muut lapset saa aina valita mitä tekevät vai tekevätkö ollenkaan, käyttäytyvät huonosti, saavat raivokohtauksia, yms. turhaa.

 

 

  Kova duuni 7 vuotiaalle😪

Kyllä lasten harrastukset nimenomaan ovat statusjuttu. Keskiluokan statusjuttu maailmassa, jossa aaltovaaseja on jo kaikilla ja lapset on taannutettu ruutujensa ääreen. 

Vierailija kirjoitti:

Numerolle 146.

Kilpailunhaluiset vanhemmat saavat usein kilpailunhaluisia lapsia, ja varmasti lapsi voi kukoistaa tuollaisessa ympäristössä. Mutta sitten on myös lapsia, jotka ovat niin herkkiä tulkitsemaan vanhempiensa toiveita, että he eivät itsekään tiedä, haluavatko itse harrastaa vai haluavatko harrastaa siksi että tietävät sen olevan vanhemmille tärkeää.

Väitän, että yksikään alle kouluikäisenä aloitettu harrastus ei ole lapsen oma päätös. En sano, että se olisi paha asia, eihän sen ikäinen lapsi päätä itse myöskään syömisestä tai nukkumaanmenosta. Totean vain, että vanhemman pitää tiedostaa asia. 
Lisäksi pitää ymmärtää, että jos oikeasti haluaa lapsensa menestyvän, ei pidä lukita häntä viisivuotiaana yhden lajin piiriin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän lapsi tekee erilaisia asioita, sitä varmemmin hän löytää isompana oman juttunsa ja menestyy aikuisiällä - jos se tärkeää pe

Omassa tuttavapiirissä lähes kaikki ovat harrastaneet montaa asiaa kunnes joskus alakoulun ja yläkoulun vaihteessa on vakiintunut ne mitä haluavat tehdä. Jokaisessa lajissa varmasti on niitä, joiden lapset harrastaa vanhempien tahdosta vanhempien omaa lajia. Olen itsekin näitä kauhulla seurannut, koska siinä vaiheessa, kun vanhemmat puhuu jo vauvaikäisestä tietyn lajin harrastajana, ei kyllä mennä lapsen ehdoilla. Näitä on kuitenkin ONNEKSI vaan murto-osa harrastavista lapsista. Mutta näitä lapsia kyllä vähän säälitään lajien sisällä, koska monesti se suurin palo tekemiseen on silloin vanhemmalla eikä lapsella. Ei kuitenkaan pidä tuomita kaikkia harrastavien lasten vanhempia, vaikka joukossa on muutama mätä omena.

Itse kilpaurheilleena en ymmärrä miksi kukaan haluaa lastaan siihen rumbaan. Sitä pitää rakastaa, että siinä on mitään järkeä. Itse toivoin viimeiseen asti, että lapsi vaan harrastelisi. No, siellä se on kilpavalmennuksessa, koska haluaa.