Monenako päivänä viikossa lapsellasi on harrastus?

Vierailija kirjoitti:

7 ja kaksi joka päivä

 

En ole miettinyt onko fiksua.

           😪 Liikaa

15v harrastaa jääkiekkoa. Treenit kolmesti viikossa ja viikonloppuna peli. Muina päivinä on ulkojäällä kavereiden kanssa (arkisin noin 3h ja viikonloppuna 6h). Lisäksi käy satunnaisesti salilla pari kertaa viikossa. Ollaan miehen kanssa yritetty saada häntä lopettamaan harrastus, kun ei mitenkään mahdu päähämme, miten maksamme 200 euroa kuukaudessa harrastuksesta, päälle kalliit varusteet ja pelikuskaukset ja silti pitäisi olla hiki hatussa talkoilemassa. Mutta poika pitää jääkiekosta (valitettavasti). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinalaiset pakottaa lapset kolmevuotiaana pianotunneille joka päivä ja lyö sormille, jos kiinnostus herpaantuu. Kiinassa on paljon hyviä pianonsoittajia.

Teknisiä, sieluttomia.

Beethovenkin pistettiin taaperona pianon eteen ja isä löi häntä, mutta hänestä tuli kyllä sieluttoman vastakohta.

Tämän takia kaikkia lapsia pitää pakottaa tähän ylevään harrastukseen lyömällä.

Jos sinä niin ajattelet, niin okei sitten. Minä ajattelen, että on epäreilua kutsua miljoonia kiinalaisia pianisteja sieluttomiksi. Usein he ymmärtävät klassista musiikkia paremmin kuin me, joille iskelmää työnnetään joka tuutista.

 Ei se klassinen  ole yhtään sen ylevämpää musiikkia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastamisesta on myös tullut lapsillakin meriitti: mitä enemmän, sitä enemmän voi kehuskella niillä ja tuntea olevansa hyväksytty ja aktiivinen. Monesti harrastus menee koulun edelle, mikä ei ole hyvä asenne. Kaikki ei kuitenkaan halua harrastaa (mikäli harrastaminen nähdään säännöllisenä, maksullisena toimintana), ja tätäkin on pidetty esim. kouluissa ongelmana 

 

Jos lapsi ei halua harrastaa mitään niin asenteessa on kyllä pahasti jotain vialla. Ilmaisia harrastuksia on vaikka kuinka paljon, mutta jos nekään eivät kiinnosta niin tuleehan siitä mieleen, että on nepsy tm. Voi olla myös, että vanhempi kieltää harrastukset, joten sekin voi olla syynä harrastemattomuuteen ja ei anna hyvää kuvaa perheestä. 

Minulle taas tulee nepsy mieleen sellaisesta ihmisestä, joka harrastaa jotain ohjattua seitsemänä päivänä viikossa.

Vierailija kirjoitti:

10v. tällä hetkellä ei harrastuksia. Ei silti tekemisen puutettakaan. Leikkii pihalla ja sisällä naapurin lasten kanssa, tekevät näytelmiä ja tanssiesityksiä. Tykkää myös askarrella, piirtää ja lukea. Perheen kanssa käydään uimassa ja koiraa ulkoiluttamassa.

Aiemmin on ollut harrastuksia, mutta omaehtoinen vapaa-aika kaikista mukavinta. 

Meidän sukupolvemme, jonka elämä oli hyvin usein tuollaista, oli monella tapaa taitavampia kuin nykyajan lapset. Osasimme itse solmia luistimemme lumihangessa jo tokalla luokalla, kun nykyään sen ikäisille solmii valmentaja kengännauhat futistreeneissä. Samoin osasimme leikata tarkasti, ommella nukenvaatteita, pilkkoa kasviksia, tunnistaa viisarikellon, luetella kuukaudet, fiksata polkupyörän pikkuvikoja ja tehdä monia muita asioita, joita opettajan mukaan ei enää automaattisesti osata.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se ei olisi fiksua käydä 4-5 krt viikossa harrastamassa?

En tiedä fiksuudesta, mutta itse en työpäivän jälkeen jaksaisi mitään ryhmässä tapahtuvaa. 

Meillä on 13-vuotias tytär, joka harrastaa taitoluistelua. En viitsi edes mainita kuinka paljon, koska täällä sitä luultavasti katsotaan erittäin kieroon ja ehkä jopa kerrotaan, ettei lapseni sitä itse halua harrastaa, vaan minähän toteutan omia unelmiani lapsen kautta. Olen kuullut tämän niin monta kertaa vuosien aikana. 

5-vuotiaana kun hän harjoitteli 3 kertaa viikossa, sain kuulla, etten anna lapseni olla lapsi ja lapsella pitää olla aikaa leikkiä, eikä saa uuvuttaa tuollaisella harjoitusmäärällä. Harrastaminen on kuitenkin lapsellemme täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota häntä, emmekä vanhempina aseta hänelle mitään tavoitteita. Haluamme vain, että hän saa harrastaa sitä mistä itse tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 13-vuotias tytär, joka harrastaa taitoluistelua. En viitsi edes mainita kuinka paljon, koska täällä sitä luultavasti katsotaan erittäin kieroon ja ehkä jopa kerrotaan, ettei lapseni sitä itse halua harrastaa, vaan minähän toteutan omia unelmiani lapsen kautta. Olen kuullut tämän niin monta kertaa vuosien aikana. 

5-vuotiaana kun hän harjoitteli 3 kertaa viikossa, sain kuulla, etten anna lapseni olla lapsi ja lapsella pitää olla aikaa leikkiä, eikä saa uuvuttaa tuollaisella harjoitusmäärällä. Harrastaminen on kuitenkin lapsellemme täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota häntä, emmekä vanhempina aseta hänelle mitään tavoitteita. Haluamme vain, että hän saa harrastaa sitä mistä itse tykkää.

Minullakin on pian 13 vuotta täyttävä lapsi, ja minun täytyy sanoa, että olemme rajoittaneet hänen harrastamistaan, koska emme halua hänen palavan loppuun. Itse hän haluaisi harrastaa vaikka mitä, mutta mielestäni 13-vuotiaan ei tarvitse kantaa vastuuta jaksamisestaan. Se vastuu kuuluu meille aikuisille. 

Olen huomannut että meillä perheen kokonaistilanne, lasten lukumäärä ja arjen logistiset haasteet vaikuttaa paljon harrastusten määrään. Nyt on tilanne että molemmilla lapsista on yhtenä päivänä yksi harrastus. Tämä tuntuu reilulta ja tasapainoiselta ja tätä jaksamme, vaikka nyt on tullut arkeen huomattavaa lisäsäätöä kun oma päiväkoti meni remonttiin ja autoa ei ole. Pienten lasten kanssa on myös kiva ehtiä touhuta perheenä: leipoa, luistella, uida, askarrella, istuttaa siemeniä. 

Tää vois olla täyttä skeidaa koko juttu ,mut kun ei oo.Sairas yhteiskunta ,kun koko elämä on yhtä suorittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastamisesta on myös tullut lapsillakin meriitti: mitä enemmän, sitä enemmän voi kehuskella niillä ja tuntea olevansa hyväksytty ja aktiivinen. Monesti harrastus menee koulun edelle, mikä ei ole hyvä asenne. Kaikki ei kuitenkaan halua harrastaa (mikäli harrastaminen nähdään säännöllisenä, maksullisena toimintana), ja tätäkin on pidetty esim. kouluissa ongelmana 

 

Jos lapsi ei halua harrastaa mitään niin asenteessa on kyllä pahasti jotain vialla. Ilmaisia harrastuksia on vaikka kuinka paljon, mutta jos nekään eivät kiinnosta niin tuleehan siitä mieleen, että on nepsy tm. Voi olla myös, että vanhempi kieltää harrastukset, joten sekin voi olla syynä harrastemattomuuteen ja ei anna hyvää kuvaa perheestä. 

Minulle taas tulee nepsy mieleen sellaisesta ihmisestä, joka harrasta

Kuka sanoi että ohjattua?

7v soittaa yhtä soitinta, harjoittelee vähän joka päivä kotona (ei tarv tse  patistaa, ihan itse haluaa) ja kerran viikossa on soittotunti. Käy lisäksi uimakoulussa/hiihtokoulussa/jalkapallokoulussa tms. kerran viikossa, mikä nyt sattuu olemaan menossa. Eli yleensä max kahtena päivänä viikossa on harrastuksia. Päiväkoti-ikäinen ei harrasta vielä mitään, ehkä ensi vuonna mennään muskariin, kun tuntuu kaikenlainen soittaminen häntäkin kiinnostavan. Soitellaan myös yhdessä. 

On tässäkin jo kuljettamista ja aikataulujen yhteensovittamista, kun molemmat vanhemmat harrastetaan vielä eri liikuntalajeja. Kuitenkin halutaan että on myös yhteistä aikaa perheenä, niin on pitänyt karsia omia harrastuksia vähemmälle.

Kerran viikossa yhdellä tanssia ja toisella sählyä. Sehän on selvä, että jos haluaa kilpajoukkueeseen ja kehittyä, niin kerran viikossa ei riitä. Saavat aikanaan itse päättää, toistaiseksi ei ole kimpikasn tuonut tällaista esiin. 

Mun mielestä on ihan OK jos lapsella on harrastukseen liittyvät treenit lähes joka päivä. Sen vain pitää olla lapsen tahto, ei aikuisen. Lisäksi toivon, että aikuiset ymmärtävät palautumisen tärkeyden. Kuuntelen suu auki työkaveriani, jonka lapsilla on joka päivä harrastuksia pitkien matkojen päässä, ja harrastuksista mennään suoraan sänkyyn. Milloin nämä lapset sitten palautuvat? Pelkkä nukkuminen ei riitä palautumiseen, ja tässäkin perheessä jokaisella on univaikeuksia, mikä kielii liian kovasta stressistä. Siis jo pienillä lapsilla.

Eli tiivistäen, jos perheessä vallitsee hyvä mieliala, harrastukset tuovat virtaa, ollaan pääosin terveitä ja hyvinvoivia, koulu sujuu hyvin ja elämä on balanssissa - harrastusten määrä on sopiva. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lasten arki on niin ohjelmoitua, että lapsen on vaikea löytää kavereita sellaiseen rentoon yhdessäoloon. Porukka on tosi jakautunutta, osa on viikonloppuisin kisamatkoilla ja osa vaan pelaa kännykällä aamusta iltaan. Juuri viikonvaihteessa yritti varhaisnuoreni saada kaveria pulkkamäkeen, mutta kaikilla oli jompaakumpaa.

Tämä on kyllä totta. Olen huomannut saman, että entistä enemmän ollaan jakautuneita, eli joko harrastetaan aivan täysillä ja tähdätään korkealle tai sitten ei harrasteta yhtään mitään. Oma lapseni harrastaa tavoitteellisesti voimistelulajia ja treenit on monta kertaa viikossa ja kestävät useita tunteja kerrallaan.  Hänellä juurikin se tilanne, että vapaa-ajalla ei juuri koskaan näe kavereita vaan haluaa silloin olla rauhassa kotona sisaruksen kanssa. Toki välillä joku kaveri saattaa käydä meillä tai käy vaikka luistelemassa. Mutta hän on itse erittäin innoissaan harrastuksesta, lähtee aina tosi mielellään harjoituksiin ja kisoihin ja kokee, että hänellä on ympärillään koko ajan joukkueellinen samanhenkisiä ystäviä. Eli en näe ongelmaa niin kauan kuin lapsi itse on innostunut, kasvaa ja kehittyy normaalisti ja jaksaa keskittyä myös kouluun. 

Harrastaminen seurassa on usein kallista, mutta vähän myös penäisin vanhempien viitseliäisyyden perään. Ei sen tekemisen ja liikkumisen tarvitse aina olla niin ihmeellistä, metsäretket ja pulkkamäet ei paljoa maksa. Meidän kotikaupunki tarjoaa myös ilmaisen harrastuksen jokaiselle lapselle. Tarjolla on monenlaista liikuntaa, ohjaus laadukasta ja ajat heti koulun jälkeen tai ennen sitä, jotta lapsi voisi jäädä suoraan koulusta esimerkiksi salibandyyn omalle koululle. Harmikseni huomasin, että moni näistä ryhmistä oli lopetettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Valitataan, että ei ole rahaa harrastaa mitään ja sitten kun tarjotaan vaihtoehtoja, ei kuitenkaan osallistuta. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 13-vuotias tytär, joka harrastaa taitoluistelua. En viitsi edes mainita kuinka paljon, koska täällä sitä luultavasti katsotaan erittäin kieroon ja ehkä jopa kerrotaan, ettei lapseni sitä itse halua harrastaa, vaan minähän toteutan omia unelmiani lapsen kautta. Olen kuullut tämän niin monta kertaa vuosien aikana. 

5-vuotiaana kun hän harjoitteli 3 kertaa viikossa, sain kuulla, etten anna lapseni olla lapsi ja lapsella pitää olla aikaa leikkiä, eikä saa uuvuttaa tuollaisella harjoitusmäärällä. Harrastaminen on kuitenkin lapsellemme täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota häntä, emmekä vanhempina aseta hänelle mitään tavoitteita. Haluamme vain, että hän saa harrastaa sitä mistä itse tykkää.

 

Sama täällä. Poikamme harrastaa jääkiekkoa, ja treenitapahtuma kestää usein pidempään kuin tytön ja lisäksi lähes joka viikonloppu pelejä, mutta siitä ei silti ole koskaan tullut samanlaista ihmettelyä kuin tytön harrastamisesta. Kummallista. Noh, kunhan harrastaminen lähtee aina lapsista eikä meistä aikuisista, lapset syövät ja nukkuvat hyvin ja koulu hoituu niin maksan mielelläni siitä, että heillä on mieluisat harrastukset. 

Vierailija kirjoitti:

7 ja kaksi joka päivä

 

En ole miettinyt onko fiksua.

 

 

  Näköjään et  ole ajatellut nenääsi pidemmälle, lapsiraukat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastamisesta on myös tullut lapsillakin meriitti: mitä enemmän, sitä enemmän voi kehuskella niillä ja tuntea olevansa hyväksytty ja aktiivinen. Monesti harrastus menee koulun edelle, mikä ei ole hyvä asenne. Kaikki ei kuitenkaan halua harrastaa (mikäli harrastaminen nähdään säännöllisenä, maksullisena toimintana), ja tätäkin on pidetty esim. kouluissa ongelmana 

 

Jos lapsi ei halua harrastaa mitään niin asenteessa on kyllä pahasti jotain vialla. Ilmaisia harrastuksia on vaikka kuinka paljon, mutta jos nekään eivät kiinnosta niin tuleehan siitä mieleen, että on nepsy tm. Voi olla myös, että vanhempi kieltää harrastukset, joten sekin voi olla syynä harrastemattomuuteen ja ei anna hyvää kuvaa perheestä. 

Minulle taas tulee nepsy mieleen sellaisesta ihmisestä, joka harrasta

 

 

             Varmaan se vanhempi on,  joka laittaa lapsen tuohon

Meillä neljä lasta, osa jo lentänyt pesästä. Lähes joka päivähän ne käy/kävi ulkojäillä, kesäisin jalkapalloa tai säbää. Milloin mitäkin. Niitä mukaoikeita ohjattuja, aikataulutettuja ja tilaisuutena maksullisia harrastuksia paljon vähemmän, 0-1 päivänä per viikko.
Eli yksi ei halunnut mihinkään tuollaiseen, kaksi aina välillä kävi pari kertaa viikossa ja yksi välillä kerran viikossa. Ei vaan kiinnostanut, niin eipä pakotetakaan. En itsekään koskaan halunnut moiseen, vaan tekeminen oli omaehtoista ja kivaa.
Harrastaminen tuntuu välillä olevaan vaan vanhempien statusjuttu ja himosuorittamista, jota tuputetaan lapsille.

Vierailija kirjoitti:

4 iltaa viikosa ja vkonloppuna yleensä peli. Onhan toi vähän rankkaa, varsinkin kun noi yo-kirjoituksetkin painaa tuolta päälle ihan muutaman viikon päästä. Mutta harrastus on samalla hänelle myös henkireikä ton opiskelun kanssa. 

Lapsen joukkueessa moni ajatteli just näin, ihanaa päästä treeneihin, ettei hetkeen tarvitse miettiä kirjoituksia. 

Ja on kivaa. Se taitaa välillä unohtua, että suurin osa lapsista, nuorista ja aikuisista harrastaa, koska se on niin kivaa.