Monenako päivänä viikossa lapsellasi on harrastus?

Meillä oli  90 luvulla niin  tiukka rahatilanne ettei voitu mitään  harrastusta maksaa. Nuorin on voinut käydä  kerta viikkoon  kansalaisopistossa tanssimassa.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä syö räkää ja kaivaa korvavaikkua.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on enemmän harrastusmahdollisuuksia koskaan, monet vanhemmat tässä ketjussa kertovat avoimesti kuinka ovat valmiita antamaan kaiken rahansa ja vapaa-aikansa lasten harrastuksille ja asettamaan nämä harrastukset etusijalle esimerkiksi vanhoihin läheisiinsä nähden.

Koskaan ei ole vanhemmilla ollut näin paljon aikaa ja rahaa lastensa asioihin. Siitä huolimatta lapset ja nuoret ovat hauraita, ahdistuneita, vailla resilienssiä ja peloissaan tulevaisuuden edessä. Miten tässä näin kävi?

Nyt moni tulee varmaan kertomaan, että meillä ainakin menee tosi hyvin. Mutta silti kehotan, vaikka vain yleisellä tasolla, pohtimaan onko yhteiskunnassamme hieman sitä vikaa, että joka nuorelle kerrotaan, että voit olla ihan mitä tahansa, mutta sitten tarjolla ei kuitenkaan ole käytännön osallisuutta mihinkään tärkeään.

Miten tuo viimeinen kappale liittyy harrastuksiin? Ja väitän, että suurimmalla osalla ne harrastukset nimenomaan lisäävät sitä resilienssiä ja itseluottamusta ja opettavat tavoitteellisuuteen: Voit saavuttaa paljon, mutta vaan, jos olet valmis tekemään työtä sen eteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on enemmän harrastusmahdollisuuksia koskaan, monet vanhemmat tässä ketjussa kertovat avoimesti kuinka ovat valmiita antamaan kaiken rahansa ja vapaa-aikansa lasten harrastuksille ja asettamaan nämä harrastukset etusijalle esimerkiksi vanhoihin läheisiinsä nähden.

Koskaan ei ole vanhemmilla ollut näin paljon aikaa ja rahaa lastensa asioihin. Siitä huolimatta lapset ja nuoret ovat hauraita, ahdistuneita, vailla resilienssiä ja peloissaan tulevaisuuden edessä. Miten tässä näin kävi?

Nyt moni tulee varmaan kertomaan, että meillä ainakin menee tosi hyvin. Mutta silti kehotan, vaikka vain yleisellä tasolla, pohtimaan onko yhteiskunnassamme hieman sitä vikaa, että joka nuorelle kerrotaan, että voit olla ihan mitä tahansa, mutta sitten tarjolla ei kuitenkaan ole käytännön osallisuutta mihinkään tärkeään.

 

Miten tuo viimeinen kappale liittyy harrastuksii

Väitän, että nykyinen systeemi, missä nuoria kärrätään autolla ympäri ämpäriä illat pitkät harrastuksiin, missä valmentajat kertovat mitä tehdä, eivät kasvata resilienssiä juuri sen enempää kuin jos samat nuoret makaisivat kotona pleikkaa pelaamassa. Aidosti osallisuutta ja resilienssiä kasvattaisi se, että nuoret itse perustaisivat ja organisoisivat urheiluseuran, rokkifestarin tms. Vielä 1990-luvun lopulla tällaista pystyi tekemään. Nykyään on kaikki tehty alaikäisille tavattoman vaikeaksi. 

Totta kun kuuntelen nyky äitejä niin lapsilla on jokapäivä harrastuksia ja paljon kilpailuita. On niinkin että lapsi ei edes haluaisi harrastaa niin paljon, mutta jotkut vanhemmat niin vaativat Lapsilla ei jää edes omaa  koti aikaa. Kun on vielä läksyjäkin tehtävä. Vanhenpien seuraa ja aikaa lapsikin kaipaa. Niin ja sitten kilpailuissa on usein että lapsen pitäisinsina  voittaa. Monesti  omat toiveet siirtetään lapsen  tehtäväksi. Vanhemmilla on kauhea kielen käyttö , jotkut pelitkin jouduttu tuon takia keskeyttämään 

Pitääpä kysyä jos viikonloppuna käväsevät. toinen on 31, toinen 36. Mutta sitähän tässä ei kysytty.

Mies oli töissä ulkokentällä Kertoi että lasten piti kovalla pakkasellakin luistella  Monet olisi halunneet lähteä kotiin..Joku lapsi itki että varpast jäätyy ,niin vanhemmat oli että luistele vaan. Mies  lopulta laittoi kentän aiemmin  kiinni. Ei kestänyt lapsen itkua.  No nuo vanhemmat olivat tuosta  miehelle kauhean vihaisia. On tietty paljon fiksujakin vanhempia 

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä syö räkää ja kaivaa korvavaikkua.

Tullut isäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinalaiset pakottaa lapset kolmevuotiaana pianotunneille joka päivä ja lyö sormille, jos kiinnostus herpaantuu. Kiinassa on paljon hyviä pianonsoittajia.

Teknisiä, sieluttomia.

Beethovenkin pistettiin taaperona pianon eteen ja isä löi häntä, mutta hänestä tuli kyllä sieluttoman vastakohta.

Tämän takia kaikkia lapsia pitää pakottaa tähän ylevään harrastukseen lyömällä.

Jos sinä niin ajattelet, niin okei sitten. Minä ajattelen, että on epäreilua kutsua miljoonia kiinalaisia pianisteja sieluttomiksi. Usein he ymmärtävät klassista musiikkia paremmin kuin me, joille iskelmää työnnetään joka tuutista.

Niin nykyään on aikapaljon kaikenlaisia rahvaan renkutuksia esimerkiksi radiossa.

Harrastamista on joka päivä, ulkopuolisen ohjaama harrastus sen sijaan treenit 3 kertaa viikossa. Lisäksi pelejä noin joka toinen viikko ja kerhoja. 

Olen miettinyt ja on minusta järkevää. Oletko sinä miettinyt, mitä harrastus ja harrastaminen ylipäätään tarkoittaa? Se on vapaa-ajan keskittynyttä touhua. Harrastamisen vaihtoehto on jokin muu vapaa-ajan tekeminen. Aika monella se olisi ruudun katselu ja esim. omalla lapsellani myös turhautuminen siihen, ettei omissa ns. piireissä saa riittävästi haastetta ja ohjausta, koska meillä vanhemmilla ja kavereillaan taidot eivät ole korkeat. 

Nykyaikana huolena monen kohdalla on riittämätön liikunnan määrä. Liikuntaharrastukset ovat erinomainen keino kasvattaa lasta liikunnallisesti aktiiviseksi.

Lainaus:*Väitän, että nykyinen systeemi, missä nuoria kärrätään autolla ympäri ämpäriä illat pitkät harrastuksiin, missä valmentajat kertovat mitä tehdä, eivät kasvata resilienssiä juuri sen enempää kuin jos samat nuoret makaisivat kotona pleikkaa pelaamassa. Aidosti osallisuutta ja resilienssiä kasvattaisi se, että nuoret itse perustaisivat ja organisoisivat urheiluseuran, rokkifestarin tms. Vielä 1990-luvun lopulla tällaista pystyi tekemään. Nykyään on kaikki tehty alaikäisille tavattoman vaikeaksi. *

Me ollaan varmaan eletty 90-luvulla eri maailmassa. Vanhin poikani oli 90-luvun lopulla teini-ikäinen ja en kyllä muista kenenkään hänen kaveripiirissään perustaneen urheiluseuraa tai rokkifestaria. Kyllä niitä lapsia ja teinejä kuskattiin harrastuksiin ihan samalla tavalla kuin nytkin.  

Neljänä ja se on fiksua, koska:

1. Jää vielä riittävästi lepopäiviä

2. Kaikki aika ei kulu medialaitteiden ja somen parissa. Kun nyt näkee mitä kuraa-, onnettomuutta ja henkisiä ongelmia nuo kanavat tuottavat niin siitä erossa pysyminen on voimavara.

3. Ei ole aikaa myöskään pahantekoon tai päihteiden käyttöön ja fyysinen kunto pysyy hyvänä

meillä 4 kertaa viikossa jääkiekkoa. joukkuekavereita samalla luokalla ja asuu samalla kadulla. eli on kavereita joukkueesta ja sen ulkopuolelta. koulussa menee hyvin. voin sanoa, että olen tästä tilanteesta onnellinen, ja lapsikin tykkää. viikonlopputurnaukset antavat sisältöä ja mukavia reissuja. en kyllä mitenkään kehuskele asialla. 

kaikesta sitä voi mielensä pahoittaakin mitä näitä kommentteja lukenu. 

jos istuttaisiin vaan kotona niin lapsi hyppisi pitkin seiniä. joukkueessa oppii toimimaan ryhmässä ja saa purkaa energiaa. 

Kolme kertaa viikossa toisella ja toisella neljästä viiteen kertaa. Jääurheilua molemmilla. 

Työssäni olen huomannut että niillä lapsilla, joilla on vanhemmat edelleen yhdessä ja jokin harrastus - on vähän tai ei ollenkaan köytösongelmia,  psyk ongelmia tai ADHD:tä ja koulu menee yleensä hyvin. 

Harrastus tukee koulumenestystä ja hyvinvointia. Siihen kannattaa panostaa. Ne lapset, joilla ei ole harrastuksia ovat aika reppanoita useimmat.

"Entäpä jos lapsella sattuisi olemaan vanhat ja sairaat isovanhemmat, jotka tarvitsisivat sinua? Moni meistä joutuu tekemään tällaisiakin valintoja. Menevätkö lapsen harrastuksen korvaamattomat tai vaihtoehtoisesti hyvin lyhytaikaisiksi jäävät ystävyyssuhteet esimerkiksi oman isäsi tai äitisi edelle? Olisitko valmis myös itse vanhana siihen, että lapsesi asettaisi lapsensa harrastuksen samalla tavalla etusijalle?"

Todellakin toivon, että lapseni aikuisena kuskaa omia lapsiaan harrastuksiin. Kysymyksenasettelusta on vaikea hahmottaa, mikä on perimmäinen ongelma. Onko oletus, että aikuisen lapsen tulee ryhtyä vanhempiensa omaishoitajiksi ja harrastuksiin ei saa kuskata? Vanhempana olevan ihmisen ensisijainen tehtävä aina on huolehtia lapsistaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. Totta kai omia vanhuksia on hyvä nähdä ja auttaa, mutta ei vanhus voi mennä vanhemman vanhemmuusvelvollisuuksien edelle. 

Mitä tulee keskustelun statuspointteihin - entä sitten? Jos lasten harrastukset tuovat joillekin vanhemmille myös statuksen tunnetta, niin mitä sitten? Miksi se olisi ongelma tai negatiivinen asia? Miksi vanhempi ei saisi tuntea ylpeyttä ha onnea lastensa harrastuksista, jos harrastukset ovat lapselle mieluisia?

Lapsen ikä olisi aika oleellinen tieto.

Meidän 7-vuotiaalla on kolme harrastusta, kutakin kerran viikossa. 5-vuotiaalla yksi harrastus kerran viikkoon.

Mielestäni ihan järkevää näin. Vanhempi harrastaa monipuolisesti urheilua ja musiikkia,  mutta jää myös vapaa-aikaa. Nuoremalla riittää nyt kerta viikkoon, mutta se on ollut tosi hyödyllinen. Oppinut toimimaan itsenäisemmin eikä aina tarvitse olla kiinni äidissä, isässä tai isosisaruksessa.

Vierailija kirjoitti:

Neljänä ja se on fiksua, koska:

1. Jää vielä riittävästi lepopäiviä

2. Kaikki aika ei kulu medialaitteiden ja somen parissa. Kun nyt näkee mitä kuraa-, onnettomuutta ja henkisiä ongelmia nuo kanavat tuottavat niin siitä erossa pysyminen on voimavara.

3. Ei ole aikaa myöskään pahantekoon tai päihteiden käyttöön ja fyysinen kunto pysyy hyvänä

Hirmuisen naiivi tuo ajatus, että urheilu pitäisi nuoren poissa pahanteosta ja päihteiden käytöstä. Omana aikanani juuri ne joukkueurheilijat ryyppäsivät, ja uutisten perusteella edelleen monessa seurassa sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä tässä tosiaan on jokin selitys, esimerkiksi että ne samat nuoret, jotka ovat kiinnostuneita joukkueurheilusta, ovat kiinnostuneita myös päihteistä. Liittyyhän se melko suoraan eräisiin fanikulttuureihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljänä ja se on fiksua, koska:

1. Jää vielä riittävästi lepopäiviä

2. Kaikki aika ei kulu medialaitteiden ja somen parissa. Kun nyt näkee mitä kuraa-, onnettomuutta ja henkisiä ongelmia nuo kanavat tuottavat niin siitä erossa pysyminen on voimavara.

3. Ei ole aikaa myöskään pahantekoon tai päihteiden käyttöön ja fyysinen kunto pysyy hyvänä

Hirmuisen naiivi tuo ajatus, että urheilu pitäisi nuoren poissa pahanteosta ja päihteiden käytöstä. Omana aikanani juuri ne joukkueurheilijat ryyppäsivät, ja uutisten perusteella edelleen monessa seurassa sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä tässä tosiaan on jokin selitys, esimerkiksi että ne samat nuoret, jotka ovat kiinnostuneita joukkueurheilusta, ovat kiinnostuneita myös päihteistä. Liittyyhän se melko suoraan eräisiin fanikulttuureihin.

Vähän kaukaa haettua. Yleisesti tavoitteelliset harrastukset kyllä vähentävät päihdeongelmien kehittymistä. Yksittäistapauksia aina voi olla.