Milloin te opitte, että raha ei tee onnelliseksi
Tätä samaa kitinää, päivästä toiseen, eikö tuo ala jo masentamaan itse valittajaakin
Kommentit (122)
Minulle ihan pelkästään se, että tilillä on rahaa, tuo onnea. Se on siellä turvana jos tulee vastoinkäymisiä elämässä. Sairastuessa, puolison kuollessa tai vastaavassa tilanteessa olisi kamalaa jos tulisi vielä rahahuolia päälle.
Raha myös antaa minulle mielenrauhaa siitä, että läheiseni pärjäävät sen jälkeen kun minusta aika jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee. Raha ei tee onnelliseksi ihan niiko sanotaankin. Mitä jos saat haimasyövän? Kuvitteletko, että se poistuu rahalla? Länsimaalaiset ihmiset on aivopesty markkinavoimien toimesta uskomaan, että raha ja sillä ostettu turha krääsä tekisi onnelliseksi ja näin saadaan ihmiset raatamaan oravanpyörässä.
Minä maksan rahalla!!! vakavan sairauden vakuutusta, jotta sairastuessani vaikkapa siihen haimasyöpään saan lisää rahaa!!!, jonka turvin voin hankkia itselleni parhaan hoidon, minkä sairauteni puitteissa on mahdollista, ehkä vielä kokea jonkun hienon elämyksen tai haaveen täyttämisen ennen kuolemaani ja mikä tärkeintä, turvata rakkaitteni taloudellista turvallisuutta kuoleman jälkeen, sillä kappas kehveliä, siihenkin tarvitaan rahaa.
Tuossa nyt listattuna muutama tapa, millä haimasyövän saatuani käytän rahaa onnellisuuteni lisäämiseen.
Se on eri asia kuin se että itse raha tekisi onnelliseksi. Ymmärtäkää nyt jo mistä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ihan pelkästään se, että tilillä on rahaa, tuo onnea. Se on siellä turvana jos tulee vastoinkäymisiä elämässä. Sairastuessa, puolison kuollessa tai vastaavassa tilanteessa olisi kamalaa jos tulisi vielä rahahuolia päälle.
Raha myös antaa minulle mielenrauhaa siitä, että läheiseni pärjäävät sen jälkeen kun minusta aika jättää.
Kyllä mutta kyseessä oli se että se itse raha ei tee ketään onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että se vanhus joka kuristui kuoliaaksi, olisi ollut onnellisempi ja pitkäikäisempi jos olisi pystynyt ostamaan itselle parempaa hoitoa kuin kiinni sitomista.
Ei välttämättä ole siitäkään kysymys. Jokainen kuolee Jumalan valitsemalla tavalla ja aikana, meidän tulee miettiä miksi näin kävi ja onko tässä vakavampikin kysymys koko valtiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee. Raha ei tee onnelliseksi ihan niiko sanotaankin. Mitä jos saat haimasyövän? Kuvitteletko, että se poistuu rahalla? Länsimaalaiset ihmiset on aivopesty markkinavoimien toimesta uskomaan, että raha ja sillä ostettu turha krääsä tekisi onnelliseksi ja näin saadaan ihmiset raatamaan oravanpyörässä.
Haimasyöpäpotilas voi ostaa rahalla parempaa hoitoa, ja apupalveluita.
Jos olisi pakko olla haimasyöpäpotilas, niin olisin paljon mieluummin rikas haimasyöpäpotilas kuin köyhä.
Ei välttämättä pysty ostamaan rahalla aina parempaa eikä välttämättä ole edes parempaa saatavilla rahallakaan. Kalliimpi ei ole edes aina parempi. Välttämättä ei tule edes mieleen kaikkia vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ihan pelkästään se, että tilillä on rahaa, tuo onnea. Se on siellä turvana jos tulee vastoinkäymisiä elämässä. Sairastuessa, puolison kuollessa tai vastaavassa tilanteessa olisi kamalaa jos tulisi vielä rahahuolia päälle.
Raha myös antaa minulle mielenrauhaa siitä, että läheiseni pärjäävät sen jälkeen kun minusta aika jättää.
Kyllä mutta kyseessä oli se että se itse raha ei tee ketään onnelliseksi.
Ilman rahaa tuota turvaa ei olisi. Eli kyllä tässä nimenomaan se raha on se joka onnea tuo.
Raha tuo mahdollisuuksia. Se, että on mahdollisuuksia on nimenomaan yksi onnen peruspalikoista. Ei välttämättä edes tarvi niitä asioita tehdä mitä rahalla saa, pelkästään se tieto että halutessaan voi, tuo onnea ja turvaa.
Entäs jos on rahaa mutta ei mitään mieltä käyttää sitä mihinkään? Ei tiedä mitä sillä tekisi? Miettikääs hieman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ihan pelkästään se, että tilillä on rahaa, tuo onnea. Se on siellä turvana jos tulee vastoinkäymisiä elämässä. Sairastuessa, puolison kuollessa tai vastaavassa tilanteessa olisi kamalaa jos tulisi vielä rahahuolia päälle.
Raha myös antaa minulle mielenrauhaa siitä, että läheiseni pärjäävät sen jälkeen kun minusta aika jättää.
Kyllä mutta kyseessä oli se että se itse raha ei tee ketään onnelliseksi.
Ilman rahaa tuota turvaa ei olisi. Eli kyllä tässä nimenomaan se raha on se joka onnea tuo.
Joo tuo onnea mutta ei tee onnelliseksi. Jotenkin ilmeisesti vaikea ymmärtää käsitteitä.
Laitan kaiken mahdollisen palkasta säästöön ja tavoittelen taloudellista riippumattomuutta. Todellakin raha tuo onnen ja vapauden, ettei tarvitse 70-vuotiaaksi saakka raataa työelämässä, vaan saisi joskus nauttia elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo oppinut. Vaikken ole rikas, niin on kuitenkin hyvät tulot ja sinkkuna rahaa on käyttöön ihan kivasti. Silti olen yksinäinen ja surullinen. Ei edes oikein huvita käyttää sitä rahaa juuri mihinkään kuin pakolliseen, koska yksin minusta kaikki jutut on vähän tylsiä. Toisaalta jos vielä olisi rahapulakin ja täytyisi sitä stressata, yksinäisyyden lisäksi, niin kyllä se varmaan tekisi vielä onnettomammaksi.
Eli kai se niin on kuin sanonta sanoo, että raha ei tee onnelliseksi, mutta sen puute tekee onnettomaksi.
Jos sulla ei olisi rahaa, et pelkästään stressaisi rahapulaa, vaan asuisit kadulla ja kuolisit nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Laitan kaiken mahdollisen palkasta säästöön ja tavoittelen taloudellista riippumattomuutta. Todellakin raha tuo onnen ja vapauden, ettei tarvitse 70-vuotiaaksi saakka raataa työelämässä, vaan saisi joskus nauttia elämästä.
Ajattelit sitten odottaa eläkeikään saakka että saisit rahalla elää? Oletko varma että elät enää silloin kun eläkeikäsi on käsillä? Oletko varma että olet silloin onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ihan pelkästään se, että tilillä on rahaa, tuo onnea. Se on siellä turvana jos tulee vastoinkäymisiä elämässä. Sairastuessa, puolison kuollessa tai vastaavassa tilanteessa olisi kamalaa jos tulisi vielä rahahuolia päälle.
Raha myös antaa minulle mielenrauhaa siitä, että läheiseni pärjäävät sen jälkeen kun minusta aika jättää.
Kyllä mutta kyseessä oli se että se itse raha ei tee ketään onnelliseksi.
Ilman rahaa tuota turvaa ei olisi. Eli kyllä tässä nimenomaan se raha on se joka onnea tuo.
Joo tuo onnea mutta ei tee onnelliseksi. Jotenkin ilmeisesti vaikea ymmärtää käsitteitä.
Ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää. Sinulle tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että se rahan tuoma turva aivan oikeasti tekee onnellisemmaksi. Ei se elämän tragedioita poista, mutta kyllä se poistaa monia huolia. Ne tragediat usein eivät rahasta ole kiinni, mutta kyllä niistä selviäminen on rahan avulla helpompaa kuin ilman.
Raha toki on välinearvo, ei itseisarvo, mutta ei se rahan merkitystä onneen himmennä.
Se, joka oikeasti on sitä mieltä ettei raha tuo onnea voi lahjoittaa kaiken rahansa pois. Tulisi nopeasti ikävä kyllä.
Pitäisikö naisten sitten vihdoin lopettaa miesten rahojen perässä juokseminen ja rahan takia pyllistäminen?
Jos raha tekisi onnelliseksi, rikkaat eivät tappaisi itseään.
Kyllä se tuo 500000€ OST:llä vaan tuntuu ihanalta.
Kyllä se tekee helpottuneeksi kun on joskus elämässä joutunut pärjäämään esim toimeentulotuella ja pienemmälläkin, kun sen jälkeen taloudellinen tilanne on parantunut niin että tilin saldo on esim 11179,85 € niin onhan sitä kiitollinen kun on enemmän mahdollisuuksia kuin silloin ennen
Minulle tuottaa joka päivä onnea ihana kotini jonka maisemia on nautinto katsoa. Myös hyvä asuinalue tuo onnea, lapsillani on hyvä elinympäristö täällä. Rahalla ostettua kaikki tämä.