Milloin te opitte, että raha ei tee onnelliseksi
Tätä samaa kitinää, päivästä toiseen, eikö tuo ala jo masentamaan itse valittajaakin
Kommentit (130)
Kaikki paska elämässä voi osua eteen oli rahaa tai ei. Silloin kun on paska tuulettimessa niin sekin on helpompi kestää kun on varaa maksaa edes laskunsa eikä joudu kaiken paskan keskellä vielä ulosotonkin hampaisiin.
Ne keitä raha ei tee onnelliseksi ei tee kyllä mikään muukaan. Tyytymättömyys on asenne ja sen ei syy ole raha.
Sitten kun on perustarpeet ja haaveet toteutettu, niin rahan merkitys onnellisuuden kannalta vähenee.
En minä onnea tarvitse, olen jo, mutta rahasta on uupelo.
Asennekysymyshän tuo on, joillekin ei vaan riitä mikään. Raha kyllä helpottaa elämää ihan hitosti, taloudellinen stressi kaiken muun lisäksi olisi vielä enemmän hanurista. Siksi on kyllä onnellisemmassa asemassa, jos sentään elämä on edes taloudellisesti turvattu.
Lapsena olin kohtalaisen onnellinen, vaikka meillä ei ollut rahaa. Melkein kaikki muutkin oli yhtä köyhiä meidän kylällä ja aina pystyi vertaamaan omaa elämää kylän rapajuoppoihin, meidän omaisuutta ei edes heitetty kodista pihalle eikä saatu häätöä.
Mutta kun olen saanut oikeita töitä, raha on tuonut onnea. On vain paljon kivempaa kun voi syödä sitä ruokaa mitä tahtoo ja asua lämpimåssä talossa jossa tulee hanasta lämmintä vettä. Erityisen kivaa on, että kodinkoneen hajotessa tai lemmikin sairastuessa on rahaa ostaa uusi kone ja hoidattaa lemmikki. Raha tuo onnea kohtuulliseen tulotasoon asti ainakin.
Juuri tämän vuoksi hallitus kannustaa teitä tuhlaamaan kaikki rahat mahdollisimman turhaan. Tulette näin onnellisimmiksi, kun ei tarvitse kantaa harteilla omaisuuden taakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena olin kohtalaisen onnellinen, vaikka meillä ei ollut rahaa. Melkein kaikki muutkin oli yhtä köyhiä meidän kylällä ja aina pystyi vertaamaan omaa elämää kylän rapajuoppoihin, meidän omaisuutta ei edes heitetty kodista pihalle eikä saatu häätöä.
Mutta kun olen saanut oikeita töitä, raha on tuonut onnea. On vain paljon kivempaa kun voi syödä sitä ruokaa mitä tahtoo ja asua lämpimåssä talossa jossa tulee hanasta lämmintä vettä. Erityisen kivaa on, että kodinkoneen hajotessa tai lemmikin sairastuessa on rahaa ostaa uusi kone ja hoidattaa lemmikki. Raha tuo onnea kohtuulliseen tulotasoon asti ainakin.
Nimenomaan tämä tuo sitä onnea, varmuutta ja turvallisuudentunnetta elämään. Esimerkiksi nyt kun tarvitsi uudet talvikengät ja talvikengät, ja lisäksi uuden reitittimen kotiin ja uudet hautajaisvaatteet, niin oli kyllä ihanaa ja helppoa vaan mennä ja ostaa, eikä tarvinut erikseen suunnitella että millä budjetilla ja ajalla nuo olisi mahdollisuus hankkia.
Paljon onnellisempi olen ollut viime vuodet, kun tilillä on 60000 euroa, kuin olin siinä vaiheessa, kun tilillä oli 1000 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Paljon onnellisempi olen ollut viime vuodet, kun tilillä on 60000 euroa, kuin olin siinä vaiheessa, kun tilillä oli 1000 euroa.
Mulla on aika paljon enemmän, ja voin sanoa että onnea tuottaa mitä enemmän on. Ei ole vielä raja tullut vastaan. Kauniiseen kotiin hyvällä paikalla ja kauniilla maisemilla saa sijoittaa todella suuria summia, ainakin täällä Helsingissä.