Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Ap, Onko terapian tarkoitus rakentaa ihminen kestämään loukkauksia, alistumista ja väkivaltaa? 

Ei loukkauksia, alistumisia ja väkivaltaa, vaan normaalia elämää normaalin kommunikoinnin puitteissa. Normaaliin kommunikointiin kuuluu molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, mutta kummankaan ei tarvitse kulkea niillä munankuorilla.

Aloittajan viestistä tuli vahvasti vaikutelma, että läheinen on oppinut armollisuutta itselleen, mikä on toki hyvä asia, mutta kaikki pyörii vain oman itsen ympärillä. Terapian pitäisi opettaa ottamaan myös muiden tarpeita huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Toipumisessa erilaisista traumoista on sellainen vaihe - siis valmista ei tosiaankaan ole, mutta ollaan jo saatu jotakin aikaiseksi tässä vaiheessa ja oma olo on jo helpottanut usein paljonkin - jolloin toipujalla menee vähän överiksi. 

Tarkoitan tällä sitä, että juuri opitut uudet elämää ehkä suurestikin helpottavat tavat ajatella ja olla ikään kuin valtaavat tietoisuuden joksikin aikaa ja se ei todellakaan ole hauskaa ympäristölle, mutta on ihan normaali vaihe toipumisessa. Uskon oman kokemuksen perusteella (säädin oman pääni parempaan tasapainoon tuossa vuosituhannen vaihteessa), että tässä saattaa olla kyse ihan samasta. 

 

Siinä vaiheessa kun olin tehnyt ehkä kolmanneksen omasta toipumisestani - tämä nyt on tällainen näppituntuma-arvio - niin olin luultavasti todella rasittava ympäristölleni, sillä uudet juuri opitut tavat olla ja elää olivat todella pinnalla koko ajan. Ja niin pitääkin ehkä olla siinä

Miksi läheisiä ei tiedoteta näistä vaiheista ja mitä ne tarkoittavat? Jotta läheiset osaisivat suhtautua näihin vaiheisiin tilanteen vaatimalla tavalla.

Toisella tulee hoidosta johtuvia ylilyöntejä ja outoja reaktioita. Ja läheiset jätetään pimentoon ja kukin läheonen selviämään tilanteista miten parhaiten taitavat.

Tämä tiedon panttaaminen tuntuu ihan järjenvastaiselta ja ihmissuhteiden tahalliselta tuhoamiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aivan, olen menettänyt vanhemmat yläasteella ja kukaan ei voi kuvitellakaan miltä se tuntuu. Kun muilla on vanhemmat ja asiat hyvin ja joutuu silti kuulemaan muiden valitusta kaikesta ihan turhasta, muut tekee äitienpäivä kortteja ja itse katsoo vierestä ja haluaisi repiä ne kortitja huutaa että ette tiedä miltä musta tuntuu. Onneksi meistä rankemman lapsuuden kokeneista kasvaa yleensä selviytyjiä."

 

Repiä ne toisten tekemät kortit? Kenelläkään ei siis saa olla kivaa kun sinullakaan ei ole. Ei kannata myöskään kuvitella olevansa aikoa joka on kokenut vastoinkäymisiä, et vaan voi tietää tietää niistä toisten kokemuksista.

Huomaa että et ole koskaan menettänyt ketään etkä kokenut vastoinkäymisiä. Sinulle varmaan isovanhemmankin kuolema olisi maailman loppu, minä puolestaan olen selviytynyt niin rankoista asioista ettet osaa kuvitellakaan.

Vaikeaa kommentoida, kun en tiedä, mikä sinusta sitten on vastoinkäyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, Onko terapian tarkoitus rakentaa ihminen kestämään loukkauksia, alistumista ja väkivaltaa? 

Ei loukkauksia, alistumisia ja väkivaltaa, vaan normaalia elämää normaalin kommunikoinnin puitteissa. Normaaliin kommunikointiin kuuluu molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, mutta kummankaan ei tarvitse kulkea niillä munankuorilla.

Aloittajan viestistä tuli vahvasti vaikutelma, että läheinen on oppinut armollisuutta itselleen, mikä on toki hyvä asia, mutta kaikki pyörii vain oman itsen ympärillä. Terapian pitäisi opettaa ottamaan myös muiden tarpeita huomioon.

Aloittajan viesti jätti vahvan kysymyksen, mitä sellaista hän tarkalleen ottaen haluaisi vapaasti suustaan laukoa, joka toisen olisi terapian avulla pitänyt opetella kestämään. En ihan suoraan niele, että keskustelukumppanin arvostus ja kunnioitus olisi koskaan toteutunut tuon laukojankaan puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää mistä tämä lainaus on.

Mutta joka tapauksessa se kuvaa hyvin omaa tilannettani terapiaan menneen ystäväni kanssa. Yhtäkkiä minulle ilmestyi roolivaatimus, että minun pitää olla vapaa-ajan terapeutti. I didn't sign for that!

En voi enää olla oma itseni, sillä minun päälleni kaadetaan milloin mitäkin roolia. Ystävän mielessä menee täysin sekaisin hänen oma persoonansa, vanhempiensa persoonat, minun persoona ja terapeutti. Kun hän on selvästikin jollain tasolla ymmärtänyt, että hän on persoonaltaan huijari, niin hän syyttää minua huijaamisesta. Hän tietää myös, että vanhempansa ovat aikamoisia totuuden muokkaajia (=valehtelijoita), ja nyt hän syyttääkin minua valehtelijaksi. Ja kun en myönnä valehtelua - en tietenkään, kun en ole valehdellut - niin hän analysoi, että en ole sinut näiden minun pimeämpien puolien kanssa, ja siksi torjun ne. Hohhoijaa!

Ilmeisesti pitäisi myöntää tekoja, joita en ole te

Ottaisin etäisyyttä tuohon ihmiseen. On sinullakin lupa pitää omat rajat, et ole hänen palvelijansa. Tuo suhde ei ole terveellinen kummallekaan.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä paapominen on aliarvostettua. Jos ei pidä siitä, että läheinen alussa pistää rajoja voimakkaasti ja pitkälle, sekä priorisoi vihdoin itsensä ja oman hyvinvointinsa, aina voi vetäytyä etäämmälle. Pysyä itse kaukana ja paapoa itseään.

Juuri näin 👍

Vierailija kirjoitti:

Ap, Onko terapian tarkoitus rakentaa ihminen kestämään loukkauksia, alistumista ja väkivaltaa? 

Sen tarkoitus on vahvistaa sinua henkisesti, että et alistu, ota vastaan epäkunnioittavaa käytöstä. Et myöskään siedä henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Pysyt kaukana ihmisistä, jotka eivät ota vastuuta omasta hyvinvoinnista. Oli sitten kyse mielen tai päihdeongelmasta. 

Sivusta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla ja osalla keskustelijoista on huomio pelkässä omassa navassa ja omassa kuvitellussa paremmuudessa. Että muut menevät ihan terapiaan asti, jotta osaisivat tulla toimeen hänen tai muiden kanssa entistä paremmin. Eihän sinne siksi mennä. 

Kaverini meni terapiaan mm. yksinäisyyden vuoksi. Miten häntä auttaa se, että hän on nykyään ilkeä riidanhaastaja ja menettänyt kaikki kivat ja kiltit ystävänsä?

Kuulostaa siltä, että kaverisi pääsi kurjista tyypeistä eroon ja sai parempia ystäviä. Te ns. kivat ja kiltit viihdytte varmasti keskenänne kuten aiemminkin, kun kaverisi kerran oli teistä huolimatta yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten empatiaa ihmisille opettaa kuulemma lemmikit lapsuudessa. Eli vaikka ois paskat vanhemmat, niin jos on lemmikki, niin sen avulla oppii empatiaa.

 

Repiihän ne jotkut jo lapsena niitä siipiä kärpäsiltä ja mehiläisiltä ja muuta ettei sitä empatiaa kaikille ilmaannu. Jotkut vaan syntyy pahoiksi.

Ihmislajin historia on täynnä monenlaista pahuutta, sotia ja ihmis- ja eläinuhrausta jne. Uskoisin, että kaikki ihmiset syntyvät luontaisesti nykymääritelmän mukaan pahoiksi ja jos he eivät ympäristöstään, kultturistaan opi empatiaa, sellaisina pysyvät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on uhota, että on selviytynyt rankemmista asioista. Sinullekin varmaan on järjestetty sijoitus ja elatus, kuten alaikäisille aina. 

Eihän tuo uhoaja terve ole, oli sitten tosissaan tai trolli, mutta on aivan järjetöntä ja julmaa vähätellä lapsen kokemusta molempien vanhempien menettämisestä vain siksi, että yhteiskunta hoitaa sijoituspaikan ja elatuksen. En tiedä, oletko sama kirjoittaja, joka on pilkannut orvoksi jääneitä lapsia koko ketjun matkalta. Jokin sinulla on selvästi kuitenkin pahasti pielessä. 

Eri

Ei kukaan vähätellyt kokemusta, vaan kommentoitiin tuota hänen uhoaan siitä, että kenelläkään toisella ei muka olisi ollut niin rankkaa. Samoin varmaan tuota hänen fantasiaa toisten tekemien äitienpäiväkorttien repimisestä ja toisille huutamisesta ja uhittelusta.

Jo tuossa kursiivilla lainatussa näkyy julma ja asiaton vähättelevä lause. 

Taas eri

Pitäisi tiedostaa että meillä jokaisella,  myös terapiassa käyvän ihmisen läheisillä, on oikeus pitää kiinni omista rajoistamme. Jos voimavarat eivät riitä kuuntelemaan terapian voimaannuttaman ihmisen kommentteja tai toteuttamaan vaatimuksia niin jokainen voi itse päättää oman jaksamisensa rajat. Joskus paras ratkaisu molemmille on vähentää kanssakäymistä. Ja jos on terapiassa oppinut että joku ihminen jatkuvasti kohtelee itseä huonosti, miksi edes haluaisi olla tekemisissä hänen kanssaan enää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on uhota, että on selviytynyt rankemmista asioista. Sinullekin varmaan on järjestetty sijoitus ja elatus, kuten alaikäisille aina. 

Eihän tuo uhoaja terve ole, oli sitten tosissaan tai trolli, mutta on aivan järjetöntä ja julmaa vähätellä lapsen kokemusta molempien vanhempien menettämisestä vain siksi, että yhteiskunta hoitaa sijoituspaikan ja elatuksen. En tiedä, oletko sama kirjoittaja, joka on pilkannut orvoksi jääneitä lapsia koko ketjun matkalta. Jokin sinulla on selvästi kuitenkin pahasti pielessä. 

Eri

Ei kukaan vähätellyt kokemusta, vaan kommentoitiin tuota hänen uhoaan siitä, että kenelläkään toisella ei muka olisi ollut niin rankkaa. Samoin varmaan tuota hänen fantasiaa toisten tekemien äitienpäiväkorttien repimisestä ja toisille huutamisesta ja uhittelusta.

Varsinkin kun kertoo olleensa yläasteella vanhempien kuollessa, ei siis mikään ihan päiväkoti-ikäinen pikkulapsi, jolla impulssikontrolli vaiheessa.

Mitä vähättelevää on todeta, että on järjestetty sijoitus ja elatus, kun näin on todellisuudessa tapahtunut? Uhoaja itse voisi sen sijaan katsoa peiliin ja miettiä mitä itse sanoi.

Tässä keskustelussa huomaa kuka on ja kuka ei ole kokenut oikeita vastoinkäymisiä.

Meillä meni välit juuri tällaisen terapia ja omia rajoja-juttuja höpöttävän paritalonaapurin kanssa. Hehkutti somessa itseään ja ystävällisyyttä muita kohtaan. Todellisuudessa meidän olisi jatkuvasti pitänyt hoitaa hänen lapsiaan, ruokkia ja kuskata heitä harrastuksiin(samaa ikää omien lasten kanssa). Aikaisemmin joustavasti vuorotellen hoidettiin pihahommat ja lumityöt, nekin lopetti kokonaan. Hänen miehensä teki reissutöitä, ja meille siis yritti "delegoida" hoidettavia asioita.

Masentuneiden ja terapioitavien kanssahan se ei muuta olekaan kun jatkuvaa kilpailua siitä kenellä on asiat kurjemmin. Itse sain tuosta osani kun mistään ei olisi saanut valittaa kun toisella oli aina asiat huonommin ja joku kitisemisen etuoikeus. Tässäkin ketjussa syyllistävä sävy niitä kohtaan jotka on masentuneen kanssa lähteneet yrittämään ja ollutkin liian iso pala. No mitä siinä voi muutakaan odottaa, harmittaako etteivät sietäneet masentuneen oikkuiluja ja parantaneetkaan. Hieman lumihiutalemaisen oloista meininkiä.

Niin. Taitaa terapiassa olla pelkkiä uhreja ja vankilassa pelkkiä syyttömiä.

Ero näissä kuitenkin on, että vankilassa kukaan ei näille vakuuttele, että varmasti olet ihan syyttömänä joutunut vankilaan. Terapiassa sitä uhriasemaa kuitenkin vahvistetaan. Ehkä ei kuuluisi mennä niin, mutta monella on silti sellaisesta kokemusta.

Tyypillisin tilanne on kylläkin se, että terapiaan hakeutuu hämmentynyt, ahdistunut, masentunut, huonosti voiva ja itseään vihaava ja surkeana pitävä, ehkä joskus läheisilleen "ilman järkevää syytä räjähtelevä" ihminen, joka ei tarkkaan tiedä, mistä kaikki johtuu. Siellä sitten jutellaan elämästä, menneisyydestä, ajankohtaisista tapahtumista, läheisistä ja heidän sanomisistaan ja teoistaan, ja aika usein alkaa löytyä kuvioita, joissa läheiset kohtelevat jatkuvasti enemmän tai vähemmän huonosti tai epäreilusti.

Joskus terapiaan tulevalla on myös jo jonkinlainen intuitio siitä, että tällaiset asiat ovat pielessä, mutta tätä ei moni terapeutti osaa tulkita oikein vaan lähtee liikkeelle ajatuksesta, että potilas tulee terapiaan syyttämään muita ja "hakemaan vahvistusta sille". Ts. että potilas on narsistinen tms. Tämä ei tietenkään johda mihinkään hyvään. Oikeat narsistit harvoin terapiaan hakeutuvat, he eivät halua siitä maksaa (sehän on kallista!) eivätkä ylipäätään usko, että kenelläkään mielenterveysammattilaisella ylipäätään voisi olla heille mitään annettavaa. 

"Helppohan se on uhota, että on selviytynyt rankemmista asioista."

Ihmettelen lähinnä sitä, miksi joku uhoaa selvinneensä rankemmista asioista. Rankemmista verrattuna mihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä paapominen on aliarvostettua. Jos ei pidä siitä, että läheinen alussa pistää rajoja voimakkaasti ja pitkälle, sekä priorisoi vihdoin itsensä ja oman hyvinvointinsa, aina voi vetäytyä etäämmälle. Pysyä itse kaukana ja paapoa itseään.

Niinpä. Ei tainnut nämä terapiaan patistajat tajuta että terapeutti onkin sitä mieltä että heillä viiraa ja minun täytyy nimenomaan suojella heiltä itseäni. Haukkuivat hulluksi yms, mutta terapiassani huomattiin että hullut läheiseni uuvuttivat minut lähes burnoutin partaalle.

Heh,  minun varsin dysfunktionaalinen lapsuuden perheeni käytti minua syntipukkina ja kaiken ikävän kohteena, siis likakaivona. Lopulta nelikymppisenä kyllästyin ja estin kännykät ja laitoin ovet lukkoon. Nämä kovasti painostivat minua terapiaan, jotta kaikki olisi taas kuten ennenkin. Siis että kävisin terapiassa korjaamassa itseni ja sitten välit palautuisivat taas normaaleiksi, kuten he asian ilmaisivat.

No enpä mennyt. Ihan kamala ajatus, että minä maksaisin itseni kipeäksi, jotta jaksaisin olla edelleen heille syntipukkina ja mustana lampaana. Paljon parempi vaan jättää koko pska taakseen ja keskittyä elämän hyviin puoliin. Tästä on nyt kymmenisen vuotta ja se on ollut elämäni parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekstistäsi päätellen sinäkin olet käynyt terapiassa, vai mistä ihmeestä tiedät nuo kaikki ammattisanat? Kaveriltasiko?

 

Tätä jäin miettimään. Teksti on niin feikki kuin olla voi. Terapeuttiko sen kirjoitti vai alan opiskelija vai ChatGpt:lläkö kaikki fantstut muotiilmaisut oli osattu listata. Oikea maallikkoihminen, joka ei itse ole ammittiterapeutti, ei käytä sanoja tuolla tavalla. Tämä oli kuin wordissa pitkään hiottu miniessee.

Tuntukoon aloitus teistä feikiltä tai tekoälyesseeltä. Silti minunkin läheiseni alkoi parin vuoden terapiassa käymisen jälkeen viljellä puheessaan juuri tuollaisia terapeutilta opittuja termejä. Terapia jatkuu edelleen ja termit vilisevät puheessa edelleen. Aiemmin tuo ihminen ei ollut kiinnostunut psykologiasta lainkaan, joten puheen muutoksen todellakin huomasi.