Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.
Läheiseni on ollut terapiassa vuosia. Hän osaa nyt nimetä tunteitaan, käyttää sanoja kuten turvattomuus, rajat, traumaattinen kokemus ja olla totta omana itsenään. Hän on oppinut puhumaan kauniisti itselleen ja vaatimaan itselleen parempaa.
Nyt kaikki, mikä ei tunnu hyvältä, on väärin sanottu. Kaikki, mikä ei ole pehmeää, on emotionaalisesti turvatonta. Jos sanon jotain suoraan, hän vetäytyy tai suuttuu. Jos ehdotan, että ehkä hänkin voisi katsoa omaa toimintaansa kriittisesti, hän ilmoittaa, että minä en puhu hänen kanssaan kunnioittavasti.
Terapia on opettanut hänet vaatimaan turvaa mutta ei rakentamaan sitä itse. Se on opettanut hänet puhumaan tunteistaan mutta ei kestämään toisen ihmisen tunnesävyä, jos se ei ole hyväksyvä tai neutraali. Ja ennen kaikkea: se on tehnyt hänestä haavoittuvuutensa vartijan. Ei ihmisen, joka olisi oppinut kestämään elämää, vaan ihmisen, joka on oppinut odottamaan, että koko ympäristö järjestyy hänen haavoittuvuutensa ympärille.
Nyt jokainen väärä sävy on rajanylitys. Jokainen jämäkämpi lause laukaisee vanhan haavan. On kuin keskustelut olisivat muuttuneet terapian jatkoksi mutta minä en ole terapeutti, enkä halua olla.
Ja pahinta on tämä: jos en suostu siihen rooliin, jos en puhu "turvallisesti", hän vetäytyy, hiljenee, tai kertoo kokeneensa minut uhkaavana. Ikään kuin ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla ikään kuin koko ajan joku lapsi kuuntelisi.
En tiedä, missä vaiheessa terapia lakkasi olemasta parantumista varten ja muuttui uudeksi normiksi, jota kaikkien muidenkin pitäisi noudattaa. Missä vaiheessa ihmisen haavoittuvuus muuttuu syyksi vaatia muilta käytöstä, jota kukaan ei osaa luonnostaan? Entä minä? Olen alkanut pidätellä itseäni, koska tiedän, että yksikin väärä sana voi tehdä hänelle "turvattoman olon".
Kommentit (518)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko palstalla yhtään terapeuttia joka voisi tästä antaa mielipiteensä. mistä tietää jos hoito meneekin pieleen ja ihmisestä tulee nillittävä uhriutuja?
Eihän niiden mielestä mikään mene koskaan pieleen tietenkään, vaan terapia auttaa aina ja joka ikisen kannattaa tulla terapiaan.
Kuten joku jo aiemmin sanoi, niin terapeutilla on tuossa asetelmassa ylivalta. Jos asiakas tai asiakkaan läheinen huomaa, että terapia menee mönkään, niin miten ihmeessä sen ikinä todistaa. Ei mitenkään. Terapeutti voi aina sanoa, että taantuminen kuuluu terapiaan tai että hän ei ole vastuussa asiakkaan teoista. Jolloin edes asiakkaan toteuttama päiviensä päättäminen ei ole merkki pieleen menneestä terapiasta.
Ja kun Valviralle ei pieleen menoa pysty todistamaan, niin terapeutti ei saa edes huomaut
Asiakas itse voi sentään lopettaa terapian, jos huomaa taantuvansa liikaa tai että terapiasta ei ole yhtään mitään apua.
Mutta jos läheinen huomaa ongelmia, joita asiakas itse ei myönnä, niin läheisen näkemystä ei kuuntele kukaan. Terapeutti tuskin on kiinnostunut jostain maallikkoläheisen näkemyksestä, sillä terapeutilla ei ole mitään aikomusta vaihtaa menetelmiään tai luopua asiakkaastaan. Ja viranomaiset toteavat vain, että emme voi tietää mitä terapiassa tapahtuu, joten ei voi mitään.
Siinä ei sitten auta läheisen muu kuin odottaa, että tuo läheinen tappaa itsensä, tekee väkivaltarikoksen tai jotain muuta vastaavaa, josta tulee viranomaisseurauksia. Silti tuokaan ei välttämättä aiheuta sitä, että se liitettäisi mitenkään terapiaan.
Nämä tilanteet ovat läheisille aivan toivottomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla "
Eikö tämä ole normi elämässä ylipäätään?
Mitkä tilanteet vaativat kärjistyneesti, ilkeästi, kiihtyneesti tai ärsyyntyneesti puhumista? Siis jatkuvasti toistuessaan, ollessaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onko tuossa kyse siitä, että joudut varomaan omia sanomisiasi, vaiko vain opettelemaan omien tunteidesi hallintaa ja rakentavampaa ilmaisutapaa ap? Näillä kahdella on eroa.
Ai, että pitää olla kun munankuorilla muiden kanssa , ettei vaan sano mitään mistä joku voi loukkaantua? Mistäs sen sitten tietää, mistä kaikesta joku voi loukkaantua? Kun ollaan kuitenkin erilaisia ihmisiä kaikki? Hiljaa vissiin kannattaa olla, ettei loukkaa ketään. On todella raskasta olla tämmösten loukkaantujien lähellä missä vaa
Normaalisti täytyy voida olla, mutta turha toisen "kasvattaminen" ja valistaminen ei sinulle kuulu eikä ole sinun hommasi. Itsekästähän sekin on valittaa, että kun minä en nyt tiedä miten päin olla tämän toisen muuttuneen käytöksen läheisyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa tuollaisen ihmisen kanssa joka on terapiassa ravannut koko aikuisikänsä ja tuo aloituspostaus tuntuu niiiiiin tutulta. Lapsia on niin ei viitsi erota.
Sairas ajatustapa sinulla. Juuri lasten takia nimenomaan tulisi erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täti sulkee välillä se koneen. KUKAAN ei lue.
Hyvää uutta vuotta sinullekin Huoris! Toivottavasti pukki toi villasukkia ja sähkökynttelikön.
Ihmettelinkin, kuka täällä multipeukuttaa :)Ei Herrajjumala, tuo huoristelija löysi jo tännekin.
En ole kirjoittanut tästä tutusta palstahullusta muihin ketjuihin. Mutta monihan hänet tunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla ystäväsi terapia meni pieleen mielestäsi?
Että ollaan alkupisteessä ja osataan lässyttää nonsenseä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa tuollaisen ihmisen kanssa joka on terapiassa ravannut koko aikuisikänsä ja tuo aloituspostaus tuntuu niiiiiin tutulta. Lapsia on niin ei viitsi erota.
Sairas ajatustapa sinulla. Juuri lasten takia nimenomaan tulisi erota.
Voi olla, mutta elättelen ajatusta ydinperheestä parhaana vaihtoehtona lapsille. Ei jaksa muutenkaan mitään erohässäköitä ja kai siihen toiseen on jo sit tottunut niin. Vaikka osaa kyllä olla rasittava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa tuollaisen ihmisen kanssa joka on terapiassa ravannut koko aikuisikänsä ja tuo aloituspostaus tuntuu niiiiiin tutulta. Lapsia on niin ei viitsi erota.
Sairas ajatustapa sinulla. Juuri lasten takia nimenomaan tulisi erota.
Voi olla, mutta elättelen ajatusta ydinperheestä parhaana vaihtoehtona lapsille. Ei jaksa muutenkaan mitään erohässäköitä ja kai siihen toiseen on jo sit tottunut niin. Vaikka osaa kyllä olla rasittava.
Siis ydinperhe vastuuttoman, sairaan ja manipuloivan vanhemman kanssa on sinusta lapsille hyväksi? Olisiko kannattanut miettiä lasten hankintaa toisenkin kerran, jos ei hyväksy avioeroa?
Uhriutuminen on ikiaikaisen itsesäälin nykyaikainen muoto. Lisäksi ajassamme ei ole muotia moraalinen itsetutkiskelu, vaan kaikki omat teot ovat oikea/väärä asetelmaltaan vain suhteellista, eli aina perusteltavissa. Sen sijaan muut tyrivät. Ja moni terapeutti ammattitaidoton ja Freudiin jumiin jäänyt.
Olen aina ollut sitä mieltä että terapiasta ei ole hyötyä kenellelään, mutta en saa sanoa sitä ääneen. Jos jollakin on pahoja pncelmia, sanotaan: "Mene terapiaan!", muttei haluta uskoa, että se on rahan tuhlaamista täysin hukkaan. Nyt ovat psykat huolissaan kun jotkut ihmiset sanovat että tekoäly on hyvä terapeutti. Kyllä, lässyttää itsestäänselviä mutta ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa tuollaisen ihmisen kanssa joka on terapiassa ravannut koko aikuisikänsä ja tuo aloituspostaus tuntuu niiiiiin tutulta. Lapsia on niin ei viitsi erota.
Sairas ajatustapa sinulla. Juuri lasten takia nimenomaan tulisi erota.
Näinpä, viimevuosikymmenet ovat osoittaneet että lasten ollessa pieniä, vanhempien eroamalla saadaan lisää työtä tulevaisuuden psykologeille. Työllä Suomi nousuun.
Vierailija kirjoitti:
Jepjep, terapeutti ei koskaan ota vastuuta yhtäön mistään vaikka olisi tuhonnut toisen elämän ja aivopessyt tekemään vaikka mitä.
Sellaiset salaliittoteoriat. Toisaalta psykoterapia ei auta mihinkään, toisaalta terapeutti on kieroutunut nero, joka pystyy manipuloimaan täysivaltaisen aikuisen jopa väkivaltaisiin tekoihin. Juu juu.
Kolmella eri terapeutilla käyneenä voin sanoa, että terapia voi mennä tosi eri suuntiin riippuen terapeutista. Ekan kanssa oli mielestäni hedelmällistä, mutta hänet jouduin vaihtamaan kun muutin. Toinen sai asiat jotenkin niin vinksalleen että ihmissuhteeni kärsi pahasti. Näin kärpäsissä härkäsiä ja syyttelin muita, katkoin välejä ja olin itsekeskeinen. Lopetin sen ken epäilytti koko homma, ja nyt vuosien päästä on taas terapeutti joka auttaa selviytymään elämässä eikä vaan uhriutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstistäsi päätellen sinäkin olet käynyt terapiassa, vai mistä ihmeestä tiedät nuo kaikki ammattisanat? Kaveriltasiko?
Luen paljon. Myös terapiakirjallisuutta. Ja kyllä, kaverereilta. Niitä on useampi jotka on käyneet terapian.
Psykologiserkkuni sanoi, että psykopaatin ja narsistin ympäriltä ihmiset joutuvat terapiaan, mutta ilmiön aiheuttaja itse senkun porskuttaa tajuamatta, että sinne terapiaan kuuluisi hän itse.
Juurikin tämä.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä että terapiasta ei ole hyötyä kenellelään, mutta en saa sanoa sitä ääneen. Jos jollakin on pahoja pncelmia, sanotaan: "Mene terapiaan!", muttei haluta uskoa, että se on rahan tuhlaamista täysin hukkaan. Nyt ovat psykat huolissaan kun jotkut ihmiset sanovat että tekoäly on hyvä terapeutti. Kyllä, lässyttää itsestäänselviä mutta ilmaiseksi.
Ihmisellä voi olla myös demoneja, jota ai:lla ei ole. Miten selitätte sen, että jonkun ihmisen seurassa alkaa tekemään mieli olutta ja toisen kanssa katsoa murhasarjoja? Tai jopa tappaa joku? Terapeutti ei ole mikään pyhimys. Sieltä voi tarttua kaikenlaista paskaa mukaan, mistä ei puhuta. En ikinä avautuisi tai ottaisi neuvoja vastaan ihmiseltä, tai menisi suljettuun tilaan tunneiksi, jota en tunne, kunnioita ja arvosta. Tarkkailkaa ajatuksianne. Kaikki eivät ole omianne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa tuollaisen ihmisen kanssa joka on terapiassa ravannut koko aikuisikänsä ja tuo aloituspostaus tuntuu niiiiiin tutulta. Lapsia on niin ei viitsi erota.
Sairas ajatustapa sinulla. Juuri lasten takia nimenomaan tulisi erota.
Voi olla, mutta elättelen ajatusta ydinperheestä parhaana vaihtoehtona lapsille. Ei jaksa muutenkaan mitään erohässäköitä ja kai siihen toiseen on jo sit tottunut niin. Vaikka osaa kyllä olla rasittava.
Siis ydinperhe vastuuttoman, sairaan ja manipuloivan vanhemman kanssa on sinusta lapsille hyväksi? Olisiko kannattanut miettiä lasten hankintaa toisenkin kerran, jos ei hyväksy avioeroa?
Joo joo, olisi kannattanut miettiä mutta olin tosi nuori ja tyhmä jo silloin kun lapsi tuli.
Mieheni sisar on laukannut terapiassa koko aikuisikänsä.On nyt jo yliviisikymppinen. Äärimmäisen raskas ihminen. Ammattiloukkaantuja ja pummii toisilta rahaa ja palveluksia minkä ehtii. Työnteko on myrkkyä ja töissä ollessaan saikuttaa koko ajan.
Iäkkäitä vanhempiaan hyväksi käyttää kaikin tavoin. Ajattaa yli 80-vuotiasta isäänsä 100 km matkaa edestakas kuskaamaan lapsiaan pikkurisahdusten takia. Äitinsä, minimieläkkeellä oleva kasikymppinen ostaa ja tekee tyttären perheelle ruuat. Lista on loputon. Sillä välin tämä kälyni lukee henkistä kirjallisuutta ja syventyy itseensä tullakseen paremmaksi ihmiseksi ! Terapiassa on saanut päähänsä meidän muiden tekemiä virheitä ja ilkeyttä häntä kohtaan. Siis ilkeyttä kun kaikkea tehdä ja makseta hänen puolestaan.
Olisi kiva tietää mistä tämä lainaus on.
Mutta joka tapauksessa se kuvaa hyvin omaa tilannettani terapiaan menneen ystäväni kanssa. Yhtäkkiä minulle ilmestyi roolivaatimus, että minun pitää olla vapaa-ajan terapeutti. I didn't sign for that!
En voi enää olla oma itseni, sillä minun päälleni kaadetaan milloin mitäkin roolia. Ystävän mielessä menee täysin sekaisin hänen oma persoonansa, vanhempiensa persoonat, minun persoona ja terapeutti. Kun hän on selvästikin jollain tasolla ymmärtänyt, että hän on persoonaltaan huijari, niin hän syyttää minua huijaamisesta. Hän tietää myös, että vanhempansa ovat aikamoisia totuuden muokkaajia (=valehtelijoita), ja nyt hän syyttääkin minua valehtelijaksi. Ja kun en myönnä valehtelua - en tietenkään, kun en ole valehdellut - niin hän analysoi, että en ole sinut näiden minun pimeämpien puolien kanssa, ja siksi torjun ne. Hohhoijaa!
Ilmeisesti pitäisi myöntää tekoja, joita en ole tehnyt ja myöntää sanoja, joita en ole sanonut. Olisiko hän sittenkään tyytyväinen, jos vain lähtisin mukaan leikkimään tuota hänen omaa päänsisäistä mielikuvutusmaailmaansa. No, en nyt kuitenkaan ajatellut lähteä tuohon mielikuvitusleikkiin, mutta usko terapiaan on kyllä tässä karissut. Tosiaan useampi vuosi hänellä jo terapiaa takana, ja on edellen aivan umpisekaisin. Nyt on sitä vain avoimemmin kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä vanhempansa menettänyt lapsi ole sen kummempi kuin kukaan, omassa käytökseltään vastaavat kaikki. Orpous ei ole peruste tai syy koskaan.
Toki jokaisen meistä on opittava elämään ympäröivän maailman kanssa niistä lähtökohdista, jotka kullakin on. Häiriökäyttäytyvän lapsen toimintaan tulee puuttua.
Pidän silti aika erikoisena aikuista, joka vuosien jälkeen näkee vaivaa mollatakseen juuri vanhempansa menettäneen lapsen/nuoren käytöstä keskustelupalstalla. Samoin näiden kirjoittajien, joiden mielestä vanhempien kuolema on ollut lapselle oikein.
Aivan, olen menettänyt vanhemmat yläasteella ja kukaan ei voi kuvitellakaan miltä se tuntuu. Kun muilla on vanhemmat ja asiat hyvin ja joutuu silti kuulemaan muiden valitusta kaikesta ihan turhasta, muut tekee äitienpäivä kortteja ja itse katsoo vierestä ja haluaisi repiä ne kortitja huutaa että ette tiedä miltä musta tuntuu. Onneksi meistä rankemman lapsuuden kokeneista kasvaa yleensä selviytyjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.
Eikö jossain vaiheessa tule halu jo ryömiä pois sieltä pumpulista oikeaan maailmaan? Jos sielläkin on oltu jo vuosia.
ei kaikilla, osa vain tykkää kieriä siinä huomiossa ja kun muut eivät jaksa enää säälitellä kymmeniä vuosia vanhoja juttuja, niin sitten alkaa turvattomuuspuhe. Ja ei, he eivät halua parantua sillä siihen pakettiin kuuluisi vastuunotto tulevaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä että terapiasta ei ole hyötyä kenellelään, mutta en saa sanoa sitä ääneen. Jos jollakin on pahoja pncelmia, sanotaan: "Mene terapiaan!", muttei haluta uskoa, että se on rahan tuhlaamista täysin hukkaan. Nyt ovat psykat huolissaan kun jotkut ihmiset sanovat että tekoäly on hyvä terapeutti. Kyllä, lässyttää itsestäänselviä mutta ilmaiseksi.
kyllä terapiasta on hyötyä, jos tavoitteena on käsitellä asia(t) päästä elämässä eteenpäin. Terapeuttejakin on monenlaisia ja toisten kanssa lähinnä vatvotaan että miltä nyt tuntuu. Sama pyskologeissa, työterveyspsykologilta kun haluaa konkreettista apua, niin sitä ei heru, mut lässytysseuraa näille uhriutujille on kyllä tarjolla.
Onko täällä muita, joita on pyydetty toisen ihmisen terapiaan mukaan? Minua on pyydetty kahdesti, enkä ole kummallakaan kerralla uskaltanut mennä. Koen, että pystyn juuri ja juuri pitämään oman pakkani kasassa, mutta ei ole voimavaroja osallistua toisen ihmisen terapiaprosessiin, josta on ollut sellainen kutina, että siellä nyt kovasti haetaan syntipukkeja ja syyllisiä. Olen ollut kovin tietoinen siitä, että toisen ihmisen terapia etenee hänen sisäisen maailmansa ja hänen subjektiivisen totuutensa varassa, eikä minulla ole halua sukeltaa siihen todellisuuteen yhtään syvemmälle.
Kieltäytyminen on ollut pettymys terapiassa kävijälle eikä sitä ole uskottu kerralla eikä kahdellakaan. Kauhea jankkaus, että pitäisi mennä kun terapeutin mielestä sitä ja tätä.
Tietääkö joku, miksi tuollaisia pyyntöjä edes esitetään? Minusta on jotenkin rajatonta sekoittaa ulkopuolisia johonkin noin kovin henkilökohtaiseen.