Lue keskustelun säännöt.
Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä
29.12.2025 |
Tiedättekö tällaisia pareja?
Mikä tähän ajaa?
Esim. yksin ei voi seurata mitään sarjaa, vaan sarja valitaan siten, että se miellyttää molempia ja sitä katsotaan aina yhtä aikaa.
Oman unirytmin mukaan ei toimita, vaan etsitään kompromissi, jonka mukaan mennään yhtä aikaa sänkyyn, aletaan nukkumaan samaan aikaan käsi kädessä ja herätään samaan aikaan. Syödään samaa ruokaa aina.
Nämä ihmiset eivät ikäänkuin ole itsenäisiä ja omia itsejään, vaan muokkaavat itsensä täydelliseen symbioosiin toisen kanssa. Miksi?
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
"Onko se yhdessä oleminen sinällään kovin arvokasta jos liimana toimii menetetty minuus ja itsenäisyyden puute"
Tuo on sellaisen ihmisen näkemys joka haluaa suhteen jossa yhteinen osuus on pieni viipale kakusta ja se on ihan ok silloin kun se riittää molemmille. Mukava järkiavioliitto on ideaali ihmisille joka ei halua suuria tunteita eikä himoa vaan pirkka-arki on se oma juttu.
Olen eri, mutta minusta lähinnä tuollainen "kaiken pitää olla samaa, kaikki pitää tehdä yhdessä" kuulostaa siltä Pirkka-arjelta. Ei intohimo ainakaan minusta tarkoita sitä, että pitää olla mahdollisimman samanlainen, kuin olisi sama ihminen kahdessa eri kehossa. Tuollainen symbioosi ilman persoonia olisi minusta lähinnä se järkiavioliitto. Suuriin tunteisiin ja himoon kuuluu nimenomaan se, että kumpikin nähdään yksilönä, itsestä erillisenä olentona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mikä vtun minuus."
Se, jota nykyään korostetaan lähes joka asiassa. MÄ ITTE. ITTE MÄ.
Periaatteena "mitä sä voit tehdä mun hyväks?" Kuuluisi olla: Mitä minä voin tehdä hyväksesi?
Vierailija kirjoitti:
Olet törmännyt tärkeään asiaan ap. Tämä ilmiö menee paljon syvemmälle kuin vain unirytmi ja sarjat. Perimmäinen syy miksi pitkästä parisuhteesta katoaa intohimo on se kun erillisyys puuttuu. Miten voit haluta jotain joka on sun iholla 24/7
Suosittelen tutustumaan David Schnarchin teorioihin ja kirjoihin
Jep, itsellä ainakin katosi intohimo suhteessa jossa oltiin liikaa yhdessä.
Yleensä tehdään niin kuin narsku haluaa ja toinen alistuu. Ehkä se päättävä osapuoli on tyytyväinen ja toinen kuvittelee olevansa.
Vierailija kirjoitti:
"Mikä vtun minuus."
Se, jota nykyään korostetaan lähes joka asiassa. MÄ ITTE. ITTE MÄ.
Periaatteena "mitä sä voit tehdä mun hyväks?" Kuuluisi olla: Mitä minä voin tehdä hyväksesi?
Nyt sekoitat itsekkyyden minuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla jos se heille toimii.
Itse kaipaan omaa tilaa, mieheni olisi varmasti mielellään myös symbioosimies jos sitä toivoisin, hän on niin joustava ja priorisoi minut kaiken edelle. Paitsi samaa ruokaa emme voisi syödä koska kokoeromme on massiivinen ja ruokavalio myös. Mies on pitkä, lihaksikas ja treenaa aktiivisesti. Itse olen liikunnallinen mutta lyhyt. Monet miehen ruuista ovat sellaisia etten suostuisi syömään. :D
Omat makuuhuoneet on myös, minun toiveestani. Mieskin tykkää että on oma, mutta olisi silmänräpäyksessä valmis myös samaan makkariin.
Nykyään ollaan molemmat etätöissä/kotoa käsin töissä vähän riippuen siitä kumman töitä tarkastelee niin kyllä tuo mielellään olisi ihan 247 symbioosissa. Ei johdu mistään oman persoonan tai identiteetin puutteesta ainakaan hänellä. Ehkä jos en itse olisi niin äksy liiasta läheisyydestä niin voitais olla tuulipuku-symbioosipari. :)
Vierailija kirjoitti:
"Mikä vtun minuus."
Se, jota nykyään korostetaan lähes joka asiassa. MÄ ITTE. ITTE MÄ.
Periaatteena "mitä sä voit tehdä mun hyväks?" Kuuluisi olla: Mitä minä voin tehdä hyväksesi?
Ei minuus ole itsekkyyden synonyymi. Sen sijaan tuollainen pakonomainen symbioosi kuulostaa enemmän siltä, että siinä sivuutetaan paitsi omat, myös sen toisen osapuolen tarpeet, toiveet, ajatukset. Eihän siinä todellakaan kysytä, mikä on toiselle hyväksi, vaan siinähän tavoitellaan vain illuusiota siitä, että pienintäkään erilaisuutta ei missään asiassa ole. Siinä illuusiossa häivytetään sitä, että ollaan kaksi erillistä yksilöä - vaikka nimenomaan parisuhteessa tunteet, halu ja yhteenkuuluvuuden tunne normaalisti kohdistuu siihen toiseen hänen yksilöllisen ainutkertaisuutensa vuoksi. Siksi ollaan suhteessa juuri hänen eikä jonkun toisen kanssa. Sairaalloisessa symbioosissa lähinnä vaikuttaa siltä, että ollaan suhteessa sen symbioosin kanssa, kuvitelman, illuusion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä vtun minuus."
Se, jota nykyään korostetaan lähes joka asiassa. MÄ ITTE. ITTE MÄ.
Periaatteena "mitä sä voit tehdä mun hyväks?" Kuuluisi olla: Mitä minä voin tehdä hyväksesi?
Nyt sekoitat itsekkyyden minuuteen.
Älä kaunistele.
Meillä on vähän tuollainen avioliitto! Mennään aina nukkumaan yhtä aikaa, herätään yhdessä, treenataan yhdessä jne. Molemmilla on tietysti omat työt, mutta muuten tykätään olla paljon yhdessä. Ja seksiäkin on 3x/vko, joten ei se himo katoa sillä, että viettää toisen kanssa aikaa :D
Tärkeää on erottaa toisistaan takertuminen/pakollinen yhdessäolo ja se, että elämät vaan natsaa hyvin yhteen. Me kumpikin seistään omilla jaloillamme ja ollaan itsenäisiä, mutta harrastukset ja muutenkin elämät vaan kietoutuvat yhteen. Hölmöähän se ois, että molemmat katsoo samoja sarjoja erikseen, kun voidaan katsoa yhdessä :D
Välillä mies saattaa katsoa omaa sarjaansa/pelata pleikkarilla kavereidensa kanssa ja minä luen makkarissa, mutta suurimmaksi osaksi töiden ulkopuolinen elämä vietetään yhdessä olemalla ja tekemällä.
Rakkautta on se, että haluaa jakaa elämänsä ja viettää aikaa toisen kanssa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä vtun minuus."
Se, jota nykyään korostetaan lähes joka asiassa. MÄ ITTE. ITTE MÄ.
Periaatteena "mitä sä voit tehdä mun hyväks?" Kuuluisi olla: Mitä minä voin tehdä hyväksesi?
Ei minuus ole itsekkyyden synonyymi. Sen sijaan tuollainen pakonomainen symbioosi kuulostaa enemmän siltä, että siinä sivuutetaan paitsi omat, myös sen toisen osapuolen tarpeet, toiveet, ajatukset. Eihän siinä todellakaan kysytä, mikä on toiselle hyväksi, vaan siinähän tavoitellaan vain illuusiota siitä, että pienintäkään erilaisuutta ei missään asiassa ole. Siinä illuusiossa häivytetään sitä, että ollaan kaksi erillistä yksilöä - vaikka nimenomaan parisuhteessa tunteet, halu ja yhteenkuuluvuuden tunne normaalisti kohdistuu siihen toiseen hänen yksilöllisen ainutkertaisuutensa vuoksi. Siksi ollaan suhteessa juuri hänen eikä jonkun toisen kanssa
Te luulottelette ulkopuolisina tuollaisen "symbioosin" olemassaoloa.
Kuulostaa enempi riippuvuudelta tai vallankäytöltä kuin normaalilta parisuhteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa enempi riippuvuudelta tai vallankäytöltä kuin normaalilta parisuhteelta.
Normaali eroavan puhetta.
Enmeshment ja eriytymättömyys. Nimenomaan minuus tulee rakentaa itsenäiseksi ja irti ulkoisista lähteistä. Moni ei eriydy koskaan ja varsinkin aikanaan siirrettiin odotuset ja toiveet suhteessa vanhempiin suoraan siihen puolisoon. Heti sodan jälkeen syntyneillä tämä on edelleen tyypillistä, jos sattuvat olemaan elossa. Jäätäviä taistelukenttiä tällaiset suhteet, kauhun tasapainoa. Tietyntasoinen eriytymättömyys on toki normijuttu ja se karisee psyykkisen kasvun myötä. Ja ei, kyse ei ole minä, minä, minä -hengestä, koska vain kypsä ihminen voi rakastaa kypsästi ilman toisen käyttämistä psyykensä jatkeena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.
Mikä vtun minuus.
Oma persoonallisuus, oma tahto, omat mielipiteet, omst mielenkiinnonkohteet, oma rytmi, omat ruokamieltymykset jne. jne.
Vielä pari sukupolvea sitten tuo oli varmasti ihan normaalia. Kaupungistuminen oli jo aiheuttanut sen, että yhteisöllisyys oli hiipumassa, ja aikuisiällä saatettiin muuttaa kauaskin kotipitäjästä. Mitään kunnollista keinoa pitää yhteyttä kauempana asuviin läheisiin ei kuitenkaan juuri ollut, ja työt sekä kotona että töissä pitivät vapaa-ajan vähissä ja ystävien hankkiminen ei ollut helppoa.
Mitä yritän sanoa, on se, että monilla ihmisillä se oma kumppani saattoi olla vuosien ajan ainoa läheinen aikuinen ihmiskontakti, oli sen kanssa hyvät välit tai ei. Tämän takia on olemassa niitä vanhoja kaunaisia aviopareja, joilla näyttää olevan kulissit tiukasti pystyssä. Kyse ei kuitenkaan ole kulisseista, vaan tottumuksesta ja vuosien varrella kehittyneestä riippuvuudesta. Yleensä he eivät oikeastikaan pärjäisi itsekseen. (Esim. mies ei osaa laittaa alkeellisintakaan ruokaa, eikä vastata puhelimeen, ja vaimo ei osaa ajaa autolla, eikä käydä ruokakaupassa)
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tehdään niin kuin narsku haluaa ja toinen alistuu. Ehkä se päättävä osapuoli on tyytyväinen ja toinen kuvittelee olevansa.
Tämä! Harvoin nämä suhteet on voimasuhteiltaan tasavertaisia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän tuollainen avioliitto! Mennään aina nukkumaan yhtä aikaa, herätään yhdessä, treenataan yhdessä jne. Molemmilla on tietysti omat työt, mutta muuten tykätään olla paljon yhdessä. Ja seksiäkin on 3x/vko, joten ei se himo katoa sillä, että viettää toisen kanssa aikaa :D
Tärkeää on erottaa toisistaan takertuminen/pakollinen yhdessäolo ja se, että elämät vaan natsaa hyvin yhteen. Me kumpikin seistään omilla jaloillamme ja ollaan itsenäisiä, mutta harrastukset ja muutenkin elämät vaan kietoutuvat yhteen. Hölmöähän se ois, että molemmat katsoo samoja sarjoja erikseen, kun voidaan katsoa yhdessä :D
Välillä mies saattaa katsoa omaa sarjaansa/pelata pleikkarilla kavereidensa kanssa ja minä luen makkarissa, mutta suurimmaksi osaksi töiden ulkopuolinen elämä vietetään yhdessä olemalla ja tekemällä.
Rakkautta on se, että haluaa jakaa elämänsä ja viettää aik
Te molemmat haluatte esim. katsoa täsmälleen samoja sarjoja? Vaikea uskoa, että joillain mieltymykset menisivät näin täysin yksiin.
Vaikea kuvitella tuollaista suhdetta introverteille.