Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisinä vanhempanne eivät enää pärjänneet ilman apua?
28.12.2025 |
Vähän kartoitan tilannetta, että missä iässä alkaa mennä toimintakyky siten, että tarvii ulkopuolista apua.
Mitä vaivoja vanhemmillenne tuli ja tosiaan se ikä, jolloin todettiin, ettei yksin pärjää tai että eivät edes keskenään enää pärjää.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas idioottimainen kysymys.
Aivan yksilöllistä.
Isoäitini on 97- vuotias, pärjää kotonaan. Käy itse kaupassa.
Mahdollisesti jotain tilastoa asiasta löytyy, muttei tältä palstalta ihmisten kokemusten perusteella mitään päätelmiä voi tehdäm
Minusta aihe on kiinnostava ja kysymys erinomainen juuri siksi, että vanheneminen on yksilöllistä. Muistathan, että ei ole pakko osallistua keskusteluihin, joita pitää idioottimaisina.
Mikä kysymyksessä on erinomaista? Ihminen voi ihan missä iässä tahansa joutua toisten huolehdittavaksi syystä tai toisesta. Mitä antaa nämä vastaukset kellekään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on nyt 79 v ja 81 v. Vielä toimivat normaalisti, pyöräilevät, kävelevät, tekevät puutarhatöitä ja ajavat molemmat autoa.
Noin oli meilläkin tai siis äidilläni ei ajokorttia koskaan ole ollutkaan, mutta muuten ja kaksi vuotta heillä on ikäeroakin. Kesäsin asuivat mökillä vielä kasikymppisinä ja kulkivat marjassa jne mutta sitten ihan puolessa vuodessa toisessa heistä alkoi ikääntyminen näkyä ja tuntua ihan vauhdilla. Viime kesänä eivät enää mökille sitten päässeetkään ja minusta nyt, noin kaksi vuotta äidin jälkeen on isälläkin sama ikääntymisrysäys alkanut. Sinänsä ymmärrettävää kyllä, koska on tuo puolison omaishoitaminen tosi raskasta. Itse en ole ihan niin ollut kiinni, mutta huomaan kyllä että en ole enää itsekään entiselläni vaan se jatkuva väsymys ym jättää kyllä jälkensä. Olen siis ollut apuna lomat ja vapaapäivät eikä ne kyllä lomalta tunnu millään mittarilla.
Vierailija kirjoitti:
Se tuli aika yhtäkkiä siinä vaiheessa kun toinen oli 82 ja toinen 80. Nyt pari vuotta myöhemmin heistä nuorempi eli isäni siis pärjäisi edelleen kyllä yksinään mutta ei jaksa / pysty auttamaan äitiäni 24/7 joka alkaa olla aivan "jalaton". Lisäksi äitini on luovuttanut eli aivan kaikki on aivan sama joten on myös hirveän raskasta seuraa.
Toivottavasti pääsen ajoissa muuttamaan jonnekin seniorisysteemiin, mikä tuntuu loppuelämän kodilta. Tai ymmärrän, miksi sellaiseen pitää lähteä.
Olisi hirveää lapsillen jumittaa johonkin vain siksi, etten suostu hievahtamaan mihinkään.
Äidilläni todettiin keuhkofibroosi, joka on parantumaton sairaus, en tarkkaan muista milloin todettiin. Oisko ollut 87 vuotiaana, kun kokivat isäni kans, että eivät pärjää enää keskenään omakotitalossa. Alussa apua eivät tarvinneet paljon, pikkuhiljaa tarvitsivat enemmän ja enemmän. Me sisarukset hoidettiin kotona niin kauan kuin vain pystyi olemaan kotona, kuoli 89 v 11 kk iässä.
Isäni ei ollut oppinut tekemään kotitöitä, koska maatilalla, äiti hoiti sisätyöt ja isä ulkotyöt.
Näin oli eletty 60 vuotta. Eli ei osannut laittaa ruokaa, siivoamaan, pyykin pesua.
Äidin kuoleman jälkeen isän terveys alkoi heikkenemään. Meni 7 kk ja hän kuoli 91 v ja 11kk iässä, hänellä ei ollut erityisiä sairauksia, jotka ois johtaneet kuolemaan.
Hänet hoidimme myös melkein loppuun asti kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti 75v. asuu vielä omillaan. Isä sai paikan ympärivuorokautisesta palvelutalosta 76-vuotiaana. Se oli kuin lottovoitto hänelle. Viihtyy, kun on seuraa, koska hän on aina ollut sosiaalinen tapaus ja viihtynyt ihmisten kanssa. Ennen sinne muuttoa tunsi yksinäisyyttä, vaikka lähes joka päivä joku kävi kylässä.
Se tuli aika yhtäkkiä siinä vaiheessa kun toinen oli 82 ja toinen 80. Nyt pari vuotta myöhemmin heistä nuorempi eli isäni siis pärjäisi edelleen kyllä yksinään mutta ei jaksa / pysty auttamaan äitiäni 24/7 joka alkaa olla aivan "jalaton". Lisäksi äitini on luovuttanut eli aivan kaikki on aivan sama joten on myös hirveän raskasta seuraa.