Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisinä vanhempanne eivät enää pärjänneet ilman apua?
Vähän kartoitan tilannetta, että missä iässä alkaa mennä toimintakyky siten, että tarvii ulkopuolista apua.
Mitä vaivoja vanhemmillenne tuli ja tosiaan se ikä, jolloin todettiin, ettei yksin pärjää tai että eivät edes keskenään enää pärjää.
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas idioottimainen kysymys.
Aivan yksilöllistä.
Isoäitini on 97- vuotias, pärjää kotonaan. Käy itse kaupassa.
Mahdollisesti jotain tilastoa asiasta löytyy, muttei tältä palstalta ihmisten kokemusten perusteella mitään päätelmiä voi tehdäm
Minusta aihe on kiinnostava ja kysymys erinomainen juuri siksi, että vanheneminen on yksilöllistä. Muistathan, että ei ole pakko osallistua keskusteluihin, joita pitää idioottimaisina.
Mikä kysymyksessä on erinomaista? Ihminen voi ihan missä iässä tahansa joutua toisten huolehdittavaksi syystä tai toisesta. Mitä antaa nämä vastaukset kellekään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on nyt 79 v ja 81 v. Vielä toimivat normaalisti, pyöräilevät, kävelevät, tekevät puutarhatöitä ja ajavat molemmat autoa.
Noin oli meilläkin tai siis äidilläni ei ajokorttia koskaan ole ollutkaan, mutta muuten ja kaksi vuotta heillä on ikäeroakin. Kesäsin asuivat mökillä vielä kasikymppisinä ja kulkivat marjassa jne mutta sitten ihan puolessa vuodessa toisessa heistä alkoi ikääntyminen näkyä ja tuntua ihan vauhdilla. Viime kesänä eivät enää mökille sitten päässeetkään ja minusta nyt, noin kaksi vuotta äidin jälkeen on isälläkin sama ikääntymisrysäys alkanut. Sinänsä ymmärrettävää kyllä, koska on tuo puolison omaishoitaminen tosi raskasta. Itse en ole ihan niin ollut kiinni, mutta huomaan kyllä että en ole enää itsekään entiselläni vaan se jatkuva väsymys ym jättää kyllä jälkensä. Olen siis ollut apuna lomat ja vapaapäivät eikä ne kyllä lomalta tunnu millään mittarilla.
Vierailija kirjoitti:
Se tuli aika yhtäkkiä siinä vaiheessa kun toinen oli 82 ja toinen 80. Nyt pari vuotta myöhemmin heistä nuorempi eli isäni siis pärjäisi edelleen kyllä yksinään mutta ei jaksa / pysty auttamaan äitiäni 24/7 joka alkaa olla aivan "jalaton". Lisäksi äitini on luovuttanut eli aivan kaikki on aivan sama joten on myös hirveän raskasta seuraa.
Toivottavasti pääsen ajoissa muuttamaan jonnekin seniorisysteemiin, mikä tuntuu loppuelämän kodilta. Tai ymmärrän, miksi sellaiseen pitää lähteä.
Olisi hirveää lapsillen jumittaa johonkin vain siksi, etten suostu hievahtamaan mihinkään.
Äidilläni todettiin keuhkofibroosi, joka on parantumaton sairaus, en tarkkaan muista milloin todettiin. Oisko ollut 87 vuotiaana, kun kokivat isäni kans, että eivät pärjää enää keskenään omakotitalossa. Alussa apua eivät tarvinneet paljon, pikkuhiljaa tarvitsivat enemmän ja enemmän. Me sisarukset hoidettiin kotona niin kauan kuin vain pystyi olemaan kotona, kuoli 89 v 11 kk iässä.
Isäni ei ollut oppinut tekemään kotitöitä, koska maatilalla, äiti hoiti sisätyöt ja isä ulkotyöt.
Näin oli eletty 60 vuotta. Eli ei osannut laittaa ruokaa, siivoamaan, pyykin pesua.
Äidin kuoleman jälkeen isän terveys alkoi heikkenemään. Meni 7 kk ja hän kuoli 91 v ja 11kk iässä, hänellä ei ollut erityisiä sairauksia, jotka ois johtaneet kuolemaan.
Hänet hoidimme myös melkein loppuun asti kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti 75v. asuu vielä omillaan. Isä sai paikan ympärivuorokautisesta palvelutalosta 76-vuotiaana. Se oli kuin lottovoitto hänelle. Viihtyy, kun on seuraa, koska hän on aina ollut sosiaalinen tapaus ja viihtynyt ihmisten kanssa. Ennen sinne muuttoa tunsi yksinäisyyttä, vaikka lähes joka päivä joku kävi kylässä.
Leskiäitini viime vuoden keväällä sairastui muistisairauteen tai siis huomasimme, siitä asti tarvitsi apua paljon, oli silloin 89v, nyt on 91v ja palvelukodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
74v. Syöpä. Pari viimeistä viikkoa äitini oli vähän sekava, heikossa kunnossa ja kipuja.
Mun äiti meni hoivakotiin 65-vuotiaana kun isä kuoli - äidillä parkinson, ei pärjännyt enää ilman hoitoa.
Toisaalta isän äiti hakkas omat polttopuunsa ja kaatoi joulukuusensa 95-vuotiaana, ja asui talossa ilman mukavuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmille tuli äkkikuolema. Toinen kuoli hiihtoretkellä ja toinen kotona. Onneksi ei ollut yksin hiihtämässä vaan kaveri soitti sitten hätäkeskukseen ja moottorikelkalla haettiin sieltä metsästä pois.
Äiti oli n. 70-vuotias kun aloin auttamaan kodin siivouksessa yms. satunnaisesti. Hän kuoli alle 80-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas idioottimainen kysymys.
Aivan yksilöllistä.
Isoäitini on 97- vuotias, pärjää kotonaan. Käy itse kaupassa.
Mahdollisesti jotain tilastoa asiasta löytyy, muttei tältä palstalta ihmisten kokemusten perusteella mitään päätelmiä voi tehdäm
Minusta aihe on kiinnostava ja kysymys erinomainen juuri siksi, että vanheneminen on yksilöllistä. Muistathan, että ei ole pakko osallistua keskusteluihin, joita pitää idioottimaisina.
Ei sulle, mutta tuolle, jolle vastasit..minusta idiootin ei kannattaisi osallistua keskusteluihin.
Isällä muistisairaus alkoi näkymään joskus 78-vuotiaana, hoitokotiin meni 82-vuotiaana. Äiti on kasikymppinen ja hyväkuntoinen, asuu itekseen kerrostalossa. Onneksi halusivat ajoissa myydä talonsa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
93v palvelutaloon
Toinen kuoli 79v
93-vuotias äitini asuu vielä omillaan eikä tarvitse apua kuin täysin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuukaudessa). Nettiä hän ei osaa käyttää, mutta onneksi lähes kaiken voi hoitaa helposti ilman sitäkin. Ruokaa äiti ei enää laita, mutta hän kävelee kerran päivässä muutaman sadan metrin päässä olevaan vanhusten palvelukeskukseen syömään.
Mulla isovanhemmat on alkaneet tarvita enemmän apua noin 85v. Kyyditystä, kauppa-, apteekki- ja pankkiapua, lääkkeiden jakoa. Siinä 90v tienoilla eivät enää liikkuneet kotoa kuin jos oli pakko käydä vaikka sairaalassa. Heillä ei muistisairautta. Muistisairauteen sairastunut isovanhempi luonnollisesti tarvitsi apua paljon aiemmin.
Vähän vajaa 90 -vuotiaina. Kotiavun ja omaisten avulla pärjäsivät vielä muutaman vuoden ennen kuolemaa.
Se riippuu niin siitä, miten ihminen syö. Jos on ylilihava, Noutaja tai sairaudet tulevat aikaisemmin, jopa seitsemissäkymmenissä. Jos on sohvaperuna eikä liiku, sama. Pitkä ikä vaatii aktiivisuutta oman kunnon hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu niin siitä, miten ihminen syö. Jos on ylilihava, Noutaja tai sairaudet tulevat aikaisemmin, jopa seitsemissäkymmenissä. Jos on sohvaperuna eikä liiku, sama. Pitkä ikä vaatii aktiivisuutta oman kunnon hoidossa.
Kukaan minun tuntemistani hyväkuntoisista ysikymppisistä ei ole varsinaisesti harrastanut liikuntaa ainakaan vuosikymmeniin. Mutta heille on yhteistä se, että heillä ei ole ollut käytössä autoa. Näin huomaamatta on tullut käveltyä tai pyöräiltyä ihan arkisia asioita toimittaessa.
Mutta sanoisin, että kaikkein tärkein vanhuksen kuntoon vaikuttava asia on tupakoimattomuus. En ole vielä koskaan tavannut hyväkuntoista 70 vuotta täyttänyttä tupakoijaa.
Se tuli aika yhtäkkiä siinä vaiheessa kun toinen oli 82 ja toinen 80. Nyt pari vuotta myöhemmin heistä nuorempi eli isäni siis pärjäisi edelleen kyllä yksinään mutta ei jaksa / pysty auttamaan äitiäni 24/7 joka alkaa olla aivan "jalaton". Lisäksi äitini on luovuttanut eli aivan kaikki on aivan sama joten on myös hirveän raskasta seuraa.