Lue keskustelun säännöt.
Ilmiö: kolme-nelikymppiset ovat järkyttyneitä vanhempiensa sairastumisesta ja kuolemasta
27.12.2025 |
Olen ihan hämmentynyt, kun olen törmännyt tähän ilmiöön ikätoverieni (kolme-nelikymppiset) keskuudessa. Meillä on monilla 65-80 v ikäisiä vanhempia, monilla meistä aikuisista lapsista on omia lapsia (vauvaiästä pikkukoululaisiin).
Nyt kun vanhempiemme ikäpolvi on alkanut ikääntyä ja heille on tullut kaikenlaista kremppaa, syöpää ja muuta, ovat ikätoverini tästä ihan järkyttyneitä. He sanovat, etteivät ole yhtään varautuneet siihen, että oma vanhempi saattaa sairastua ja kuolla. Osa on ihan shokissa, jos +70 v ikäiselle vanhemmalle on tullut syöpä, johon voi kuolla. Moni myös kommentoi, että kokee vanhempansa elämän jääneen ihan kesken ja vanhempansa kuolleen nuorena, jos vanhempi on kuollut 70-80 v iässä.
Onko tuttavapiiriini sattunut jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä vai mistä ihmeestä on kyse? Itselleni on ihan luonnollinen asia, että ihmiset ikääntyvät, sairastuvat ja kuolevat. Eikä mielestäni kahdeksaa kymppiä lähestyvä ole nuorena kuollut, vaan jo melko korkeassa iässä.
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, että meitä aivopestään jatkuvasti pitkällä elinaikaodotuksella, että voitaisiin perustella eläkeiän loputonta nostoa. Jos puhutaan, että eläkeikä nostetaan 70v ja ylikin, ja sitten joku kuolee sen ikäisenä, niin silloin helposti ajattelee että se kuoli nuorena. Todellisuudessa vielä muutama vuosikymmen sitten 70v ikäistä pidettiin vanhuksena ja kuolemaa ihan odotettuna.
Mulle tuli tämä sama asia mieleen. Mun isovanhemmista vain yksi eli yli 70-vuotiaaksi. Silti nämä 3 muutakin ehtivät olla noin 10 vuotta vanhuuseläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen keskimääräinen elinikä on n. 80 vuotta, kyllä tuossa iässä on jo ihan luonnollista kuolla. Ehkä nämä julkisuuden "göranstubbit", "pirkkomannolat" ja "einogrönit" hieman vääristävät ihmisten mielikuvaa siitä, kuinka vanhoiksi eletään.
Joo ja Seela Sella 88
Nykyihmisen kuolemattomuus. (Ja huono omatunto, kun ei viitsinyt tehdä mitään vanhempiensa eteen ja nyt he ovat -hups- poissa)
Mun tuttu selitti ihan tosissaan kuinka kamalaa on lapsen haudata vanhempansa. Niin, vanhempi oli 90 ja lapsikin yli 40... Toisinko päin se pitäisi mennä?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, että meitä aivopestään jatkuvasti pitkällä elinaikaodotuksella, että voitaisiin perustella eläkeiän loputonta nostoa. Jos puhutaan, että eläkeikä nostetaan 70v ja ylikin, ja sitten joku kuolee sen ikäisenä, niin silloin helposti ajattelee että se kuoli nuorena. Todellisuudessa vielä muutama vuosikymmen sitten 70v ikäistä pidettiin vanhuksena ja kuolemaa ihan odotettuna.
Mulle tuli tämä sama asia mieleen. Mun isovanhemmista vain yksi eli yli 70-vuotiaaksi. Silti nämä 3 muutakin ehtivät olla noin 10 vuotta vanhuuseläkkeellä.
Tässäkin on eroja, mulla vain yksi isovanhempi kuoli alle 90-vuotiaana. Silloin 70-vuotiaana kuollut vaikuttaa nuorelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en järkyty enkä sure, kun joku julkkis, jota en henkilökohtaisesti tunne, kuolee. En liity voivottelijoiden kuoroon. Koska elän joka päivä tätä yhtä ainutkertaista päivää.
En puhu kuolemastani, en ole marttyyri enkä lainkaan odota sitä, mutta se on aina läsnä yhtä lailla kuin elämäkin. Se kuuluu tåhän kaikkeen.
Rapistuminen ja kuolema näyttäytyy kaikkialla yhtä lailla kuin kukoistavin elämä. Ei sitä tarvitse pelätä. Suru ja kaipaus on tuttujen ja läheisten kohdalla aivan valtava. Mutta ei tarvitse tehdä draamaa toisten ihmisten puolesta.
Eikä yllättyä ja olla tolaltaan jos vakavasti sairas tai julkijuoppo julkkis kuolee. Isompi yllätys on, että kehonsa on esim juopottelua ja sekoilua kestänyt niinkin kauan kuin kesti.
Biologinen elämä on kiinni tosi pienistä jutuista ylipäänsä. Ihme se on että saa elää. Pääosan ajasta olemme kuolleita eikä ole ketään joka edes tietäisi meidän eläneenkään. Ja se on normaalia, luonnollista ja hyvä asia.
Pidän muiden kuin omien läheisten ja rakkaiden tai tuntemattomienkin lasten ja nuorison kuolemia surevia ja näistä järkyttyviä ihmisiä yksinkertaisina ja pinnallisina.
Lasten ja nuorten kuolema tuntuu kyllä todella pahalta ja epäoikeudenmukaiselta, vaikka sekin on teoriassa ihan normaali osa elämää. Sen vaan ei haluaisi olevan.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, että meitä aivopestään jatkuvasti pitkällä elinaikaodotuksella, että voitaisiin perustella eläkeiän loputonta nostoa. Jos puhutaan, että eläkeikä nostetaan 70v ja ylikin, ja sitten joku kuolee sen ikäisenä, niin silloin helposti ajattelee että se kuoli nuorena. Todellisuudessa vielä muutama vuosikymmen sitten 70v ikäistä pidettiin vanhuksena ja kuolemaa ihan odotettuna.
Mulle tuli tämä sama asia mieleen. Mun isovanhemmista vain yksi eli yli 70-vuotiaaksi. Silti nämä 3 muutakin ehtivät olla noin 10 vuotta vanhuuseläkkeellä.
Tässäkin on eroja, mulla vain yksi isovanhempi kuoli alle 90-vuotiaana. Silloin 70-vuotiaana kuollut vaikuttaa nuorelta.
Toki on eroja. Mun oma äitini kuoli kuukautta vaille 97-vuotiaana ja isä on nyt 96-vuotias ja elää edelleen. Ei ole edes missään palvelutalossakaan vaan kotonaan asustelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kun minä mietin äitini ikäistä,mieleeni tulee 40. Sitten tajuan että ei helvetti, MINÄ olen 44 ja äitini 71!
Jotenkin ei hahmota ajankulua eikä omaa tai muiden vanhenemista.
Tämä itselläkin. En meinaa tajuta, että asiat muuttuvat. Enhän minäkään voi olla vielä 40, koska en tunne itseäni keski-ikäiseksi enkä ole vielä elänyt paljon.
Vierailija kirjoitti:
No ihmiset on erilaisia. Tiedän ihmisiä jotka on ollut ihan tolaltaan kun melkein 9-kymppinen isovanhempi joka on ollut vuosia sairas kuolee. Totta kai osa on ollut läheisempiä isovanhempien kanssa kun toiset mutta aika totuudenkieltämistä jos kuolema tulee täytenä shokkina. Kaipaus on eri asia. Veikkaan, että syynä on ettei kykene hyväksymään ihmisten kuolevaisuutta ja omaakin väistämättä tulevaa kohtaloa.
Kyllähän oman kuoleman voi hyväksyä ja sitä kaivatakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppisten vanhemmat on aika nuoria, noin 70-vuotiaita eli syntyneet 1950-luvun lopussa, 1960-luvun alussa. Joten mitä helvettiä ne on tehneet jotta henki lähtee tuossa iässä, ryypänneet ja röökanneet?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tätä syytä ihmetellä. Ihmiset kuolevat nyt paljon piikkien aiheuttamiin syöpiin. ENNENAIKAISESTI
Eivät kaikki tietenkään, luojan kiitos
Ja aluksi kuoli erilaisiin hyytymien aiheuttamiin, jopa lapsia. Lapset ainakin olisi saanut säästää haitallisilta ja tehottomilta. Ja voi sanoa että aikuiset valitsevat itse, mutta valitsivat väärän tiedon ja valtavan pelottelun tuloksena.
Eipä ole tilastoja julkaistu... eikä tutkittu vaikka Aki Linden vaati eduskunnassa että ylikuolleisuus on tutkittava, taidettiin vaieta kuoliaaksi. On niin paljon osallisia tähän kampanjan
Niin kyllähän ylikuolleisuus on ollut suurta niissä maissa joissa on eniten piikitetty. Ja aasiantuntijat varoittivat jatkosta kun immuniteetti kärsii. Eli silloin on kohonnut syöpäriski. Oli heti paljon syöpien uusimisia.
No, nuo asiantuntijat silloin bannattiin esim twitteristä. Vaikka oli mitä nobelin palkintoa tai harvardia takana. Meidän media oli ihan mahdoton, kertoi suoria valheita piikkien tehosta. Joka sitten suli pois ja unohdettiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut haluaa vielä eutanasiaa ... no säästöä sekin.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisten vanhemmat on aika nuoria, noin 70-vuotiaita eli syntyneet 1950-luvun lopussa, 1960-luvun alussa. Joten mitä helvettiä ne on tehneet jotta henki lähtee tuossa iässä, ryypänneet ja röökanneet?
Buuusteria buuusteria ja influ päälle. Surullista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni nuo asiat eivät ole olleet mikään järkytys, mutta kyllä siinä 30-40 -vuotiaana aloin huomaamaan vanhempieni vanhenemisen aiempaa selkeämmin. Heidän terveys alkoi rajoittamaan matkustamista ulkomaille, kotimaassa mökkeilyä ja kauempana asuvien sukulaisten tapaamista... siihen asti heidän vanheneminen ei ollut niin näkyvästi vaikuttanut heidän elämiseen.
No on se tavallaan hirvittävää, että seitsemänkymppiseseksi pitäisi jaksaa töissä ja moni kuolee jo ennen tuota ikää kun syövät yleistyvät.
Ihan luonnollista, että lapsi (myös aikuinen lapsi) pelkää vanhempiensa kuolemaa. Oikeastaan se vanhemman kuoleminen ei olekaan se pahin asia ainakaan, kun on kysymys omista ikääntymivistä vanhemmista vaan pahinta on kohdata se, että omat vanhemmat ikääntyvät ja se tuo muutoksia mukanaan kuten sairauksia, avuttomuutta ja muita vaikeuksia. Monesti se kuolema onkin sitten jo helpotus jos on jo pitkään ollut huonompaa aikaa ja jatkuvaa huolta ja pelkoa vielä pahemmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihmiset on erilaisia. Tiedän ihmisiä jotka on ollut ihan tolaltaan kun melkein 9-kymppinen isovanhempi joka on ollut vuosia sairas kuolee. Totta kai osa on ollut läheisempiä isovanhempien kanssa kun toiset mutta aika totuudenkieltämistä jos kuolema tulee täytenä shokkina. Kaipaus on eri asia. Veikkaan, että syynä on ettei kykene hyväksymään ihmisten kuolevaisuutta ja omaakin väistämättä tulevaa kohtaloa.
Kyllähän oman kuoleman voi hyväksyä ja sitä kaivatakin.
Minä enemmän ajattelen, että rage, rage against the dying of the light. Toki jossain tilanteessa hyväksyminen on ainoa ratkaisu.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, että meitä aivopestään jatkuvasti pitkällä elinaikaodotuksella, että voitaisiin perustella eläkeiän loputonta nostoa. Jos puhutaan, että eläkeikä nostetaan 70v ja ylikin, ja sitten joku kuolee sen ikäisenä, niin silloin helposti ajattelee että se kuoli nuorena. Todellisuudessa vielä muutama vuosikymmen sitten 70v ikäistä pidettiin vanhuksena ja kuolemaa ihan odotettuna.
Mulle tuli tämä sama asia mieleen. Mun isovanhemmista vain yksi eli yli 70-vuotiaaksi. Silti nämä 3 muutakin ehtivät olla noin 10 vuotta vanhuuseläkkeellä.
Eliniänodote ei ole sama kuin todellinen elinikä. Siksi myös eläkeiän laskennassa tulisi huomioida myös yksilön terveys. Eläkeiän tulisi olla yksilöllinen, eikä tilastolliseen kesiarvoon perustuva "ennustus". Se olisi yhdenvertaisuutta.
En tiedä, mistä se ymmärtämättömyys tuossa ikäluokassa johtuu. Jopa hoitoalalla pitkälle koulutettujen tuntuu olevan vaikea ymmärtää omien vanhempien vanhenemista. Olemme puolisoni kanssa juuri eläkeiän kynnyksellä. Olemme molemmat olleet hyväkuntoisia ja terveitä ikäämme nähden, mutta nyt puolisoni joutui leikkaukseen, ja on vielä toipumassa siitä. Puolisoni lapset pyytävät häntä milloin mihinkin juttuun mukaan, eivätkä ymmärrä, ettei hän nyt ole siinä kunnossa, että voisi esim.kiipeillä lastenlasten kanssa sisäleikkipuistossa. Kun huomautin, ettei kannattaisi isää kysellä mukaan, tuntui aikuinen reilun 30-ikäinen lapsi suuttuvan minulle asiasta. Kukaan kolmesta jälkipolven jäsenestä ei vastannut mitään minulle. Jos he eivät millään tunnu asiaa itse ymmärtävän, ajattelin tuoda asian esille.
Media myös ylläpitää tätä ilmiötä.iplehdet tekee juttuja siitä kun 75 v iskelmölaulajat ei enää esiinny. Miesten keskimääräinen elinikä on 79