Miksi esim. työttömät ostaa laatikkoruoat eineksinä?
Siis kun juureslaatikon ainekset esim. ei maksa juuri mitään. Eurolla tekee älyttömän ison vuoallisen porkkanalaatikkoa. Niin miksi ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin joutilasta aikaa, ostavat näitä kalliilla eineksinä?
Kommentit (408)
Taisi olla esim lidillä 2 euron kieppeillä laatikot. Aika halvalla saa verrattuna moneen muuhun ruokaan laatikot ovat kuitenkin energiasisällöltään aika täyttäviä. Yksinasuva syö 3-4 eri laatikosta useamman päivän.
Ymmärrän hyvin, ettei köyhällä riitä rahat, energia ja välineet aina ruokien valmistukseen alusta alkaen itse. Jos rahat ovat tiukilla, ei ole varaa täydentää maustevarastoa, pakastin saattaa olla pelkkä lokero jääkaapissa ja uunikin saattaa olla huono. Ruuanlaitosta tulevan tiskinkin voi joutua pesemään käsin.
Itse uusin velvoitetyön ja ansiosidonnaisen aikana hyvän astianpesukoneen, vaihdoin rikki menneen erillisuunin kiertotoilmauuniin pyrolyysillä, keittolevy on ollut jo pitkään nopea induktiotaso, ruuanvalmistusvälineet vohvelirautoineen ja sähkövatkaimineen on 30-vuotisen vakityön ajoilta hankittu ja täydennetty. On täysikorkea pakastin ja riittävästi pakastusrasioita. Uusimmat hankinnat ennen työmarkkinatuelle putoamista olivat airfryer ja sähkökäyttöinen pizzauuni. Tavaraa on uskaltunut hankkia, kun omistusasunnossa on erillinen keittiö eikä ole vaaraa, että joutuisi muuttamaan.
Mikäs tässä on nyt työttömänä pyöräyttää sämpylät tai patongit, paistaa joulukinkku yms. Taikinakulhot saa pestyä koneessa vaivattomasti. En juurikaan osta valmisruokia, mutta joululaatikot ostan aina valmiina, sillä niitä ei syödä muulloin kuin parina päivänä vuodessa. Pizzat leivon alusta alkaen itse ja teen kerralla niitä pizzauunissa monta silloin, kun pörssisähkö on halpaa. Hernekettoa syödään usein, kun se on niin edullista. Aamupuuron teen suoraan lautaselle mikroaaltouunissa.
Minulle on nyt yli kuusikymppisenä tullut sairauksia, jotka väsyttävät. Ymmärrän hyvin, että niillä, joilla on terveydellisiä pulmia, ei riitä energiaa kantaa kauppakasseissa usean kilon tarjousjuuressäkkejä yms. tarvikkeita. Minulla on Lidlistä kotiin jyrkkä ylämäki. Huonoina päivinä pitää pysähtyä matkalla penkille lepäämään. Kantamukseni painoivat pahimmillaan 11,5 kg, kun oli noita muutaman kilon tuotteita (jauhot, perunat, omenat, maidot yms.) useita.
Vierailija kirjoitti:
Jos jättää kinkun tai kalkkunan ostamatta, ja keittelee tarjouspottuja, niin eiköhän työttömällä ole varaa lisäksi pari pientä eineslaatikkoakin ostaa.
Ap on henkisesti sairas.
Pari pientä laatikkoa? Tarjouspottuja? Siis kun täällähän ne on julistaneet syövänsä pelkästään eineksiä, ympäri vuoden. Ketään ei pari laatikkoa tietenkään kiinnosta, vaan se että pitää kustantaa vuodesta toiseen tuollainen älyttömyys.
Eikö Kelasta saa työtön juuri sen saman määrätyn summan joka kuukausi, joten miten ap:n kaltaisille törpöille kuuluu se mitä itse kukin syö, tai tekeekö ruokansa itse?
Jos tuhlaa rahansa, niin sitten vain odotellaan seuraavaan maksupäivään.
"Juureslaatikot, porkkanalaatikot ja työtön" oli aloituksessa. Nämä, sekä aloituksen päivämäärä viittaavat jouluun. Ei siis mitään yleistä pohdintaa valmislaatikoista...ainoastaan työttömien ihmisten solvaamista. Häpeä ap!
Mitä vi..ua se sulle kuuluu vaikka ostaisin 10 eineslaatikkoa. Hiero ne naamaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jättää kinkun tai kalkkunan ostamatta, ja keittelee tarjouspottuja, niin eiköhän työttömällä ole varaa lisäksi pari pientä eineslaatikkoakin ostaa.
Ap on henkisesti sairas.
Pari pientä laatikkoa? Tarjouspottuja? Siis kun täällähän ne on julistaneet syövänsä pelkästään eineksiä, ympäri vuoden. Ketään ei pari laatikkoa tietenkään kiinnosta, vaan se että pitää kustantaa vuodesta toiseen tuollainen älyttömyys.
No omia rahoja ne ovat työttömänkin tukirahat, eikä niille ole määrätty missään käyttökohdetta! Ei kuulu sinulle mihin kukin käyttää. Yksityisasia. Joku laittaa lemmikkeihin, toinen kaljaan, kolmas on vaikka peliaddikti.
Miksi vainoat työtöntä, ei se saa yhtään enempää mistään, vaikka söisi koko kuukauden tukieuroilla eineslaatikoita putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vi..ua se sulle kuuluu vaikka ostaisin 10 eineslaatikkoa. Hiero ne naamaasi.
Senkus ostat, mutta et meiltä kinutuilla rahoilla. Työttömyystuki pitäisi antaa ruokatarvikkeina. Ei rahana.
Ihan hyvin ehtii myös työssäkäyvä vapaapäivinään tai viikonloppuisin tehdä pakastimeen ison määrän laatikoita. Ei työtön ole ainoa eineksiä syövä.
Ja moni pienituloinen valittaa köyhyyttään, mutta tuskin jokainen heistä tekee itse mitään. Ainakin siitä päätellen mitä näen marketissa, syötetään suomalaiset lapset aika isolta osin Pilttisäilykkeellä. Hyvin ehtisi keittää pottua ja porkkanaa ja muusata, sekaan jotain lihaa. Kiisselit tulee muutamassa minuutissa marjoista. Ja ruuat voi pakastaa sopivina annoksina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska.hassua tehdä vaan yksi laatikko kutakin. Ei niitä tule oikein muutoin syötyä.
Tämä! Mä ostin tänä jouluna YHDEN perunalaatikon. En mitään muita laatikoita. En todellakaan tee itse sitä yhtä vaivaista laatikkoa, vaan ostan kaupasta valmiina. Mun talous, vaikka matalatuloinen olenkin, ei kaadu yhteen muutaman euron perunalaatikkoon.
Huvittavaa kuinka hyvätuloiset pyrkivät usein kontrolloimaan meitä matalatuloisia. Voin 100% varmuudella sanoa, että olen kulutuksessani taloudellisempi ja vihreämpi kuin moni keskituloinen ja sitä paremmin tienaava. Esimerkiksi käytän vain julkista liikennettä, en matkustele, en ostele huvin vuoksi vaan tarpeeseen, jne. Ja nyt joulun vapailla minulla ei mene euroakaan alkoholiin eikä muuhun turhaan. Ja sitten joku tulee richplainaamaan kuinka minun tulisi tehdä omin pikkukätösin tuo perunalaatikkoni, sillä muut
Ok, pistä paremmaksi. Kaikki sähkö, mitä käytetään, on vihreää, myös kaukolämpö on 90%:sti vihreää. Talo on 60-vuotta vanha, vaikkakin varsin energiapihi puolimetrisistä seinistä ja hyvistä eristeistä johtuen. LIsäksi ulko-ovet ovat tuplat, ja ikkunoissa on lämpölasit sekä tuplaverhot, jotta sitäkään kautta ei kulu turhaa energiaa. Pihalla kasvaa paljon isoja puita ja pensaita hiilinieluna, ja kukkamaat ovat täynnä pörriäisiä miellyttäviä kasveja.
Kaikki ruoka valmistetaan kotona itse, ja kuoret, yms. biojätteet kompostoidaan ja käytetään kukkamaalla ravinteena. Myös sadevedet kerätään kastelua varten. Alkoholia ei käytetä. Pahvit, lasit, muovit ja paperit kierrätetään. Kaikissa valaisimissa on energiansäästölamput, ja turhia valoja ei polteta. Myös veden käyttö pidetään minimissä, ja vesikalusteet ovat energiapihejä.
Autot ovat vanhoja, ja niihin tulee vähemmän kilometrejä kuin älykelloon. Julkista liikennettä emme käytä, ja
muukin kulutus on painettu minimiin. Huonekalut alkavat olla 40 vuotta vanhoja, ja vaatteita ostetaan vain tarpeeseen, ja nekin useimmiten kirppareilta. Samoin kaikki hankittavat lahjat ovat nettihuutokaupoista tai kirppareilta. Hiuksetkin leikataan itse, ei matkustella, eikä käydä ravintoloissa. Paperilehtiä ei tule, mitään maksukanavia ei ole, telkkaria ei juuri katsota, ja tietokoneetkin ovat melko energiapihejä läppäreitä.
-hyvätuloinen-
Vierailija kirjoitti:
Koska laatikot ovat todella halpoja valmiinakin, ja valmistus vaatii sekä aikaa, taitoa, työvälineitä että sähköä. Pienen määrän valmistus ei kannata.
Richplainaus.
Perunat on kyllä halpoja, mutta viime vuosina en ole nähnyt järkeväksi paistaa niitä 3 tuntia uunissa perunalaatikoksi. Paistan perunat eri muodossa eli olen luopunut laatikoista kokonaan.
Nämä laatikkoreseptit on peräisin vanhanaikaisten leivinuunien ajoilta, jolloin pitkään haudutettavat uuniruoat oli oikeinkin järkevä ajatus.
t. Työtön
Perspaskakokkareella taisi olla paska joulu, kun pitää heti tapanina kiukutella työttömille 🤣🤣 Toivotan sinulle ap vieläkin paskempaa jatkoa! Ehkä saatkin potkut jo heti vuoden alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksikö? Siksi että ollaan laiskoja. Ei osata tehdä itse. Moni varmaan kuolis nälkään, kun joutuis tekemään ruoan itse. Kaupan kassalla näen koko ajan mitä ihmiset ostaa. Mitä varakkaampi ihminen, sitä suurempi on raaka-aineiden määrä, josta he itse valmistavat ruokansa. Sitten on valmisruoka-perheet. Olueen ja tupakkaan kyllä taito riittää.
Tämä. Se on kyllä kumma kun kiireisiltä työssäkäyviltä onnistuu ihan helposti se ruokatarvikkeiden osto ja ruoanlaitto, mutta niiltä joilla olisi aikaa, se kaikki aika menee vain laiskotteluun ja kamalien valmisruokien mässäämiseen.
Oletko koskaan edes syönyt valmisruokia? Yhtä hyviä ovat kuin itse valmistettu kotiruoka, jollei parempia. Ja mitä vikaa on laiskottelussa, jos siihen on annettu mahdollisuus? Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee v
Minun mielestäni valmisruoat maistuvat useimmiten hirveiltä ja ovat myöskin kalliita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vi..ua se sulle kuuluu vaikka ostaisin 10 eineslaatikkoa. Hiero ne naamaasi.
Senkus ostat, mutta et meiltä kinutuilla rahoilla. Työttömyystuki pitäisi antaa ruokatarvikkeina. Ei rahana.
Hyvinvointiyhteiskunta toimii näin. Valita päättäjille, jos on tarvetta. Työtön on valmis työmarkkinoiden käyttöön, ja hakee määrätyn määrän työpaikkoja kuukaudessa, ja varmasti iso osa enemmänkin.
Moni osapäivätyöläinen joutuu riittämättömän palkkansa vuoksi vielä hakemaan tukia Kelasta.
Perustuslaki sanoo, että jokaiselle pitää riittää leipää suuhun. Sille et voi sinäkään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Perspaskakokkareella taisi olla paska joulu, kun pitää heti tapanina kiukutella työttömille 🤣🤣 Toivotan sinulle ap vieläkin paskempaa jatkoa! Ehkä saatkin potkut jo heti vuoden alussa.
Miksi toivot pahaa toisille? Mites se itsensä tappaminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vi..ua se sulle kuuluu vaikka ostaisin 10 eineslaatikkoa. Hiero ne naamaasi.
Senkus ostat, mutta et meiltä kinutuilla rahoilla. Työttömyystuki pitäisi antaa ruokatarvikkeina. Ei rahana.
Hyvinvointiyhteiskunta toimii näin. Valita päättäjille, jos on tarvetta. Työtön on valmis työmarkkinoiden käyttöön, ja hakee määrätyn määrän työpaikkoja kuukaudessa, ja varmasti iso osa enemmänkin.
Moni osapäivätyöläinen joutuu riittämättömän palkkansa vuoksi vielä hakemaan tukia Kelasta.
Perustuslaki sanoo, että jokaiselle pitää riittää leipää suuhun. Sille et voi sinäkään mitään.
Siis juuri sitähän tuossa ehdotettiinkin. Että rahan sijasta annetaan juurikin ruokatarvikkeita. Mitä et siis ymmärtänyt?
Numero 230. Vähäinen kulutuskysyntä on aiheuttanut talouteen laman. Hyvätuloinen ei osta edes palveluja? Ei tuossa nyt juurikaan mitään ylpeilyn aihetta ole.
Kannattaako pieniä määriä tehdä itse? Jos syön vain yhden laatikon koko jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska laatikot ovat todella halpoja valmiinakin, ja valmistus vaatii sekä aikaa, taitoa, työvälineitä että sähköä. Pienen määrän valmistus ei kannata.
Richplainaus.
Perunat on kyllä halpoja, mutta viime vuosina en ole nähnyt järkeväksi paistaa niitä 3 tuntia uunissa perunalaatikoksi. Paistan perunat eri muodossa eli olen luopunut laatikoista kokonaan.
Nämä laatikkoreseptit on peräisin vanhanaikaisten leivinuunien ajoilta, jolloin pitkään haudutettavat uuniruoat oli oikeinkin järkevä ajatus.
t. Työtön
Tästä näkökulmasta einesten syöminen voi olla järkevämpääkin kuin, että kaikki posottaa 5-6 tuntia sitä uunia. Varsinkin, jos ei kokkaa suurelle porukalle.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako pieniä määriä tehdä itse? Jos syön vain yhden laatikon koko jouluna.
Tässä ei ole missään vaiheessa ollut kyse mistään jouluruoista, vaan ruosta ylipäätään. Muutama jankkaaja vain suoltaa samaa p*skaa jouluruoista viestistä toiseen
Jos jättää kinkun tai kalkkunan ostamatta, ja keittelee tarjouspottuja, niin eiköhän työttömällä ole varaa lisäksi pari pientä eineslaatikkoakin ostaa.
Ap on henkisesti sairas.