Oletteko huomanneet, että moni niin sanottu yksinäinen ihminen on usein jollain tapaa erikoinen persoona?

Vierailija kirjoitti:

Erikoisuus ei välttämättä ole paha asia. Monet karismaattiset ihmiset ovat varsin erikoisia ja eksentrisiä, kuten esim. Salvador Dalí, Lady Gaga ja David Bowie. 

 

Tämä juuri, ne tavalliset ihmiset voivat itsekin olla monesti sitä tylsää seuraa, koska ovat värittömiä eivätkä uskalla erottua joukosta. Se, että joku uskaltaa olla oma itsensä ilman pelkoa siitä, mitä muut ajattelevat, on usein se, mikä tekee hänestä mielenkiintoisen. 

Ajattele että jonkun lapsi asuu Ausseissa . Tai usassa . Tai on kuollut . Tai puoliso kuollut . Tai vanhemmat on kuollut.  Orpokotien lapset .  Entä ahkerat opiskelijat .  Työtä yötä päivää tyypit . Entä avustustyöntekijät jotka on niin uupuneita että nukkuu vapaa ajan . Entä yötyötä tekevät jotka nukkuu päivät . Et näe heitä missään .  Entä taiteilijat joiden aika menee taiteen parissa . Entä yksinäistä työtä tekevät jotka luuraa uuneja jossain mökeillä tai kaataa metsiä.  Nukkuu työmaa kopilla . Entä merimiehet jotka asuu kuukausia laivalla . Entä leskeksi jääneet tai  eronneet.   ALOITTAJA ON AINA ETSIMÄSSÄ VIKOJA MUISTA . 

Vierailija kirjoitti:

En. Minun luullaan olevan yksinäinen, mutta en itse koe olevani. Olen introvertti ja asperger.  En jaksa ihmisiä, enkä varsinkaan tyhmiä sellaisia.

Tietämäni yksinäisyyttään valittavat ovat juoppoja, jotka eivät itse näe alkoholismissaan mitään vikaa

Tämä. Monesti kuvitellaan, että ihminen on yksinäinen, jos ei ole hirveän sosiaalinen, vaikka todellisuudessa monella "yksinäisellä" on todella rikas päänsisäinen elämä ja he viihtyvät erinomaisen hyvin seurassa, siis omassa seurassaan. Tämä saattaa saada heidät vaikuttamaan myös erikoisilta joiden silmissä. Omien havaintojeni mukaan erittäin ekstrovertteja jopa saattaa ärsyttää introverttien "umpimielisyys". 

Olen kyllä tuntenut monia tosi erikoisia pariutuneita yksilöitä. Eivät he varmaan jokaiselle sopisi kumppaniksi, tai kelpaisikaan. Mutta eipä tarvitsekaan. Hienoa, jos sopivat jonkun kanssa hyvin yhteen.

Keskinkertaiset kulkevat kimpassa keskikertaisia "sallittuja" polkuja... Ovat hyväksyttyjä ollessaan yleisesti hyväksytyillä tavoilla hyväksyttäviä, eivät keskinkertaisuudesta poikkeavia. Säälittävää enemmistöä :( O sancta simplicitaes.

Eikös me kaikki olla jotenkin erikoisia?

Joo, ymmärsin kyllä pointin.

Yksinäisillä ihmisillä on aikaa enemmän itselleen, sitä kautta kehittyvät ja yleensä syventyvät johonkin tiettyyn asiaan muita enemmän, mikä ehkä tekee heistä vielä erikoisemman tuntuisia ns. Tavisten mielestä.

Tavikset varmaan suunnilleen yleistäen kokevat erikoisemmat yksinäiset oudoiksi ja huonoksi seuraksi, mutta mietippä miten nämä yksinäiset erikoisuudet kokevat ns. Tavisten seuran?

Niinpä, aivan helvetin tylsänä. Samat tylsät lapselliset vitsit jotka ovat ihan 18v nuoren ihmisen tasolla. Uskomatonta ja turhaa juoruamista toisista ihmisistä, mikä ei tuota mitään. Voiko tyhmempiä ihmisiä olla?

Moni sosiaalinen ihminen sitä vasta erikoinen persoona onkin. 

Mä oon yksinäinen ja varmaankin moni pitää erikoisena. Ja mulle taas sen "tavallisen" ihmisen seurassa oleminen on väkinäistä ja epämukavaa. Suurin osa ihmisistä nyt on vaan tylsiä ja jotenkin persoonottomia. En oo oikein koskaan tavannut ketään kenen kanssa olisin kokenut olevani täysin samalla aaltopituudella.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa kulttuurissa se on ongelma, koska ihmiset yleisesti ottaenkin pelkäävät tutustua uusiin ihmisiin. Auta armias, jos tyypillä on hieman erilainen vaatemaku, kampaus ja varsinkin jos hän puhuu asioista, jotka eivät ole normikamaa.

Mä en ole huomannut tällaista ollenkaan. Yleensä ihmiset tutustuvat tosi hyvin töissä tai opintojen parissa. Eikä tukkatyylit siihen vaikuta, nuorilla on kaikenlaisia tyylejä ja löytyy niitä vanhemmillakin. Ja tatuointeja. Nehän on vain mielenkiintoisia ja niistä voi keksiä jutunjuurta.

Olen erikoinen ihminen ja viihdyn mielelläni yksin tai kaltaisteni kanssa juuri siksi, että pidän AP:n kaltaisia ihmisiä tylsinä. Mieluummin keskustelen vaikkapa noituudesta ja avaruusolennoista kuin tavisaiheista.

Vierailija kirjoitti:

Ovat usein lapsuuden perheen vuosikymmenten väkivallan kohteita . Ei tarvi ihmetellä jos on vähän erilainen tai outo . Mutta kaikkihan on aina uhrin vika tässä maassa.

Ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle, ei ole kenenkään vika. 

Mua on useinkin luonnehdittu omituiseksi, mutta kiltiksi. Työkaverit esimerkiksi. Olen ollut yksinäinen aina, jo pikkutyttönä vetäydyin usein leikkimään yksin.

Joten kyllä minussa jotain merkillistä on. Tulen kuitenkin erittäin hyvin toimeen ihmisten kanssa töissä, jopa niiden hankalien tyyppien kanssa, joiden kanssa moni muu riitaantuu. 

Minusta siis tykätään, mutta silti en vaan osaa tehdä läheisempää tuttavuutta. En oikeastaan edes tiedä, mitä ystävyys on? Mitä se tarkoittaa?

Parisuhteistakin on kokemusta vain vähän ja nekin tyssäsi siihen, että olen aina jotenkin vääränlainen ja hankala tulkita. En ole viitsinyt edes yrittää mitään pariutumisia sitten enää, kun kerran kukaan ei mua ymmärrä.

Välillä yksinäisyys harmittaa, mutta onhan sen kanssa väkisinkin joutunut oppimaan elämään. Olen esimerkiksi oppinut ottamaan ihmisistä iloa irti sen minkä saan, koska tiedän ettei se koskaan johda mihinkään sen enempään. Esimerkiksi juttelutuokio jonkun ventovieraan kanssa on aina päivän piristys.

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa kulttuurissa se on ongelma, koska ihmiset yleisesti ottaenkin pelkäävät tutustua uusiin ihmisiin. Auta armias, jos tyypillä on hieman erilainen vaatemaku, kampaus ja varsinkin jos hän puhuu asioista, jotka eivät ole normikamaa.

Mä en ole huomannut tällaista ollenkaan. Yleensä ihmiset tutustuvat tosi hyvin töissä tai opintojen parissa. Eikä tukkatyylit siihen vaikuta, nuorilla on kaikenlaisia tyylejä ja löytyy niitä vanhemmillakin. Ja tatuointeja. Nehän on vain mielenkiintoisia ja niistä voi keksiä jutunjuurta.

 

Isoissa kaupungeissa ollaan yleensä vapaamielisempiä kuin syrjäseuduilla. 

Jollekin erikoiseksi riittää jos se, että on oma itsensä. :D

Monet hyvinkin tavallisena esiintyvät eivät ole tavallisia lainkaan. Tekevät salaa kaikkea kiellettyä yms. Ovat erikoisempia kun nämä jotka uskaltavat vapaasti olla sitä mitä ovat. 

En nyt oikein tiedä tuon väitteen paikkansa pitävyydestä. Valtaväestön mielestä erikoinen tyyppi voi olla jonkun omanlaisensa mielestä se ainoa normaali.

Samanlaiset ihmiset eivät siis vaan ole sattuneet kohtaamaan/löytämään toisiansa.

Itse olen vähitellen jättäytynyt itseni seuraan, koska elämä on tuonut selkeästi enemmän "ei niin kivoja" -ihmisiä kohdalleni kuin niitä, jotka koen vaivan arvoisiksi. Ei minun ole vaikea tutustua ihmisiin, mutta tuntuu, että jokaisessa alkaa esiintyä vähitellen piirteitä, joita ilman tulen mainiosti toimeen. Kai olen sitten vaan hirveän kranttu, vaikka toisaalta kaipaankin seuraa.

Ainakin yksi jonka tunnen on saanut tällaisen diagnoosinkin lääkäristä eli ihan konkreettisesti pitää hänen kohdallaan paikkansa. 

On eri asia olla yksin, kuin yksinäinen. Vahvat ihmiset viihtyy yksin. 

Kuninkaat syövät usein yksin.

Kyllä. Ja sosiaalinen älykkyydeltään verrattavissa koiraan tai apinaan. 

Ei siinä sinänsä ongelmaa, mutta apina joka kuvittelee olevansa ihminen tai suurikokoinen koira on ongelma ja sellaisesta kannattaa pysytellä mahdollisimman kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Moni sosiaalinen ihminen sitä vasta erikoinen persoona onkin. 

 

 

Narsistisesti häiriintyneet tunkee vaikka vieraan suvun sukujuhliin. Tekosyitä jotta saa sekaantua, sotkea, häiritä. Mitä ontompi sisältä, sitä enemmän tarvii muilta jotain. Huomiota, ihmisyyttä mikä niiltä itseltään puuttuu.