En jaksa olla tekemisissä siskoni kanssa, jolla on vaativa persoonallisuushäiriö. Olenko huono ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Itseltään vaatiminen kuitenkin merkittävämpää kuin muilta.

Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. 

Mulle tuli tästä ketjusta ajatus, että siskon kilpailuhenkisyys ei ole ongelma vaan ap:n kilpailuhenkisyys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseltään vaatiminen kuitenkin merkittävämpää kuin muilta.

Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. 

Tämä tuli hyvin esille aloittajan eräässä vastauksessa. Hän on käynyt jossain lukuisissa naisille suunnatuilla palstoilla voimaantumassa ja nyt kaikki tuntuu koko ajan väärältä. Mielialalääke resepti vetämään, ne turruttaa kivasti kaikki tunteet ja elämästä tulee vähän siedettävämpää. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta ajatus, että siskon kilpailuhenkisyys ei ole ongelma vaan ap:n kilpailuhenkisyys. 

Hän selvästi kokee jääneensä jostain paitsi. Muiden virheiden luetteleminen sijaan pitäisi kysyä itseltään pari tiukkaa kysymystä. 

Mulle sanoi sisko suoraan ettei se halua kuulla mun asioita. Käski puhumaan kavereille. 

äh ketju meni trollaamiseksi

Vierailija kirjoitti:

äh ketju meni trollaamiseksi

Okei, eli kun mammalahko ei syöksynyt saatanallisesti syyllistäen siskon kimppuun, eikä vain myötäillyt aloittaajaa ketju on trollausta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äh ketju meni trollaamiseksi

Okei, eli kun mammalahko ei syöksynyt saatanallisesti syyllistäen siskon kimppuun, eikä vain myötäillyt aloittaajaa ketju on trollausta? 

Tässä tulee tuolle eräälle trollausta. Oikeasti naisille keskustelu tarkoittaa, että muiden pitää kuunnella naisen tunnetta. Ja tässä piilee oleellisin sääntö, kun joku puhuu tunteistaan, niitä pitää myötäillä. Suuri loukkaus on esittää ratkaisuehdotus.

Onko teillä siskon kanssa hauskoja ja rentoja juttuja tai hetkiä? 

Eräs työkaveri oli sellainen kilpailuhenkinen ja tosi raskas. Hänessä se näkyi niin että hän takertui kaikkeen mitä ei tiennyt ja joku muu tiesi ja ahdistui siitä niin valtavasti (silminnähden) että opetteli sitten pakkomielteisesti suurin piirtein kaiken aiheesta jotta sai seuraavalla kerralla osoittaa tietävänsä. Voin kuvitella että tuo siihen vuorovaikutukseen tosi paljon kireyttä jos toinen haluaa aina päteä ja osoittaa tietävänsä tai osaavansa enemmän. 

Vaativuus voi kohdistua myös muihin. Toki siinä voi sitten olla jo narsististasävyä mukana jos joku on aina tyytymätön muihin ja mikään ei heidän tekemisissään koskaan riitä tai ole tarpeeksi hyvää. Tiedän tyypin jolla tuo on aivan sairasta, ei oo narsisti mutta löytää kaikesta vikaa. Aivan kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö vaativa persoonallisuushäiriö tarkoita, että on vaativa lähinnä itseään kohtaan.

 

juu itteesä kohtaan ei muita

Rajaisin myös sitä mitä kertoisin itsestäni. En kertoisi uusista harrastuksista tai mistään. Pitäisin pinnallisena keskustelut. Ja jos toinen valittaa ja ahdistuu huonoista arvosanoistaan niin yrittäisin etäännyttää itseäni, en lähtisi keskustelemaan niistä sen kummemmin. Mutta tietty hankalaa jos tilanne on niin paha ettei sisko osaa yhtään säädellä tunteitaan tai keskustelua vaan vuodattaa vuodattamisen jälkeenkin. Sitten harkitsisin näkemisen ja yhteydenpidon rajaamista. Siskon pitäisi hakea apua terapiasta. 

Ihmis jätteiden kanssa ei kannata olla tekemisissä

Meidän perheessä on ollut samantapaista. Ymmärrän hyvin. Olen itsekin melko vaativa ja se on raskasta ja yhteiset jutut menee tylsäksi. Olen vuosikymmeniä pitänyt yhteyttä lapsuudenperheeseeni vain vähän, koska olen halunnut olla edes jossain suhteessa sisarukseni lapsiin. Ja halunnut katsoa päätyyn asti, miten hulluksi touhu menee. Mutta ehdottomasti etäältä eli juhlapyhät vietän omassa kodissani. 

Jotkut etenkin naiset ja äidit on aivopesty ajatukseen että sukulaisten kanssa pitää olla aina hyvissä väleissä.. ja sen takia pitää sietää ihan mitä vaan käytöstä omalta suvultaan. Oma äitini on tällainen (olen itsekin jo keski-ikäinen ja tuota on pitänyt kuunnella koko nuoruus- ja aikuisikä). Meidän suvussa onkin ollut yleistä se että toinen puoli on itsekeskeisiä ja saavat toilailla miten sattuu, ja loput sitten nielevät kiltisti kaikenmoisen käytöksen ja siivoavat jäljet.

Ei tuollaisessa ole mitään järkeä. Eihän kukaan sietäisi törkeää kohtelua ystäviltään, harrastuskavereilta tai töissä. Miksi sukulaiset olisivat jokin poikkeus? Jokainen ansaitsee kunnollista ja ihmisarvoista kohtelua. Jos sitä ei saa, niin parempi poistua paikalta ja pitää etäisyyttä!

Kilpailulliseksi on teidän keskinäinen dynamiikka tainnut mennä jo ajat sitten. Vanhemmille se ei tietysti tunnu yhtä raskaalta, hehän katsovat sitä ulkopuolelta. Itse olen kuitannut työpaikalla vastaavaa lähikollegan kanssa aina vain kyselemällä hänen asioistaan kertomatta mitään omistani, joka helpottaa vähän, mutta vaikeaa on esim. palavereissa, jotka menevät hänen puoleltaan spleinaamiseksi, usein toistaa sen mitä juuri sanoin, mutta omin sanoin. Siihen yleensä totean, että kiva että ollaan tästä samaa mieltä ja vielä on samat perustelutkin, mennäänpä seuraavaan asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että joidenkin kanssa on hankalampaa kuin toisten, mutta tämä nykyinen meininki, että dumpataan kokonaan ihmisiä elämästä on jotenkin outoa. Siitä seuraa enemmän yksinäisyyttä, noin yleisellä tasolla. Kanssakäymisen taidot huononee aikuisillakin ja huono malli lapsille. Itsekin taidan olla tähän "sortunut". Omat rajat voi vetää, mutta totaalinen välit poikki voi olla huono ratkaisu.

Kyllä se on ihan terapeutin suositus silloin kun yhteydenpito VAHINGOITTAA ihmistä. Silloin pysytään erossa haitallisista ihmisistä. Sadistiset ihmiset viis välittävät SINUN asettamistasi rajoista. Pari viestiä mielinkielin, jotta saa sinut taas hyppysiinsä ja sitten alkaa sama peli pikkuhiljaa ote tiukentuu ja kohta olet samassa kuristusotteessa. Olkoot oma sisko, mutta jos hän vähättelee, pilkkaa, on väkivaltainen tai mitä tahansa, joka heikentää hyvinvointiasi, niin heitä hänet mäkeen! Opettele, että olet hyvä ja arvokas, eikä sinun kuulu kärsiä sadististen ihmisten vuoksi. Oma siskoni sanoi, että HALUAA vahingoittaa minua jonkun lapsena tapahtuneen asian vuoksi (ei tietoa mitä), on ollut sisarkatea muinulle lapsena (kertoi itse) ja haluaa jatkaa tuhoamistani koko lopuuelämäni ajan. Eipä ole pystynyt jatkamaan, kun yhteys on poikki. Olen onnellisempi kuin vuosiin ja suosittelen jokaiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Radikaali ehdotukseni on olla tekemättä numeroa siitä, mitä kukin sukulainen on tehnyt väärin. Olen jo vuosia antanut heille armoa. Moni meistä asettaa kohtuuttomia odotuksia vanhempiin, sisaruksiin, ystäviin, jne. ja täten sössimme ihan itse kaiken. Ei minulla (tietääkseni) ole esim ystäviä, jotka eivät kestä seuraani, koska olen epätäydellinen ja välillä kerrassaan rasittava. Ihan hyvin me juttuun tullaan. Samoin minä kestän läheisten ihmisten iänikuisia komplekseja, koska juuri ne tekevät heistä ihmisen.

 

Siskoni on juuri tuollainen, asettaa kohtuuttomia vaatimuksia muille ja käy kuin yleinen syyttäjä päälle. Siksipä en hänen kanssaan ole vuosiin ollut tekemisissä. Raskas ihminen. Eikä varmasti ymmärrä miksen ole tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta ajatus, että siskon kilpailuhenkisyys ei ole ongelma vaan ap:n kilpailuhenkisyys. 

Voi hyvinkin olla, että molemmat kilpailevat keskenään. Jos ap tekisi noita harrastuksia vain siksi, että ne tuovat iloa elämään, niin mitä väliä jos joku oppii ne nopeammin?

Kuulostaa siltä että aika vähentää tekemisissä oloa äidinkin kanssa. 

Ylipäätään kaikenlainen draamailuun ja juoruiluun osallistuminen on typerää. Miksi puhut äitisi kanssa siskostasi? Jos teillä ei ole suoria yhteisiä asioita, niin älkää soitelko.