Kumpi tulee ajan saatossa kokonaisuudessaan halvemmaksi asua: Omakotitalo maalla vai kerrostaloasunto kaupungissa?
Kumpi tulee ajan saatossa kokonaisuudessaan halvemmaksi asua: Omakotitalo maalla vai kerrostaloasunto kaupungissa? Omistusasunnosta siis kyse.
Kerrostalossa kuulemma ainakin putkiremontit tuo yli viidenkymmenen -sadantuhannen euron kulut ja se tulee jokaiseen taloon jossain vaiheessa eteen. Omakotitalossa putkiremppa maksaa vain muutaman tonnin. Mutta miten muiden kulujen kanssa sitten? Työmatkoja ei tarvi laskea kuluihin, kun etätöitä tekisi. Eli vain asumisen kulut.
Onko näistä tehty jotain virallisia vertailuja? Että vaikka tyyliin vertailtu samanikäisen kerrostaloasunnon ja talon kuluja vuosikymmenten saatossa?
Kommentit (517)
Ei voi verrata toisiin.
Nykyään pankit eivät välttämättä myönnä edes asuntolainaa hajaasutusalueella oleviin okt, sama koti ja palovakuutusta, jos ok rakennettu ennen 90-luvulla tai ehdot tehdään sellaiseksi ettei mitään korvaa ja vakuutusmaksut korkeat, toisin kuin kaupungissa krs:ssa, siellä taloyhtiö voi vakuutukset kilpailuttaa täydestä arvosta rakenteet.
Asunto Oy omistetaan osakkeita, jonka arvo säilyy paremmin kuin okt. Ja keskim. rakennukset paremmin hoidettu kuin okt.
Vierailija kirjoitti:
Oma talo tietty. Se on joskus maksettu omaksi. Vuokratut ei koskaan. Omakotitalossa yleensä rauhaa. Vuokralla tuskin koskaan. Kulut tietty omassa talossa hiukan suuremmat mutta enempi vapauksiakin tehdä mitä haluaa. Vuokralla jo taulu seinään on kysymysmerkki.
Ellei kerkeä kuolla, tulla ero tms syyn takia, ettei talo tule ikinä omaksi.
"Kyllä kiinteistöhuollot ottaa ok.talonkin hoidettavaksi. Kilpailuta ja ota mieleinen. Ei itse tarvi tehdä kaikkea, hölmö. Ethän sinä putkiremppaakaan tee ok-talossa itse."
Ei tarvitse ei, mutta se on kallista lystiä kun okt maksaa yksin ja kerrostalossa lasku voidaan jakaa 30 huoneiston kesken.
Meillä okt iso piha ja pihan auraus talvella on ollut 450-800€/talvi, kun myös välimatkoista maksetaan, samoin jätehuolto ja erityisen suuri ero tulee perusmaksuiissa, joita peritään lähes kaikissa, kuten jätehuolto, vesi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossahan putkiremontit ovat tosiaan melkein ilmaisia. Varmaan ihan eri tekniikkaa.
Se kuulemma on syy, että ovat maan tasalla. Kerrostalossa ne kerrokset tekee hommasta kallista. Pitää purkaa lattioita ja muuta. Eikä auta että vaikka sun kämppä ois just maan tasalla, kun lasku tulee koko talon kokonaiskustannusten ja oman kämpän neliöiden mukaan
Kerrotko tyhmälle, miten se putkiremontti omakotitalossa tehdään jollei paikkoja tarvitse purkaa?
Esimerkiksi omassa talossani putket ovat pintavetoina. Viemäriputket toki kulkevat rossipohjan sisällä ja niiden vaihtamiseksi pitää avata lattiat. Se on tulossa ajankohtaiseksi, koska putket ovat vuodelta 1958.
Omakotitalossakin ne voisi tehdä siististi, mutta monesti hinta ohjaa, joten edullisesti tehtynä ne putkivedot näyttää ihan karmeilta, eikä niitä koteloida mitenkään Meillä rivarin käyttövesiputkiremontti tehtiin pintavetoina, mutta ne myös koteloitiin siististi. Kotelointi toki nosti hintaa.
Itse asuisin mielelläni omakotitalossa, mutta talot on niin järkyttävän kalliita, että ei ole mielenkiintoa sitoa itseään velkavankeuteen, kun ikää on yli 50.
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli kerrostalossa linjasaneeraus, parvekeremontti, kylppärit uusiksi ja hissien uusinta.
800€/m2. Tarkoittaa meille 88t€ lisämaksua.
Halpaa on kerrostalossa.
Kullostaa tosi halvalta😂
Tästä taas huomaa, kuinka pihalla kaupunkilaiset on.
Joo mee vaan maalle, mutta ei se halvemmaksi tosiaankaan tuu.
Tähän vaikuttaa niin monet asiat että oikea vastaus on jokaisen itse mietittävä eikä se välttämättä silloinkaan satu oikeaan.
Mutta jos haluaa oikeasti käyttää rahaa mahdollisimman vähän silloin oikea vastaus on maalla asuminen tulee halvemmaksi. Putkiremontteja ei tule jos putkia ei ole. Ja jos onkin, remontista päättää omistaja yksin. Maalla asumisessa tietysti on enemmän työtä jos tekee kaiken itse(ei halua käyttää rahaa) Voi viljellä ruokansa pitkälle itse, pitää hyötyeläimiä jne. Kaupungissa ainoa vaihtoehto on raha. Maalta asuntoja saa halvalla, kun taas kaupungissa asunnon arvo voi jopa nousta.
Arvokkaampi asunto ja isommat kulut taas ovat isompi riski kuin pienemmät kulut ja ehkä jopa velaton asunto. Mitä ei tarvitse maksaa sitä ei tarvitse tienatakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi verrata toisiin.
Nykyään pankit eivät välttämättä myönnä edes asuntolainaa hajaasutusalueella oleviin okt, sama koti ja palovakuutusta, jos ok rakennettu ennen 90-luvulla tai ehdot tehdään sellaiseksi ettei mitään korvaa ja vakuutusmaksut korkeat, toisin kuin kaupungissa krs:ssa, siellä taloyhtiö voi vakuutukset kilpailuttaa täydestä arvosta rakenteet.
Asunto Oy omistetaan osakkeita, jonka arvo säilyy paremmin kuin okt. Ja keskim. rakennukset paremmin hoidettu kuin okt.
Outoa, rakensimme keskelle ei mitään okt-spekseillä kakkosaunnon ja kyllä melaina saatiin ja kaikki vakuutuksetkin. Sinne ei mene edes tietä pihaan.
Aikaisemmin asuimme työsuhdeasunnossa Hesassa ja alettiin hankkimaan omaa asuntoa. Jossain Myyrmäki/Martsari yms 90 neliön kerrostaloluukku maksoi saman verran kuin 50 km päässä radan varressa tontti + 130 neliön okt., jossa nyt asumiskulut ovat 350 e/ kk.
Talo valmistui 1980 ja on pidetty kunnossa, mutta varmaan joku remontti olisi pitänyt vastikkeella kustantaa siellä betoniluukussakin. Tuskin se vastike oli missään vaiheessa yhtä halpa.
Joten ap:lle vastaus: meille on ollut edullisempaa asua okt:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossahan putkiremontit ovat tosiaan melkein ilmaisia. Varmaan ihan eri tekniikkaa.
Se kuulemma on syy, että ovat maan tasalla. Kerrostalossa ne kerrokset tekee hommasta kallista. Pitää purkaa lattioita ja muuta. Eikä auta että vaikka sun kämppä ois just maan tasalla, kun lasku tulee koko talon kokonaiskustannusten ja oman kämpän neliöiden mukaan
Jos talo on oikein rakennettu, niin putkirempassa revitään lattiat auki ja se ei ole halpaa.
Outoa, meillä on melkein uusi talo ja ei sinne ole lattian alle yhtään putkea vedetty.
Nyky sääntöjen mukaan suurin osa pintavetona. Koteleituna jokunen. Taloon kaupungin vetämä vesiputki on ainoa, joka tulee iha talon alta ja laitehuonen lattiasta esiin. Se putki on kuulema heidän vastuullaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä asun +75v talossa, neliöt noin 170 ja kaikki lämmintä, kolmessa kerroksessa tosin. Kuukausi kulut tasaisesti jaettuna noin 350€/kk. Millä matematiikalla kannattaisi vaihtaa kerrostaloon tai rivariin 🤔
Itse asun myös maalla ja hiukan enemmän neliöitä, jos laskee yhtää omalle työlle hintaa, niin tuo summa tuplaantuu reippaasti, kun asuu kerrostalossa kaikki palvelut maksetaan hoitovastikkeessa ja muut tekevät työt, kuten palovaroittimen patteri vaihdot, ilmastoinnin puhdistukset, auraukset, nurmikon leikkuuut jne.
Hinnoitteletko oikeasti kaikki kotityöt?
Ruuanlaiton, siivouksen ja pyykinpesunkin?? Niitähän ei makseta vastikkeessa myöskään
Nuo luetelluthan on töitä jotka kerrostalossa hoitaa taloyhtiö yleensä ostopalveluna. En olekaan kuullut taloyhtiöstä, joka ostaa osakkailleen ruuanlaiton, pyykinpesun ja siivouksen (yleisiä alueita lukuunottamatta).
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossahan putkiremontit ovat tosiaan melkein ilmaisia. Varmaan ihan eri tekniikkaa.
Se kuulemma on syy, että ovat maan tasalla. Kerrostalossa ne kerrokset tekee hommasta kallista. Pitää purkaa lattioita ja muuta. Eikä auta että vaikka sun kämppä ois just maan tasalla, kun lasku tulee koko talon kokonaiskustannusten ja oman kämpän neliöiden mukaan
Kerrotko tyhmälle, miten se putkiremontti omakotitalossa tehdään jollei paikkoja tarvitse purkaa?
Omakotitaloissa ei ole mitään putkia piilotettu roiloihin. Kerrostalossa roilo pitää tyhjentää, että saa uudet nousut sinne mahdutettua. Roilot on muurattu umpeen eli piikkaamalla auki, ja lopuksi uuden rakentaminen. Ok-talossa vanhat putket jää rakenteisiin, uudet putket vedetään pintaan.
T. Ex lvi-ukko, 24 vuotta olin alalla
Uudet nousut voi mahdollisesti myös koteloida rappukäytävään, eli mikään pakko vanhoja ei ole poistaa, riittää, että ne tyhjätään ja tulpataan.
T. nyx LVI-ukko, puolet tuosta alalla.
Mikäs tää lumityöhomma oikein on?
Sehän menee ulkoilusta ja urheilun korvikkeesta, kun kolaa pihalta lumet. Kola maksaa alle 100e ja melko iso piha saa olla, että siihen yli tunti menee kerrallaan.
Älä osta omakotitaloa ellet halua itse sitä vähän korjailla ja ylläpitää. Huoleton se ei ole, edullinen ja itsenäinen velattomana kyllä
Kerrostalokämppä taas on huoleton, mutta pitää hyväksyä ettet itse voi päättää kaikesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossahan putkiremontit ovat tosiaan melkein ilmaisia. Varmaan ihan eri tekniikkaa.
Se kuulemma on syy, että ovat maan tasalla. Kerrostalossa ne kerrokset tekee hommasta kallista. Pitää purkaa lattioita ja muuta. Eikä auta että vaikka sun kämppä ois just maan tasalla, kun lasku tulee koko talon kokonaiskustannusten ja oman kämpän neliöiden mukaan
Kerrotko tyhmälle, miten se putkiremontti omakotitalossa tehdään jollei paikkoja tarvitse purkaa?
Omakotitaloissa ei ole mitään putkia piilotettu roiloihin. Kerrostalossa roilo pitää tyhjentää, että saa uudet nousut sinne mahdutettua. Roilot on muurattu umpeen eli piikkaamalla auki, ja lopuksi uuden rakentaminen. Ok-talossa vanhat putket jää rakenteisiin, uudet
Ei ollut iso homma irrottaa okt:n seinälevyt vesijohtoputkien kohdalta ja vetää uudet putket entisten paikalle suojaputkineen, kyllä ne putket saa edelleen piiloon laittaa, kun tekee oikein. EIkä niitä kukaan tarkasta, vaikka olisi väärinkin tehty, aiemmat kupariputkethan oli tehty ("väärin" nykysääntöjen mukaan) ilman suojaputkia rakenteisiin, mutta hyvin kestäneet yli 65 vuotta ilman vuotoja usintaan asti.
Elääkö Reiska vielä, vai onko sillä koira?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossahan putkiremontit ovat tosiaan melkein ilmaisia. Varmaan ihan eri tekniikkaa.
Se kuulemma on syy, että ovat maan tasalla. Kerrostalossa ne kerrokset tekee hommasta kallista. Pitää purkaa lattioita ja muuta. Eikä auta että vaikka sun kämppä ois just maan tasalla, kun lasku tulee koko talon kokonaiskustannusten ja oman kämpän neliöiden mukaan
Jos talo on oikein rakennettu, niin putkirempassa revitään lattiat auki ja se ei ole halpaa.
Outoa, meillä on melkein uusi talo ja ei sinne ole lattian alle yhtään putkea vedetty.
Nyky sääntöjen mukaan suurin osa pintavetona. Koteleituna jokunen. Taloon kaupungin vetämä vesiputki on ainoa, joka tulee iha talon alta ja laitehuonen lattiasta esiin
Putki se on viemäriputkikin.
Kerrostaloissa usein huumeiden käyttöä/myyntiä/rauhattomuutta esim. Kalasataman korkeat talot. Omakotitalossa rauha, päihteettömyys, klassista musiikkia yms.
Vierailija kirjoitti:
Elääkö Reiska vielä, vai onko sillä koira?
Reiskahan ei enään elä, ohan sill koira.
Meillä on omakotitalon asumiskulut keskimäärin 2,4 euroa neliö. Edullista asumista tämä on, kaupan päälle oma rauha ja oma valinta mitä remontoidaan ja milloin.
Kyllä kiinteistöhuollot ottaa ok.talonkin hoidettavaksi. Kilpailuta ja ota mieleinen. Ei itse tarvi tehdä kaikkea, hölmö. Ethän sinä putkiremppaakaan tee ok-talossa itse.