Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!

isänmaa tarvitsee teidän panostanne, tai suomea puhuvia ei ole kohta ylipäätäänkään!!!1

yllä oleva oli tietenkin sarkasmia, koska me "ollaan hävitty tää peli" kaikkialla maailmassa. Muutos on tosiasia: väki ei lisänny oikein missään.

Onkin kyllä jännä nähdä mitä se tulee vaikuttamaan kaikkialla maailmassa kaikkeen. Tuleeko konflikteja vain lisää? Kestääkö talousjärjestelmä? Johtaako ai koko maailmaa?

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Huomaa, ettet ole kovin hyvä matematiikassa. 

Mikä jännittää

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Olen lueskellut ketjua sivusta, mutta en oikein ole ehtinyt vastaamaan ajatuksella.

Se pitää todeta, että 346:n arvaus turvattomasta lapsuudesta osui täysin oikeaan. Jossain kommentissani taisin mainitakin siihen suuntaan. 

Jouduin lapsena kantamaan huolta asioista, joista ei ehkä olisi vielä siinä iässä tarvinnut. Vanhempani, etenkin äiti, olivat melko ailahtelevia. Jo hyvin pienenä sain vaikutelman, ettei hän oikeasti pidä meistä lapsista, me olimme hänelle pelkkä rasite. Äiti esimerkiksi piti mykkäkoulua jopa useamman päivän, jos jokin ei mennyt hänen mielensä mukaan. Jo oli ihan pienenä lepyttelin häntä olemalla mahdollisimman hiljainen ja huomaamaton.

Koen, että onnellinen ja huoleton lapsuus on jäänyt minulta vähän vähemmälle, kun olen keskittynyt kantamaan huolta aikuisten tunteista jopa siinä määrin, että en tunnistanut enää omiani. Esim. pyörällä kaatuessa murehdin sitä, että äiti suut

Hei ap! Kuulostaa ihan minun lapsuudeltani, joskin omat lapseni ovat jo sinun ikäluokkaasi. Ja vanhempieni metodiin kuului myös impulsiivinen pahoinpitely - kuritus mistä piti aina kiittää koska raamattu jne. Sinun on mahdollista tehdä kaikki toisin! Kelasin itse näitä asioita tosi paljon tyttäreni synnyttyä (esikoinen on poika), sinä olet selvästi jo miettinyt. Uskon, että sinusta tulee hyvä vanhempi etkä sorru samoihin virheisiin.

Ja minun tapauksessani vanhempani hoitivat isovanhempien tehtävän oikein hyvin, kumma kyllä.

Ootko ap miettinyt et sulle voi syntyä myös vammainen lapsi. Ei oo 100% varma et saat terveen lapsen. Sit viel päälle voit jäädä yh:ks.

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin on sellainen asia mitä on AIVAN TURHA MIETTIÄ ETUKÄTEEN! Hienosti kyllä on ihmisiin uponnut kaikenlainen pelottelu vauva-arjesta. 

 

Ehdottomasti sitä pitää miettiä etukäteen. 

Mutta jostain syystä asenne ei ole se. Lapsen voi hankkia ilman mitään ennakkokäsitystä ja kaikki vain onnittelevat. Lasten hankkimista pidetään helpompana kuin vaikkapa koiran hankkimista. 

Jos olet nuori aikuinen ja hankkimassa koiraa, niin saat kuulla vaikka mitä pelotteluja ja tiedätkö varmasti mihin ryhdyt ja sitä joutuu lenkittämään ja kaikki maksaa ja huhheijaa. 

Mutta kerropa ihmisille, että puolisosi kanssa haluatte lapsen. Tulee ONNITTELUITA ja ihasteluita ja ooh ja aah. Vaikka sinulla olisi kokemusta nolla.

Ja kuitenkin, kumpi on vaikeampi ja isompi vastuu? Koira vai lapsi? 

Pidän aivan järjettömänä asenteena tuota, että "AIVAN TURHA MIETTIÄ ETUKÄTEEN". On kyse uudesta ihmisestä! Tottakai vastuullinen ja järkevä ihminen miettii asiaa etukäteen.

Millainen ihminen ei muka mieti etukäteen lasten hankintaa? Kehitysmaissa ehkä? 

Mieti vielä ainakin puoli vuotta rauhassa.

Ja varaudu siihen, että ette ole miehesi kanssa yhdessä koko lopun ikää, (niin kuin suurinosa ei tänä päivänä ole) tai edes kunnes lapsi on täysi-ikäinen vaan saatat jossain vaiheessa olla yh.

Unelmia kerkeet toteuttamaan myöhemminkin, ne vaan vaatii vähän enemmän järjestelyjä lapsen kanssa.

Varaudu henkisesti lapsen koliikkiin, allergioihin ym, valvomiseen aina syystä tai toisesta. Oletko varma myös siitä, että isä on kypsä ja vastuullinen isäksi, eikä hänestä tule toinen lapsesi?

Vierailija kirjoitti:

Mieti vielä ainakin puoli vuotta rauhassa.

Ja varaudu siihen, että ette ole miehesi kanssa yhdessä koko lopun ikää, (niin kuin suurinosa ei tänä päivänä ole) tai edes kunnes lapsi on täysi-ikäinen vaan saatat jossain vaiheessa olla yh.

Unelmia kerkeet toteuttamaan myöhemminkin, ne vaan vaatii vähän enemmän järjestelyjä lapsen kanssa.

 

Varaudu henkisesti lapsen koliikkiin, allergioihin ym, valvomiseen aina syystä tai toisesta. Oletko varma myös siitä, että isä on kypsä ja vastuullinen isäksi, eikä hänestä tule toinen lapsesi?

Eronnut ei ole sama asia kuin yh. Valtaosalla eronneista on yhteishuoltajuus, viikko-viikko systeemi on ainakin arkielämän havaintojen pohjalta selkeästi yleisin. Vaikka täällä palstalla aina puheissa nainen muuttuu heti yksinhuoltajaksi, jos eroaa lastensa isästä.

Neitsyys tallella ?

Kokeile, jos vaikka nuss1malla saisitte sen lapsen aikaiseksi.

Elämässä on sellaisia asioita, joissa pitää vain uskaltaa ottaa hyppy tuntemattomaan ja lasten hankkiminen on yksi niistä. Ei sitä ikinä voi tietää millainen lapsi sieltä tulee ja mitä tapahtuu, mutta suurimmalla osalla lapset ovat kuitenkin todella tärkeä ja positiivinen asia elämässä. Ja jos ei koskaan uskalla ottaa riskejä, niin ei koskaan mitään kovin hienoa saavutakaan. Kaikki parhaat asiat elämässä vaativat vaivannäköä.

Itse sain lapsen 34 v. ja on ollut rankempaa kuin luulin. Lapsi sitoo 24/7, on jatkuva huoli toisesta ja omaa aikaa on vähän. Koko elämä muuttuu, matkustelu hankaloituu. Parisuhdekin muuttuu. Äitiys/vanhemmuus on kaikennielevää, voimia jää vain vähän muuhun. Rakastan lastani, mutta äitiyttä en.

Olen itrovertti ja masennukseen taipuvainen. Sain pelkosektiolla lapseni. 

Ilman lasta paljon helpompaa. On kaikki vapaus maailmassa, ei tarvitse kuulla kenenkään kiukuttelua tai taistella syömisten, pukemisten ja muiden jokapäiväisten asioiden kanssa. Töistätullessa voi vaan mennä sohvalle. Lapsen kanssa täytyy jaksaa vaikka olis itse kuinka uupunut, kipeä tai muuten loppu.

Tämä on ihan Fingerpori vitsi.

Älä lue jos loukkaannut Fingerporityylisistä vitseistä!

Luin otsikon ja luulin että olisi muita kaltaisiani. Ehkä on parempi vaan jättää lapsi rauhaan.

-Asko  Vilenius

(En liity mitenkään kyseiseen sarjakuvaan ja toivon pedoille pakkokastraatiota jos ovat vaaraksi lapsille. Paitsi sudet voi ampua, varsinkin jos ovat Venäjältä.)

Oma elämä ei lopu lapsen saamiseen. On totta, että pikkulapsivaihe on uuvuttavakin välillä mutta on ohimenevä vaihe sekin.  Itseä ei pidä kuitenkaan kadottaa kaiken alle vaan pitää huolta omasta jaksamisesta. 
Lapsesta on valtavasti iloa. 

Hei ap.

En tiedä, luetko näitä kommentteja vielä, mutta haluan silti kommentoida, jos on muitakin, jotka asiaa miettivät.

Tulin itse äidiksi alkuvuonna, 35-vuotiaana. Halusin kyllä kovasti äidiksi, mutta itseänikin mietitytti, osaanko olla äiti. Somessa ja mediassa korostuu virheellisesti lapsiperhearjen olevan rasittavaa ja ikävää. Tapaan paljon äitejä vauvojen kanssa ja kyllä pääsääntöisesti heistä kaikista välittyy eniten onni ja ilo. Itselleni tämä vauvavuosi on ollut tähän astisen elämäni paras. En osannut kuvitella, kuinka ihanaa vauvan kanssa voisi olla. Totta kai myös väsymys ajoittain kuuluu asiaan, mutta itse olen selvinnyt siitä tiedostamalla, että vauva nukkuu joskus huonommin ja sitten taas paremmin. Eniten minua on yllättänyt, miten joka päivä tuntuu, että on entistä rakastuneempi omaan lapseen. Hän tuo hirveästi merkitystä elämään ja joka päivä useita kertoja päivässä vain ihailemme puolisoni kanssa lasta. Eikä vauvat todellakaan vain huuda kurkku suorana koko aikaa. Meillä on elämässä huomattavasti enemmän naurua kuin itkua.

Olen pätkätöissä eikä puolisonikaan tienaa älyttömästi ja lisäksi vielä opiskelee tässä samalla. Taloudellisesti olemme silti pärjänneet tosi hyvin. Vauvan kanssa voi myös tehdä tosi paljon kaikkea kivaa. Pian lähdemme yhdessä koko perhe ulkomaille reissuun. Ei vauvan takia tarvitse jättää muita asioita, vaikka jotkut harrastukset saattavat olla hetken tauolla.

Synnytyspelosta olin kärsinyt nuoresta asti, mutta synnytys oli kokemuksena todella upea ja siitä jäi minulle hyvät muistot, vaikka synnytyksessä about kaikki meni toisin kuin oisin etukäteen toivonut. Siitäkin selviää ja siihen saa paljon tukea.

Puolisollani on rikkinäinen perhe ja turvaton lapsuus. Häntä pelotti todella paljon isäksi tuleminen. Hän empikin lapsen yrittämistä todella pitkään. Oli lähellä, ettemme eronneet. Kun tulin raskaaksi, hänen ensireaktionsa oli voimakas ahdistus. Raskauden edetessä hän alkoi innolla odottaa lasta. Hän on todella hyvä ja lämmin isä, ja on todennut, että turhaan pelkäsi ja viivytteli niin paljon. 

Toivoisin, että positiivista puhetta vauva- ja lapsiperhearjesta olisi enemmän esillä. Siksi kirjoitan tämän viestin. Lapsi on aivan mieletön lahja ja toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat rohkeasti yrittää lasta, jos yhtään sellaista saattavat haluta. Enemmän pelkäisin sitä, jos lasta ei saakaan. 

Loppuun haluan sanoa, että me ihmiset ollaan myös todella sopeutuvaisia. Vauvan myötä elämään tulee tosi paljon uusia juttuja, joita ei tarvitse vielä tietää tai osata. Matkalla kasvaa itsekin yhdessä lapsen kanssa. Asioista, jotka nyt tuntuvat kaukaisilta, tulee nopeasti todella luontevia.

Tsemppiä pohdintoihin!

Anna mennä vaan, kun kerran on puoliso jonka kanssa tehdä lapsia.

Monet olisivat iloisia tilanteestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Ei ollut mahdollista tehdä lapsia yhtään tämän aiemmin. Ei ollut sellaista parisuhdetta. Tämä nykyinen puolisoni on ensimmäinen kumppani, jonka kanssa lapsen hankinta olisi realistisesti mahdollista.

Voi tietysti olla parempi, että jätän tekemättä, sitäkin tässä pohdin. En tosin ymmärrä, mikä merkittävä ero tässä iässä on siihen, että moni saa lapsia 30-vuotiaana.

Ap

Ihan hyvä ikä on se sitten 25 tai 40.

Vierailija kirjoitti:

Ilman lasta paljon helpompaa. On kaikki vapaus maailmassa, ei tarvitse kuulla kenenkään kiukuttelua tai taistella syömisten, pukemisten ja muiden jokapäiväisten asioiden kanssa. Töistätullessa voi vaan mennä sohvalle. Lapsen kanssa täytyy jaksaa vaikka olis itse kuinka uupunut, kipeä tai muuten loppu.

Helpompaa varmasti. Mutta kyllä se sohvalle menokin alkaa ajan myötä tympiä. Lapset kasvavat nopeasti, pikkulapsiaika on vain lyhyt hetki elämässäsi. Kiukuttelun vastapainona saat oppia hienoja asioita, nauraa vatsa kippurassa jälkikasvusi oivalluksille ja tuntea ylpeyttä heidän saavutuksistaan. Lisänä molemminpuolinen rakkaus, mikä tuo voimaa vaikempinakin hetkinä.

Sohvan kanssa sinulla on aikaa loppuikäsi ja se vapauskaan ei tunnu lopulta kuin tyhjyydeltä.

Jos lasten hankkimista haaveilee, mutta epäröi pelkojen vuoksi, niin on parempi vain voittaa pelkonsa ja antaa mennä. Syteen tai saveen. Todennäköisemmin sitä silloin katuu myöhemmin, jos ei uskaltanut ja jäi siksi lapsettomaksi. Aika on armoton ja naisen hedelmällinen ikkuna sulkeutuu raadollisen nopeasti.

Jos taas on varma ja vahva tunne siitä, ettei lapsia halua, eikä koe mitään kiinnostusta äidiksi, niin parempi jättää tekemättä. AP:n tapauksessa kuitenkin kuulostaa siltä, että oikeasti niitä lapsia haluaisi, mutta pelot ovat esteenä.