Nyt puhuu pyöräilijään törmännyt Pepe Willberg: "Siinähän on suojatie. Suojatiellähän ei saisi ajaa."
IS tavoitti aiemmin pakettiauton kuljettajan, joka kertoi nähneensä tilanteen. Hän oli huomannut, että Aleksis Kiven kadulta vasemmalle kääntyneen auton vasen keula osui tietä ylittävään pyöräilijään.
Pakettiauton kuljettaja kertoi töötänneensä ja ajaneensa pakettiautollaan kahden kaistan väliin yrittäen estää henkilöauton poistumisen paikalta. Tästä huolimatta auto jatkoi matkaansa
Willberg myöntää huomanneensa pakettiauton.
Se valui siitä koulun tai opiston (Pasilan Peruskoulu ja Stadin Ammattiopisto) pihalta kadulle. Mutta mä en ole tietenkään ajanut kenenkään yli.
Willberg sanoo, ettei hänellä ole asiasta toistaiseksi enempää sanottavaa.
IS näki turma-auton perjantai-iltana Turun Mikaelinkirkon pihassa. Autossa on nähtävissä pitkähkö naarmu kuljettajan puoleisessa kyljessä.
Hän miettii myös pyöräilijän roolia.
Siinähän on suojatie. Suojatiellähän ei saisi ajaa.
Aleksis Kiven kadun ja Savonkadun risteyksessä on erikseen suojatie ja pyöräliikenteelle oma väylä. Liikenneturvan mukaan suojatiellä pyöräily on kuitenkin sallittua, kunhan siitä ei aiheudu vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle. Suojatiellä pyöräänsä taluttava henkilö katsotaan jalankulkijaksi.
Painettiinko asia villasella, kun ei ole kuulusteluista kuulunut mitään?