Luulenko vain vaan onko ihmisillä hirveästi ystäviä ja ihmisiä ympärillä?

Kaipaisin juhlan humua, laittautumista, nauraamista, joku kenen kanssa jaka elämän ilot ja kokemukset.

up

Mulla ihan sama. Kaikilla tuntuu olevan hirveästi ystäviä, tuttuja. Itse aina yksin ja taas myös joulu ja uusivuosi yksin.

Luulet, ei mulla ainakaan ole.

Kyllä kokemukseni perusteella useimmilla on, ei kyseessä ole aina vain salaa onnettomien ihmisten luoma someilluusio. 

Palstalta päätellen täällä lähinnä kadehditaan työttömiä naapureita ja ystäviä ja mietitään millaisen ilmoituksen niistä voisi tehdä, jos ovat vaikka pomineet mansikoita. Kuka edes jaksaa kadehtia työttömiä? Ihan kuin se työttömyys olisi jotain tavoiteltavaa juhlaa. En kutsuisi ihmissuhteiksi.

Onko mulla ollut vaa huono tuuri kun omat vanhemmat ovat etäisiä. Pari hassua kaveria jotka eivät jaksa ylläpitää ystävyyttä.

Kaikki asuvat kaukana. Onko todellakin olemassa ihmisiä jolla on samalla paikkakunnalla perhe, suku ja kaikki ystävät??

Vierailija kirjoitti:

Palstalta päätellen täällä lähinnä kadehditaan työttömiä naapureita ja ystäviä ja mietitään millaisen ilmoituksen niistä voisi tehdä, jos ovat vaikka pomineet mansikoita. Kuka edes jaksaa kadehtia työttömiä? Ihan kuin se työttömyys olisi jotain tavoiteltavaa juhlaa. En kutsuisi ihmissuhteiksi.

No täällä nyt ei käy ketkään normaalit ihmiset. 

Osalla on ja osalla ei. Ei voi yleistää.

Minäkin tunsin nuorempana olevani yksin, toiset ovat luonteeltaan sosiaalisempia ja tarvitsevat hälisevän seurapiirin ympärilleen. Yksi ystävä riittää, luotettava sellainen. Itse en aina muista sitä, että omat perheenjäsenet voivat samalla  olla  myös rakkaita ystäviä. 

Olen sinua vanhempi mutta minulla ei ole ketään. Lähinnä se on oma valinta. Voisin olla somessa tyrkyllä tai muuttaa jonnekin missä on paljon tuttuja. Mutta olen valinnut näin. Poistuin somesta ja muutin yksin susirajalle (riippuen mistä suunnasta katsoo).

Kyllä suurimmalla osalla on haaremi ns. Kavereita ympärillään.

Eri asia on sitten se, ketkä näistä on niitä tosiystäviä. Yleensä se paljastuu vasta vaikeuksien kautta. Mummollani oli hirveästi kavereita ja heistä kaikkosi 90% sen jälkeen, kun hän sairastui syöpään. Eivät enää koskaan edes soitelleet ja jos tulivat kaupassa vastaan, käänsivät katseen maahan. 

Samat ajatukset minulla. Tuntuu, että esim töissä ihmisillä on aina menoja ja uusia suunnitelmia. Itsellä ei juuri ole, kun kaikki pitäisi tehdä yksin.

Minulla on veli, mutta hän ei halua olla tekemisissä. On jotenkin surullista, että on jäänyt näin yksin. En ole ikinä ollut mikään passiivinen, mutta kyllä vuosikymmenten aikana on tullut sellainen olo, että ei enää viitsi. En ole ikinä kieltäytynyt, kun minulle on jotain menoa ehdotettu. Minun ehdotuksiin on sanottu kieltävä vastaus usein. 

Vierailija kirjoitti:

Samat ajatukset minulla. Tuntuu, että esim töissä ihmisillä on aina menoja ja uusia suunnitelmia. Itsellä ei juuri ole, kun kaikki pitäisi tehdä yksin.

Minulla on veli, mutta hän ei halua olla tekemisissä. On jotenkin surullista, että on jäänyt näin yksin. En ole ikinä ollut mikään passiivinen, mutta kyllä vuosikymmenten aikana on tullut sellainen olo, että ei enää viitsi. En ole ikinä kieltäytynyt, kun minulle on jotain menoa ehdotettu. Minun ehdotuksiin on sanottu kieltävä vastaus usein. 

ihan kun olisi itse kirjoittanut tän. 

Ihmisillä on kaikki viikonloput aivan täynnä ohjelmaa.

Hanki lapsia, jos ei kavereita oo. Saat koko elämänkirjon. 

Moni vain puhuu jotta olisi. Ei pidä kaikkea uskoa.

Suurella osalla on paljon ystäviä.

Palsta vääristää ajattelua tässä(kin) asiassa. Täällä korostuu sellaisten ihmisten näkemyset joilla ei ole ystäviä tai niitä on vähän.

Ei sellainen kenellä on paljon ystäviä ja sosiaalista elämää käy vauvapalstalla tai käynti täällä on vähäistä.

No ei ole. Yleensä se perhe just tuo niitä sosiaalisia juttuja, kun pitää osallistua lasten menemisiin kun ei ne yksin vielä mene. Sitten kun on lapset isompia niin menevät kavereiden kanssa tai eivät mene mihinkään, niin eipä tarvi enää väkisin mennä niiden juttuihin. Ja jos sulla ei ole edes miestä, niin sulla on niitä sukulaisiakin puolet vähemmän vaivoina kun ei tarvitse missään anoppilassa vierailla.

Nykyajan ihmisillä on usein niin vähän sisaruksiakin, tai ei ollenkaan, että suku on pieni ja asuu usein hajallaan, niin ei mikään ihme että sosiaaliset piirit on kutistuneet. 

Jos ei käy missään harrastuksissa jossa tapaa ihmisiä, niin eipä niitä juuri ole kuin ketä nyt töissä on. Harva nykyään jaksaa lähteä mihinkään huvikseen töiden jälkeen, ei kyläillä enää, ja viikonloput menee toipuessa työviikossa ja siivotessa, pyykätessä jne.

Toki minäkin silloin harvoin kun käyn jossain ja olen ihmisten kanssa, laitan faceen kuvan muistoksi, jos nyt joku katsoisi vaan mun seinää, niin eihän siinä mun elämästäkään näy kuin ne kohokohdat, arjesta se ei kerro mitään.

Kyllä. Itsekin halusin joskus kakskymppisenä, että olis ollut isot kaveriporukat, viikonloppumenot, juhlat ja vaput. Nyt olen 40 ja se on just päinvastoin. Se oli henkilökohtaine painajainen ne 10-hengen kaveriporukat. Kai se johtuu sittä, että olen oppinut elämään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Hanki lapsia, jos ei kavereita oo. Saat koko elämänkirjon. 

Tämä alkaa oikeasti olemaan jo hyvä neuvo.

Ei ollut ketään kaveria Lintsille tai kylpylään? Vie lapset sinne! Pääset itse siivellä mukaan. Ei ollut mitään syytä lähteä laivamatkalle tai vaikka Tallinnaan päiväseltään käymään? Vie lapset sinne! Pääset itse mukaan! Kukaan ei koskaan pyytänyt ravintolaan illalliselle tai kaupungille auringonlaskun aikaan kävelemään? Lasten kanssa voi mennä! Itse oikeasti odotan että olisin vain sen verran rahoissani, että päästäisiin hiihtolomalla Lappiin laskettelemaan ja kesällä voitaisiin vuokrata asuntoauto ja kulkea sillä ympäri Suomea.