Luulenko vain vaan onko ihmisillä hirveästi ystäviä ja ihmisiä ympärillä?

Vierailija kirjoitti:

Olen 68-vuotias. Minulla on 2 ystävää aviomiehen lisäksi. 3 ystävää on kuollut syöpään ja 2 pistänyt välit poikki. Elävät 2 ystävääni eivät jaksa pitää usein yhteyttä ja asuvat satojen kilometrien päässä. Aina joutuu tekemään asioita yksin sienimetsästä sauvakävelyyn.  Kukaan ei koskaan soita tai lähetä viestejä. Mitään tuntemuksia ei voi jakaa. Minulla on paljon harrastuksia ja tuttavia, mutta ystäviä ei enää saa. Peli on menetetty. Kaikilla on kiintiö ystäviä täynnä. Ystävät hankitaan nuorena. 

Mä oon kolmekymppinen mutta samaistun kuvailemaasi. Mustakin tuntuu, että kaikilla on ystäväkiintiö täynnä ja peli menetetty. Tarkoitan nyt semmoisia läheisiä ja luotettavia ystäviä.

Ois kai pitäny saada ne hyvät ystävät jo lapsena ja ilmeisesti paras olisi, että niille olisi sukua.

Ei minulla ole koskaan ollut mitään sellaista ystävää jonka voisin pyytää kylään tai mennä hänen luokseen tai esim soittaa ja kysyä kuulumisia. Olen jo 40v

Ei introverteilla tai varovaisilla ole. Vaikka olisi sosiaalinen ja normaali.

Kyllä se sosiaalinen luonne tulee ihan karjalaisen äidin ja stadilaisen isän verenperintönä. Heillä oli isot perheet, paljon ystäviä ja he olivat mukana kaikessa - politiikasta urheiluun ja taiteeseen vaikka olivat köyhiä duunareita. Jos jollain oli puutetta äiti antoi meidän tavaroista osan, jos joku oli nälkäinen lisäsimme vettä keittoon ja lautasia pöytään. 

Oma elinpiiri on sellainen karjalais/etelä-eurooppalainen - meillä rakastetaan ruualla ja pöydässä on aina porukkaa. Lähiperheeseen kuuluu muitakin kuin vain verisukulaisia. 

Ystäviä on kertynyt vuosikymmenten ajan - niin on tallella koulukaverit 70-luvulta, työkavereita vuosilta 94, 98, 06. Naapurista bestiksiksi v 05... Ystäviä kuntoutuksesta ja facen ryhmistä jopa tältä vuodelta. Nuoruuden rakkauskin yksi lähimmistä

En tiedä miksi ystävystyminen on niin helppoa ja ihmiset pysyvät elämässäni vuosikymmeniä?? Olen avoin, utelias, hymyilevä. En arvota ihmisiä rahan tai aseman perusteella enkä oleta hyötyväni heistä. Ja vastavasti minusta hyötymään pyrkivät heivaan  heti, sensijaan em rakkailleni annan vaikka paidan päältäni 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sosiaalinen luonne tulee ihan karjalaisen äidin ja stadilaisen isän verenperintönä. Heillä oli isot perheet, paljon ystäviä ja he olivat mukana kaikessa - politiikasta urheiluun ja taiteeseen vaikka olivat köyhiä duunareita. Jos jollain oli puutetta äiti antoi meidän tavaroista osan, jos joku oli nälkäinen lisäsimme vettä keittoon ja lautasia pöytään. 

Oma elinpiiri on sellainen karjalais/etelä-eurooppalainen - meillä rakastetaan ruualla ja pöydässä on aina porukkaa. Lähiperheeseen kuuluu muitakin kuin vain verisukulaisia. 

Ystäviä on kertynyt vuosikymmenten ajan - niin on tallella koulukaverit 70-luvulta, työkavereita vuosilta 94, 98, 06. Naapurista bestiksiksi v 05... Ystäviä kuntoutuksesta ja facen ryhmistä jopa tältä vuodelta. Nuoruuden rakkauskin yksi lähimmistä

En tiedä miksi ystävystyminen on niin helppoa ja ihmiset pysyvät elämässäni vuosikymmeniä?? Olen avoin, utelias, hymyilevä

Ihana! Missähän sinunlaisia ihmisiä voi tavata?

Olen aina kaivannut ns sydänystävää. Ei ole ollut oikein minkäänlaisia ystäviä, vain kavereita. Nekin aika kaukana. En tiedä mistä 50v voisi löytää enää ystäviä.

Mulla on  kyllä niin paljon ystäviä että en ehdi nähdä kaikkia niin usein usein kun haluaisin. Ja oikeesti tosiystäviä, eivät hävinneet mihinkään vaikka sairastin syövän. En oikeen tiiä mistä ne kaikki on tullu, oon muuttanu usein ja lapsuuden perheestä kaikki asuu kaukana. Omia lapsia on, oon eronnut. Lapset on kans menevää sorttia, ne on aina valmiita leffaan/ kahville/ museoon/ eräretkille/ kylpylään/ matkustamaan. Ne on 10ja 12, eli ihan täydellisessä iässä harrastamaan kaikkea mahdollista. Mun poikaystävälle puolestaan ei oo juurikaan kavereita. Vaan yksi oikeestaan jonka kaa hengailee. Hänelle se tuntuu sopivan, ei kuulema kaipaa enempää ihmisiä. Mä raahaan sen välillä mun kaveripiirin juhliin, ne on välillä tosi isoja juhlia, mut ei hän erityisemmin niistä hän ois varmaan ihan ok ilmankin, tulee kuitenkin mukaan ja ihan ok viihtyy kun on sosiaalisesti taitava. 

 

mutta vaan seitsemän vuotta sitten oli toinen elämä- asuin kaukana mun vanhoista kavereista pikkupaikkakunnalla, josta en saanut yhtään ystävää melkein kymmenessä vuodessa, vaikka oon tosi sosiaalinen. Muutin pois ja elämä parani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äskettäin oli uutisiissa että suomalaisilla on keskimäärin  n.15 ystävää kullakin ja muutama kaveri. Nyt kun ei ole aprillipäiväkään.. En usko kumminkaan.

15 ystävää? Ei varmasti ole. Kavereita ehkä. Vai menikö nuo väärinpäin?

Miksei ole? Vauvapalsta vääristää käsityksen normaalista elämästä. Normaaliin elämään kuuluvat ystävät ja kaverit. Ne eivät vain löydy kotona nyhjöttämällä ja nettiä selaamalla. 

Tai mistä minä tiedän. Ehkä netin aikana kasvaneilla ei ole enää ystäviä. Ennen nettiä ihmiset tapasivat oikeasti ja solmivat oikeita ystävyys- ja kaverisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Sanoisin kyllä tähän vielä sen, että ei sinkkuus/parisuhde tai lapsettomuus/lapset aina ole ainoa tekijä, joka häivyttää ihmissuhteen. Joskus ne lapsettomat sinkutkin voi kadota elämästä, jos toinen ei voikaan enää tehdä yhdessä kaikkea sitä, mitä on aiemmin tehty yhdessä. Mulla oli tässä muutama vuuosi, kun en voinut muistisairaan äitini takia lähteä lähikauppaa kauemmas. Osa ihmisistä katosi elämästäni jo silloin, vaikka hyvin tiesivät, miksi en voi lähteä kotoani ja tiesivät, että ei tässä nyt kovin montaa vuotta mene, kun äiti on mullan alla. Jos on aidosti hyvä ystävä, ei se ystävyys katoa minnekään, vaikka toisen elämäntilanne muuttuu niin, ettei voidakaan tavata kuten ennen. 

Teillä on ollut vain erilaiset elämäntilanteet. 

En ymmärrä ajatusta että tosiystävät ovat ainoastaan sellaisia jotka ov

Samaa mieltä. Hyvä ystävä kyllä ymmärtää, että toisen elämäntilanne on muuttunut eikä ole enää aikaa ja/tai voimia pitää yhteyttä kuten aiemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen aina kaivannut ns sydänystävää. Ei ole ollut oikein minkäänlaisia ystäviä, vain kavereita. Nekin aika kaukana. En tiedä mistä 50v voisi löytää enää ystäviä.

Töistä, harrastuksista, matkoilta, naapureista ja jopa facen ryhmistä olen löytänyt ihmisiä joista on oikeasti tullut läheisiä ystäviä.