Munkkivuori 2. kausi
Mitä ajatuksia herättää? Parempi kuin edellinen kausi?
Kommentit (368)
Samana iltana oli disko ja keikka. Mitä diskossa tapahtui? Ketkä osallistuivat näihin tapahtumiin? Reetta ja Ismo eivät tainneet tosiaan olla illalla kotona kun Kaarlo tuli meuhkaamaan, ettei saa nukuttua.
Silloin kun Kaius oli Daniel huoneessa, Daniel otti hyllyltä jonkin ison esineen, jota pyöritti. Oliko se maapallon ja kuun kiertorataa kuvaava laite? Daniel sanoi silloin jotenkin niin, että Kaarlon draaman taju on pettämätön. Siitä sai käsityksen, että Kaarlo olisi kaiken keskiössä. Muistatteko tätä ja mikähän merkitys tällä oli? Samassa yhteydessä Daniel kertoi siitä kun Kaarlo ei saanut sodasta mitalia ja että sodan jälkeen miehiä asutettiin Munkkivuoreen. Huonompikuntoiset miehet asutettiin Niemenmäkeen.
Sekä disko että keikka pidettiin 27. päivä heinäkuuta(?). Ykköskaudella unikeon päivä 27.7. oli tärkeä päivä, jolle Olavi oli suunnitellut ja toteuttanut "sovituksen". Tässä kakkoskaudella mainittiin myös tuo 27. päivä, että keikka on silloin. Kuka tai ketkä olivat valinneet juuri tuon päivän?
Missä Daniel oli silloin kun Lola ja Nina lähtivät piknikille ottamaan aurinkoa?
Mihin Urkki on kadonnut? Onko Urkilla jokin muukin rooli kuin tuoda Kuva-Tapio-isänsä tarinaan? Urkki tykkää varastella, hankkia rahaa ja viettää aikaansa ulkona ja metsässä. Mietin, että onkohan hän niin lapsellinen kuin miltä vaikuttaa, vai harrastaako hän esim. salavalokuvaamista metsässä maksua vastaan jonkun toisen ohjauksessa. Jos Daniel vaikka hoitaa studiokuvaukset ja valokuvien kehittämisen. Kaikille nuorille näyttää ainakin olevan tärkeää rahan tienaaminen jollakin tavalla. Joka tapauksessa kuvaamiseen on voinut osallistua useampi ihminen, vaikka Urkki ei olisikaan mukana.
Vierailija kirjoitti:
Samana iltana oli disko ja keikka. Mitä diskossa tapahtui? Ketkä osallistuivat näihin tapahtumiin? Reetta ja Ismo eivät tainneet tosiaan olla illalla kotona kun Kaarlo tuli meuhkaamaan, ettei saa nukuttua.
Jaksokuvausten mukaan seuraavassa jaksossa on tuo disko- ja keikkailta, eli silloin varmaan selviää.
Lola voi olla kyllä varastanutkin rahaa Kaarlolta, jos Kaarlo on hänelle ensin antanut vaikka 50 markkaa ja Lola on nähnyt, missä säilyttää rahoja. Kaarlohan tuskailee jo aiemmin, että kaikki täällä varastetaan, ja hetken etsimisen jälkeen Reetta löytää lyijykynät, jotka olivat hukassa. Lola on siis voinut tarkoituksella piilottaa Kaarlon tavaroita, jotta vaikuttaisi siltä, että tämä kadottaa niitä itse. Ja siten Lolaa ei osattaisi epäillä, vaikka Kaarlolla häviää rahaa.
Huomasitteko muuten, että rippijuhlissa Reetta on surullisen ja poissa tolaltaan olevan näköinen kun katselee keittiön suuntaan. Myöhemmin sieltä kävelee Ismo ja Lola, joten Reetta on tässä vaiheessa ehkä huomannut Lolan keimailun Ismolle. Entä jos Lola on alkanut tehdä niin siksi, jotta Ismolle tulisi vaikea olo ja on mahdollisimman paljon poissa kotoa. Koska Ismohan ei halunnut, että Lola jäisi heille. Jotenkin Lola on saanut manipuloitua itselleen myös kotiavaimen riparin aikana, vaikka Ismo aiemmin totesi Ninalle, että ei tule tapahtumaan (että Lola saisi oman avaimen).
Uskon, että Danieliin Lola on voinut olla oikeasti vähän ihastunut ja luulen, ettei rahat ole peräisin Danilta. Daniel kertoi että saa rahaa 30 markkaa yhdestä pyörähuollosta, joten raha ei ole Danielilla 50 markan seteleinä.
Vierailija kirjoitti:
Lola voi olla kyllä varastanutkin rahaa Kaarlolta, jos Kaarlo on hänelle ensin antanut vaikka 50 markkaa ja Lola on nähnyt, missä säilyttää rahoja. Kaarlohan tuskailee jo aiemmin, että kaikki täällä varastetaan, ja hetken etsimisen jälkeen Reetta löytää lyijykynät, jotka olivat hukassa. Lola on siis voinut tarkoituksella piilottaa Kaarlon tavaroita, jotta vaikuttaisi siltä, että tämä kadottaa niitä itse. Ja siten Lolaa ei osattaisi epäillä, vaikka Kaarlolla häviää rahaa.
Huomasitteko muuten, että rippijuhlissa Reetta on surullisen ja poissa tolaltaan olevan näköinen kun katselee keittiön suuntaan. Myöhemmin sieltä kävelee Ismo ja Lola, joten Reetta on tässä vaiheessa ehkä huomannut Lolan keimailun Ismolle. Entä jos Lola on alkanut tehdä niin siksi, jotta Ismolle tulisi vaikea olo ja on mahdollisimman paljon poissa kotoa. Koska Ismohan ei halunnut, että Lola jäisi heille. Jotenkin Lola on saanut manipuloitua itselleen m
Kiinnitin tosiaankin myös huomiota Reetan surulliseen/ synkkään katseeseen. Reetta ilmiselvästi tietää jotakin.
Reetta ja Ismo ja kaikki diskoa ja keikkaa järjestävät vastuulliset kyllä tietävät varsin hyvin, että molemmat tapahtumat pidetään 27.7. Kyseisellä päivämäärällä on määrättyä historiaa paikkakunnalla. Nähtäväksi jää, mitä asioita junailemaan tottunut Reetta on suunnitellut tuolle päivälle. Kuuluvatkohan Reetta ja Ismo molemmat paikallisiin rotareihin, joka järjestää diskon.
Munkkivuoressa rikkaisiin kuuluvat ainakin Reetta ja Ismo ja ilmeisesti Kuva-Tapion omistaja. Muut taitavat olla köyhempiä. Tuleekohan paikkakunnan rikkaiden ja köyhien välillä esiin vielä jotakin jaottelua. Ainakin Rotary-toiminta on mainittu, niin sillä täytynee olla jokin merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Lola voi olla kyllä varastanutkin rahaa Kaarlolta, jos Kaarlo on hänelle ensin antanut vaikka 50 markkaa ja Lola on nähnyt, missä säilyttää rahoja. Kaarlohan tuskailee jo aiemmin, että kaikki täällä varastetaan, ja hetken etsimisen jälkeen Reetta löytää lyijykynät, jotka olivat hukassa. Lola on siis voinut tarkoituksella piilottaa Kaarlon tavaroita, jotta vaikuttaisi siltä, että tämä kadottaa niitä itse. Ja siten Lolaa ei osattaisi epäillä, vaikka Kaarlolla häviää rahaa.
Huomasitteko muuten, että rippijuhlissa Reetta on surullisen ja poissa tolaltaan olevan näköinen kun katselee keittiön suuntaan. Myöhemmin sieltä kävelee Ismo ja Lola, joten Reetta on tässä vaiheessa ehkä huomannut Lolan keimailun Ismolle. Entä jos Lola on alkanut tehdä niin siksi, jotta Ismolle tulisi vaikea olo ja on mahdollisimman paljon poissa kotoa. Koska Ismohan ei halunnut, että Lola jäisi heille. Jotenkin Lola on saanut manipuloitua itselleen m
Hyvä huomio myös tuo, että Lola oli saanut Niinan riparin aikans oman avaimen. Niinahan sitä ihmetteli, kun huomasi Lolalla avaimen ja kysyikin häneltä, että miten olet saanut oman avaimen. Lola siihen vastasi jotain ympäripyöreää, ettå kun meni liian hankalaksi. Aiemmin Ismo tosiaan sanoi noin, että ei tule tapahtumaan, kun Lola (vai oliko Niina) sanoi, että tarvitsisi oman avaimen.
Ismo tässä alkaa näyttäytyä aina vain epäilyttävämpänå.
Ninan hahmo on ihan teini 2020-luvulta entisajan tyylissä. Mun mielestä Kaius ja Mirko olivat ekalla kaudella uskottavimmat.
Voisiko Danielin kaveri, joka kuoli, olla joku ensimmäisen kauden lapsista tai nuorista?
Onkohan Urkki laitettu kasvatuslaitokseen, jos on jäänyt kiinni varastelusta ym.
Mitä vikaa on Niemenmäessä, tai miksi niemenmäkeläisiä haukutaan? Kerrotteko ei-helsinkiläiselle?
Vierailija kirjoitti:
En saa omaa kommenttiani läpi, mutta huusiko Taina jo heti ekassa jaksossa totuuden sekä Petestä koulun pihalla että Lolasta ostarilla?
Varmaan liittyi ihan siihen, että yleisesti nuorten keskuudessa todennäköisesti ajatellaan, että Pete oli viimeinen joka Lolan näki. Kaikkihan, mukaan lukien Pete itse, luulivat niin ennen kuin asiaa alettiin selvittää enemmän. Lola ainakin sanoo olevansa Niemenmäestä. Ei kai se Taina muuta merkittävää huutanut? Jotenkin en usko Peten syyllisyyteen, mutta mistäpä sitä ikinä tietää
On kyllä mielenkiintonen yksityiskohta toi päivämäärä, mutta ehkä ihan odotettavissa ekan kauden katsoneena. Oletan Ninan perheen asuneen Munkkivuoressa jo 1. kauden aikajanan aikaan, koska Kaarlohan sijoitettiin alueelle sodan jälkeen. Mistään tuoreesta muutostakaan ei ole ollut puhetta. Epäselväksi on vaan jäänyt se, että asuuko perhe Ismon lapsuudenkodissa vai ovatko he ostaneet uuden asunnon samalta alueelta. Ehkä sekin selviää seuraavissa jaksoissa. Muutenkin toi aikuisten menneisyys ja lapsuus on jäänyt isosti pimentoon, vaikka silläkin tuntuu olevan jokin merkitys tässä. Caritan menneisyys ja Ismon perhe pyörii kokoajan mukana, mutta vähän sivussa. Carita on todennäköisesti lapsuudessaan asunut Munkkivuoressa, jos äitinsä on asunut alueella lähes aina. Ehkä Caritan ahdistuneisuus yms liittyy paluuseen Munkkivuoreen? Onko menneisyydessä tapahtunut jotain, mikä ajoi tämän pois ihan alun perinkin? Nyt vain palasi Kaiuksen takia takaisin. Ehkä Ismon siskon kuolema? Joku mainitsi myös sen mahdollisuuden, että Maija ja Carita olivat kavereita tai parhaita kavereita. Mietin, että voiko tässä olla samantyyppinen tarina kuin viime kaudella. Kaksi tyttöä ystävystyy (ehkä jopa hieman ihastuu), jotain tapahtuu ja toinen tytöistä kuolee/katoaa. Jos Nina ja Lola ovatkin uusi versio Caritasta ja Maijasta? Samalla tavalla kuin Taina, Heidi ja kadonnut poika olivat uusi versio Annesta, Olavista ja Karin siskosta. Ehkä vähän kaukaa haettua, mutta teoriassa kai ihan mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Kellarissa lukitun oven takana voi olla se valokuvausstudio, jossa Lola käy poseerauskuvauksissa.
Mitäköhän Ismon Maija-siskon kuolemaan liittyy ja tapahtuiko se aikoinaan Munkkivuoressa samassa pihassa? Kaikki silloiset asukkaat tietävät asiasta ja jotkut näkyvätkin tilanteen. Jos Karita asui silloin siellä, oliko hän ollut Maijan ystävä?
Sarjassa on mielestäni vähemmän yhteisöllisyyttä pihan aikuisten kesken kuin ekalla kaudella. Tuo kuvaa mielestäni todellista ajan kulua ja muutosta. Yhteisöllisyys väheni vähitellen ja -90-luvulla alkoi lamavuodet.
Eikös se Lola käynyt siellä talossa, jossa se Mirko asui? Eli ilmeisimmin ne kuvaussessiot ovat siellä pyöräkellarissa ja avain sinne käypänen? Vai Tainako on Lolan teljennyt sinne, mutta olisiko tuollainen "kaappaus"- toisto mistään kotoisin? Miksi Tainan poikaystävä tuijotteli Lolaa, tuli olo, että olivat entuudestaan tuttuja?
Voiko Karitan ryyppymenneisyys liittyä jotenkin siihen Lolan enoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kellarissa lukitun oven takana voi olla se valokuvausstudio, jossa Lola käy poseerauskuvauksissa.
Mitäköhän Ismon Maija-siskon kuolemaan liittyy ja tapahtuiko se aikoinaan Munkkivuoressa samassa pihassa? Kaikki silloiset asukkaat tietävät asiasta ja jotkut näkyvätkin tilanteen. Jos Karita asui silloin siellä, oliko hän ollut Maijan ystävä?
Sarjassa on mielestäni vähemmän yhteisöllisyyttä pihan aikuisten kesken kuin ekalla kaudella. Tuo kuvaa mielestäni todellista ajan kulua ja muutosta. Yhteisöllisyys väheni vähitellen ja -90-luvulla alkoi lamavuodet.
Eikös se Lola käynyt siellä talossa, jossa se Mirko asui? Eli ilmeisimmin ne kuvaussessiot ovat siellä pyöräkellarissa ja avain sinne käypänen? Vai Tainako on Lolan teljennyt sinne, mutta olisiko tuollainen "kaappaus"- toisto mistään kotoisin? Miksi Tainan poika
Eiköhän se Tainan poikaystävä tuijotellut Lolaa vaan koska oli kiinnostunut tästä. Lolahan flirttaili joka toiselle pojalle ja miehelle
En saa omaa kommenttiani läpi, mutta huusiko Taina jo heti ekassa jaksossa totuuden sekä Petestä koulun pihalla että Lolasta ostarilla?