Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Vierailija kirjoitti:

Tuolloin yksi nainen hoiti työt joita varten nykyään tarvitaan viisi naista yksistään lastentarhaan ja vanhainkotiin. Naisten tekemän työn tuottavuus on vajonnut pohjamutiin.

Hoh hoijaa, ja joidenkin miesten idiotismi on vaan lisääntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Tuolloin yksi nainen hoiti työt joita varten nykyään tarvitaan viisi naista yksistään lastentarhaan ja vanhainkotiin. Naisten tekemän työn tuottavuus on vajonnut pohjamutiin.

Moneenko kertaan tämä pitää sinulle selittää? .

Nykyään naiset tekevät työtä myös kodin ulkopuolella - kuten ne kotitöitä tekemättömät miehet silloin ennen. Vaatimukset eivät olleet niin korkeita kuin nykyisin esimerkiksi hygienian ja lasten kaitsemisen suhteen. Naisilla oli apunaan säädystä, asemasta  ja tilanteesta riippuen piikoja, apulaisia, palvelijoita, mummoja, lapsia, naapureita ja kylän väkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Huonounisena mietin, miten on aikuiset pystyneet nukkumaan porukassa lasten kanssa. 

Ei se niin mene, että kun tarpeeksi ahertaa, nukkuu kuin tukki. Lisäksi tuohon aikaan saattoi olla kolotuksia raskaasta työstä, mutta ei lääkkeitä. Mietin myös heitä, joiden synnytykset ei sujuneet helposti. Jäikö hoitamattomia repeämiä tms. 

Yksi suomalainen kirjailija, jonka nimeä en nyt muista, kertoi äitinsä nukkuneen lattialla, koska siitä oli hänen mielestään helpompi nousta päivän töihin kuin mukavasta ja pehmeästä sängystä.

Jokainen voi halutessaan kokeilla tätä, jos on vaikea nousta aamulla.

Vierailija kirjoitti:

No ensinnäkin ne lapset pantiin tekemään myös talon töitä ja siellä oli apuna kaikenmaailman pikkupiikaa, jotka oli otettu työavuksi. Oli vanhaa emäntää jne. Eikä ne jaksaneetkaan; elinikä oli paljen alhaisempi kuin meillä ja niitä lapsiakin kuoli paljon, ei moni nähnyt aikuisikää. Sitäkö sinä nyt kaipailet takaisin?

Jos pariskunnalle syntyi paljon lapsia, kyse oli onnekkaasta pariskunnasta, ainakin ajan normien mukaisesti. Heidän elämänkulkunsa meni usein näin: nainen ja mies menevät naimisiin ja joko ottavat vastuulleen talonpidon, nousten isäntäväkeen, tai sitten pääsevät torppareiksi, tai mäkitupalaisiksi. Avioitumisen jälkeen usein sulhasen, joskus morsiamen vanhemmat olivat samassa taloudessa, ja ainakin ensimmäisten lasten syntyessä isovanhemmat olivat heitä hoitamassa. Jos ei ollut isovanhempia, löytyi ehkä muu vanha sukulainen, tai vaikkapa nuorempi sisarus, sisaruksen lapsi tai naapurista noin 10-13 -vuotias tyttö, joka avusti pienten lasten hoitamisessa ja kodin askareissa, lähinnä ruokapalkalla. Lapsia syntyi 1-2 vuoden välein, ja toivon mukaan ainakin suuri osa heistä jäi eloon. Vanhimpien lasten ollessa noin 8-10 -vuotiaita, ei enää tarvittu apua lastenhoidossa, vaan yksinkertaisesti vanhimmat lapset alkoivat hoitaa nuorempia sisaruksiaan, sekä avustaa kaikissa mahdollisissa töissä niin paljon kuin pystyivät. Tyttöjen työt olivat lastenhoitoa, ruoanlaittoa, siistimistä, eläintenhoitoa, käsitöissä avustamista. Poikien työt olivat esim. polttopuiden tekemistä ja kantamista, veden kantamista, avustamista hevostenhoidossa, maanviljelystöissä (esim. äestäminen oli usein pienten poikien työtä), aitojen teossa, metsätöissä, rakennustöissä, käsitöissä; ja mm. paimenessa oloa sekä kalastamista. Jo nuorena pienemmät pojat seurasivat isompia poikia avustaviin töihin, ainakin katselemaan, jos ei tekemään. 12-vuotiaat pojat ja tytöt tekivät jo yllättävän raskaita töitä. 

Noin 16-vuotiaana sekä poikien että tyttöjen odotettiin pystyvän kaikkiin tai melkein kaikkiin maa- ja metsätalouden sekä kotitalouden töihin. Samanaikaisesti, jos vanhemmat olivat terveitä, syntyi koko ajan uusia lapsia, ja vanhempien lasten alkaessa olla jo tässä iässä, oli sisarusparvi jo mahdollisesti iso, jos vain suurin osa lapsista oli selvinnyt ensimmäisten elinvuosien yli. Tässä vaiheessa vanhempien työtaakka oli helpottanut melkoisesti, koska vanhemmat lapset tekivät kaikkia töitä ja nuoremmat avustivat jo lastenhoidossa ja muissa askareissa. Tällöin taloudessa saattoi olla esim. 3-4 pikkulapsen lisäksi 3-4 vanhempaa lasta, jotka tekivät erilaisia töitä vanhempien rinnalla. Lopulta vanhimmat lapset aikuistuivat; talo tai torppa jäi useimmiten vanhimmalle pojalle, ja loput saivat etsiä onneaan, mistä parhaaksi näkivät. Vanhemmat jäivät isovanhemmiksi, usein ns. syytingille ja lopettivat vähitellen raskaimmat työt, usein jo 50-vuotiaana.

Ördög kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö joku hyviä kirjoja, joissa olisi kuvattu tuon ajan elämää realistisesti, eikä tälläistä AP:n harhakuvitelmaa? Kiinnostaisi lukea millasia ajat on silloin olleet.

Päätalo on mainittu, Ilmari Kianto ja Ryysyranta myös. Suositeltavia ovat edelleen Pertti Virtarannan kirjat, "Elettiinpä ennenkin", "Vanha kansa muistelee" jne. Koostuvat tavallisten maalaisihmisten haastatteluista, murteet ovat joskus aika kinkkisiä ymmärtää. Mutta niistä saa mielettömän paljon tietoa 1800-luvun ja 1900-luvun alun oloista, katovuosista, kulkutaudeista, petoeläimistä...

Ruotsalainen Moa Martinson kuvasi romaaneissaan ennen kaikkea työläisnaisten tuplasti kurjaa asemaa, sekä epäoikeudenmukaisen järjestelmän että irstaiden, juoppojen ja vastuuntunnottomien miesten uhreina. "Äiti menee naimisiin" sijoittuu tekstiilikaupunki Norrköpingiin vuoden 1900 paikkeille, mutta voisi yhtä hyvin kuvata oloja  ystävyyskaupunki Tampereella.

Moa Martinsonista on suomeksikin pitkä wiki-artikkeli. Hänen elämänsä oli murhetta täynnä, joten ei pidä kummeksua että hänestä tuli kommunisti. Mutta hyvin hän kirjoitti.

Entä Minna Canth? Muistaakseni hän kirjoitti myös naisten ja köyhien asemasta.

Ja olikohan se Sakari Topelius, joka kirjoitti kertomuksen isoisästä, jolle ruoka tarjottiin kaukalosta.

Oma isäni on syntynyt 50-luvulla 11 lapsiseen perheeseen. Isä oli vahingoittunut sodassa, mutta teki silti sepän hommia toisessa kaupungissa. Mummolle jäi maatalon työt ja lastenhoito. Yksi lapsista kuoli jo pikkulapsiaikana. 

Lapset joutuivat pienestä pitäen osallistumaan maatalon töihin. Pienet juoksentelivat omia menojaan pihapiirissä ja monta kertaa oli hengenlähtö lähellä. Isäni teki niin raskaita peltotöitä pienestä pitäen, että rikkoi selkänsä. Vanhin sisaruksista oli monelle läheisempi kuin äiti.  Koululaisilla ei ollut aikaa leikille tai makoilulle, aina piti olla jotakin hommaa toimittamassa. Ja mummu vainaa oli samalla tavalla koko ajan liikkeessä kuolemaansa saakka...

Vierailija kirjoitti:

Ördög kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö joku hyviä kirjoja, joissa olisi kuvattu tuon ajan elämää realistisesti, eikä tälläistä AP:n harhakuvitelmaa? Kiinnostaisi lukea millasia ajat on silloin olleet.

Päätalo on mainittu, Ilmari Kianto ja Ryysyranta myös. Suositeltavia ovat edelleen Pertti Virtarannan kirjat, "Elettiinpä ennenkin", "Vanha kansa muistelee" jne. Koostuvat tavallisten maalaisihmisten haastatteluista, murteet ovat joskus aika kinkkisiä ymmärtää. Mutta niistä saa mielettömän paljon tietoa 1800-luvun ja 1900-luvun alun oloista, katovuosista, kulkutaudeista, petoeläimistä...

Ruotsalainen Moa Martinson kuvasi romaaneissaan ennen kaikkea työläisnaisten tuplasti kurjaa asemaa, sekä epäoikeudenmukaisen järjestelmän että irstaiden, juoppojen ja vastuuntunnottomien miesten uhreina. "Äiti menee naimisiin" sijoittuu tekstiilikaupunki Norrköpingiin vuoden 1900 paikkeille, mutta voisi yhtä hyvin kuvata oloja  ystävyyskaupunki Tampereella.

Moa Martinsonista on suomeksikin pitkä wiki-artikkeli. Hänen elämänsä oli murhetta täynnä, joten ei pidä kummeksua että hänestä tuli kommunisti. Mutta hyvin hän kirjoitti.

Entä Minna Canth? Muistaakseni hän kirjoitti myös naisten ja köyhien asemasta.

Ja olikohan se Sakari Topelius, joka kirjoitti kertomuksen isoisästä, jolle ruoka tarjottiin kaukalosta.

Tarvitsemme uuden kirjailijan joka kirjoittaa kertomuksen siitä miten isoisä ja -äitejä nykyään kohdellaan "hoiva"laitoksissa. 

Ne ei käynyt töissä.

Ei kaikki jaksanutkaan ja aika harva varmaan hymyssä suin ja laulellen. 

Kyllähän sitä on paljon kertomuksia taloista, joissa kaikki oli rempallaan, lapset kulki likaisina ja nälkäisinä, vaikka olosuhteet ei ollut juuri sen huonommat kuin muillakaan. Emäntä vaan oli vähän avuton ja höpsö ja isäntä huikenteleva ja viinaan menevä. Ihan samalla lailla vaikeudet ja turruttava puurtaminen lamautti silloin ihmisiä. Sitten oli niitä, jotka jaksoi purra hampaat yhteen ja yrittää puristaa parempaa huomista lapsilleen. 

Voidaanko me luvata parempi huominen lapsillemme? Ei voida, vaikka mitä tehtäisiin. 

Harvalla naisella oli yhtä aikaa elossa 10 lasta. Esim. 1880-luvulla syntynyt isoäitini synnytti 11 lasta, mutta heistä oli samaan aikaan elossa parhaimmillaan kuusi.

Lapset laitettiin töihin pienestä pitäen. 7-vuotiaasta oli jo selvästi enemmän apua talon töissä kuin mitä hänestä oli työtä.

Vierailija kirjoitti:

Harvalla naisella oli yhtä aikaa elossa 10 lasta. Esim. 1880-luvulla syntynyt isoäitini synnytti 11 lasta, mutta heistä oli samaan aikaan elossa parhaimmillaan kuusi.

Lapset laitettiin töihin pienestä pitäen. 7-vuotiaasta oli jo selvästi enemmän apua talon töissä kuin mitä hänestä oli työtä.

Muistelen jostain lukeneeni että yksi lapsi itseasiassa työllistää vanhempia eniten. Kahdesta on jo seuraa toisillensa, useampi osallistuu nykyisinkin jo huomaamattaan toinen toisensa kaitsemiseen.  

Lapset oli aputyöläisiä heti kun kykenivät. Ei kukaan aikuinen niiden kanssa leikkinyt, kun ne teki talon töitä.

Eivät jaksaneet. Kuolivat 30-vuotiaina. Ja siitähän sä inseli tykkäisit. Et kestä viisaita, vahvoja naisia, jotka moppaa sulla lattiaa.

Niinpä.

Oli jaksettava jos ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Heh heh , mitä höpäjät kun vielä 1960 luvullakin saattoi olla 8-10 lasta.

On se ollut raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Heh heh , mitä höpäjät kun vielä 1960 luvullakin saattoi olla 8-10 lasta.

Saattaa nykyäänkin olla.

Isoäidilläni oli 3 sisarusta. Isoisoäiti oli kotirouva ja hän huolehti neljästä lapsesta ja yhdestä kaupunkiasunnosta. Ei tuo hirveän raskaalta vaikuta. Aikaa jäi myös luku ja lauluharrastuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät jaksaneet. Kuolivat 30-vuotiaina. Ja siitähän sä inseli tykkäisit. Et kestä viisaita, vahvoja naisia, jotka moppaa sulla lattiaa.

Mihin perustat tämän tietosi? Naisia kyllä menehtyi lapsivuoteeseen, ja pikkulapsi-ikä oli monelle vaarallinen, mutta jos niistä selviytyi oli aiemminkin ihan mahdollista elää hyvinkin 60-, 70-, tai 80 vuotiaaksi.