HS: Uhriutumisesta on tullut muotia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla ihmisistä on kyllä todella paljon haavoittavia kokemuksia taustallaan.

Silti meillä on edelleen myös ihmisiä, jotka ovat pahasti traumatisoituneet sodissa, kohdanneet vakavaa fyysistä väkivaltaa koko elämänsä, kokeneet monimuotoista puutetta ja ovat siitä huolimatta selvinneet ja tehneet vaikkapa vuosikymmenten työuran.

Kysymys kuuluu, mikä tässä ajassamme on niin erityistä, että ihmiset jäävät traumojensa vangeiksi eivätkä pääse etenemään elämässään? Onko kyse juuri tuosta, että resistenssiä vahvistavat asiat puuttuvat ympäriltämme? Vai siitä, että noihin asioihin keskittyminen on ylipäätään mahdollista?

Tuollainen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen puute elämässä on siinä mielessä vaikea tunnetason trauma, ettei se välttämättä koskaan häviä kokonaan ihmisestä. Ainoa keino päästä eteen päin on oikeastaan ymmärtää, että

Tuskinpa sitä niin määritellään eikä tuossa niin sanottukaan. Valtaosalle ihmisistä yhteiskunnan aktiivisena osana toimiminen on kuitenkin osa mielenterveyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla ihmisistä on kyllä todella paljon haavoittavia kokemuksia taustallaan.

Silti meillä on edelleen myös ihmisiä, jotka ovat pahasti traumatisoituneet sodissa, kohdanneet vakavaa fyysistä väkivaltaa koko elämänsä, kokeneet monimuotoista puutetta ja ovat siitä huolimatta selvinneet ja tehneet vaikkapa vuosikymmenten työuran.

Kysymys kuuluu, mikä tässä ajassamme on niin erityistä, että ihmiset jäävät traumojensa vangeiksi eivätkä pääse etenemään elämässään? Onko kyse juuri tuosta, että resistenssiä vahvistavat asiat puuttuvat ympäriltämme? Vai siitä, että noihin asioihin keskittyminen on ylipäätään mahdollista?

Tuollainen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen puute elämässä on siinä mielessä vaikea tunnetason trauma, ettei se välttämättä koskaan häviä kokonaan ihmisestä. Ainoa keino pä

Tätähän Keltinkangas-Järvinen korosti, että ihmisen pitäisi vain entiseen malliin kääriä hihat ja tehdä töitä, oli miten paha olo tahansa. Eivät ihmiset silloin ennen yhtään paremmin pärjänneet, he vain sinnittelivät pahan olonsa kanssa ja levittivät sitä eteenpäin. Nykyisin asioita sentään yritetään käsitellä, jotta traumat eivät siirtyisi sukupolvelta toiselle.

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillisesti lapsuudesta, jolloin on oikeasti ollut aikuisten armoilla ja esimerkiksi omaksunut virheellisiä negatiivisia käsityksiä itsestä kaltoinkohtelun myötä. Käsitellään ihmisen herkintä sisintä, hyväksytyksi, nähdyksi ja kuulluksi tulemista.

Tuollaiset herkät asiat nyt sitten Keltinkangas-Järvistä ärsyttävät ja häiritsevät. 

Minusta näitä viime aikojen erilaisia ammattilaisten avautumisia voi pitää myös ammattilasten hätähuutona tilanteessa, jossa heillä ei ole tarpeeksi resursseja auttaa kaikkia apua tarvitsevia. Se sitten käännetään "lapsia" kohtaan, että koettakaa nyt ottaa itseänne niskasta kiinni ja lakatkaa valittamasta, "äidillä" on liian rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillisesti lapsuudesta, jolloin on oikeasti ollut aikuisten

Tämä on ollut hyvin yllättävää, että näitä tämänkaltaisia avautumisia on nyt tullut näin paljon. Olen kuvitellut, että tällaisiin työtehtäviin hakeutuvilla ihmisillä on aito halu auttaa ihmisiä. Saattaisi myös ajatella. niinkin, että oman toimeentulon näkökulmasta on myönteinen asia, että töitä ainakin riittää, mikä ei monella alalla ole nykyään itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillise

Eikö aika vasta Helsingin Sanomissa joku psykiatri todennut, että vaikeimmin sairaat jäävät tässä yhtälössä väliinputoajiksi, kun ihmiset hakevat apua lievempiin mielenterveyden ongelmiin?

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillisesti lapsuudesta, jolloin on oikeasti ollut aikuisten

Keltikangas myös itse esiintyy aina naama norsun**tulla. Ulosanti on hapan. Hänen pääasiallinen tapansa kommunikoida on valitus. Aina hän omasta mielestään löytää jonkun epäkohdan, josta kitisee. On valittanut siitä, kuinka ujoja ihmisiä ei arvosteta, kuinka ryhmäkoot ovat liian suuria, kuinka nuoret eivät saa valittaa.

Että kuka se uhrautuja oikein olikaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein

Se tuskin on lievemmin oireilevien syytä, etteivät kaikkein huonoimmin voivat välttämättä enää jaksa hakea apua. Enkä kyllä ihmettele miten voi käydä niin ettei apua enää jaksa hakea jos itsemurhayrityksiäkin lääkärit pitävät nuorilla jotenkin normaalina toimintana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillise

Keltikangas myös itse esiintyy aina naama norsun**tulla. Ulosanti on hapan. Hänen pääasiallinen tapansa kommunikoida on valitus. Aina hän omasta mielestään löytää jonkun epäkohdan, josta kitisee. On valittanut siitä, kuinka ujoja ihmisiä ei arvosteta, kuinka ryhmäkoot ovat liian suuria, kuinka nuoret eivät saa valittaa.

Että kuka se uhrautuja oikein olikaan?

* uhriutuja

Järjestelmä on rakennettu niin, ettei todella pahaa oloaan oireilua välttämättä yleensä kunnolla tunnisteta psyykkisten tai fyysisten vaivojen kohdalla.

Kun jatkuvasti tuodaan resurssipulaa esiin, ihmisillä on jo valmiiksi kova kynnys hakeutua lääkäriin, josta potilas sitten äkkiä saatetaan lähettää kotiin buranan tai mielialalääkereseptin kanssa.

Asianmukaisen avun saamiseen voi mennä vuosia, kun oireiden syytä ei heti alussa lähdetä kattavasti selvittämään.

Kun nuori saa jonkun diagnoosin niin kaiken epäonnistumisen elämässään voi laittaa sairauden syyksi. EIpä ihme että nuoret hakevat apua ahdistukseen ja masennukseen hullun lailla. Kun on ADHD tai vastaava niin voi jäädä elämään yhteiskunnan elättinä lopun ikäänsä mielisairaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillise

 

Eihän olisi mitään järkeä että joku ammatti-ihminen tulisi mediaan takomaan ihmisiä selkään ja että hyvin menee ja jatkakaa samaan malliin. Varsinkin kun näyttää pahasti siltä että kovin hyvin ei mene vaan valtaenemmistö on etsimässä sitä olkaa jota vasten itkeä ja mitä enemmän tuota olkaa tarjotaan niin sitä kovempi itku ja nyyhke elämän surkeudesta.

Ammattiauttajien ja ay-liikeen ja päättäjien vika että nykyään näitä surkeita "rääpäle"-ihmisiä on niin paljon.

Sitä saa mitä tilaa. Sopii erityisen hyvin tähän. Tämä palsta on myöskin suurimmalta osin turhan valittamista täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen tuon Keltinkankas-Järvisen avautumisen jatkumona useille viime aikoina mediassa julkaistuille kirjoituksille, joissa kritisoidaan sitä, että ihmiset menevät lääkäriin valittamaan ongelmistaan, jotka kuuluvat normaaliin elämään, tai ylipäätään käyvät (pitkissä) terapioissa. 

Tämä liittyy yleisesti muutamana viime vuonna koventuneisiin asenteisiin ja varmaankin myös ammattilaisten vähentyneisiin resursseihin. Halutaan vähentää sitä, että ihmiset ylipäätään hakisivat apua jaksamisen ja mielenterveyden ongelmiin, ja halutaan saada heidät tuntemaan häpeää siitä. Halutaan saada ihmisiä "ottamaan itseään niskasta kiinni ja lakkaamaan valittamasta".

Kannattaa muistaa, että Keltinkangas-Järvinen ei ole psykoterapeutti vaan psykologi ja persoonallisuustutkija. Ajattelen, että noihin uhrituntemuksiin liittyy usein psykoterapiassa aukeavia muistoja ajasta, tyypillisesti lapsuudesta, jolloin on oikeasti ollut aikuisten

Onhan se kummallista että kymmenet tuhannet ahdistuvat siitä kun somessa joku sanoo pahasti tai muun vastaavan syyn vuoksi. Vanhempien pitäisi kasvattaa lapsia kestämään pieniä pettymksiä elämässä eikä olla kaveria ja kertoa että kaiken saa kun tarpeeksi haluaa.

Ei kuulosta uskottavalta että nuorten mieleisairaudet olisivat parissa vuodessa kymmenkertaistuneet vaan kyse on jostain muusta. Jos näitä kaikkia lääkitään sekopäiksi niin eivät nuoret tule koskaan käymään kouluja tai työllistymään. Psykoterapia ei myöskään aina paranna vaan voi vaikuttaa psyykeeseen vahingollisesti. 

Nuorilla on vaikeat ajat ja sitä ei todellakaan helpota kun vanhemmat välttelevät kasvatusvastuuta. Koulu ei voi kaikkia ongelmia hoitaa ja resurssit eivät riitä myöskään lastenpsykiatrian puolella.

Oletteko huomannut että jo monia vuosia vasemmistolainen media on leimannut populismin oikeistolaiseksi ilmiöksi. Missä on vasemmistolainen populismi? Ilmeisesti median mukaan sellaista ei ole olemassakaan. Kuinka tämä on mahdollista, oletteko miettineet? Mielestäni koko vasemmistolaisuus täyttää populismin määritelmän.

Vierailija kirjoitti:

Kun nuori saa jonkun diagnoosin niin kaiken epäonnistumisen elämässään voi laittaa sairauden syyksi. EIpä ihme että nuoret hakevat apua ahdistukseen ja masennukseen hullun lailla. Kun on ADHD tai vastaava niin voi jäädä elämään yhteiskunnan elättinä lopun ikäänsä mielisairaana.

Näinkö sinä olet toiminut? Miksi? Minimituloilla eläminen ei yleensä ihmisiä houkuttele, jos sille on vaihtoehtoja.

Populismin määritelmä. Sopii täysin vasemmistolaisuuteen.

"Populismi (latinan sanasta populus, kansa) on politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla "kansan tahdon" ilmausta. Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin.[1]

Populismilla on monia ilmenemismuotoja. Se voi olla arvoiltaan ja talouspainotuksiltaan oikeistolaista tai vasemmistolaista. Populismi on nähty yhtäältä demokratian tarpeellisena korjausliikkeenä ja toisaalta uhkana demokratialle.

Populistiset liikkeet ovat monissa maissa kasvattaneet suosiotaan 2000-luvulla. Niiden vahvistumiseen on esitetty useita syitä, kuten poliitikkojen vieraantuminen kansasta sekä useat suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset, jotka monet kansalaiset kokevat uhkaaviksi.

Määritelmiä

Occupy Wall Street -liike on esimerkki populistisesta sosiaalisesta liikkeestä. Sen retoriikassa vastakkain olivat "99 prosenttia" (kansa) ja "yksi prosentti" (eliitti).

Populismi määritellään nykyisin löyhäksi poliittiseksi ideologiaksi, joka ei tarjoa kokonaista maailmankuvaa, vaan keskittyy kuvaamaan kansan ja eliitin välistä suhdetta. Erään suositun populismin "minimimääritelmän" laati tutkija Cas Mudden vuonna 2012: Populismi on ohutsisältöinen ideologia, joka väittää, että yhteiskunta on perimmiltään jakautunut kahteen homogeeniseen ja antagonistiseen ryhmään, puhtoiseen kansaan ja korruptoituneeseen eliittiin, ja jonka mukaan politiikan pitäisi olla kansan yleistahdon ilmausta.[2]

Populismi voidaan määritellä myös poliittisen viestinnän tyyliksi, jossa ollaan lähellä kansaa ja asennoidutaan vallanpitäjiä vastaan.[3]

Peter Wilesin määritelmän mukaan populismia on jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan."[4]

Cambridge Dictionaryn mukaan populismi on poliittisia ajatuksia ja toimintaa, joiden tarkoitus on saada tavallisen kansan tuki antamalla kansalle se, mitä se haluaa.[5]

Oxford Advanced Learners -tietosanakirjan mukaan populismi on politiikan laji, joka väittää edustavansa tavallisten ihmisten mielipiteitä ja toiveita.[6]"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi

Vierailija kirjoitti:

Ammattiauttajien ja ay-liikeen ja päättäjien vika että nykyään näitä surkeita "rääpäle"-ihmisiä on niin paljon.

Sitä saa mitä tilaa. Sopii erityisen hyvin tähän. Tämä palsta on myöskin suurimmalta osin turhan valittamista täynnä.

Miksi sinä olet täällä triggeröitymässä?

Uhriutujien määrä on räjähtänyt. Minkä vuoksi?

"Tämä on todella pahasti pielessä, että hyvä mielenterveys määritetään sen kautta pystyykö tekemään pitkän työuran. Ihminen voi oireilla pahaa oloaan esimerkiksi väkivaltaisella käytöksellä, mutta silti lasketaan pärjääjäksi jos vain tekee töitä."

Näinpä. Oma veteraani-isoisäni alkoholisoitui loppuelämäkseen sodan jälkeen ja alituiseen pieksi vaimonsa ja lapsensa. Pitkän työuran kyllä teki, samoin jälkikasvunsa. "Työ on elämä" boomereita, jotka kuittasivat oman köyhän lapsuutensa vaurastumalla materian osalta. Mutta se henkinen puoli... Siitä on seuraava jälkipolvi puolestaan istunut terapiassa.

Joku aiemmin ketjussa kirjoitti ällöttävästä tunnekasvatuksesta. Minua lapsena ällötti materiaalinen yltäkylläisyys, jonka odotettiin korvaavan henkiset puutteet, joista "kitiseminen" oli "yliherkkyyttä" ja häpeällistä kiittämättömyyttä. Henk.koht. olisi riittänyt alkeellisempikin torppa, jos vain ei olisi tarvinnut elää pelossa kotonaan eikä menettää omaa itseään selviytyäkseen.

Mutta näin nämä näyttää menevän. Sukupolvittain ihmiset pyrkivät omien rajojensa sisällä kohentamaan kokemiaan puutteita. Ehkä metsään mennään siinä, jos niitä omia selviytymiskeinoja kovalla paatoksella markkinoidaan muille ja kuvitellaan, että samalla reseptillä pitäisi muidenkin olla tyytyväisiä. Henkiset puutteet eivät ratkea sillä, että käsketään unohtamaan ne, keskittymään muihin asioihin, paiskimaan niin kovasti töitä, ettei ehdi muuta ajatella. Toisaalta sisäiseen työhön hukkumallakaan ei täyttä elämää rakenneta.

Kokonaisvaltaista hyvinvointia voi syntyä, kun ääripäistä rauhoitutaan keskitielle. Ymmärretään sekä fyysisten että henkisten tarpeiden tärkeys. Fyysinen ja henkinen eivät ole toistensa vastavoimia. Niiden osalta ei pitäisi joutua valitsemaan joko tai. Kyllä, ajoittain voi tulla vastaan tilanteita, joissa ei voi kuin yrittää selviytyä - mutta sen tilan ei pitäisi jatkua loputtomiin. Jotkut eläimetkin vaaraa onnistuneesti paettuaan tärisevät stressitilan ulos, eivät jatka pakenemista ikuisesti eivätkä toisaalta myöskään lukittaudu kokemuksensa sisään.

Vierailija kirjoitti:

Uhriutujien määrä on räjähtänyt. Minkä vuoksi?

Kerro sinä meille miksi olet täällä uhriutumassa, niin ehkä ymmärrämme tätä ilmiötä paremmin.