Kela-sekoilu sakenee- Kela teetti riskiselvityksen etätöistä ennen Lehtosen ulostuloja: 50% osaajista lähtee!
Etätöiden lisäämisen riskiksi on listattu se, että "hallitsematon osaajapula lisääntyy" kun ne työntekijät, joiden osaamisella on kysyntää muualla, poistuvat Kelan palveluksesta.
Ylen saama Kelan syyskuussa tekemä henkilöstöbarometri kertoo, että niiden työntekijöiden osuus, jotka eivät halua vaihtaa työpaikkaa Kelan ulkopuolelle, oli pudonnut vuodessa 70 prosentista 54:ään.
"Tätä poistumaa on mahdoton hallita", kartoitus toteaa, ja ehdottaa ratkaisuksi, että muutos olisi tärkeää viedä läpi jämäkästi mutta ymmärtäen, että muutos aiheuttaa haasteita.
Lehtonen kertoi marraskuussa Helsingin Sanomien haastattelussa eri viestiä kuin riskiarviossa. Hänen mukaansa Kelalla ei ole vallitsevassa työllisyystilanteessa "mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni omasta henkilökunnastamme".
Henkilöstön luottamus työnantajaan oli tosin matalalla jo ennen etätyölinjauksen muuttamista. Syyskuussa tehdyn henkilöstöbarometrin mukaan vain 23 prosenttia henkilöstöstä piti ylimmän johdon päätöksiä selkeinä ja perusteltuina.
Pitäisikö tehdä uusi kartoitus vai odottaako Kelan johto tyynesti vuodenvaihteen irtisanomisaaltoa? Lohduttavaa toki on, että Kelaa valvovilla poliitikoilla on vankka luottamus Lehtosen valitsemaan linjaan.
Kommentit (147)
Lasse on jo laskenut säätöt mitä tulee, jos lomat yhtenäistetään yksityisen sektorin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Osaajat lähtevät varsinkin ylläpidosta. En ymmärrä miksi pitäisi mennä toimistolle koska siellä ei ole ketään tiimiläistä. Lähin toimisto oli 2km päässä mutta se lakkautettiin. Nyt pitäisi ajaa 200km yhteen suuntaan viikossa jotta voin kilpailla työpisteestä muiden kanssa. Lisäksi puhua samassa tilassa 30 muun kanssa eri palaverissa.
Ei sitten muuta kuin jos "ylläpidon osaaja" asuu niin perähikiällä, ettei voi työpaikalleen mennä käymään, niin se "osaaja" on vapaa etsimään uuden työn lähempää mökkiään.
Kelan pääkonttori on Uudellamaalla, missä on korkeakoulutetuista Suomen pahin työttömyys. Täällä löytyy helposti montakymmentä harvinaisen tehtävän "osaajaa" jokaista yhtä lähtijää kohti.
"Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. "
Minkä takia Kelan päätöksistä tulee järkyttävä määrä valituksia, jotka esimiehet joutuvat korjaamaan?
Mieleen hiipii ajatus,Kelalle parempi työntekijä on tradenomi kuin sosionomi, kun lukujen parissa ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hakenut kelaan töihin mutta siellä ei ole työvoimapulaa. Kolme kertaa hain ja olisin päteväkin ja tulisin varmaan toimistolle töihin joka aamu.
Samoin, olen hakenut monta kertaa. Olen tehnyt vastaavaa työtää vuosia ja menisin toimistolle mukisematta. En ole päässyt edes haastatteluihin.
Nuo kakkosasunnolleen järvenrannalle muuttaneet Kelan etätyöläiset ovat niin vieraantuneet elävästä elämästä, että oikeasti luulevat olevansa korvaamattomia.
PS. Minä olen akateemisena hakenut Kelaan töihin kahdesti, oli niin paljon hakijoita, etten tullut valituksi. Asun jo valmiiksi Helsingissä, joten pääsisin konttorille joka päivä lähitöihin.
Onhan se hiukan erikoista ettei edes yhtenä päivänä viitsitä tulla toimistolle. Tietenkin hankalaa jos on järjestyänyt elämänsä niin, että tekee töitä jossain pakussa asuen Lofooteilla.

Laitatko linkkiä faktoihin että niitä:
- tulee järkyttävä määrä
- esimiehet on nimenomaan ne, jotka korjaukset tekee.
Ei ne silloinkaan ne asiakkaan tiedot pysyneet salassa kun töitä tekivät ennen vanhaan konttorilla omassa huoneessaan tai avokonttorissa. Asiakkaiden liitteiden tiedot vuotivat esimerkiksi heti suomi24-palstalle joten tietovuoto tuli jo heti netissä lähetettäessä tiedostoa tai viimeistään konttorilla skannaajalta, etuuskäsittelijältä tai kun käsittelijä tai skannaaja kävi vessassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. "
Minkä takia Kelan päätöksistä tulee järkyttävä määrä valituksia, jotka esimiehet joutuvat korjaamaan?
Mieleen hiipii ajatus,Kelalle parempi työntekijä on tradenomi kuin sosionomi, kun lukujen parissa ollaan.
Laitatko linkkiä faktoihin että niitä:
- tulee järkyttävä määrä
- esimiehet on nimenomaan ne, jotka korjaukset tekee.
En voi, koska esimiesasemassa oleva henkilö kertoi ne minulle
. Petän hänen luottamuksensa edes vihjaillessani tietoja heidän sisäisistä asioistaan, Myönnän, olen juoru mutta alkoi ärsyttämään, kuinka Lasse Lehtosesta julkisuudesta puhutaan, vaikka Lehtosella on kaikki ne numerot tiedossa, joista minulle on annettu vain vihjauksia.
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Oletko ollut siis Kelassa töissä? Vai ehkä ekonomi heittää noin tarkkaa arviota? Arvostan!
Siellä on niin huonoja työntekijöitä, että saisikin vaihtua. On varmasti tulijoita näinä aikoina. Jopa hyviä työntekijöitä jonoksi asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hakenut kelaan töihin mutta siellä ei ole työvoimapulaa. Kolme kertaa hain ja olisin päteväkin ja tulisin varmaan toimistolle töihin joka aamu.
Samoin, olen hakenut monta kertaa. Olen tehnyt vastaavaa työtää vuosia ja menisin toimistolle mukisematta. En ole päässyt edes haastatteluihin.
Nuo kakkosasunnolleen järvenrannalle muuttaneet Kelan etätyöläiset ovat niin vieraantuneet elävästä elämästä, että oikeasti luulevat olevansa korvaamattomia.
PS. Minä olen akateemisena hakenut Kelaan töihin kahdesti, oli niin paljon hakijoita, etten tullut valituksi. Asun jo valmiiksi Helsingissä, joten pääsisin konttorille joka päivä lähitöihin.
Kävin vuosia, vuosia sitten haastattelussa Kelalle. Haastattelukierroksia oli kaksi ja olisin päässyt toiseen vaiheeseen, mutta haastattelijat olivat sen verran töykeitä, ylimielisiä ja nauroivat lähinnä päälle joten tuli fiilis, että tänne en koskaan halua töihin. Onneksi löysin töitä muualta enkä mennyt toiselle haastattelukierrokselle.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se hiukan erikoista ettei edes yhtenä päivänä viitsitä tulla toimistolle. Tietenkin hankalaa jos on järjestyänyt elämänsä niin, että tekee töitä jossain pakussa asuen Lofooteilla.
Samaa miettinyt, aika etuoikeutettuja ovat olleet. En kehtaisi valittaa, jos kerran viikossa vaan pitäis työpaikalle raahautua.
Ja kaikki valittajat ovat omaishoitajia ja asuvat parin sadan kilometrin pääsä työpaiklataan, erikoista.
"Etätöiden lisäämisen riskiksi on listattu se, että "hallitsematon osaajapula lisääntyy" kun ne työntekijät, joiden osaamisella on kysyntää muualla, poistuvat Kelan palveluksesta."
Eikö se oo just toisin päin? Jos ihmiset saa tehdä enemmän töitä etänä, niin ihmiset ei irtisanoudu niin helposti. Mä ainakin irtisanoutuisin, jos pakotettais toimistolle. Eli lähitöiden lisäämisellä hallitsematon osaajapula lisääntyy.
Nuo kakkosasunnolleen järvenrannalle muuttaneet Kelan etätyöläiset ovat niin vieraantuneet elävästä elämästä, että oikeasti luulevat olevansa korvaamattomia.
PS. Minä olen akateemisena hakenut Kelaan töihin kahdesti, oli niin paljon hakijoita, etten tullut valituksi. Asun jo valmiiksi Helsingissä, joten pääsisin konttorille joka päivä lähitöihin.
Haluat kuitenkin kutsumiesi elävästä elämästä vieraantuneiden ja itsensä korvaamattomaksi sanojesi mukaan kokevien työkaveriksi? Mikä tässä ei täsmää? Saitko perustelut, miksi et tullut valituksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. "
Minkä takia Kelan päätöksistä tulee järkyttävä määrä valituksia, jotka esimiehet joutuvat korjaamaan?
Mieleen hiipii ajatus,Kelalle parempi työntekijä on tradenomi kuin sosionomi, kun lukujen parissa ollaan.
Laitatko linkkiä faktoihin että niitä:
- tulee järkyttävä määrä
- esimiehet on nimenomaan ne, jotka korjaukset tekee.
En voi, koska esimiesasemassa oleva henkilö kertoi ne minulle
. Petän hänen luottamuksensa edes vihjaillessani tietoja heidän sisäisistä asioistaan, Myönnän, olen juoru mutta alkoi ärsyttämään, kuinka Lasse Lehtosesta julkisuudesta puhutaan, vaikka Lehtosella on kaikki ne numerot tiedossa, joista min
Joo joo. Tottahan me uskotaan :D :D :D
Sosiaalipuolen koulutuksella mennään tunteella
Talouspuolen ihmiset toimivat numeroilla
Olisi hauska olla joskus kärpäsenä katossa Kelan toimistossa.
Pystyykö joku selittämään miten Kelassa voi olla enemmän ihmisiä töissä kuin esim. Nesteellä tai Fortumissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Kuulin kelan sisältä oikeat luvut "etätöistä". Konttorilla istuessaan kiintiö oli n.8-10 toimeentulotukipäätöstä päivässä ja tätä seurattiin. Ihan helppo homma. Kun siirryttiin etätöihin, niin jostain kumman syystä kelalla hyväksyttiin työntekijöiden päivän normiksi 4 päätöstä. siis puolet aikaisemmasta mitä avokonttorissa istuessa. Tapauksesta riippuen, niin maksimissaan nuo neljä päätöstä vievät maksimissaan 3-4 tuntia työajasta, useimmiten pari tuntia.
Ei siis ihme, että kelan tädit hermostuivat ajatuksesta palata etätöistä työpaikalle.
Tämä on kyllä ihan täyttä valetta - etänä isommat tavoitteet kuin läsnä
>Kela
>Osaajat
Voi nyt vttu mitä paskaa :D
Tyypillistä vasemmistosyöpää. Se on vassaripaskojen mielestä "osaajan" määritelmä kun osaa jakaa muiden rahoja kelaeläteille mahdollisimman paljon.
Höpönlöpön, minne ne muka suojatyöpaikastaan lähtis. Näinä aikoina vielä kun töitä ei saa edes suhteilla. Aikansa kitisevät sitten homma jatkuu kuten tähänkin asti.