Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kela-sekoilu sakenee- Kela teetti riskiselvityksen etätöistä ennen Lehtosen ulostuloja: 50% osaajista lähtee!

Vierailija
26.11.2025 |

Etätöiden lisäämisen riskiksi on listattu se, että "hallitsematon osaajapula lisääntyy" kun ne työntekijät, joiden osaamisella on kysyntää muualla, poistuvat Kelan palveluksesta.

Ylen saama Kelan syyskuussa tekemä henkilöstöbarometri kertoo, että niiden työntekijöiden osuus, jotka eivät halua vaihtaa työpaikkaa Kelan ulkopuolelle, oli pudonnut vuodessa 70 prosentista 54:ään.

"Tätä poistumaa on mahdoton hallita", kartoitus toteaa, ja ehdottaa ratkaisuksi, että muutos olisi tärkeää viedä läpi jämäkästi mutta ymmärtäen, että muutos aiheuttaa haasteita.

Lehtonen kertoi marraskuussa Helsingin Sanomien haastattelussa eri viestiä kuin riskiarviossa. Hänen mukaansa Kelalla ei ole vallitsevassa työllisyystilanteessa "mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni omasta henkilökunnastamme".

Henkilöstön luottamus työnantajaan oli tosin matalalla jo ennen etätyölinjauksen muuttamista. Syyskuussa tehdyn henkilöstöbarometrin mukaan vain 23 prosenttia henkilöstöstä piti ylimmän johdon päätöksiä selkeinä ja perusteltuina.

https://yle.fi/a/74-20195514

Pitäisikö tehdä uusi kartoitus vai odottaako Kelan johto tyynesti vuodenvaihteen irtisanomisaaltoa? Lohduttavaa toki on, että Kelaa valvovilla poliitikoilla on vankka luottamus Lehtosen valitsemaan linjaan.

Kommentit (147)

Vierailija
81/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka muistaan kun persu meni möläyttämään meidän maan pomojen kyvyttömyydestä. Vieläkö kaikki ovat sitä mieltä että kaikki johtajat ovat sitä parasta aineista.

Lasse on pelle, mutta vastaaviin pelleihin olen törmännyt todella useassa organisaatiossa. Eihän johtajan tarvitse osata toimialaa, kun hän vain johtaa.

Lasse on siellä johtajana ihan persujen ja kokkareiden ehdotuksen takia. Eli saivat sellaisen johtajan, jonka halusivat... Eli kaltaisensa pellen.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011201207.html

Vierailija
82/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus. 

Ongelma usein on, että näissä kuritus ilanteissa lähtee ne pätevimmät ekana muualle, koska heillä on kysyntää muualla. 

Jäljelle jää turhat, tai ne, jotka asuu lähellä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus. 

Kuulin kelan sisältä oikeat luvut "etätöistä". Konttorilla istuessaan kiintiö oli n.8-10 toimeentulotukipäätöstä päivässä ja tätä seurattiin. Ihan helppo homma. Kun siirryttiin etätöihin, niin jostain kumman syystä kelalla hyväksyttiin työntekijöiden päivän normiksi 4 päätöstä. siis puolet aikaisemmasta mitä avokonttorissa istuessa. Tapauksesta riippuen, niin maksimissaan nuo neljä päätöstä vievät maksimissaan 3-4 tuntia työajasta, useimmiten pari tuntia.

Ei siis ihme, että kelan tädit hermostuivat ajatuksesta palata etätöistä työpaikalle.

Vierailija
84/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne Kelan hommat pelkillä napsuttelijoilla hoidu. Jonkun pitää syöttää jatkuvalla vimmalla tulevat muutokset, työntekijäin sisäistää ne jne. Meneekö Kelan touhu itseopiskeluksi ? Unohtuuko asiakas ?

Vierailija
85/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kelalla on kyllä varmasti paljon ihmisiä töissä, ketkä eivät pärjää roolissaan ja hidastavat koko paikan toimintaa. Olin ensimmäistä kertaa tekemisissä kelan kanssa viime keväänä vanhempainrahan, lapsilisän, ja äitiyspakkauksen vuoksi. Hakemukset seisoivat kelan käsittelyssä useita viikkoja, koska kelan työntekijä ei ottanut niitä hoitaakseen jonkun epäselvyyden vuoksi, mitä kuitenkaan ei minulta lähtenyt selvittämään. Jätti vaan yksinkertaisesti asiat hoitamatta. Vasta todella monen viestin ja vihaisen puhelun jälkeen joku otti asian hoitaakseen ja myönsi että epäselvyyden vuoksi asiat seisoivat kohtuuttoman pitkään. Tästä tuli todella paljon lisätyötä kaikille. Jos Kelassa on useampi tällainen työntekijä, mitä olettaa saattaa ainakin yleisen keskustelun perusteella, ei ole mikään ihme että johdolle on ok että osa porukasta lähtee. Harmi vaan että taitaa olla juuri ne osaavimmat, jotka niin tekee. 

Vierailija
86/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus. 

Kuulin kelan sisältä oikeat luvut "etätöistä". Konttorilla istuessaan kiintiö oli n.8-10 toimeentulotukipäätöstä päivässä ja tätä seurattiin. Ihan helppo homma. Kun siirryttiin etätöihin, niin jostain kumman syystä kelalla hyväksyttiin työntekijöiden päivän normiksi 4 päätöstä. siis puolet aikaisemmasta mitä avokonttorissa istuessa. Tapauksesta riippuen, niin maksimissaan nuo neljä päätöstä vievät maksimissaan 3-4 tuntia työajasta, useimmiten pari tuntia.

Ei siis ihme, että kelan tädit hermostuivat ajatuksesta palata etätöistä työpaikalle.

"ihan varmasti faktaa"'

Julkishallinnossa on pirukseen karsittavaa. Vieläkin löytyy suuri joukko ihmisiä jotka vaeltaa konttorilla palaverista toiseen saamatta mitään aikaiseksi. Konttoreille paluu ei siis ratkaise tuota ongelmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Julkishallinnossa on pirukseen karsittavaa. Vieläkin löytyy suuri joukko ihmisiä jotka vaeltaa konttorilla palaverista toiseen saamatta mitään aikaiseksi. Konttoreille paluu ei siis ratkaise tuota ongelmaa."

Ilmaistaan asia näin.

Saat päivän töistä saman palkan tekemällä puolet vähemmän päätöksiä neljäsosalla tehokkaasta työajasta. Tällä saat peruspalkan, ilman mitään (kelalla maksimissaan 45%) mitään lisiä.

Kuvitellaan, että lisäät työaikaasi 300% ja tehostat toimintaasi 100% etätöissä ja teet saman kuin konttorissa istuessasi. Saat saman palkan tai jonkun pienen lisän kasvaneesta työpanoksestasi.

Jokainen logiikkaa omaava ymmärtävä ihminen tajuaa, että se peruspalkka on paras korvaus "työpanoksestasi" etätöissä ja se on suorittavan tason työntekijän kannalta optimaalisin ratkaisu.

Ei työmatkoja, ei esimiehiä, ei ruokailukustannuksia + lisääntynyt "oma aika".

Vierailija
88/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ne perehdyttää työntekijät jos ovat etätöissä? 

Varmaan samalla tavalla kuin meilläkin. Ihan voi perehdyttää vaikka Skypen kautta. Se on nykypäivää. 

Olen miettinyt sitä, miksi Kelan osaamisen taso on laskenut kuin lehmän häntä ja osaltaan varmaan siihen vaikuttaa etätyöt. Toimistolla on niin paljon helpompi pyytää apua osaavammalta kollegalta, kun työkaverit tulee tutuiksi. 

Etätöihin saattaa vaikuttaa myös  jos työntekijällä huonommat datayhteydet kotona. Toimistolla nopeammat datayhteydet ja työn tulokset paremmat mutta kotoa käsin saattaakin olla sitten kaikkea muuta.

Toinen ongelma sitten se työmoraali kun kotona voi pitää useammin taukoja se on kotosalla helppoa. Toisilla se työmoraali ja velvollisuudentunto  on suurempi kuin toisilla. Sekin voidaan kokea ongelmaksi kun toiset tekee enemmän kuin toiset vaikka sitä ei ääneen sanota. Noita tuloksiahan tietysti tarkkaillaan esimiestasolla mutta aiheuttaako mitään kummempaa.

Toki tauot on välttämättömiä hyvinvoinnin kannalta mutta joillakin se taukojen pitäminen saattaa lipsua jo väärälle puolelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

seuraavaksityökkärinakat pihalle

No työkkärin akkoja ei enää ole kun ne työllisyyspalvelut siirrettiin kunnan puolelle ja kaikki TE-toimistot lakkautettiin.

Toinen juttu tosiaan ett saattaa hyvin mennäkin noin ett työllisyyspalveluista pistetään jengiä pihalle koska tekoäly tulee. Ihmiset ei oikein tunnu tiedostavan miten helppoa tuohon tekoälyyn siirtyminen oikeasti on.

Sille tekoälylle opetetaan ne työtehtävien säännöt ja rutiinit ja haetaan kaikki tiedot sieltä samasta paikasta suomi.fi palvelusta ja sitten tekoäly hoitaa homman.

Aluksi tietty helpoimmat ja selkeät rutiinijutut ja sit myöhemmin myös ne haastavammat. Toki hallitus ehkä joutuu yksinkertaistamaan työttömyysturvan sääntöjä kun niitä jo vähän liikaakin. Mut ei mahdotonta edes jo ihan lähitulevaisuudessa.

Kaikki digitalisoituu olet varmaan tietoinen siitä. Ja suomi.fi palvelussa on jo kaikki meistä ihmisistä olemassa syntymästä kuolemaan. Oletko käynyt tutustumassa mitä tietoja itsestäsi löytyy?

Eli meidän ihmisten ei kovin kauan enää tarvii lähetellä dokumentteja sinne tänne omasta tilanteestamme. Toki ne sieltä haetut tiedot käsittelee se työpaikan oma järjestelmä omien alan säännösten ja lakien mukaisesti.

Vierailija
90/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus. 

Kuulin kelan sisältä oikeat luvut "etätöistä". Konttorilla istuessaan kiintiö oli n.8-10 toimeentulotukipäätöstä päivässä ja tätä seurattiin. Ihan helppo homma. Kun siirryttiin etätöihin, niin jostain kumman syystä kelalla hyväksyttiin työntekijöiden päivän normiksi 4 päätöstä. siis puolet aikaisemmasta mitä avokonttorissa istuessa. Tapauksesta riippuen, niin maksimissaan nuo neljä päätöstä vievät maksimissaan 3-4 tuntia työajasta, useimmiten pari tuntia.

Ei siis ihme, että kelan tädit hermostuivat ajatuksesta palata etätöistä työpaikalle.

Faktana. Olet täysin väärässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/147 |

Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. 

Vierailija
92/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko julkisen ylipitkät vuosilomat menee leikkuriin? Ei verovaroin makseta enää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joko julkisen ylipitkät vuosilomat menee leikkuriin? Ei verovaroin makseta enää.

Voitaisi aloittaa kansanedustajien lomista. 

Vierailija
94/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla eu-mailla tuskin on vuosilomia noin paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

paljonkos tuolla oli työntekijöitä, 8500? Siinä on kyllä liikaa, ja ihmettelen mihin 50 %:ia näistä osaajista lähtee. Yksityiselle sektorille tuottaviin töihin?

Vierailija
96/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasse on tuplatohtori.

Vierailija
97/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos etätyö ei ole tuottavaa niin ratkaisu ei ole kieltää etätyötä vaan kehittää sitä. Ei sen tarvitse olla yksin nyhertämistä niille jotka ei ole tuottavia sellaisessa tilanteessa. Nykyisin on olemassa vaikka mitä parityöskentely tai ryhmätyöskentely työkaluja

Voisi etätöitä tekevät laittaa kymmenkunta jonkun työntekijän kotiin tekemään etätöitä, jos eivät toimistolle halua tulla.

Vierailija
98/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko julkisen ylipitkät vuosilomat menee leikkuriin? Ei verovaroin makseta enää.

Voitaisi aloittaa kansanedustajien lomista. 

Niitä on marginaali jos vertaa julkiseen työvoimaan suomessa.

Vierailija
99/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sehän on hyvä, että on luonnollista poistumaa, niin ei tarvitse irtisanoa ketään ja väkeä saadaan vähennettyä.

Kenenkään osaaminen ei myöskään ole niin ainutlaatuista, että sitä ei pystyisi korvaamaan nykyaikana.

Vierailija
100/147 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

paljonkos tuolla oli työntekijöitä, 8500? Siinä on kyllä liikaa, ja ihmettelen mihin 50 %:ia näistä osaajista lähtee. Yksityiselle sektorille tuottaviin töihin?

Liikaa on, vuosilomilla ollaan jatkuvasti.