Kela-sekoilu sakenee- Kela teetti riskiselvityksen etätöistä ennen Lehtosen ulostuloja: 50% osaajista lähtee!
Etätöiden lisäämisen riskiksi on listattu se, että "hallitsematon osaajapula lisääntyy" kun ne työntekijät, joiden osaamisella on kysyntää muualla, poistuvat Kelan palveluksesta.
Ylen saama Kelan syyskuussa tekemä henkilöstöbarometri kertoo, että niiden työntekijöiden osuus, jotka eivät halua vaihtaa työpaikkaa Kelan ulkopuolelle, oli pudonnut vuodessa 70 prosentista 54:ään.
"Tätä poistumaa on mahdoton hallita", kartoitus toteaa, ja ehdottaa ratkaisuksi, että muutos olisi tärkeää viedä läpi jämäkästi mutta ymmärtäen, että muutos aiheuttaa haasteita.
Lehtonen kertoi marraskuussa Helsingin Sanomien haastattelussa eri viestiä kuin riskiarviossa. Hänen mukaansa Kelalla ei ole vallitsevassa työllisyystilanteessa "mitään erityistä tarvetta pitää ihan viimeisen päälle kiinni omasta henkilökunnastamme".
Henkilöstön luottamus työnantajaan oli tosin matalalla jo ennen etätyölinjauksen muuttamista. Syyskuussa tehdyn henkilöstöbarometrin mukaan vain 23 prosenttia henkilöstöstä piti ylimmän johdon päätöksiä selkeinä ja perusteltuina.
Pitäisikö tehdä uusi kartoitus vai odottaako Kelan johto tyynesti vuodenvaihteen irtisanomisaaltoa? Lohduttavaa toki on, että Kelaa valvovilla poliitikoilla on vankka luottamus Lehtosen valitsemaan linjaan.
Kommentit (147)
Mitähän osaamista siellä muka on muuta kuin ehkä jotakin tietojärjestelmiin liittyvää? Kelan tutkimuspuolta yms. nyt joutaakin lähtemään, varmaan helppo löytää sitten töitä.
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Kai ymmärrät, että jonkun pitää sekin prosessi rakentaa ja saada tekoäly toimimaan, päätökset arkistoitumaan ja niin edelleen. Ei taida ihan Googleen kirjoittamalla asumistuki räpsähtää tilille, vai miten ajattelit asiat hoitaa?
NE osaajat lähtee ensimmäisenä, ja kysyntää on.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hauska olla joskus kärpäsenä katossa Kelan toimistossa.
Pystyykö joku selittämään miten Kelassa voi olla enemmän ihmisiä töissä kuin esim. Nesteellä tai Fortumissa?
Siten pystyy, että se on suuhengittävien demarisyöpäläisten hautomalaitos, joka pyörii rajattomalla budjetilla veronmaksajien selkänahoista, ILMAN TULOSVASTUUTA! Mutta tulospalkkioita kummasti kuitenkin pystyvät maksamaan. Ja mikäpä siinä on maksaessa, kun RAHAA ON!, eikä sen loppumista tarvi pelätä.
Kelan työntekijän elämä tämän palstan perusteella: itse ovat vaatineet itselleen 100% etätyön, jota tekee Espanjan aurinkorannikolla (muut maat ei käy, paitsi Lofootit). Jokaisella kelalaisella on mökki tai kakkosasunto järven rannalla. Mökissä on keittiönpöytä jonka ääressä työt tehdään paitsi että laituri ja erityisesti sen nokka on vakituinen työpaikka, oli kesä tai talvi. Mutta työ laiturinnokassa tai Espajan auringon alla on pelkkää hiirennapsuttelua. Pyykkiä pestään ja ripustetaan koko 8h työpäivän ajan. Aika velikultia. Hiirennapsuttelu ei nyt kuitenkaan enää käy Espanjasta tai laiturilta käsin. Muutkin joutuu menemään työpaikalle.
Ihmiset on aina rakastaneet satuja. Tarvitaan pahiksia ja hyviksiä, niitä keitä voi syyttää kaikesta universumin pahuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Kai ymmärrät, että jonkun pitää sekin prosessi rakentaa ja saada tekoäly toimimaan, päätökset arkistoitumaan ja niin edelleen. Ei taida ihan Googleen kirjoittamalla asumistuki räpsähtää tilille, vai miten ajattelit asiat hoitaa?
NE osaajat lähtee ensimmäisenä, ja kysyntää on.
Kerrotko tarkemmin mitä ne osaa ja missä niillä on kysyntää.
t. yksityinen sektori
Jos jollain kelan nörtillä on kova kysyntä yksityisellä sektorilla niin sinne sitten vaan nauttimaan etätöistä tienaamaan verorahoja.
Epäilen kuitenkin, että ehkä alle 5%:lla heistä on se oikea syvällinen osaaminen ja loput ovat ylläpitäjiä/kouluttajia.
Vierailija kirjoitti:
Onko koko jutussa kyse siis siitä, että kelan työntekijät eivät voi olla yhtä päivää viikossa toimistolla? Olen varmaan ymmärtänyt nyt jotain todella väärin... Pakkohan tässä on olla joku oikeakin ongelma, vai?
Etkö lue uutisia? Lehtosen käytös ja sanavalinnat oli se ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Kai ymmärrät, että jonkun pitää sekin prosessi rakentaa ja saada tekoäly toimimaan, päätökset arkistoitumaan ja niin edelleen. Ei taida ihan Googleen kirjoittamalla asumistuki räpsähtää tilille, vai miten ajattelit asiat hoitaa?
NE osaajat lähtee ensimmäisenä, ja kysyntää on.Kerrotko tarkemmin mitä ne osaa ja missä niillä on kysyntää.
t. yksityinen sektori
Jos olet työssäkäyvä ihminen, niin tiedät kyllä. Meillä ainakin on kysyntää.
t. Myös yksityinen sektori.
Vierailija kirjoitti:
"Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. "
Minkä takia Kelan päätöksistä tulee järkyttävä määrä valituksia, jotka esimiehet joutuvat korjaamaan?
Mieleen hiipii ajatus,Kelalle parempi työntekijä on tradenomi kuin sosionomi, kun lukujen parissa ollaan.
Ei niitä tarkistuksia esihenkilöt tee vaan ihan samat ratkaisuasiantuntijat
Vierailija kirjoitti:
Jos olet työssäkäyvä ihminen, niin tiedät kyllä. Meillä ainakin on kysyntää.
t. Myös yksityinen sektori.
Vastaisitko jänkkäämisen sijaan, kun kerran väität tietäväsi?
Otamatta kantaa muuhun, ihmetyttää kommentoijat, jotka ovat sitä mieltä, että kelassa on epäpäteviä ihmisiä ja ovat sitä, mieltä, että tää kohu on hyvä juttu. Johan kelan omassakin arviossa todettiin, että parhaat todennäköisesti lähtevät. Onko hyvä, että etuudet ratkaisee, asiakkaita neuvovat ja järjestelmät (etuuskäsittelyjärjestelmä, kanta) koodailee ihmiset, jotka eivät ole motivoituneita ja päteviä, mutteivät muualle pääse? Vai onko tää joku, että kun itse on saanut omasta mielestään väärän päätöksen, tasapuolisuuden nimissä kaikkien pitäisi saada? Monimutkaisiin asioihin liittyvän osaamisen hankkiminen vie aikaa, että massoittain vääriä päätöksiä, neuvoja tai järjestelmäkyykkäyksiä odotellessa, jos osaajat kaikkoavat. Tekoälyintoille muistutan, että tekniikka ja lainsäädäntö eivät ole valmiita juuri nyt, niin ei ehkä kannattaisi ajaa osajia pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ihan oikeassa, kelassa on yli 50% turhia hiiren napsuttelioita. Asiakkaan pitää jo nyt tehdä hakemus sähköisesti ja hankkia liitteet siihen, muutama vuosi ja tekoäly tarkastaa että kaikki on ok ja hakemus voidaan hylätä. Liitteenä oikaisuvaatimus.
Kätevää, koska tekoälylle aivan sama kuinka paljon se papereita pyörittelee...
Joku joutuu tarkistamaan ne ja käsittelemään oikaisupyynnöt ja valitukset. Eli juuri ne osaajat, jotka uhkaavat lähteä. Jäljelle jäävä heikompi aines ei vaativiin tehtäviin kykene, jhn ei ole osaajia opettamassa eikä uusia työntekijöitä saada rekryttyä.
Ja osaamista tarvitaan Kelan yritysasiakkaisiin, jossa käsitellään työntekijliden sairausajanpalkat, työterveydenhoito, yksityiset hammaslääkärit, lääkäriasemat jne, jossa pyörii satoja miljoonia euroja, eikä yrityksellä ole aikaa odotella korvauksia, vaan haluavat rahat heti.
Aikamoinen suojatyöpaikka taitaa olla, kuten valtion omistamat yhtiötkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän osaamista siellä muka on muuta kuin ehkä jotakin tietojärjestelmiin liittyvää? Kelan tutkimuspuolta yms. nyt joutaakin lähtemään, varmaan helppo löytää sitten töitä.
Kyllä siellä tarvitaan monenlaista osaamista esim. yrityksen taloushallinnon osaamista, kun yrityksille maksetasn Kelakorvauksia esim. työntekijän sairasajanpalkasta tai työterv.hoidosta, työtapaturmista jne.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hauska olla joskus kärpäsenä katossa Kelan toimistossa.
Pystyykö joku selittämään miten Kelassa voi olla enemmän ihmisiä töissä kuin esim. Nesteellä tai Fortumissa?
Siksi kun Kela antaa kymmeniä tuhansia etuuspäätöksiä päivässä (esim. viime vuonna lähemmäs 7 miljoonaa). Eli kyllä sinne tuhansia ihmisiä silloin myös tarvitaan.
Tämä byrokratia on täysin tekemällä tehty, yhteiskunta pyörisi normaalisti ilman tukiviidakkoa. Ihmiset jotka eivät edes tarvi tukia millään muotoa saavat, koska sellainen mahdollisuus on luotu.
Tekoäly voisi tehdä nämä kymmenet tuhannet päätökset esim keskiarvoa käyttäen, vaikka siinä olisi vuositasolla satojen miljoonien heittoja, niin tulisi halvemmaksi kuin tämä nykyinen systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Joko julkisen ylipitkät vuosilomat menee leikkuriin? Ei verovaroin makseta enää.
Lehtosen Lasse lähti kolmeksi viikoksi ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne perehdyttää työntekijät jos ovat etätöissä?
Nykyään on katso tietokoneaika. Sä voit keskustella perehdutettävän kanssa aivan samoin, kuin olisitte samassa huoneessa vierekkäin. Näät perehdutettävän tietokoneen näytöllä ja voit keskustella hänen kanssaan. Voit avata ja edittää/jakaa tietokoneen näytön perehdytettävän kanssa ja esittää/ näyttää työvaiheet aasta ööhon. Samoin perehdytettävä voi näyttää oman työpöytänsä ja perehdyttäjä neivoo asiat kohta kohdalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tiedoksi näin oikealta kelalaiselta: ei pidä paikkansa. Kiintiö ei riipu työntekopaikasta. "
Minkä takia Kelan päätöksistä tulee järkyttävä määrä valituksia, jotka esimiehet joutuvat korjaamaan?
Mieleen hiipii ajatus,Kelalle parempi työntekijä on tradenomi kuin sosionomi, kun lukujen parissa ollaan.
Ei niitä tarkistuksia esihenkilöt tee vaan ihan samat ratkaisuasiantuntijat
Ei tosiaan esihenkilöt mitään päätöksiä korjaa. He mm. suunnittelevat ja miettivät, miten työt jaetaan työntekijöiden kesken niin, että kaikki työtehtävät pysyvät ajan tasalla.
Kuuleman mukaan myös Raisiossa ja Orionissa on iloittu Lehtosen pois lähdöstä. Eli kai kaikkialla, missä Lehtonen on vaikuttanut.