Poliisi havittelee lisää valtuuksia - lakiesityksissä ehdotetaan esim salaisten kotietsintöjen sallimista
IS:
^^Salaisella pakkokeinolla tarkoitetaan pakkokeinoa, jota voidaan käyttää esitutkinnan aikana salassa sen kohteelta. Tällaisia ovat esimerkiksi telekuuntelu ja -valvonta.
Salaisiin pakkokeinoihin ehdotetaan lisättäväksi salainen paikkaan kohdistuva etsintä ja osallistuvan tietolähteen käyttö. Ampuma-aserikos halutaan lisätä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaksi perusterikokseksi.
Lisäksi työryhmä ehdottaa vangitsemisen edellytysten selkeyttämistä ja uutta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa vangitsemisperustetta.^^
-Suomeksi tämä tarkoittaa, että poliisin ei enää tarvitsisi kertoa asukkaalle, että ovat tehneet kotietsinnän. Kotietsinnän tekeminen on tähänkin asti ollut sallittua asukkaan poissaollessa, mutta siitä on täytynyt ilmoittaa asukkaalle 2 vuoden kuluessa kotietsinnästä. Ymmärtääkseni tämä uusi laki voi tarkoittaa vain sitä, ettei kotietsinnästä tai -etsinnöistä tarvitsisi ilmoittaa asukkaalle koskaan myöhemminkään.
Mutta mitä tarkoittaa osallistuvan tietolähteen käyttö? Osallistuvan? Edelliseen skenaarioon viitaten; naapuri oikeutetaan käymään asunnossa osallistuvana tietolähteenä? Onhan tietolähdetoiminta nytkin sallittua, mikä tämä osallistumislisäys nyt tässä on?
Ihmetyttää myös että yleisen järjestyksen vaarantumisen UHKA, ei siis itse vaarantuminen, jo olisi vangitsemisperuste. Vankilaan jostain epämääräisestä järkestyshäiriön uhasta - jonka vain poliisi tietää?
Miksi poliisi haluaa tällaisia oikeuksia? Saadakseen jälkikäteen lailliseksi kaiken mitä tähänkin mennessä ovat salaa puuhanneet?
Kommentit (551)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa eurooppalainen gdpr-säännöstö? Ei näköjään yhtään mitään. Näiden lakiehdotusten valossa se alkaa vaikuttaa vitsiltä.
Ei sitä noudateta nykyäänkään. Esim. sosiaalityöntekijä saa lapsettomankin aikuisen kaikki tiedot, jos haluaa. Lain mukaa pitäisi saada vain välttämättömät tiedot, mutta mitään ei seuraa siitä, että penkoo ihmisen kaikki terveystiedot ja muut. Joku ketjussa väitti, että sosiaalityöntekijät ovat käyneet kotonakin ilman asiakkaan suostumusta (ei lapsia). En tiedä voiko se olla totta? Tullaan salaa penkomaan jonkun koti ja kirjataan järjestelmään???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän tulevat ja ottavat +50 kV sähköiskuja.
Koulutustaan voi hyödyntää myös kotinsa suojaamiseen.
Ansan virittäminen on laiton sekin. Ihan tuollaisella siinähän otatte jutulla siitä ei selviä. Taidat olla niitä, jotka uhoavat ettei minun pihalle ole kompostitarkastajilla tulemista. Sitten ollaan kuitenkin hyvin nöyrää poikaa kun ne tulevat. Aikanaan oli uhoajia jotka kuvittelivat ajavansa kirveellä tv-lupatarkastajat pois. Yksi toteutti idean ja lähti linnaan.
No tuo kompostitarkastus .😁.Minulla on ollut järeä koiravartiointi tontilla. Varoitus siitä näkyvillä. Oma vika jos tulee omin päin. Ihan laillista
Viranomaisen käynnin ajaksi kytket koirat kiinni ja sillä sipuli. Päälle käyvän koiran saa siviiliin lopettaa, oli se missä hyvänsä ja kyltti mikä tahansa. Uhkaava eläin voidaan myös määrätä lopetettavaksi.
Ei sitä koiraa tarvitse tappaa, huumaavat senkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa lakiehdotuksessa mainitaan mm. epäillyn mielentila perusteena vangita ... ilmankos poliisille ollaan hakemassa laajaa pääsyä potilastietoihin. Esim. henkilöä epäillään nimikkeellä syytä epäillä ja potilastiedoista löytyy että henkilö on käynyt masennuksen takia hoidoissa viime vuosina .... vangitaan siis ainakin varmuuden vuoksi muuten oikeus asettaisi henkilön vapaalle jalalle kun perusteena vain syytä epäillä eikä vahvempi todennäköisin syin....
Voiko tämä olla totta? Voisiko joku etsiä kopion tuosta lakiehdotuksesta ja liimata sen tänne? Miten tuo voi mitenkään olla mahdollista ja mihin sillä pyritään? Epäillyn mielentila perusteena vangita? Mitä aktuaalista helvettiä?
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/91907cd9…
"Esityksessä ehdotetaan lisäksi täydennettäväksi vangitsemisen edellytyksiä uudella
vangitsemisperusteella, joka tulisi sovellettavaksi, kun rikoksesta epäillyn henkilö-
kohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella olisi syytä epäillä, että
hänen vangitsematta jättämisensä vaarantaisi yleistä järjestystä tai turvallisuutta
(ns. YJT-peruste). Perusteen soveltaminen ehdotetaan rajattavaksi vain ylitörkeisiin
rikoksiin, kun rikoksesta säädetty vähimmäisrangaistus olisi vähintään kaksi vuotta
vankeutta. Sanotulle perusteelle on löydettävissä tukea EIT:n oikeuskäytännöstä (ks.
Letellier v. Ranska 26.6.1991 ja J.M. v. Tanska 13.11.2012).
Yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa
vangitsemisperustetta voisi soveltaa ensinnäkin, kun olisi syytä epäillä rikoksesta
epäillyn aiheuttavan vapaana ollessaan vakavaa häiriötä tai jonkun henkeen, tervey-
teen tai vapauteen kohdistuvaa vaaraa"
"Arvioinnissa keskeisessä asemassa olisivat
98
OIKEUSMINISTERIöN JULKAISUJA, MIETINTöJä JA LAUSUNTOJA 2025:55
erityisesti rikoksesta epäiltyyn liittyvät seikat, kuten tämän käyttäytyminen, epäiltyä
rikosta seurannut mielentila tai yhteydet rikollisjoukkoon, sekä epäiltyyn rikokseen
liittyvät tekijät, kuten teon kohdistuminen puolustuskyvyttömään henkilöön.
Toisaalta vangitsemisperuste voisi tulla sovellettavaksi myös, kun rikoksesta epäil-
lyn vangitsematta jättämisestä johtuvan yleisen reaktion vuoksi olisi syytä epäillä
yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantuvan. Vangitsemisperuste saisi käyttö-
alaa yleiseen reaktioon liittyen tilanteissa, joissa epäillyn rikoksen vakavuus ja sen
yhteiskunnallinen vaikutus olisivat poikkeuksellisia, ja joissa rikoksesta epäillyn van-
gitsematta jättäminen heikentäisi huomattavasti rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta"
"Arvioin-
nissa keskeisiä tekijöitä olisivat tältä osin muun muassa rikoksesta epäillyn henkilö-
kohtaiset olosuhteet, käyttäytyminen sekä epäiltyä rikosta edeltänyt ja seurannut
mielentila, kuten erityinen epävakaus, impulsiivisuus, aggressiivisuus taikka selvä
piittaamattomuus yleisestä järjestyksestä tai turvallisuudesta. Samoin esimerkiksi
mahdolliset yhteydet järjestäytyneeseen rikollisryhmään taikka muuhun rikollis-
joukkoon voisivat ilmentää vaaraa yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ajatellut, että tämä vuosi olisi viimeinen tällä palstalla. Sain työkyvyttömyyseläkke päätöksen ja olen ehtinyt keräämään työeläkkettä ja muutan ehkä Espanjaan.
Koska sain eläkkeen minun ei tarvitse tulla Suomeen, vaikka alkaisi sota.
Jos suuri osa maista on mukana tässä sairaassa valvontayhteiskunta (Kiinan tyyliin) mikälie hommassa, niin missä enää on turvassa? Pahimmillana eskaloituu kolmanneksi maailman sodaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa eurooppalainen gdpr-säännöstö? Ei näköjään yhtään mitään. Näiden lakiehdotusten valossa se alkaa vaikuttaa vitsiltä.
Ei sitä noudateta nykyäänkään. Esim. sosiaalityöntekijä saa lapsettomankin aikuisen kaikki tiedot, jos haluaa. Lain mukaa pitäisi saada vain välttämättömät tiedot, mutta mitään ei seuraa siitä, että penkoo ihmisen kaikki terveystiedot ja muut. Joku ketjussa väitti, että sosiaalityöntekijät ovat käyneet kotonakin ilman asiakkaan suostumusta (ei lapsia). En tiedä voiko se olla totta? Tullaan salaa penkomaan jonkun koti ja kirjataan järjestelmään???
Sama koskee myös mielenterveyspotilaita. Useampi kuin yksi ihminen on väittänyt että ovat itse kertoneet käyneensä ihmisen asunnolla tämän ollessa sairaalassa. Miten tuokaan voi olla laillista? Toinen tapa on, että kun potilaan pitää käydä sairaalasta kotonaan hakemassa sinne jääneitä tavaroita (koska joutuukin viipymään sairaalassa pidempään), hoitajat lähtevät käyttämään. Painavampi syy tähän kuin potilaan tarvitsemat tavarat, on, että hoitajat tarkistavat samalla, missä kunnossa asunto on. Että onko jarruraitoja vessanpöntössä, pitääkö asettaa tukiasumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa lakiehdotuksessa mainitaan mm. epäillyn mielentila perusteena vangita ... ilmankos poliisille ollaan hakemassa laajaa pääsyä potilastietoihin. Esim. henkilöä epäillään nimikkeellä syytä epäillä ja potilastiedoista löytyy että henkilö on käynyt masennuksen takia hoidoissa viime vuosina .... vangitaan siis ainakin varmuuden vuoksi muuten oikeus asettaisi henkilön vapaalle jalalle kun perusteena vain syytä epäillä eikä vahvempi todennäköisin syin....
Voiko tämä olla totta? Voisiko joku etsiä kopion tuosta lakiehdotuksesta ja liimata sen tänne? Miten tuo voi mitenkään olla mahdollista ja mihin sillä pyritään? Epäillyn mielentila perusteena vangita? Mitä aktuaalista helvettiä?
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/91907cd9…
"
Pakkokeinolain muutos-
tarpeiden arviointi:
vangitsemisen edelly-
tykset ja salaiset pakko-
keinot (1. vaihe)
1. vaihe? Jos tuo on vasta ensimmäinen vaihe, niin mikä on 2. vaihe?!
Pitää olla vakavia mielenterveyden ongelmia jos vastustaa tälläistä aloitetta. Ja mielenterveyden ongelmahan vaarantaa yleisen turvallisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa lakiehdotuksessa mainitaan mm. epäillyn mielentila perusteena vangita ... ilmankos poliisille ollaan hakemassa laajaa pääsyä potilastietoihin. Esim. henkilöä epäillään nimikkeellä syytä epäillä ja potilastiedoista löytyy että henkilö on käynyt masennuksen takia hoidoissa viime vuosina .... vangitaan siis ainakin varmuuden vuoksi muuten oikeus asettaisi henkilön vapaalle jalalle kun perusteena vain syytä epäillä eikä vahvempi todennäköisin syin....
Voiko tämä olla totta? Voisiko joku etsiä kopion tuosta lakiehdotuksesta ja liimata sen tänne? Miten tuo voi mitenkään olla mahdollista ja mihin sillä pyritään? Epäillyn mielentila perusteena vangita? Mitä aktuaalista helvettiä?
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/91907cd9…
"
epäiltyä rikosta edeltänyt ja seurannut
mielentila, kuten erityinen epävakaus, impulsiivisuus, aggressiivisuus taikka selvä
piittaamattomuus yleisestä järjestyksestä tai turvallisuudesta.
ERITYINEN epävakaus, aggressiivisuus taikka SELVÄ piittaamattomuus yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta.
Mitä nuo käytännössä tarkoittavat?
Lainaus ei toimi.
Mutta vauvalla on ketjuja missä on kuvia vaikka sotkuisista vuokra-asunnoista. Ihminen voi olla vaikka masentunut eikä nykyään saa siivousapua kuin maksullisena. Vuokraisännät julkaisee näitä kuvia netissä. Ei sairaudet kuulu vuokraisännille. Ymmärrän korvausten pyytämisen, mutta en kuvien jakamista koko Suomen kansalle.
Eikö ne kuvat ole yleensä otettu sen jälkeen, kun asukas on jo muuttanut pois?
vaihe 2 alkaa vaihe 1 jälkeen ja se on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2027
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla vakavia mielenterveyden ongelmia jos vastustaa tälläistä aloitetta. Ja mielenterveyden ongelmahan vaarantaa yleisen turvallisuuden.
Älä yritä. Mielenterveyden ongelmat ovat sairaus, eivät rikos. Sinä olet joko naiivi, mistään mitään tietämätön ihminen, joka et näe asioiden yhteyksiä toisiinsa, tai sitten vain yksinkertaisesti olet itse poliisi ja yrität puolustella tätä kuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa lakiehdotuksessa mainitaan mm. epäillyn mielentila perusteena vangita ... ilmankos poliisille ollaan hakemassa laajaa pääsyä potilastietoihin. Esim. henkilöä epäillään nimikkeellä syytä epäillä ja potilastiedoista löytyy että henkilö on käynyt masennuksen takia hoidoissa viime vuosina .... vangitaan siis ainakin varmuuden vuoksi muuten oikeus asettaisi henkilön vapaalle jalalle kun perusteena vain syytä epäillä eikä vahvempi todennäköisin syin....
Voiko tämä olla totta? Voisiko joku etsiä kopion tuosta lakiehdotuksesta ja liimata sen tänne? Miten tuo voi mitenkään olla mahdollista ja mihin sillä pyritään? Epäillyn mielentila perusteena vangita? Mitä aktuaalista helvettiä?
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/9190
Joutunut joskus juoppoputkaan? Ajanut kerran niin isoa ylinopeutta että se on mennyt törkeäksi tai vakavaa piittaamattomuutta osoittavaksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi? Veikkaan että ei noista mitään listaa/erityistä ohjeistusta tule, vaan poliisi tekee päätöksen oman kokonais harkintansa ja näkemyksensä mukaan
Kävin lukemassa tuota linkkiä ja siellä mainitaan henkilötiedustelu tämän tietolähdetoiminnan yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalokyttääjän unelma? MIT:n kehittämä laite näkee ihmiset seinän läpi
RF Capture -niminen laite pystyy tunnistamaan eri ihmiset seinän läpi ja seuraamaan heidän liikeitään. Tutkijoiden mukaan teknologialla on useita käyttötarkoituksia eri aloilla.
Ei välttämättä tarvita aina fyysisiä kotikäyntejä.
Selvitetäänkö noilla mitä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva tekee?
Niillä kuvataan sun edesottamuksesi ja ladataan ne nettiin, missä ihmiset saavat nauraa niille. Nykyäänhän ihmiset lähinnä äänittävät naapureitans
Joku voi äänittää sun keskustelut vaikka kahvilassa.
Nykyään tosiaan kannattaa katsoa mitä sanoo ja missä, jengi oikeasti salaa äänittää ja kuvaa toisia omaksi ilokseen. Ei ole lainkaan harvinaista edes.
Vierailija kirjoitti:
Jutun johdannosta:
Mikäli lakiesitys etenee nykyisessä muodossaan, poliisi saisi jatkossa tiedon esimerkiksi näpistyksestä epäillyn sairaalakäynneistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalokyttääjän unelma? MIT:n kehittämä laite näkee ihmiset seinän läpi
RF Capture -niminen laite pystyy tunnistamaan eri ihmiset seinän läpi ja seuraamaan heidän liikeitään. Tutkijoiden mukaan teknologialla on useita käyttötarkoituksia eri aloilla.
Ei välttämättä tarvita aina fyysisiä kotikäyntejä.
Joo ja ihan temusta saa niitä laitteita, millä kuulee mitä naapurissa puhutaan.
Teknologia on vienyt jo nyt naapurikyttäyksen ihan uudelle tasolle, ei mene aikaakaan kun se menee aivan sietämättömälle tasolle.
Selvitetäänkö noilla mitä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva tekee?
Niillä kuvataan sun edesottamuksesi ja ladataan ne nettiin, missä ihmiset saavat nauraa niille. Nykyäänhän ihmiset lähinnä äänittävät naapureitansa, kohta pian jo kuvaavat.
Joo ja ihan temusta saa niitä lait
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo tulee niin tuleeko huijari poliiseita koteihin.
Mistä tietää onko kotona käynyt poliisi siviilivaatteissa vai huijari, joka ei ole oikea poliisi.
Osalla ihmisistä on niitä Sector Alarmin kameroita ja hälytysjärjestelmiä kotonaan.
Olisi hirveää saada kesken työpäivän ilmoitus tunkeilijasta ja nähdä videolla joku vieras ihminen penkomassa kotia. Ikinä ei saisi tietää millä asialla tunkeilija oli ja miten hän pääsi sisään. Kyllä siinä olisi etenkin yksinasuvalla iso pelko mennä kotiin ja olla siellä.
Turha huoli, poliisin digiasiantuntijat ensin hakkeroivat hälytysjärjestelmäsi niin, ettei se lähetä ilmoitusta työpaikallesi eikä muuallekaan.
Ei siihen tarvita edes poliisia kun naapurin kakarat ja huumeveikotkin osaavat jo manipuloida kaikkia langattomia järjestelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalokyttääjän unelma? MIT:n kehittämä laite näkee ihmiset seinän läpi
RF Capture -niminen laite pystyy tunnistamaan eri ihmiset seinän läpi ja seuraamaan heidän liikeitään. Tutkijoiden mukaan teknologialla on useita käyttötarkoituksia eri aloilla.
Ei välttämättä tarvita aina fyysisiä kotikäyntejä.
Joo ja ihan temusta saa niitä laitteita, millä kuulee mitä naapurissa puhutaan.
Teknologia on vienyt jo nyt naapurikyttäyksen ihan uudelle tasolle, ei mene aikaakaan kun se menee aivan sietämättömälle tasolle.
Selv
Mutta mitä teet, kun sietämättömälle naapurikyttäykselle onkin poliisin auktorisointi?
On olemassa massavalvontaan erikoistunut amerikkalainen yritys, jolla on samoja oikeuksia kuin CIA:lla. Sen perustamista on ollutkin rahoittamassa kyseinen organisaatio. Tämän yrityksen palveluita voivat ostaa myös muiden maiden kuin USA:n hallitukset, ja ovat ostaneetkin. Voi ottaa halutessaan sinusta kaiken selville, kyseisessä maassa laittomin keinoin. USA:ssa pidetään täysin selvänä, että tämä yritys on yksityinen siksi, että se pystyisi tekemään asioita jotka ovat valtiovallalta itseltään laittomia. En laita nimeä tänne, koska vaara että keskustelu yritetään poistaa.