Poliisi havittelee lisää valtuuksia - lakiesityksissä ehdotetaan esim salaisten kotietsintöjen sallimista
IS:
^^Salaisella pakkokeinolla tarkoitetaan pakkokeinoa, jota voidaan käyttää esitutkinnan aikana salassa sen kohteelta. Tällaisia ovat esimerkiksi telekuuntelu ja -valvonta.
Salaisiin pakkokeinoihin ehdotetaan lisättäväksi salainen paikkaan kohdistuva etsintä ja osallistuvan tietolähteen käyttö. Ampuma-aserikos halutaan lisätä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaksi perusterikokseksi.
Lisäksi työryhmä ehdottaa vangitsemisen edellytysten selkeyttämistä ja uutta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa vangitsemisperustetta.^^
-Suomeksi tämä tarkoittaa, että poliisin ei enää tarvitsisi kertoa asukkaalle, että ovat tehneet kotietsinnän. Kotietsinnän tekeminen on tähänkin asti ollut sallittua asukkaan poissaollessa, mutta siitä on täytynyt ilmoittaa asukkaalle 2 vuoden kuluessa kotietsinnästä. Ymmärtääkseni tämä uusi laki voi tarkoittaa vain sitä, ettei kotietsinnästä tai -etsinnöistä tarvitsisi ilmoittaa asukkaalle koskaan myöhemminkään.
Mutta mitä tarkoittaa osallistuvan tietolähteen käyttö? Osallistuvan? Edelliseen skenaarioon viitaten; naapuri oikeutetaan käymään asunnossa osallistuvana tietolähteenä? Onhan tietolähdetoiminta nytkin sallittua, mikä tämä osallistumislisäys nyt tässä on?
Ihmetyttää myös että yleisen järjestyksen vaarantumisen UHKA, ei siis itse vaarantuminen, jo olisi vangitsemisperuste. Vankilaan jostain epämääräisestä järkestyshäiriön uhasta - jonka vain poliisi tietää?
Miksi poliisi haluaa tällaisia oikeuksia? Saadakseen jälkikäteen lailliseksi kaiken mitä tähänkin mennessä ovat salaa puuhanneet?
Kommentit (551)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei elele enää pelkät mielisairaat vangitsemisen pelossa 24/7 huolen varjolla, vaan koko muukin väestö ja hyvä niin. Suomesta tulee lain avulla tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi :D
Tämä sama tuli mieleen. Itsellä mt-diagnoosi,sieltä saa hyvät syyt sitten pidättää kerta poliisi hakee pääsyä jo potilastietoihinkin
Sittenhän esim. jos ajattelee että kotona kamera saattaa valvoa sinua tai poliisi on perässäsi, ei olisi esim. psykoottisuutta, vaan fakta :Dj
Harrastat puolison kanssa seksiä. Kamera kuvaa.
Poliiseille ilmaista p ornoa
En nyt muista kumpi Korea, mutta dokumentissa näytettiin kuinka oli salakameroita hotellihuoneessa ja livelähetys nettiin. Kameroita oli jopa kylpyhuonessa shampoo pullossa ja suihkupäässä.
Vierailija kirjoitti:
En nyt muista kumpi Korea, mutta dokumentissa näytettiin kuinka oli salakameroita hotellihuoneessa ja livelähetys nettiin. Kameroita oli jopa kylpyhuonessa shampoo pullossa ja suihkupäässä.
Ja naiset ei uskalla seurustella, koska miehet salakuvaavat.
Todella hyvä.
Ei ole mitään salattavaa, eikä tilannetta, että pitäisi olla poliisin kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senkus tekevät kotietsinnän kun ei ole mitään salattavaa!
Kun lähdet tänään töihin, muista jättää ulko-ovi auki koska sinulla ei ole mitään salattavaa.
Mikä sinua niin jännittää ajatuksessa että virkavalta tarvittaessa tutkii kotiasi? Minua ei mikään. Anteeksi mutta jotain epäilyttävää on tuollaisessa virkavallan pelkäämisessä.
Jos ei ole syytä epäillä mistään niin miksi tulisivat, luuletko tosissasi että tekevät huvikäyntejä?
nim.merk. ulko-ovi lähes aina auki (ei kerrostalo)
Virkavalta = tuntemattomat ihmiset. Sinuako ei siis haittaisi, että kuka tahansa muukin tulee asuntoosi kyyläilemään? Älä sitten tee rikosilmoitusta jos joku utelias käy penkomassa, mutta ei vie mitään.
Sitä paitsi poliisi ei ole ihmisenä sen moraalisempi kuin kukaan muukaan, tällaisten salaisten kotikäyntien aikana voi olla kiusaus jopa ottaa asunnosta jotain ja viedä mukanaan, koska eihän asukas saa koskaan tietää, että siellä on käynyt poliisi.
Entäs sitten kun poliisilla on kaunoja jotain asiakasta kohtaan? Kehittää omasta päästään jonkun uhka-arvion ja lähtee sen perusteella tekemään perusteetonta kotietsintää ja tuhoaa jotain asunnosta tai vie sieltä jotain? Tällaistahan jo tehdäänkin, moni ei voi uskoa, että asialla olisi poliisi.
Leikkivät jumalaa, toivoittavasti kaikki omat pahat tekosensa paljastuvat
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä.
Ei ole mitään salattavaa, eikä tilannetta, että pitäisi olla poliisin kanssa tekemisissä.
Miten niin ei ole tilannetta, kun mitään rikostakaan ei ole tarvinut tapahtua jotta saavat käyttää näitä salaisia pakkokeinoja? Mistä sinä tiedät jos vaikka jollain vanhalla tutulla on jotain sinua vastaan ja tekee perusteettoman ilmoituksen poliisille? Olekin kohta puhelinkuuntelussa.
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä.
Ei ole mitään salattavaa, eikä tilannetta, että pitäisi olla poliisin kanssa tekemisissä.
"Suomessa on 200 000 asumatonta kiinteistöä. Autiotalon omistaja voi joutua korjaamaan luvattomien kulkijoiden jälkiä ja vastaa heidän turvallisuudestaan."
Jos joku ulkopuolinen menee autiotaloon ja loukkaa niin omistaja voi joutua vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä.
Ei ole mitään salattavaa, eikä tilannetta, että pitäisi olla poliisin kanssa tekemisissä.
"Suomessa on 200 000 asumatonta kiinteistöä. Autiotalon omistaja voi joutua korjaamaan luvattomien kulkijoiden jälkiä ja vastaa heidän turvallisuudestaan."
Jos joku ulkopuolinen menee autiotaloon ja loukkaa niin omistaja voi joutua vastuuseen.
" Jos ulkopuolinen tippuu lahon lattian läpi niin omistaja voi saada syytteen kuolemantuottamuksesta."
Ei auta, että laitat puomit ja kieltokyltit.
Menkää nyt remontoimaan ne maaseudun talot.
Haluavat ottaa Jumalan vallan "alemmista" ja tietää kaiken, vaikka itse ovat pahoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei elele enää pelkät mielisairaat vangitsemisen pelossa 24/7 huolen varjolla, vaan koko muukin väestö ja hyvä niin. Suomesta tulee lain avulla tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi :D
Tämä sama tuli mieleen. Itsellä mt-diagnoosi,sieltä saa hyvät syyt sitten pidättää kerta poliisi hakee pääsyä jo potilastietoihinkin
Sittenhän esim. jos ajattelee että kotona kamera saattaa valvoa sinua tai poliisi on perässäsi, ei olisi esim. psykoottisuutta, vaan fakta :Dj
Harrastat puolison kanssa seksiä. Kamera kuvaa.
Poliiseille ilmaista p
Muistan lukeneeni tällaisesta. Joku sosialistisessa maassa asunut kaunis ja kuuluisa nainen, olikohan joku taitoluistelija, sai jälkeenpäin tietää, että virkavalta oli kuunnellut häntä kaikkialla, mm. harrastamassa seksiä. Ilmeisesti häntä pidettiin mahdollisena loikkaajana ja sitä varten seurattiin. Noista valtioistahan ei saanut muuttaa pois. Tällaisia valtuuksia nämä kunnolliset valtion virkamiehet sitten tarvittaessa ottavat, ja voivat ottaa vaikkei lupaa olisikaan. Noillahan on ollut ihan lupa tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän tulevat ja ottavat +50 kV sähköiskuja.
Koulutustaan voi hyödyntää myös kotinsa suojaamiseen.
heh he, no mullei tota koulutusta o muutaku peruskoulu mut erimielisyyksii possujen kaa on kyllä ollu ihan jatkuvasti, siis semmosta muhun kohdistunutta aiheetonta ajojahtii.
mut voin sanoo että mun koira joka on aina vapaana mun asunnossa painaa about 70 kiloo, on h e lvetin vihane, syö pelkkää lihaa, ja on melkeen yhtänopee kuin 9 millinen luoti, et ilmoittamatta kotikäynnille tulevilla possuilla voi ilmetä totanoin, terveysongelmii, heh heh...
terv: Riksun peltovuoren taistelukoirayhistys (rekisteröimätön yhdistys)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senkus tekevät kotietsinnän kun ei ole mitään salattavaa!
Kun lähdet tänään töihin, muista jättää ulko-ovi auki koska sinulla ei ole mitään salattavaa.
Mikä sinua niin jännittää ajatuksessa että virkavalta tarvittaessa tutkii kotiasi? Minua ei mikään. Anteeksi mutta jotain epäilyttävää on tuollaisessa virkavallan pelkäämisessä.
Jos ei ole syytä epäillä mistään niin miksi tulisivat, luuletko tosissasi että tekevät huvikäyntejä?
nim.merk. ulko-ovi lähes aina auki (ei kerrostalo)
Virkavalta = tuntemattomat ihmiset. Sinuako ei siis haittaisi, että kuka tahansa muukin tulee asuntoosi kyyläilemään? Älä sitten tee rikosilmoitusta jos joku utelias käy penkomassa, mutta ei vie mitää
Muualla maailmassa ja ihan Ruotissakin kotietsintään vaaditaan tuomioistuimen myöntämä lupa. Sen saamiseen ei riitä poliisin mielikuvituksen "syytä epäillä" vaan on oltava näyttöä tieten rangaistuksen ylittävästä rikollisesta toiminnasta. Olemme nähneet näistä viihde dokkareista amerikasta miten poliisi ei menekään taloon jonne arvelee epäillyn paenneen. Ei mene koska oikeuden myöntämä lupa puuttuu. Eikä mene tutkimaan taloa jossa tietojen mukaan myydään huumeita jolle ole saanut oikeuden lupaa. Poliisi ei tarvitse Suomessa lisävaltuuksia vaan nykyisiäkin valtuuksia kuuluu kaventaa.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa poliisi <3
ei mitään salattavaa
Menepäs lukemaan hieman historiaa ja kauhistu. Itä-Saksassa oli erittäin laajalle levinnyt ilmiantajasysteemi. Ihmisten omia sukulaisia tai ystäviä joko pakotettiin siihen tai sitten olivat riemumielin vapaaehtoisesti avustamassa virkavaltaa, kuten kaltaisesi kirjoittelija varmasti olisi. Eivät he olleet rikollisia. Tavallisia kansalaisia he olivat, mutta valtiovalta vainoharhaisena halusi koko ajan tarkkailla, ettei vain kukaan edes ajattele mitään kommunismin vastaista. Pelkkä ajatus oli jo rikos.
Tässä että ihmisen kotiin voitaisiin tulla etsiskelemään jotain ilman rikosepäilyä tai vangita hänet järjestyksen vaarantumisen uhan takia on samanlaista pöhinää.
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä.
Ei ole mitään salattavaa, eikä tilannetta, että pitäisi olla poliisin kanssa tekemisissä.
Suuri valtiomies ja kuuluisa poliitikko J.V Stalin sanoi aikoinaan "Ei ole olemassa syyttömiä ihmisiä, ainoastaan riittämättömästi tutkittuja ja kuulusteltuja",
Kannattaa se muistaa jokaisen "kunnon ihmisen jolla ei ole mitään salattavaa", että kun noita valvontakeinoja vain lisätään tässä nykyhetkessä jossa ihmisten tekemisiä rekisteröityy vaikka mihin, niin varsinkin jos meillä joskus pääsee valtaan jonkinlainen autoritäärinen hallinto, niin kyllä kuule tulee löytymään keinot ja perusteet millä tarvittaessa kaikki "kunnon ihmiset joilla ei ole mitään salattavaa" saadaan kärrättyä hippulat vinkuen eliniäksi "turvasäilöön" taikka suoraan montun reunalle....
Ja ihan turha tulla selittämään että eihän nyt meillä Suomessa mitään sellaista voi tapahtua. Jos olisi reilu sata vuotta sitten pidettyä galluppia että kuinka todennäköisenä pidätte että ihan justiinsa meillä Suomessa, pääosin kantasuomalaisten välillä pannaan tulille sellainen koitos (vapaussota, kansalaissota) jossa saavutetaan väestömäärään suhteutettuna maailman ennätys luoka tap po saldo pistämällä noin 3 kuukaudessa noin 30 000 ihmistä kylmäksi? Vainoharhaisena olisi pidetty tuollaisen ennustajaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helvetillinen paikkahan tästä on tulossa. Kiitos vaan, tätä te tilasitte.
Voit kiittää heitä, joiden takia näitä uusia lakeja joutuu tehdä.
Ei näitä lakeja olla sorvaamassa rikollisten tai ulkkisten takia. Näitä sorvataan hyvin todennäköisesti siksi, että voidaan kontrolloida massoja, etteivät ne koskaan pysty ryhtymään mihinkään vastarintaan, jos vaikka täältä todellakin loppuvat työt jopa yli 90 prosentilta ihmisistä, kuten on ennautettu. Rahat eivät riitä heidän ylläpitämiseensä mitenkään, joten ennen pitkää nälkä, näköalattomuus ja epätoivo ajaa ihmiset vastarintaan hallintoa vastaan. Mutta tällaisilla laeilla vastarinta tukahdutetaan alkuunsa. Kaikkea puhelinliikennettä massavalvontaan, tietyt sanat aiheuttavat järjestelmässä hälytyksen ja sinua aletaan tarkkailla, jos olet päästänyt puhelimessa tai puhelimen ulkopuolella jonkin väärän sanan. Jos sitten ilmenee, että olet suunnittelemassa mitään hallituksen vastaista, heitetään nyt vaikka että aiot paljastaa pahan korruptiotapauksen tai perustaa jonkinlaisen hallinnon vastaisen liikkee , niin hip heijaa sinut viedäänkin uhka-arvion perusteella vankilaan. Onnettomat suomalaiset eivät millään tajua tätä ennen kuin on liian myöhäistä. Siinä vaiheessa ihan kaikki, nekin jotka tajusivat ja yrittivät estää tällaisen systeemin syntymistä, ovat samassa kusessa.
Haetaanko tällä nyt sitä, että voidaan napata porukkaa kiinni "viharikoksista" entistä tehokkaammin? Kun meinaan vaan, että poliisilla ei tunnu olevan paukkuja ainoaaseenkaan varkaustapaukseen tai muuhun vastaavaan, mutta kaikenlaiseen absurdiin humppaan löytyy intoa ja lakimuutosta tarjolle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helvetillinen paikkahan tästä on tulossa. Kiitos vaan, tätä te tilasitte.
Voit kiittää heitä, joiden takia näitä uusia lakeja joutuu tehdä.
Ei näitä lakeja olla sorvaamassa rikollisten tai ulkkisten takia. Näitä sorvataan hyvin todennäköisesti siksi, että voidaan kontrolloida massoja, etteivät ne koskaan pysty ryhtymään mihinkään vastarintaan, jos vaikka täältä todellakin loppuvat työt jopa yli 90 prosentilta ihmisistä, kuten on ennautettu. Rahat eivät riitä heidän ylläpitämiseensä mitenkään, joten ennen pitkää nälkä, näköalattomuus ja epätoivo ajaa ihmiset vastarintaan hallintoa vastaan. Mutta tällaisilla laeilla vastarinta tukahdutetaan alkuunsa. Kaikkea puhelinliikennettä massavalvontaan, tietyt sanat aiheuttavat järjestelmässä hälytyksen ja sinua aletaan tarkka
Niinpä.
Työttömiä haukutaan.
Ei saa tulevaisuudessa kirjoittaa tällaisia
"Vuonna 2023 Suomen sosiaaliturvamenot olivat 87 miljardia euroa.
Sosiaaliturvan menoista suurin osuus (43 %) oli ikääntymiseen liittyviä menoja.
Sosiaaliturvamenoista eläkeläisiin liittyvät menot 38 miljardia euroa ja työttömiin liittyvät menot 4 miljardia euroa. "
https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveyd…
Harrastat puolison kanssa seksiä. Kamera kuvaa.