Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Sama kokoonpano joka tarkoitushakuisesti ja päin h*lvettiä suoritti rekonstruktion, tekivät rekon puhelimella ja sekin siten, että siinä oli laajoja puutteita tosiasiallisista olosuhteista. Sitten tehtiin juuri sellaisia johtopäätöksiä kun haluttiin. Mukana oli myös Tuija Niemi, joka ensimmäisellä kuuntelukerralla kyllä kuuli häkepuhelusta ulkopuolisen ääniä, mutta sen jälke
"FBI:lla ei tuollaista tutkittu vaan ihan muuta."
Jos taustanauhurin käyttö pystyttiin poissulkemaan, siinä tapauksessa myös se, että nauhaa olisi käpälöity, olisi tullut ilmi.
___________________
No luuletko että poliisi pyytäisi tutkimaan omia väärennöksiään?? Pyysivät tutkimaan löytyykö nauhalta merkkejä taustanauhan käytöstä, eivät tietenkään sitä että onko nauhaa muuten pätkitty ja muuteltu sen sisältöä.
Höpöhöpö. Auerin puolustus ei tietenkään olisi ollut kiinnostunut, että nauhaa olisi mahdollisesti väärennetty?
-Nauhaa on kuunneltu jopa aikoinaan jopa FBI:n laboratoriossa, kun puolustus teetti nauhasta omia tutkimuksia.- mtv3
Nauhalta olisi tutkimuksissa selvinnyt onko sitä jälkikäteen käsitelty jollakin tavalla, jos siitä pystyi poissulkemaan nauhurinkin käytön.
Jos Suomen rikollinen poliisi toimi välikätenä, niin ei se aivan varmasti omia rikoksiaan tunnustanut, vaikka FBI nämä hämärähommat sieltä olisi löytänytkin.
Vierailija kirjoitti:
Naakan kirjan sivulla 111 on kuva niistä kengistä.
Kenkiä ei löytynyt, Naakallako ne ovat? :D
Miten laaja tuo poliisien korruptiorinki on? Ilmeisesti osa KRP:stäkin on siinä mukana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naakan kirjan sivulla 111 on kuva niistä kengistä.
Kenkiä ei löytynyt, Naakallako ne ovat? :D
Kenkämerkin pystyy jäljittämään niiden jättämien jälkien perusteella.
Joku citymarketissa myyty halpiskenkä kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Jos Suomen rikollinen poliisi toimi välikätenä, niin ei se aivan varmasti omia rikoksiaan tunnustanut, vaikka FBI nämä hämärähommat sieltä olisi löytänytkin.
No nyt on foliohatuille kysyntää...

Poliisikorruptio on uusi asia sulle vai? Tsiisus. Kasva vielä muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naakan kirjan sivulla 111 on kuva niistä kengistä.
Kenkiä ei löytynyt, Naakallako ne ovat? :D
Kenkämerkin pystyy jäljittämään niiden jättämien jälkien perusteella.
Eiköhän poliisi olisi jäljittänyt samanlaiset kengät, jos merkki oli selvillä. Oikeudessakin kiisteltiin kengän koosta, mikä olisi helposti ollut selvitettävissä, jos kyseisiä kenkiä olisi löytynyt. Edes kenkien valmistaja ei selvinnyt.
-189. Hovioikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty selvitystä veriset kengänjäljet jättäneiden jalkineiden tarkemmasta laadusta ja rakenteesta.- VHO
Tämä on vähän poikkeava tapaus, koska tässä on vedetty höplästä myös osaa poliiseista. Ilman laitonta murhatutkintaa serin laittomiin järjestelyihin ei oltaisi saatu niin paljon porukkaa mukaan.
Tai sitten nyt valehtelee siinä toivossa että kun äitilleen maksetaan miljoonien korvaukset niin pääsee rotta osingoille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naakan kirjan sivulla 111 on kuva niistä kengistä.
Kenkiä ei löytynyt, Naakallako ne ovat? :D
Kenkämerkin pystyy jäljittämään niiden jättämien jälkien perusteella.
Eiköhän poliisi olisi jäljittänyt samanlaiset kengät, jos merkki oli selvillä. Oikeudessakin kiisteltiin kengän koosta, mikä olisi helposti ollut selvitettävissä, jos kyseisiä kenkiä olisi löytynyt. Edes kenkien valmistaja ei selvinnyt.
-189. Hovioikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty selvitystä veriset kengänjäljet jättäneiden jalkineiden tarkemmasta laadusta ja rakenteesta.- VHO
Niin sen etpk:n perusteella, josta oli poistettu suuri osa todisteista?
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Kenestä kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Nyt on käyty läpi kaikki keskeinen todistelu, joka tuomioihin johti. Lasten kertomukset ja tänään psykologilausunnot. Lausunnot ovat täyttä shaibaa ja lasten kertomuksia pidetään uskottavana pitkälti siksi, että UV valoilla löytyneitä arpia ei voi muuten selittää. Nyt samat tyypit (!!??) Tehneet uuden arvion aiemmista lausunnoistaan ja uusien kertomusten uskottavuudesta. Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa sen uskomattoman idioottimaiselle sisällölle..

UV-valohan on todettu vääräksi todisteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollakin on täällä ihan oma tuomioistuimensa ja on jo päättänyt miten asiat menneet. Jos olet eri mieltä, olet vähintäänkin seonnut. Onkohan joku itse lapsista kiinnostunut pedofiili, joka raivoisasti puolustaa Annelia
Taitaa pikemmin toisia pedoiksi syyttelevän argumentit olevan kyseenalaiset. Kun ei osata perustella järkevästi, aletaan syyttelemään asiattomasti. Miten on sun motiivit, sitä kovemmin syytetään toisia, siitä mistä itsellä on pakkomielle?
Älä nyt viitsi. Täällä on monia itseäni paljon parempia kommentoijia, joita olet alkanut nimittelemään, kun itseltäsi ovat perustelut loppuneet
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten nyt valehtelee siinä toivossa että kun äitilleen maksetaan miljoonien korvaukset niin pääsee rotta osingoille?
Rotta? Syyttelet täällä aikuisia lapsia rotaksi? Törkykasa olet.
Jep. Okeusvaltiossa mitkään mahdolliset lainmukaiset korvaukset eivät voi eikä saa olla mikään peruste, kun tehdään päätöstä, syytetäänkö rikoksista vai ei. Aivan käsittämätön ajatus ja lähtökohta.
Tuo on kestämätön peruste oikeudenmukaisuuden ja ihmisten tasavertaisen kohtelun kannalta lain edessä.
Oikeuslaitos ja syttäjä (kuin myös poliisi) ovat menettäneet uskottavuuden ja luottamuksen.
Vaikuttaa siltä, että syyttäjän motiivi puhua noista mahdollisista tulevista korvauksista ja nostaa niitä tikunnokkaan mediassa, on ollut yritys ohjata keskustelua ja huomiota taas väärään asiaan ja sivuun siitä, mitä todella on kyse. Eli sumuttaa.
Luottamusta oikeuteen voidaan palauttaa vain myöntämällä ja korjaamalla virheet, julkisesti ja selvästi myös valtion ylimmän vallanpidon tasolta, sekä antamalla sanktiot virkarikoksista niille jotka ovat näin lakia rikkoneet.
Toisiaan suojeleva virkamiestason hyvävelikorruptio yms, sekä tähän liittyvät virkavirheet ja -rikokset, pitää tuoda esiin.