Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Jos todetaan syylliseksi pedofiilisiin rikoksiin, niin mitään rahaa ei saa. Jos taas todetaan, että on istunut syyttömänä moisista rikoksista vankilassa, niin silloin saa korvauksia - ja Suomi ei todellakaan ole ainoa maa, jonka lainsäädäntö määrää näin
Ja ME veronmaksajat se maksetaan.
Kyllä korvauksia kuuluu maksaa jos on syyttömänä istunut vankilassa.
Miksi yhteiskunnan täytyy korvata jonkun asianajajan moka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Jos todetaan syylliseksi pedofiilisiin rikoksiin, niin mitään rahaa ei saa. Jos taas todetaan, että on istunut syyttömänä moisista rikoksista vankilassa, niin silloin saa korvauksia - ja Suomi ei todellakaan ole ainoa maa, jonka lainsäädäntö määrää näin
Ja ME veronmaksajat se maksetaan.
Kyllä korvauksia kuuluu maksaa jos on sy
Ja yhteiskunnan täytyy tuokin hoitaa?
Tietenkin yhteiskunnan täytyy hoitaa. Suomen laki on täysin yksiselitteinen sen suhteen, että "koppikorvaukset" maksaa aina valtio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Hän on ollut niin vakavasti masentunut, että on saanut sähköhoitoa. Ihan ymmärrettävää, että on ollut lamaantunut asian suhteen.
Minäkin toivon sinulle kaikkea ikävää. Katsotaan kuinka meidän toiveiden käy!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Minusta oli viisastakin odottaa, että kaikki lapset olivat aikuisia. Nyt aikuisina voivat ja haluavat puhdistaa äidin (ja Kukan ) maineen. Oikein tekivät ja syyttäjähän tästä halusi nostaa jutun. Tämä väärä seri-tuomio on todella suuri kolaus koko oikeuslaitokselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pedofiilien mahdollista saada korvauksia ....
Tämä. Ihan uskomatonta että pedofiliasta palkitaan ihan valtion kassaa käyttäen.
Jos todetaan syylliseksi pedofiilisiin rikoksiin, niin mitään rahaa ei saa. Jos taas todetaan, että on istunut syyttömänä moisista rikoksista vankilassa, niin silloin saa korvauksia - ja Suomi ei todellakaan ole ainoa maa, jonka lainsäädäntö määrää näin
Ja ME veronmaksajat se maksetaan.
Kyllä korvauksia kuuluu maksaa jos on sy
Miksi yhteiskunnan täytyy korvata jonkun asianajajan moka?
Häh? Eihän tässä mistään asianajajan mokasta ole kyse, vaan oikeuslaitoksen. Oikeuslaitos edustaa yhteiskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Hän on ollut niin vakavasti masentunut, että on saanut sähköhoitoa. Ih
Miten vaikeaa se suun avaaminen voi muka olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Sinä et ole kokenut mitä hän on kokenut, mikä sinä olet sanomaan koska hän saa puhua. Jos hän pystyi vasta nyt käsittelemään asiaa niin hyvä niin.
Vaikutat melko törkeältä ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Minusta oli viisastakin odottaa, että kaikki lapset olivat aikuisia. Nyt
Kukka on ilmiselvä pervo. En kyllä itse lähtisi hänen mainettaan valkopesemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Hän on ollut niin vak
Niin, mieti sitä. Sun mielestä varmaan masennus ei ole sairaus jne..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Minusta oli viisastaki
Tunnet henkilökohtaisesti? Kerrohan mielipiteesi omalla nimellä, kun olet valmis tuollaisia herjoja julkisesti ihmisestä kirjoittamaan. Eikö se olisi reilua? Itse mainitset henkilökohtaisesti nimen niin kerro sinäkin omasi niin nähdään minkälainen ihminen sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Sinä et ole kokenut mitä hän on kokenut, mikä
Jos minun äiti istuisi syyttömänä vankilassa omien valheideni takia niin kyllä aika joutuin minä kertoisin että sori, valehtelin. On kyse kuitenkin toisen ihmisen vapaudesta ja maineesta niin ei siinä ole varaa jahkailla.

Niin sitä ajattelis että tekis varmaan kaikki. Todellisuus on sitten toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielinen tapaus ja sakki. Ja mysteeri tulee pysymään mysteerinä, jankkaamalla se ei siitä muuksi muutu. Onko se joku egojuttu jollekin, että aina nostetaan tämä juttu uudestaan tapetille? Poistuisi jo koko tapaus lehdistä ja osalliset voisi muuttaa vaikka pois maasta.
Ei kai sinua ole kukaan pakottanut lukemaan näitä Auer juttuja. Media on täynnä Ukrainan sotaa, rauhansuunnitelmia, Trumpin hullutteluja, talousuutisia, tulvauutisia yms.
Mksi luet Auer juttuja??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hän olisi voinut jo vuosia sitten avautua ja kertoa valehdelleensa mutta "lamaantui"? Eipä silloin paljon kiinnostanut äitinsä nimen puhdistus mutta kas kummaa kun on korvauksia rapsahtamassa äitille niin johan alkaa avautumiset äitin syyttömyydestä.
Sehän on aivan sama, mihin aikaan hän olisi tuosta avautunut, ihan yhtälailla tuomion purkamista olisi haettu korkeimmalta oikeudelta, mikä puolestaan voisi mahdollistaa korvausten hakemisen.
Viestissäsi ei siis ole mitään logiikkaa.
Lähinnä sitä tässä tarkoitan että jos kyseistä mukulaa muka kiinnostaisi äitinsä nimen puhdistaminen niin olisi hän jo vuosia sitten valheistaan avautunut.
Jos minun äiti istuisi syyttömänä vankilassa omien valheideni takia niin kyllä aika joutuin minä kertoisin että sori, valehtelin. On kyse kuitenkin toisen ihmisen vapaudesta ja maineesta niin ei siinä ole varaa jahkailla.
Eihän Auer enää vankilassa ole siinä vaiheessa ollut, kun poika on tullut täysi-ikäiseksi ja voinut peruuttaa valheitaan.
Ja sinähän et voi mitenkään tietää, miten olisit itse reagoinut tuon pojan kengissä.
"Kukka on ilmiselvä pervo. En kyllä itse lähtisi hänen mainettaan valkopesemään."
Myös tänään oikeudessa esitetyssä TYKSin hypoteesilausunnossa vuodelta 2023 huomattiin, että kaikki aikuistuneet lapset eivät muka muista Jensiä ollenkaan, ja ovat ikään kuin kieltäneet hänet mielestään. Muista syistä he valkopesevät kyllä äitiään ja Amandaa (ks. eri hypoteesit), mutta Jensin mieluummin poistavat mielestään kokonaan. Tämä osoittaa ilmiselvästi, että Jens oli pahis.
"Kukka on ilmiselvä pervo. En kyllä itse lähtisi hänen mainettaan valkopesemään".
Kova väite vieraasta ihmisestä, vai tunnetko hänet henkilökohtaisesti?
Hän on minusta ollut aiemmin hyvin vähän julkisuudessa, nyt vasta uusimman oikeuden istunnon aikana hän on antanut lausuntoja.
Ja eikö Kukan ex-kumppanit ja lapset ole todistaneet, että hän on väkivaltainen, mutta mitään pedofiilista taipumusta ei ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
"Kukka on ilmiselvä pervo. En kyllä itse lähtisi hänen mainettaan valkopesemään."
Myös tänään oikeudessa esitetyssä TYKSin hypoteesilausunnossa vuodelta 2023 huomattiin, että kaikki aikuistuneet lapset eivät muka muista Jensiä ollenkaan, ja ovat ikään kuin kieltäneet hänet mielestään. Muista syistä he valkopesevät kyllä äitiään ja Amandaa (ks. eri hypoteesit), mutta Jensin mieluummin poistavat mielestään kokonaan. Tämä osoittaa ilmiselvästi, että Jens oli pahis.
Eihän Jens edes ollut heidän elämässään kauaa, samoin nuorin ei muista peite-Seppoa, onko hän samalla logiikalla pahis ?