Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Se mietityttää, että miten pienet lapset osaavat noin hirveitä juttuja kertoa, vaikka olisi ohjattukin. Sanat ja tekojen kuvaukset, jotain on tarvinnut itse nähdä tai kokea, jos vielä kännykätkin otettiin pois. Ei meillä ainakaan mukulat osaisi tuollasta kauheutta kuvata.
Kyllä jo aika pienillä lapsilla on joku fantasia seksiasioista, luulen että myös sinun "mukuloillasi". Onhan myös aivan lasten kirjoja, missä kerrotaan lapsen tasoisesti ihmisen lisääntymisestä. Miehen ja naisen erilaisuus, vahingossa nähty vanhempien intiimi kohtaus jne? Jos näitä fantasioita tahallaan ruokitaan esim palkitsemalla, niin kyllähän lapset on hyviä keksimään. Ja noita tarinoitahan toisteltiin, että ne saatiin videolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ei annettu terapiaa lainkaan seksihurjastelujen ja viiltelyiden jälkeen. Ilmeisesti aivan kaikki tiesivät koko ajan näiden olevan valhetta.
Eikö olisi pitänyt? Sijaisvanhempien saama korvaus kaiketi kohosi sen SER-tuomion jälkeen vielä lisää. Kaiketi sen vuoksi, että traumatisoituneet lapset vaativat poikkeuksellisen paljon terapiaa ja resursseja. Taisivat laittaa rahat omiin menoihinsa ja lasten laihaa keittoa ohennettiin entisestään.
Jos näin, sosiaalitoimi on mokannut ja pahasti.
-Sosiaalityöntekijä on lapsen huoltaja, joka tekee päätökset ja tukitoimet, kun lapsi sijoitetaan sijaisperheeseen tai laitokseen.
Päätöksenteko: Sosiaalityöntekijä tekee viralliset päätökset lapsen sijoittamisesta ja tukitoimista, korostaen aina lapsen etua.
Järjestelyt: Hän järjestää lapselle sijaisperheen tai muun sijoituspaikan ja huolehtii, että lapsi saa tarvitsemaansa tukea.-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli. Ihan noin sekopäisiä juttuja ei tyhjästä keksitä ja saada toinen puhumaan niitä valheena johdonmukaisesti kerta toisensa jälkeen.
Vanha sanonta pitää aina paikkansa. Juuri niin ettei niin suurta valhetta ole etteikö totta toinen puoli. Muistakaa se.
Luulen että näin se on. Jotain on tapahtunut, ehkä vain yhdelle lapsista, mutta siihen ne sijaisvanhemmat tarttuivat ja luulivat että kaikista lapsista täytyy nyhtää "totuus". Ja asia vain värittyi värittymistään matkan varrella.
Ja tekijähän on voinut olla vain Ihle (On varsin tavallista että lapsista kiinnostunut mies iskee silmänsä yh-äitiin.) tai tekijä on voinut olla joku aivan ulkopuolinenkin. Ehkä se jolle tapahtui, ei itsekään muista asiaa oikein enää. Lapset muistavat vain, että AA ja Ihle eivät ainakaan tehneet kaikkea tuota, mistä syytettiin.
Totuus on siis jostain tuolta väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskonut hetkeäkään lasten tarinoita. Meni uskottavuus oikeuslaitokselta kyllä silloin(kin) silmissäni.
Jokainen voi joutua oikeusmurhan uhriksi Suomessa.
Jaa, no miksiköhän näitä tavan tallaajien oikeusmurhia ei sitten tässä kuluneen 20 vuoden aikana ole uutisoitu enemmän?
Kyllähän 90-luvulla oli se Niko-poika, jossa oli myös kyse lapsen puheiden perusteella seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitsemisesta, ja kun siitä tapauksesta uutisoitiin, niin puhuttiin yleisemminkin vastaavista tuomioista.
Ja Auerin tapauksessa asiantuntijat ovat ottaneet esille, että kuinkakohan paljon on vastaavia tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lainaus ei näy kokonaan, mutta kommenttina siihen, miksi joku pitäisi kuolemaa parempana kuin eroa: Jos vanhempi lähtee ja hylkää lapsensa, tavaten sen jälkeen harvoin tai ei ollenkaan, niin sehän on tahallinen teko. Aikuinen päättää, että hän ei halua lasta enää tavata. Varmasti kipeä asia lapselle käsitellä. Sen sijaan kuolema, poislukien omalla päätöksellä tapahtunut kuolema, ei ole kuolleen henkilön itsensä tahallinen teko. Riippumatta kuoleman syystä ja tavasta, kuollut ei ole päättänyt, että ei haluaisi enää olla lasten kanssa. Vaikka lapsi jostain syystä näin luulisi, niin asian voi hänelle selittää. Tätä kautta katsottuna tuo ensinäkemältä varsin creepyn oloinen ajatus alkaakin näyttää ihan järkevältä."
Mutta kun nyt ajatellaan kontekstia, eli Auerin ja Lahden perhettä, niin kuinka todennäköistä on, että Lahti olisi hylännyt lapsensa, jos olisi eronnut
Eiköhän Auer puhu ihan hypoteettisesti hypoteettisesta tilanteesta..
Eikö hän puhunut ihan omista lapsistaan puolustellen, miksi hänen mielestään lastensa tulevaisuus ei ole toivoton, kuten Jens oli väittänyt? Eihän silloin ole kyse mistä tahansa hypoteettisesta tilanteesta?
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen sanoo, ettei kakarat valehtele taas kerran?
He ovat nyt aikuisia, eikä heillä ole mitään syytä tai motivaatiota valehdella nyt. Syyllistyisivät rikokseen niin tehdessään.
Vierailija kirjoitti:
Auer on saatananpalvoja ja on lahjojnut tai taikonut lapsensa puhumaan valheita myöhemmin
Näinhän täällä tosiaan jotkut käytönnössä väittää ;D
Tulee mieleen vähän oma elämäni jossa minua jopa pienenä hakanneet ihmiset ja rikolliset usuttavat viranomaisia kimppuuni tämän tästä ja viranomaiset hankaloittavat elämääni sekä kohtelevat minua kuin syyllistä. Puolustavat aina rikollisia. Lastensuojelu sanonu ku jouduin hakatuksi lapsena että tavallista. Aikuisena kun jouduin hakatuksi poliisit teki lasun ja mitä lasussa sanottiin: ei kannata katkaista välejä tähän väkivallantekijään ?! Ja olivat todella hyökkääviä minua kohtaan sekä sanoivat syyllistävästi että vain tietynlaiset naiset joutuvat näihin tilanteisiin. Joo, okei :D Viranomaiset todella ovat USKOMATTOMAN sekaisin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen sanoo, ettei kakarat valehtele taas kerran?
He ovat nyt aikuisia, eikä heillä ole mitään syytä tai motivaatiota valehdella nyt. Syyllistyisivät rikokseen niin tehdessään.
Onhan heillä syy ja motivaatio. Tavallisesti lapsi rakastaa äitiään aikuisenakin. Vaikka äiti olisi tehnyt pahaakin. En ota kantaa onko tehnyt vai ei.
Tällä palstallakin on usein keskustelijoita, jotka sanoo että "sain selkääni pienenä niin maan penteelesti mutta kyllä mä sen ansaitsinkin" Ihmismieli ei toimi mustavalkoisesti. Ymmärrän kyllä että lapsi, aikuinen, ottaa äitinsä puolen.
Oli tapahtuneet totta tai ei, niin näillä lapsilla on ollut huono omatunto äitinsä takia vuosikausia. Se miten äitiä kohdellaan heijastuu heihinkin. Siinä on syytä riittämiin.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen vähän oma elämäni jossa minua jopa pienenä hakanneet ihmiset ja rikolliset usuttavat viranomaisia kimppuuni tämän tästä ja viranomaiset hankaloittavat elämääni sekä kohtelevat minua kuin syyllistä. Puolustavat aina rikollisia. Lastensuojelu sanonu ku jouduin hakatuksi lapsena että tavallista. Aikuisena kun jouduin hakatuksi poliisit teki lasun ja mitä lasussa sanottiin: ei kannata katkaista välejä tähän väkivallantekijään ?! Ja olivat todella hyökkääviä minua kohtaan sekä sanoivat syyllistävästi että vain tietynlaiset naiset joutuvat näihin tilanteisiin. Joo, okei :D Viranomaiset todella ovat USKOMATTOMAN sekaisin..
Aikuisena jouduit hakatuksi ja poliisit tekivät lastensuojeluilmoituksen? Ja tämä lasu vieläpä käsiteltiin? Ööh, okei...

Niin mikä siinä herättää ihmetystä? Kenties omat lapseni olivat ilmoituksen aiheena
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen vähän oma elämäni jossa minua jopa pienenä hakanneet ihmiset ja rikolliset usuttavat viranomaisia kimppuuni tämän tästä ja viranomaiset hankaloittavat elämääni sekä kohtelevat minua kuin syyllistä. Puolustavat aina rikollisia. Lastensuojelu sanonu ku jouduin hakatuksi lapsena että tavallista. Aikuisena kun jouduin hakatuksi poliisit teki lasun ja mitä lasussa sanottiin: ei kannata katkaista välejä tähän väkivallantekijään ?! Ja olivat todella hyökkääviä minua kohtaan sekä sanoivat syyllistävästi että vain tietynlaiset naiset joutuvat näihin tilanteisiin. Joo, okei :D Viranomaiset todella ovat USKOMATTOMAN sekaisin..
Aikuisena jouduit hakatuksi ja poliisit tekivät lastensuojeluilmoituksen? Ja tämä lasu vieläpä käsiteltiin? Ööh, okei...
Niin mikä siinä herättää ihmetystä? Ke
Jos et tiennyt nykypäivänä hakattu nainen joutuu lasun syyniin jos jää kiinni hakatuksi tulostaan tai erehtyy hakemaan apua
Minä uskon, että tuo hyväksikäyttöjuttu on tekaistu. Lapset ovat voineet nähdä ehkä A:n ja Kukan esim. läheisissä tunnelmissa keskenään, tms. mistä ovat saaneet myös mielikuvia. Eikö se Kukka kuitenkin viettänyt niiden asunnossa öitä. Kyllä tuollaiset intiimeihin hetkiin tupsahtaneet lapset suhteellisen tavallisia kaikissa lapsiperheissä. Se, että sijaisä hakeutuu nimenomaan sen ryk S:n juttusille siinä vaiheessa, jossa A. on vapautumassa vankilasta ja tuottoisa sijaisperhetili uhkaa pienetä, on jutun pointti. Kyseinen poliisihenkilö oli juuri se tutkimusten muuntelija, joka on saanut pahasti siipeensä Hovioikeudessa. Nythän tämä tyyppi olikin kätevästi lasten seksirikostutkinnan puolella ja samalla saatiin uusia satuja murhajuttuakin varten.
Tuolla edellä joku kyseli, tunnenko krp:n äänitutkija Niemen toimintaa ja litterointeja. Vastaan, että tiedän kyllä, olen perehtynyt erittäin hyvin juuri häkenauhan tutkimukseen. Minusta ei ole yhtään kummallista, että Niemi tarkemmin nauhaa kuunneltuaan tulkitsi jotkut kolinat, jotka aiemmin oli merkitty tuntemattoman aiheuttamiksi, myöhemmin Jukan liikehdinnästä aiheutuneiksi.
Sekä Niemi että FBI ovat tulleet siihen tulokseen, ettei häkenauhalla kuulla ketään ulkopuolista. Ulkopuolisen tappajan ääntä ei kuulu, lasin päällä liikkumista ei kuulu. Jukka ei osoita mitään sanoja ulkopuoliselle, eikä todellista kamppailua kuulu.
Niemi on todennut häkenauhalla monia muitakin kummallisuuksia. Auer juoksee kengät jalassa, vaikka väittää olleensa paljain jaloin. Auerin äänessä on voimakkuuseroja, kun hän on poissa puhelimesta ja puhuu taustalla. Jukan ääni takkahuoneesta kuuluu voimakkaampana kuin lähempänä olevan Annelin. Uole-sana sanotaan samalta etäisyydeltä kuin Jukan valitukset, mutta silti juoksun jälkeen avataan ulko-ovi. Auerin hengitysääni kuullaan läheltä puhelinta, kun tyttö on puhelimessa, eli hän on ikään kuin kahdessa eri paikassa samaan aikaan.
Niemi on myös keinopään avulla selvittänyt, että pojan on ollut mahdollista kuulla tiettyjä ääniä oven läpi. Ja kuten tyttökin kertoo, isä makasi kuolleen näköisenä lattialla jo ennen hätäpuhelua. Itse tulin jo varhain samaan käsitykseen kuin Niemi: Jukka oli kuollut jo ennen hätäpuhelua. Annelilla oli kyky käyttää ääniä taustamaiseman luonnissa. Taustanauhan käyttö oli siis hyvin mahdollista pojan kuvailemalla tavalla eli että nauha laitettiin pyörimään ennen puhelua ja sammutettiin puhelun jälkeen.
Pojan kertomus 2011 tältä osin on siis uskottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lainaus ei näy kokonaan, mutta kommenttina siihen, miksi joku pitäisi kuolemaa parempana kuin eroa: Jos vanhempi lähtee ja hylkää lapsensa, tavaten sen jälkeen harvoin tai ei ollenkaan, niin sehän on tahallinen teko. Aikuinen päättää, että hän ei halua lasta enää tavata. Varmasti kipeä asia lapselle käsitellä. Sen sijaan kuolema, poislukien omalla päätöksellä tapahtunut kuolema, ei ole kuolleen henkilön itsensä tahallinen teko. Riippumatta kuoleman syystä ja tavasta, kuollut ei ole päättänyt, että ei haluaisi enää olla lasten kanssa. Vaikka lapsi jostain syystä näin luulisi, niin asian voi hänelle selittää. Tätä kautta katsottuna tuo ensinäkemältä varsin creepyn oloinen ajatus alkaakin näyttää ihan järkevältä."
Mutta kun nyt ajatellaan kontekstia, eli Auerin ja Lahden perhettä, niin kuinka todennäköistä on, että Lahti olisi hylännyt lapsensa, jos olisi eronnut
"Eiköhän Auer puhu ihan hypoteettisesti hypoteettisesta tilanteesta.. "
Yhtä hypoteettisesti höpötti hypoteettisesta huppumiehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen vähän oma elämäni jossa minua jopa pienenä hakanneet ihmiset ja rikolliset usuttavat viranomaisia kimppuuni tämän tästä ja viranomaiset hankaloittavat elämääni sekä kohtelevat minua kuin syyllistä. Puolustavat aina rikollisia. Lastensuojelu sanonu ku jouduin hakatuksi lapsena että tavallista. Aikuisena kun jouduin hakatuksi poliisit teki lasun ja mitä lasussa sanottiin: ei kannata katkaista välejä tähän väkivallantekijään ?! Ja olivat todella hyökkääviä minua kohtaan sekä sanoivat syyllistävästi että vain tietynlaiset naiset joutuvat näihin tilanteisiin. Joo, okei :D Viranomaiset todella ovat USKOMATTOMAN sekaisin..
Aikuisena jouduit hakatuksi ja poliisit tekivät lastensuojeluilmoituksen? Ja tämä lasu vieläpä käsiteltiin? Ööh, okei...
Niin, onhan se hieman hämmentävää kun jollain on asenne: Niin, Kyllähön se on väärin, että joku käyttäytyy noin, mutta entä äiti! Millainen äiti altistaa lapset tuollaiselle. Mikä alistuja ja miellyttäjä. (Totuus on kyllä ihan toista mutta tuollaista sontaa levitetään, koska äiti on ollut valheiden ja törkyrikosten kohde vuosikymmeniä.)Oikessti hän on viimeinen jonka potäisi olla syytettynä mistään muusta kun laskut joskus myöhässä ja liikaa herkkuja ostellaan Hehheh. .
Jos ei päästä häneen käsiksi hänen omien juttujen kautta? niin se tehdään toisten kautta! Sherlock olkaa tarkkana! Eikä edes tee asioille mitään? Niih! Ai niinkö? Ei kannata uskoa mitä paskiaiset huhuilee. Kaikkein naurettavin syytös on se, että yritetään syyttää vuosien takaisista asioista, vaikka nyt on ollut toisin ssiat Ihmiset on sitten hulluja. Miksi silloin niin ja niin.
Jos on suhteessa jossa kränää pitää se nainen asettaa pakkohoitoon ja edunvalvontaan. Herran jestas, Vastuuton vanhempi.
Niin mitä siitä vaikka ei ole itse tehnyt mitään pahaa tai haitallista. Hän on se ongelma ja häneen pitää puuttua. Kaikkeen mitä hänessä on. Persoona , tekemiset. Ööh, haiskahtaa joltain järjestetyltä mustamaalaukseltta ja vainolta?
Ehkä jopa jotain muuta asioiden takana?
Niin, vaikka suurin osa suomalaisista on äärimmäisen typeriä, niin eivät sentään kaikki ole ja osaavat miettiä kokonaisuuksia ja milloin asioiden takana on jotsin muuta, mistä monet ei tiedäkään.
Fiksut huomaa kun asiat esitetään jollain tietyllä tapas tietystä näkökulmasta.
Sasttaa olla että syytettynä on muka henkilö A, mutta oikeasti se onkin henkilö B! Toista köytetään vain välikappaleena. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mietityttää, että miten pienet lapset osaavat noin hirveitä juttuja kertoa, vaikka olisi ohjattukin. Sanat ja tekojen kuvaukset, jotain on tarvinnut itse nähdä tai kokea, jos vielä kännykätkin otettiin pois. Ei meillä ainakaan mukulat osaisi tuollasta kauheutta kuvata.
Tätä minäkin ihmettelen. En edes itse aikuisena olisi osannut kuvailla noin tarkasti "tekopippeleitä, jotka kiinnitetään naiseen samanlaisella hihnalla kuin pyöräilykypärässä on". En jotenkin usko, että kukaan lapsi osaisi tuollaista sattumalta keksiä omasta päästään.
Näinpä. Hyvin yksityiskohtaisia ja seikkaperäisiä ovat nuo tapahtumien kuvailut.
Valkaman ja sontakasan ideointiin perustuva juttu. Kertoivat Arille miten hän pysyy rahoissa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tämä pojan tarina kosketti eniten.
Miehet muka huonossa asemassa vaikka he ovat akkojenkin mielestä aina suurimpia kärsijöitä? Teistä miehet ja pojat ovat uhreja silloinkin kun he raa'asti ta**avat ja rai*kaavat toisen ihmisen. Ei yllätä että ylvään ukon tarina saa kaikki itkemään, tytöillä ei ole koskaan mitään väliä.
A. voi olla kirjolla tai olla olematta. Enemmän kannattaisi tutkia millä kirjolla tai diagnoosilla tuo sijaisvanhempien pariskunta operoi. Rahanhimolla?