Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Mikäs pelottelukampanja täällä on nyt laitettu pystyyn? Juuri ennen kuin Amandan on tarkoitus tulla todistajaksi ensi viikolla. Tulee mieleen se, kun Pieni Liekki m*nfossa on aina pyrkinyt uhkailemalla estämään ketään kirjoittamasta mitään kriittistä pohdintaa. Anneli ja Jens tuomittiin kuitenkin aikaisemmin myös Amandan hyväksikäytöstä, vaikka tyttö ei suostunut sisätutkimukseen. Kaikki täällä kirjoitettu pohjautuu lasten 2011 kertomuksiin, ja niitä voi ymmärtääkseni perustellusti pitää uskottavina. Jos Auer porukoineen on toivonut kaiken aineiston julkiseksi, niin kai se on tarkoitettu tulevan analysoitavaksi myös suuren yleisön joukossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli. Ihan noin sekopäisiä juttuja ei tyhjästä keksitä ja saada toinen puhumaan niitä valheena johdonmukaisesti kerta toisensa jälkeen.
Vanha sanonta pitää aina paikkansa. Juuri niin ettei niin suurta valhetta ole etteikö totta toinen puoli. Muistakaa se.
Tämä on yksi inhokkisanonnoistani. Toinen on "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" - sillä saa kätevästi leimattua kenet hyvänsä syylliseksi mihin hyvänsä. Väität, että henkilö X on syyllinen asiaan Y. Jos hän ei puolusta itseään, hän on tietysti syyllinen, koska kyllähän syytön ihminen puolustaisi itseään. Ja toisaalta jos hän puolustaa itseään, hän on tietysti syyllinen, koska se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Ihan samalla logiikalla toimii tämä valhesanonta - jos joku on
"Niin, ja "riitaan tarvitaan aina kaksi", kun kyse on henkisesti häiriintyneestä ihmisestä, jota ei saa rauhoittumaan millään, ei järkipuheella eikä lähestymiskiellolla, mutta ihan varmasti se uhri on ansainnut kaiken, kun on jossain vaiheessa tehnyt jotain ärsyttävää. Mutta se ei enää liity tähän ketjuun."
Enpä ole niin varma, etteikö tämäkin sanonta liittyisi aiheeseen. Sijaisvanhemmat kun on selvittäneet, kuinka hankalia, tahallaan monenlaista vahinkoa aiheuttavia, suorataan demonisia, "saatanan sikiöitä", riivattuja, lapset ovat olleet. Siksi niin ankarat (lue: häiriintyneet) säännöt ja rangaistukset jne. Ei kovin tervettä ajattelua.
Poliisille sijaisvanhemmat olivat vastanneet että "parhaansa ovet tehneet", mutta lapset niin haasteellisia ja ovat itse uupuneita, apua ei saa jne. kun sossu oli tehnyt 2019 tutkintapyynnön poliisille nuorempien tyttöjen kohtelusta ja kerrotut henkisetä väkivallasta sijaisperheessä. Nämä lapset kun ovat muuttaessaan pois kertoneet sijaisperheen olosuhteista. Sossun ilmoitusta ei siis kuitenkaan lähdetty kunnolla tutkimaan, muutakuin poliisi haastatteli kerran sijaisvanhempia ja ilmoitusta seuraavana päivänä asia olikin jo loppuun käsitelty ja arkistossa.
Käsittääkseni vanhin tytär Amanda on myös kertonut aikanaan jo monta vuotta aiemmin lähtiessään perheestä, millaista kohtelu oli. Kyllä on sossu ja poliisi hoitanut myös kaikkinensa huonosti tonttinsa tässä lastenkin tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs pelottelukampanja täällä on nyt laitettu pystyyn? Juuri ennen kuin Amandan on tarkoitus tulla todistajaksi ensi viikolla. Tulee mieleen se, kun Pieni Liekki m*nfossa on aina pyrkinyt uhkailemalla estämään ketään kirjoittamasta mitään kriittistä pohdintaa. Anneli ja Jens tuomittiin kuitenkin aikaisemmin myös Amandan hyväksikäytöstä, vaikka tyttö ei suostunut sisätutkimukseen. Kaikki täällä kirjoitettu pohjautuu lasten 2011 kertomuksiin, ja niitä voi ymmärtääkseni perustellusti pitää uskottavina. Jos Auer porukoineen on toivonut kaiken aineiston julkiseksi, niin kai se on tarkoitettu tulevan analysoitavaksi myös suuren yleisön joukossa?
Eikö Amandaa tutkittu? Eli tuomittiinko Anneli ja Jens ainoastaan muiden lasten kertomusten perusteella????
Poliisi lavasti Auerin syylliseksi murhaan. Sen jälkeen poliisi lavasti Auerin syylliseksi seriin. En usko näiden lääkärien ja psykologien täydelliseen ammattitaidottomuuteen. He ovat vain tehneet mitä poliisi käskee.
Kun Amanda ajautui tilanteeseen, ettei osannut enää keksiä sopivaa valhetta, hän turvautui itkuun. Kuulustelu piti keskeyttää ja hänet vietiin suljetulle osastolle hoitoon, jottei pääsisi karkaamaan. Totta kai hän oli mieluummin siellä kuin poliisin kuulusteltavana.
Amandasta on tehty joku urhea sankari sen sijaan, että hänet nähtäisiin äitinsä manipuloimana. Anneli oli teetättänyt hänellä kaikki lasten viiltelyt ja antanut juopuneena naida Jensin kanssa
Aikuistuneet sisarukset yrittävät nyt valkopestä siskoaan ja väittää häntä kiltiksi ja eläinrakkaaksi.
Lukekaa nyt onko tämä ihan terveen ihmisen kirjoittamaa tekstiä! Joku pakkomielle syyllistää Amandaa. (lainaus siis jonkun kirjoittajan tekstistä!) Poliisille ilmo nyt tuosta henkilöstä! Laitoin myös palstan modelle että selvittää kuka tuo on!

Antanut naida Jenssin kanss, ihan kuin joku 10 vee haluais naida Jenssin kanssa?!? Huh huh
Amanda ei koskaan muuttanut kertomustaan. Ei väliä miten paljon häntä uhkailtiin ja painostettiin. Hän ei ollut lainkaan manipuloitavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä että tässä nyt haetaan isoja korvauksia valtiolta ja siksi nyt yhtäkkiä sanotaan että ähäkutti, eipäs ollutkaan mitään hyväksikäyttöä, mitäs uskoitte lälläslää!
Ei penniäkään rahaa kenellekään, niin sitten on ok muuttaa kertomustaan tuomion lusimisen JÄLKEEN. Jos rahaa ollaan vailla niin on pidettävä kiinni ap tuomiosta.
Eihän ne lapset mitään korvauksia ole saamassa.
Ei Anneli ole kertomustaan muuttanut, hän on aina sanonut olevansa syytön.
Ihan sama kuka saa. Jos KUKAAN ei saa rahaa tämän vuoksi niin sitten ihan sama mulle.
Sijaisvanhemmilta rahat eli asunto ja vene myyntiin, lopulta voidaan hakea korvauksia myös näiltä jotka
Jäitä hattuun kaikkien kertomuksista. Siin on oma lehmä ojassa tai ketunhäntä kainalossa monella. Ja on väärin tuomita ketään ennen kuin oikeus käynyt jutun ja ennen muuta kuultu kaikkia asianosaisia. Sitä sijausperhettä erityisesti. On kaikkien kannalta väärin tuomita kun varmuutta ei voi olla. Ei todellakaan ja osa ei muista tai tiedä mitä lapset kertoivat ennenkuin joutuivat sijaisperheeseen. Ihan kaikki on otettavat huomioon. Joten jäitä hattuun.
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon
Vierailija kirjoitti:
Poliisi lavasti Auerin syylliseksi murhaan. Sen jälkeen poliisi lavasti Auerin syylliseksi seriin. En usko näiden lääkärien ja psykologien täydelliseen ammattitaidottomuuteen. He ovat vain tehneet mitä poliisi käskee.
Mielenkiinnolla odotan Sijaisvanhempien kuulemista, mistä epäillyt seristä yhtäkkiä pulpahtivat esille ja lapsia alettiin kuulustelemaan, manipuloimaan ja aivopesemään, kuten lapset ovat tänä syksynä kertoneet. Ohjeistiko poliisi sijaisvanhempia jotenkin tähän?
Miksi peitepoliisi Seppo ei nähnyt mitään väkivaltaan liittyvää?
Vierailija kirjoitti:
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon
jatkuu....viha ja pelko on toistensa vastakohta tunteita. Ei voi tuntea pelkoa jos on vihainen, eikä toisinpäin. Eli yhtäaikaa ei voi tuntea sekä pelkoa että vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Katsokaa vuoden 2014 dokkari Ulvilan murhamysteeri. Siinä näytetään miten poliisi johdattelee kysymyksillään lapsia haluamaansa suuntaan. Urheasti lapset koittavat vastustaa vaativalla äänensävyllä ehdotuksia latelevaa tätiä, joka saa heidät itkemään väitteillään. Hirvittävää psykologista kidutusta. Aivan karmeaa katsottavaa."
Miksi puhut lapsista monikossa? Pekka Lehto surkuttelee dokumentissaan pelkästään Amandan kohtelua. Amanda oli siinä jo 14-vuotias. Hän oli siihen mennessä muutellut jo monta kertaa kertomustaan siitä, miten huppis oli mennyt ulos lasi-ikkunasta. Tällä kertaa hän puhui "hahmosta". Kun Amanda ajautui tilanteeseen, ettei osannut enää keksiä sopivaa valhetta, hän turvautui itkuun. Kuulustelu piti keskeyttää ja hänet vietiin suljetulle osastolle hoitoon, jottei pääsisi karkaamaan. Totta kai hän oli mieluummin siellä kuin poliisin kuulusteltavan
Tää kirjoittaja on sairas. Kirjoittelee faktana että Anneli olis antanu Jenssin naida Amandaa. Mistä näitä hulluja sikiää, tekis mieli ilmottaa tä viesti poliisille, ei tuollaista voi kirjoitella ilman todisteita.
--------------
Itse asiassa hän kirjoittaa, että antoi Amandan naida Jensiä. Tosiaan tällaiset sekopäät on pelottavampia kun Auer vaikka hänestä uskoisi ihan kaiken mitä hänestä on väitetty. Tällaisia kommentteja ei enää tyhmyydellä selitetä.
"Lukekaa nyt onko tämä ihan terveen ihmisen kirjoittamaa tekstiä! Joku pakkomielle syyllistää Amandaa. (lainaus siis jonkun kirjoittajan tekstistä!) Poliisille ilmo nyt tuosta henkilöstä! Laitoin myös palstan modelle että selvittää kuka tuo on!"
Luulin, että sinä et luota poliisiin etkä oikeusvaltioon. Auerin kannattajat saavat itse mustamaalata sijaisvanhempia, syyttäjiä, lääkäreitä, psykologeja, poliiseja ja jotain yksittäistä isojalkaista miestä. Mutta kun joku yrittää pohtia, miten Auer on manipuloinut vanhinta tytärtään ja tuomittu jopa tämän hyksikäytöstä, alkaa hirveä ölinä. Itse en ole edes ilmoittanut pitäväni tyttöä osallisena murhaan. Äitinsä uhrina hänet kyllä näen. Mielenkiintoista päästä kuulemaan hänen todistustaan ensi viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan järkevä tuollaisia uskokaan. Tarinathan olivat ihan lapsen höpinää nuudelikakuista lähtien. Se syyttäjä on tosi outo tapaus.
Mutta miksi muksut sitten päästelivät päin läpiä päähänsä ummet lammet? Miksi ei vaan voinut sanoa ei tapahtunut mitään?
Heitä painostettiin ja johdateltiin.
Vierailija kirjoitti:
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon
Ihmiset reagoivat kriisitilanteessa luontaisesti eri tavoin: joku taistelee, joku pakenee, joku taas jähmettyy. Ei siihen pysty itse vaikuttamaan. Totta hitossa sitä pyrkisi käskyttämällä vetoamaan, jos joku hyökkäisi läheisen kimppuun.
Ihmeellistä on, ettei kukaan ole oikeudessa kysynyt mitä lahkoa sijaisvanhemmat tunnustivat. Jos olivat kiihkousovaisia niin kyllä myös sen kiihkolahkon nimikin olisi tullut jossain esiin kun lapset kasvoivat. Miksei tosiaan lapsia viety mukana tilaisuuksiin. Käsittääkseni aikuiset ovat aktiivisia niissä käymään. Tuskin olisivat lapsia jättäneet kotiin. Ainakin minä ioikeudessa kysyisin tuostakin. Ja vaikka olisi jätettykin niin silti lahkon tietävät.
Todella paljon on epämääräisyyksiä ja asioita jätetty tarkentamatta.
"--- Anneli oli teetättänyt hänellä kaikki lasten viiltelyt ja antanut juopuneena naida Jensin kanssa, jotta hän ei kehtaisi kertoa mitään äidille negatiivista. Tilakuuntelussa kuitenkin kuulee, ettei hänellä ollut kaikki hyvin vuonna 2009, eikä vuonna 2010 tapahtuneet tihutyöt olleet normaalia nuoren käytöstä."
Tuossahan itse asiassa ollaan Amandan puolella. Siinä kerrotaan, miten äiti oli saattanut tilanteen sellaiseksi, ettei tyttö enää voinut muuta kuin puolustaa äitiään. Siinä kerrotaan äidin juottaneen tytön humalaan. Nuoremmat lapsethan kertoivat 2011, että isosisko oli juonut monesti viiniä.
Oikeuteen on tulossa myös vanginvartija kertomaan, kuinka Anneli oli taivuttanut tyttöä puolustamaan itseään ja Jensiä.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs pelottelukampanja täällä on nyt laitettu pystyyn? Juuri ennen kuin Amandan on tarkoitus tulla todistajaksi ensi viikolla. Tulee mieleen se, kun Pieni Liekki m*nfossa on aina pyrkinyt uhkailemalla estämään ketään kirjoittamasta mitään kriittistä pohdintaa. Anneli ja Jens tuomittiin kuitenkin aikaisemmin myös Amandan hyväksikäytöstä, vaikka tyttö ei suostunut sisätutkimukseen. Kaikki täällä kirjoitettu pohjautuu lasten 2011 kertomuksiin, ja niitä voi ymmärtääkseni perustellusti pitää uskottavina. Jos Auer porukoineen on toivonut kaiken aineiston julkiseksi, niin kai se on tarkoitettu tulevan analysoitavaksi myös suuren yleisön joukossa?
Jos on vähääkään perehtynyt juttuun ja uusiin todisteisiin, korkeimman oikeuden tuomion purkuperusteisiin, sekä nyt mm. aikuistuneiden lasten todistamiseen, sekä muihin uusin oikeudenkäynnissä jo esille tulleisiin seikkoihin, lasten aiemman tarinoinnin syihin ja syntyyn, sekä aiemman tuomion perusteisiin, niin lasten vanhoja kertomuksia ei kukaan älykäs ihminen voi kertkaikkiaan pitää uskottavina.
Toki ilmeisen monella on päähän jumittunut vahva ennakkokäsitys, että Anneli Auerin vaan täytyy olla hirviö tavalla jos toisella, todisteista riippumatta: Mediahan tätä rummutti aikoinaan vuosikaudet sensaationhakuisesti, eikä kokonaan ole vieläkään lopettanut, vaikka uutisointi aiheesta alkaa isolta osin ollakin jo paljon järkevämpää ja realistisempaa. Koska nyt on jo tässäkin seri-jutussa jo niin voimakas näyttö ja todisteet, julkisina. (Poliisin tiedottamien oli alkujaan jo murha-jutussa hyvin kyseenalaista, joka antoi nuotin mediallekin näissä isoissa toistaan seuraavissa oikeusjutuissa.)
On hyvin selvää, että tässä jutussa on ollut kyse isosta oikeusmurhasta. Mitä enemmän julkiseksi saadaan kaikki juttuun liittyvä tieto, sen parempi, jotta ihmiset, ja myös media, voivat tosiaan itse arvioida ja nähdä, mistä on ja on ollut kyse. Ja miten paljon virheitä monella taholla, useita viranomaisia myöten, on tehty. Ja miten virhettä on kasattu virheen päälle ja asiat lähteneet väärälle raiteelle.
Aika utopistista olisi jos omaa miestä murhataan yöllä raakasti niin mennä siihen naisena pienten lasten mukana ollessa "käskyttämällä vetoamaan" täysin tuntematonta murhaajan lopettamaan tekonsa siihen paikkaan. Kylmähermoista toimintaa johon harva, tuskin kukaan pystyy. Kuin ehkä joku toinen kylmähermoinen, jos niin on sitten tapahtunut tässä tapauksessa.
Kun Minä en saa niitä rahoja, ei niitä kuulu muillekaan antaa. Kuinkas muutenkaan 😮💨 Suomalaisten äidin maidossa peritty kateuden siemen itää, eikä loppua näy.