Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Joululahjakeräysten toiveet, kun en itse omillekaan lapsille/kummilapsille ostaisi noin kalliita lahjoja
17.11.2025 |
Katselin tämän vuoden toiveita ohi kävellessäni. 2-vuotiaalle toivottiin 50 e lahjakorttia S-ryhmään, toisaalla teini kaipasi iPhonea ja toinen teini erään pelikonsolin uusinta mallia.
Eikö kukaan sano näille lapsille ja nuorille, että ovat todella isoja lahjatoiveita? Edes omalle lapselle en osa mitään satojen eurojen lahjoja, eikä kummilapsille ole meillä ollut koskaan tapana ostaa mitään 50 euron lahjoja (eikä meidän lapsen kummeillakaan ole ollut, enkä sellaista odota). Ja kyllä, meillä lapsi selaa lelulehteä usein ja osoittaa haluavansa sieltä vaikka mitä, mutta ei lapsi kaikkea toivomaansa saa. Lapselle on luvassa yksittäinen kalliimpi lahja ja pari pienempää pakettia.
Toisekseen noissa keräyksissä mietityttää se, menevätkö lahjat edes oikeasti lapsille ja teineille. Vai onko niin, että sen 2 v:n lahjakortilla vanhemmat ostaa itselleen jotain tai meneekö puhelimet ja konsolit myyntiin, jotta summalla saa muuta. En todellakaan vannoisi, että nuo toivelahjat oikeasti päätyvät lapsille ja nuorille.
Kommentit (140)
Me ollaan nykyään alle keskituloisia.
Lapsemme sai ekan oman pelikonsolinsa käytettynä, maksoi noin satasen vanha malli. Olimme tuolloin pienituloisia. Vuosia myöhemmin osti itselleen siitä paremman version, niillä rahoilla joita oli säästänyt mm. viikkorahoista sekä rahalahjoista. (Joulun alla tekee myös vuosittain tiettyjä hommia yhden päivän ajan, josta saa korvauksen.)
Mietin aina näitä lahjakeräystoiveita lukiessani, miten en olisi kehdannut laittaa omani toiveita mukaan yhteenkään. Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita. Tosin meillä kelpasi lahjoiksi uusien juttujen lisäksi myös mm. kirjaston hyväkuntoiset poistokirjat, joille täällä yökittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse voin kyllä ymmärtää, jos pienet muksut ei vielä osaa suhteuttaa noita toiveitaan. Itsekin muistan joskus alle kouluikäisenä, kun Halpahallissa oli joku kampanja, että kun vie sinne piirustuksen, niin saa lelun. No silmissä tietenkin kimalsi prätkähiiret tms, niin oli se melkoinen "yllätys", kun se lelu olikin joku avaimenperä. Toki siitäkin selvittiin
Teineille toki pitäisi jo olla opetettuna vähän syvällisemmin noita hintoja yms.
Vierailija kirjoitti:
Minä haluan tukea pienituloisten perheiden lapsia, mutta niin, että vanhemmat eivät hassaa lahjaksi annettavia asioita. Olen ratkaissut tämän ostamalla paikallisiin päiväkoteihin lapsille yhteiseen käyttöön uusia leluja, pelejä, hiekkaleluja ja kirjoja. Lapset ovat näistä ilahtuneet kovasti ja tavarat menevät oikeasti käyttöön.
Ihana idea! Miten lähestyit päiväkoteja?
Katsokaa tää pokkari! Tää hyvin selittää sitä osattomuutta, joka ajaa huonolle tielle. Jos nää nuoret sitten kerran elämässä jouluna haluaa samaa kuin kaikilla muilla, niin täällä haukutaan. No, turha itkeä Kun Suomessa kohta sama tilanne kun Ruotsissa.
Jaan itse näitä lahjoja ja nämä muualta tulleiden lapset on niitä kiitollisimpia ja avaa jo heti hakiessa paketit. Ei Malta jouluun odottaa, niin onnellisia ovat!
Ne vanhemmat pystyy itse ostamaan ne alle 100 euron toiveet. Mutta niitä kalliita ei. Siksi niitä toivotaan. Joku alle 100 euron lahja on vaan keskari sen saajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkälainen lahja olisi sitten sopiva toive? Täytyykö köyhien perheiden lasten toivoa vain käyttövaatteita ja jonkun vanhoja leluja vai saako kerrankin toivoa jotain uutta ja ihan omaa?
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan nykyään alle keskituloisia.
Lapsemme sai ekan oman pelikonsolinsa käytettynä, maksoi noin satasen vanha malli. Olimme tuolloin pienituloisia. Vuosia myöhemmin osti itselleen siitä paremman version, niillä rahoilla joita oli säästänyt mm. viikkorahoista sekä rahalahjoista. (Joulun alla tekee myös vuosittain tiettyjä hommia yhden päivän ajan, josta saa korvauksen.)
Mietin aina näitä lahjakeräystoiveita lukiessani, miten en olisi kehdannut laittaa omani toiveita mukaan yhteenkään. Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita. Tosin meillä kelpasi lahjoiksi uusien juttujen lisäksi myös mm. kirjaston hyväkuntoiset poistokirjat, joille täällä yökittiin.
Omalle lapselle olen hankkinut kirjoja kirjaston poistolaarusta. Lahjaksi en niitä en silti antaisi omille enkä vieraille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä noin kalliita toiveita on? Mä katselin lähiostarin toivepuuta ja kallein toive oli jotain kolmekymppiä.
No kun jossain otsikossa on moista väitetty, oikein kaivamalla etsitty se iPhone- tai pleikkaritoive. Sit saa idiootit taas haukkua köyhien lapsia ahneiksi.
Kyllä noissa on oikeasti tosi paljon vaihtelua. Kalliita toiveita löytyy varmasti eniten pääkaupunkiseudulta. Eikö kukaan muista niitä Hopen lahjatoiveita muutaman vuoden takaa? Ne olivat netissä esillä, eli ei mitään tekaistuja tai kaivamalla etsittyjä. Tämän ketjun lahjatoiveet ovat vielä pientä siihen keräykseen verrattuna. Toivottiin Korean matkaa ja mopoautoa.
Vierailija kirjoitti:
Kirppareilla näkyy joulun jälkeen avaamattomia lelupaketteja. Tekee pahaa ajatella lapsia, jotka ehkä jäivät ilman lahjojaan.
Meillä on usein tullut joku lelu tuplana. Myyntiin on ylimääräinen yleensä mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epärehellisyys näissä on se suurin mutta. Moni varmasti voisi tuntemalleen lapselle ostaa kalliimmankin lahjan, kun voi olla suhteellisen varma, että se lahja oikeasti menee sille muksulle käyttöön.
Näissähän ei mitenkään voi tietää meneekö se suoraan myyntiin tai esimerkiksi vanhemmalle itselle käyttöön. Toki en tiedä näistä käytännöistä, mutta olettaisin kuitenkin, että jonkinlainen varmuus järjestäjällä on siitä, että lapsi on edes olemassa, eikä siellä vaan jotkut huijarit lisäile toiveita?
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen lahja olisi sitten sopiva toive? Täytyykö köyhien perheiden lasten toivoa vain käyttövaatteita ja jonkun vanhoja leluja vai saako kerrankin toivoa jotain uutta ja ihan omaa?
Siinäkö ei tosiaan ole mitään välissä kuin käyttövaatteet tai yli tonnin puhelin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne vanhemmat pystyy itse ostamaan ne alle 100 euron toiveet. Mutta niitä kalliita ei. Siksi niitä toivotaan. Joku alle 100 euron lahja on vaan keskari sen saajalle.
Niitä lahjoja ostaa ihan tavalliset ihmiset joilla ei myöskään ole varaa pistää tuntemattoman lapsen lahjaan satoja euroja. Mikäli nämä n. 30-100 euron lahjat ei riitä ja itse voi niitä ostella, niin miksi sitten edes on mukana joulupuukeräyksessä? Toki keräyksen voi muuttaa siten, että kaikki toiveet on yli 200 e ja katsoa moniko onnellinen saa pakettinsa.
Vierailija kirjoitti:
En tunne näitä lahjakeräysasioita käytännössä mitenkään. Sanoisin vain, että lapsen ja nuoren ei ole väärin toivoa. Nuori voi hyvin tietää, että kalliin puhelimen saaminen ei ole mahdollista - toivominen on kuitenkin luvallista ja osa normaalia nuoren ajattelua. Onhan sitä heillä ja meillä muutenkin.
Sori, mutta en tajua tällaista ajattelutapaa ollenkaan. Totta kai mielessään toivoa ja unelmoida saa mistä vaan. Mutta kun toive kirjoitetaan ylös, tässä pyydetään lahjaa tuntemattomalta lahjoittajalta. Pikkulapsi voi vielä kuvitella joulupukin olevan asialla, mutta teini (joilla ne superkalliit toiveet yleensä on) tietää kyllä jo, että sen lahjan maksaa joku tuntematon ihminen.
Nämä keräykset eivät ole ikinä olleet mitään "köyhä lapsi saa kerrankin toivoa kuuta taivaalta" -juttuja, joten lapsille tehdään valtava karhunpalvelus, jos sitä heille sellaisena markkinoidaan. Keräysten pointti on aina ollut kerätä lahjoja lapsille, jotka eivät välttämättä saa yhtään lahjaa. Piste. Lahjoittajat eivät ole miljonäärejä, vaan ihan tavallisia ihmisiä, usein pienituloisia itsekin. Normaalihintainen lahja oli alunperin koko homman pointti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lautapelit on erinomaisia lahjoja, JOS vanhemmat myös pelaavat niitä lapsen kanssa. Se vaatii panostamista muutoinkin kuin korttia kaupassa vinguttamalla.
Muistan penskana, kun mulla oli kaapissa n. kaikki silloiset lautapelit, mutta vanhempia kiinnosti vaan telkkarin tuijottelu. No, parin kaverin kanssa niitä silloin tällöin sitten pelailtiin. Eniten tuli pelattua yhden kaverin perheen kotona, missä myös vanhemmat osallistuivat peleihin meidän lasten kanssa.
Tämä. Itse muistelen kaiholla aikaa kun sai pelata esim. muistipeliä äidin kanssa... Ei ollut pienissä lahjoissa mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirppareilla näkyy joulun jälkeen avaamattomia lelupaketteja. Tekee pahaa ajatella lapsia, jotka ehkä jäivät ilman lahjojaan.
Ei ole välttämättä tuollainen tarina takana.
Halpoja pikkulahjoja annetaan keräyksiin niin paljon, että paketteja päätyy myös perheisiin jotka eivät niitä oikeasti tarvitse.
Esim sosiaalitoimi on jakanut joululahjoja perheille joissa työskentelevät, mutta kaikki asiakasperheet ei ole köyhiä perheitä. Ja kun nekään perheet ei tarvi, tai ota, on annettu myös esim tukiperheisiin... lopulta vaan jonnekin, missä on tiedetty että on lapsia. Tarpeeton lahja saattaa mennä vaikka sitten kirpparille. Roskiinko mieluummin?
Toinen missä lahjansaaja ei välttämättä ole suuressa tarpeessa - jotkut kerää joulupuussa lastensuojelun asiakaslapsille. Mutta lasun asiakas ei ole aina köyhä. Asiakaslapsi saattaa asua sijaisperheessä, ja heillä on oikein hyvin varaa lapsille lahjat ostaa. Tai lahja menee lapsen huoltajalle, joka ei myöskään sitä tarvitse. Eihän näitä lasten tilanteita sossu voi kertoa ...
Ihmisillä on hyvä ajatus näissä mutta jos itse on vaikka pienituloinen tai muuten vaan rahat tiukilla, niin ihan hyvällä omatunnolla voi jättää väliin nämä keräykset... kattelin joskus somessa, yksi toimeentulotuella elävä ystäväni osti halpoja pikkuleluja johonkin keräykseen... voi ei, älkää omia viimeisiänne pistäkö. Saattaa mennä lopulta ihan hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan nykyään alle keskituloisia.
Lapsemme sai ekan oman pelikonsolinsa käytettynä, maksoi noin satasen vanha malli. Olimme tuolloin pienituloisia. Vuosia myöhemmin osti itselleen siitä paremman version, niillä rahoilla joita oli säästänyt mm. viikkorahoista sekä rahalahjoista. (Joulun alla tekee myös vuosittain tiettyjä hommia yhden päivän ajan, josta saa korvauksen.)
Mietin aina näitä lahjakeräystoiveita lukiessani, miten en olisi kehdannut laittaa omani toiveita mukaan yhteenkään. Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita. Tosin meillä kelpasi lahjoiksi uusien juttujen lisäksi myös mm. kirjaston hyväkuntoiset poistokirjat, joille täällä yökittiin.
Omalle lapselle olen hankkinut kirjoja kirjaston poistolaarusta. Lahjaksi en niitä en silti antaisi omille enkä vieraille
Minä annoin poistokirjoina hyväkuntoisia Tatu ja Patu-kirjoja alle kouluikäiselleni, joka rakasti sarjaa.
En antaisi vieraille ehkä, mutta mitä vikaa on käytetyssä kirjassa, jos kunto on oikeasti hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Jos on poika joku roska-auto on kova sana, jos tyttö niin joku nukke tai nuken rattaat
Oi, miten 50-lukulaista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen ilkeä kukkahattutäti, mutta minusta lapsille ja nuorille pitäisi myös opettaa realismia ja rahan arvoa. Kaikki toiveet eivät ole realistisia.
Ihan konkreettisesti tulisi kertoa, että kauanko keskivertoaikuisen on käytävä töissä tienatakseen se 70 euron legolinna tai 500 euron puhelin. Ja kertoa, millaisen osan se lohkaisee esim. keskituloisen (tai pienituloisen budjetista). Lapsi ja nuori ei aina käsitä, että se oma toive voi olla todella suuri verrattuna kuukausibudjettiin.
Mulle opetettiin kersana kuinka kauan iskä joutuu tekemään töitä, että on tienannut rahat mun uuteen polkupyörään. Eikä musta ihan tyhmintä ipanaa kasvanut.
Nuo kalliit toiveet ovat sellaisia että ne voi toteuttaa joku pieni porukka yhdessä, eikä yksi ihminen. Mutta kenellä on yhtäkkiä siinä pari ystävää jakamassa kuluja?
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan nykyään alle keskituloisia.
Lapsemme sai ekan oman pelikonsolinsa käytettynä, maksoi noin satasen vanha malli. Olimme tuolloin pienituloisia. Vuosia myöhemmin osti itselleen siitä paremman version, niillä rahoilla joita oli säästänyt mm. viikkorahoista sekä rahalahjoista. (Joulun alla tekee myös vuosittain tiettyjä hommia yhden päivän ajan, josta saa korvauksen.)
Mietin aina näitä lahjakeräystoiveita lukiessani, miten en olisi kehdannut laittaa omani toiveita mukaan yhteenkään. Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita. Tosin meillä kelpasi lahjoiksi uusien juttujen lisäksi myös mm. kirjaston hyväkuntoiset poistokirjat, joille täällä yökittiin.
"Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita."
Tämä. Nykylapsille on tokmannin pikkuautoja ja muuta krääsää ihan varmasti jo omasta takaa. Ei tarvi keräysten kautta lisää. Siksi sieltä pyydetään vähän kalliimpaa.
Jos ei ole varaa osallistua niin sitten ei osallistu. Ne osallistuu joilla on varaa. Halvan pikkuautopaketin ostaminen vain siksi että itsellä on siihen varaa, ei ole oikea tapa antaa "jotain"... jos sitä ei kukaan pyydä.
Alue: Aihe vapaa
Minulla sama, tyttöä ei koskaan kiinnostanut barbit eikä nuket, leikki mieluummin legoilla ja eläinleluilla. Joskus sai joululahjaksi barbeja ja nukkeja sukulaisilta ja ne jäi tyystin käyttämättä kun ei häntä kiinnostanut niillä leikkiä.